lauantai 30. huhtikuuta 2011

Yhteenvetoa huhtikuusta.

Huhtikuu on ollut erikoinen kuukausi tämän jokapäiväisen 30 days of books -haasteen vuoksi. Päivityksiä on tullut melkoinen liuta, mutta varsinaiset kirjapäivitykset ovat jääneet vähän roikkumaan. Yritän nyt toukokuun alun aikana urakoida huhtikuun kirja-arvioita luettavaksi, onneksi olen kuitenkin kirjoitellut jokaisesta lukemastani kirjasta ihan kiitettävästi ajatuksia ylös eli vaikka kirjoitan päivitykset viiveellä, ajatukset ovat kuitenkin tuoreeltaan lukukokemuksen jälkeen ylös merkattuja.

Haaste oli kokonaisuutena aivan mahtava! Oli tosi mukavaa joutua oikein kunnolla ajattelemaan omaa lukuhistoriaansa ja sitä millainen lukija oikeasti olenkaan. Oli hauskaa kirjata ylös oman elämäni kirjoja ja esitellä niitä muillekin, mutta vielä hauskempaa oli lukea muiden elämän kirjoista. Tämän haasteen myötä tbr-listani kasvoi varmaan kolmellakymmenellä kirjalla, kiitos teille kaikille ihanille kanssabloggaajilleni mahtavista lukuvinkeistä ja osallistumisesta tähän haastavaan ja välillä rankkaankin haasteeseen!! <3 Haasteen puolivälin paikkeilla meinasi pienoinen haasteväsymys iskeä ja tuntui jo ettei tämä 30 päivää lopu ikinä, mutta pieni blogi- ja nettitauko Barcelonassa teki hyvää ja kotiin palattuani olin taas aivan innoissani koko haasteen loppupuoliskon ajan. :)

Työ-, opiskelu- ja blogikiireistä huolimatta olen kuitenkin ehtinyt myös lukea ihan mukavan pinon kirjoja, ja vieläpä pinon erityisen hyviä kirjoja, joukossa on nimittäin muutama todella mahtava lukukokemus. Tarkoitukseni oli lukea mm. Shantaram nyt huhtikuussa, ja muutama muu kirjastosta varattu uutuus, mutta loppujen lopuksi meninkin ihan fiiliksen mukaan ja luinkin kaikkea ihan muuta. :) Näin se tilanne elää, myös kirjalistojen suhteen. Monessa blogissa on ollut ihastuttavasti tapana listata kuun lopussa kuukauden luetut kirjat, ja minäkin haluan nyt matkia ja listata omat kuukauden luettuni!

Huhtikuussa luin siis seuraavat:

- Ranya ElRamly: Auringon asema
- Eppu Nuotio: Kosto (äänikirja)
- Paulo Coelho: Alkemisti
- L. J. Smith: Korpinmusta
- Laura Esquivel: Pöytään ja vuoteeseen
- Ulla-Maija Paavilainen: Kylmä kamari
- Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja (äänikirja)

Olssonin äänikirja on ihan loppumetreillään, mutta listaan sen nyt tähän koska luotan saavani sen tänään kuunneltua loppuun. Näistä kirjoista siis tulossa päivityksiä toukokuun aikana. Tulossa myös Barcelona-kuvia, joita en vielä ole ehtinyt postata blogiini (allaoleva kuva on ensimmäinen maistiainen).

Toukokuussa olisi tarkoitus lukea muutama uutuus jotka ovat odotelleet vuoroaan jo tämän huhtikuunkin ajan (mm. Numeropeli), blogini oikean yläkulman äänestyksen voittajakirja (tällä hetkellä tasoissa ovat Lumen taju ja Tyrskyt, äänestäkäähän ihmiset, vielä ehtii!) ja tietenkin tällä hetkellä kesken olevat kirjat loppuun (mm. jumalainen Odelma, jonka taidan aloittaa uudestaan alusta, kun olen harmikseni ehtinyt lukea sitä vain pienissä pätkissä). Lisäksi haluaisin lukea Mary Westmacottin Yksinäisen kevään ja H. E. Batesin Oi ihanan toukokuun. Katsotaan nyt mitä kaikkea tässä seuraavan kuukauden aikana ehtii... :)

Hauskaa vappua, ihmiset! <3

Päivä 30: kaikkien aikojen suosikkikirjani.

Viimeistä viedään! Äkkiä tämä kuukausi kuitenkin kului, tämän huhtikuun aikana talvi väistyi, lumet sulivat, kesä alkoi kolkutella ovella, ja tänään on vielä aika miettiä sitä kaikkien aikojen suosikkiani. Tuntuu vähän hankalalta valita kaikkien hienojen kirjojen joukosta sitä yhtä ja ainoaa, mutta taidan kuitenkin päätyä...


Diana Gabaldonin Muukalaiseen! :) Lukukokemus on siis vielä suhteellisen tuoreena muistissani. Kirja oli loistava avaus hienolle sarjalle, mahtava ajankuvaus kerrassaan rakastettavine henkilöhahmoineen, upea rakkaustarina, ja mikä parasta - se sijoittuu 1700-luvun jylhän kauniiseen Skotlantiin. Tämä kirja on hieno lukuromaani, jonka tulen varmasti lukemaan vielä moneen kertaan.

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Häähumua.

Olen tänään nautiskellut Williamin ja Katen ihastuttavista häistä koko päivän. <3 Hienointa olisi ollut olla kokemassa juhlahumua paikan päällä, mutta ei tämä suoran lähetyksen seuraaminenkaan huono vaihtoehto ollut. :) Hääpari oli uskomattoman kaunis, erityisesti tietenkin morsian, ja oli vinhaa ajatella että olen päässyt seuraamaan myös sulhasen vanhempien häitä tv:stä (tosin silloin olin aivan pikkutyttö). Oikeastaan Charlesin ja Dianan häistä alkaen olen ollut koko ikäni kiinnostunut Englannin (ja myös Ruotsin) kuninkaallisten elämästä. Ja onhan tämä kuninkaallisten häiden seuraaminen omalla laillaan historian siipien havinaa...




Näissä tunnelmissa on ihan pakko alkaa lukea Dianan elämäkertaa, Tina Brownin Dianan tarinaa... Tämä on muuten vähän samanlainen juttu kuin Kennedyn murha, WTC:n terrori-isku tai Estonian uppoaminen; muistatko vielä mitä olit tekemässä kun kuulit Dianan kuolemasta? Minä muistan... :)

Päivä 29: kirja josta muut eivät pidä mutta minä pidin.

Haasteen alkuperäinen kysymys tälle päivälle oli kirja jota kaikki muut ovat vihanneet mutta jota minä olen rakastanut. En kerta kaikkiaan keksi yhtäkään sellaista kirjaa, joten päädyin vähän muokkaamaan kysymystä, ja sittenkin vastaukseni on vähän ontuva...

Vastaan tähän nyt kirjan, jota todennäköisesti yksikään fiksu ja sivistynyt kirjabloggari ei kai edes lukisi (tai myöntäisi sitä ääneen :D), mutta minä olen lukenut, ja vieläpä kirjasta pitänytkin. En tiedä mitä tämä kertoo kirjamaustani (tai lähinnä kai sen puutteesta) mutta olen viettänyt jokusen hauskan hetken Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirjan parissa. Tässä kohtaa olisi nyt varmaankin hienoa, ylevää ja jopa suotavaa sanoa että hyi olkoon, kirja oli kamalaa sikailua, kieleltään ala-arvoinen, ja suomalaisten parissa täysin yliarvostettu, mutta en vaan voi sanoa niin. Kaikessa karskiudessaan ja törkeydessään kirja oli kuitenkin mielestäni hauska, viihdyttävä ja yllättävän sujuvasti kirjoitettu. Shokeeraan teitä vielä lisää: olen lukenut kesälomakirjoina myös kirjan kaksi jatko-osaa, Tolppa-apinan ja Raskausarpia, ja pitänyt niistäkin.


Renttuilu, juopottelu ja löysäily eivät kuitenkaan selkeästi muuten minua viehätä, siitä kertonee muun muassa se etten taannoin jaksanut innostua sittemmin Finlandia-palkitun Mikko Rimmisen ylistetystä yhdenpäiväromaanista, siis Pussikaljaromaanista. Kirja jäi kesken noin sadan sivun jälkeen, kun en kerta kaikkiaan jaksanut löysiä ja mitäänsanomattomia päähenkilöitä sen enempää.

Ps. Tämän päivityksen kirjoitettuani tajusin että Juoppishan löytyy jopa Keskisuomalaisen sata kirjaa, jotka pitää lukea ennen kuolemaa -listalta sijalta 95!! Ohhoh! Ehken sitten olekaan täysin sivistymätön moukka... :D

torstai 28. huhtikuuta 2011

Päivä 28: kauneimmat kirjannimet.

Kirjannimi joka sointuu kauneimpana minun kielikorvaani on Humiseva harju. Siinä nimessä on jotain ikiaikaista kauneutta. Nimi on äärettömän kaunis myös englanniksi, Wuthering Heights. Aah...

Monet kauneimmista suomenkielisistä kirjannimistä ovat jotenkin satumaisia tai mystisiä, kuten lukuvuoroaan yöpöydälläni odottelevat Tyttö joka muuttui lasiksi ja Unohdettu Ombria. Myös kirjojen Kunpa joku odottaisi minua jossakin, Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa ja Tyrskyt nimet miellyttävät minua. Nämäkin kirjat haluaisin lukea mahdollisimman pian....
Kaunis nimi on myös juuri tällä hetkellä lukemallani kirjalla, kyseessä on Katja Kaukosen kaiken kaikkiaan kaunis Odelma.

Kauniita kirjannimiä on juuri hiljattain tämän haasteen ulkopuolella pohtinut myös mm. Jenni blogissaan K-blogi - koko lailla kirjallisesti.

Ps. Tämä menee nyt ihan ohi aiheen, mutta tässä yhteydessä, kun nimien kauneudesta puhutaan, tuli mieleeni yksi viime vuonna lukemieni kirjojen mielestäni kauneimmista tekstinpätkistä, kyseessä on Katja Kallion Syntikirja. Ja koska haluan teidänkin pääsevän nauttimaan siitä, lisään kyseisen siteerauksen tähän. Tuo viimeinen lause on aivan järjettömän hieno, sitä lukiessani selässä menivät kylmät väreet.

Ohikiitävän hetken ajan he seisoivat vastatusten, ja kohottivat kätensä. Heidän sormensa hipaisivat toisiaan. He väistivät toistensa katsetta.
Arno kysyi, milloin he voisivat tavata.
Tuulikki vastasi, ettei tiennyt.
"Minä odotan sinua", sanoi Arno.
Saattoi miltei kuulla Jumalan kävelevän puutarhassa iltapäivän viilennyttyä.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Päivä 27: yllättävin juonenkäänne ja loppuratkaisu.

Kävin äsken katsomassa Colin Firthin loistavan Kuninkaan puheen, ja olen nyt aivan muissa maailmoissa. :) Onneksi olin kuitenkin miettinyt tämän päivän haastekysymystä etukäteen, muuten en osaisi vastata tähän varmaankaan mitään...

Yksi yllättävimmistä juonenkäänteistä mitä tulee mieleeni, on viime vuonna lukemassani Audrey Niffeneggerin Hänen varjonsa tarinassa. En tietenkään voi kertoa mistä on kysymys, mutta tämä käänne tuli aivan "puun takaa" enkä olisi osannut mitenkään arvata sitä ennalta.







Yllättävin loppuratkaisu taas löytyy ikisuosikistani, Agatha Christien klassikkodekkarista Kymmenen pientä neekeripoikaa. Dekkareissa ja jännäreissä loppuratkaisut useinkin (toivottavasti ainakin) ovat niitä yllättävimpiä, mutta erityisesti tämä hieno klassikko pitää imussaan loppuun asti ja yllättää lukijan lopussa täydellisesti.

Minulla on tästä kirjasta kolme erilaista painosta, joista yksi on tämä kuvassa näkyvä kertakaikkisen sympaattinen versio, peruskoululaisille tehty painos, jossa kannet ovat jo kovin kuluneet ja sivutkin alkavat olla vähän repaleiset. :) Tämä monen nuoren lukijan käsissä kulunut kirpparilöytö on minulle erityisen rakas. <3

Tunnustus, haaste ja valokuvia maailmalta.

Sain taannoin ihastuttavan kujerruksia-blogin ihanalta Linnealta tämän tunnustuksen. Tästä tuli kerrassaan hyvä mieli, kiitos! :)


Tunnustukseen kuuluu paljastaa itsestään seitsemän asiaa. Tai, kuten Linnea itse oli tehnyt, tehdä tämä valokuvin. Ajattelin lyödä tässä kaksi kärpästä samalla iskulla, eli vastata haasteeseen ja samalla kertoa näillä valokuvilla joistakin niistä maailmankolkista joissa olen päässyt käymään. Ja matkakuviahan olen lupaillut jo pitkään, joten tässä tulee pientä esimakua. Hienoja maisemia, mielenkiintoisia ihmisiä ja vaikuttavia paikkoja, olkaa hyvät! :)


Legendaarinen Shakespeare and co, kirjanystävien pyhiinvaelluspaikka Pariisissa. Ostin sieltä itselleni ihanan kulahtaneen kappaleen Khaled Hosseinin loistavasta kirjasta A Thousand Splendid Suns. Kirjassa on etusivulla Shakespeare and co:n leima, ja omistuskirjoitus, kirja on joskus kuulunut jollekin Jennylle. Nyt se on minun rakas aarteeni. :)


Hiroshima, Japani. Tämä on liikuttavin koskaan näkemäni muistomerkki. Kivi jonka edustalle ihmiset edelleenkin tuovat täysiä vesipulloja. Koska pahimpia asioita jonka Hiroshiman tuhosta eloonjääneet muistavat, on kammottava jano, oli pakko juoda mustaa sadetta kun muuta ei ollut. Tämän näkeminen nostatti kyyneleet silmiin.


New Yorkin katukuvassa kannattaa pitää silmät auki, koska voit nähdä ihan mitä tahansa. :)


Yksityiskohta Trevin suihkukaivosta Roomassa. Puhdasta kauneutta! <3


Luonnon jylhää kauneutta jossain päin Brasiliaa.


Ylisuloinen lehmäperhe Bremenin Schoorin kaupunginosassa, Saksassa.


Yksi kauneimmista ja vaikuttavimmista paikoista missä olen koskaan käynyt: Bosnia-Herzegovinan Mostar. Mykistävän kaunis kaupunki, jossa sodan jäljet ovat nähtävillä vielä kaikkialla. Mostar pysäyttää, pakottaa ajattelemaan, koskettaa, ravistelee. Kun on kokenut Mostarin, ei mikään ole enää niin kuin ennen.


Tulen todennäköisesti palaamaan blogissani kaikkiin näihin paikkoihin ennemmin tai myöhemmin. :)
Minä haluan jakaa tämän tunnustuksen eteenpäin muutamalle hienolle bloggaajalle:

Lurun luvut -blogin Lurulle sekä
Sanojen jano -blogin Jum-Jumille.

Charlaine Harris: A Touch of Dead


Charlaine Harris: A Touch of Dead (Gollancz, 2010. 192 sivua.)

Tämä pieni kirjanen koostuu viidestä novellista (Fairy Dust, Dracula Night, One Word Answer, Lucky ja Gift Wrap) joissa Sookie mm. selvittää murhatun keijukaisen kohtaloa, juhlii Fangtasiassa Draculan synttäreitä, selvittää kuolleen serkkunsa Hadleyn kohtaloa sekä tutun vakuutusasiamiehen toimistomurtoa, ja viettää joulua yksin saaden yllättäen seurakseen loukkaantuneen ihmissuden. Nämä novellit sijoittuvat varsinaisten Sookie-fantasiaromaanien väliin, kirjojen 4, 5 , 7 ja 8 jälkeen.

Sain tämän novellikokoelman käsiini kirjastossa, ja vaikka heti esipuheesta selvisi että kyseiset novellit tosiaan sijoittuvat ajallisesti neljännen ja yhdeksännen kirjan väliin (itsehän olen lukenut vasta kolme ensimmäistä kirjaa), en voinut malttaa mieltäni. Ja ennen kuin huomasinkaan, olin jo lukenut ensimmäisen novellin ja minun oli ihan pakko saada lukea koko kirja. :) Kiinnitin muuten huomiota siihen että nämä Sookie-kirjat ovat kirjastossa sijoitettuna kauhuosastolle, vaikkei näissä novelleissa varsinkaan ole mielestäni kauhuelementtejä nimeksikään.

Näistä novelleista ilmeni näin koko sarjaa lukemattomalle jonkin verran juonipaljastuksia erityisesti Sookien rakkauselämän suhteen, mutta se ei haitannut yhtään!! Tämä oli tosi kiva ja nopealukuinen välipalakirja, eniten viihdyin novellien Dracula Night ja Gift Wrap parissa, ensin mainitussa pääosassa oli Sookien ohella ihana Eric, ja toinen novelli oli muuten vain aika kutkuttava... :)


I had to gape. He looked positively edible. Eric is very tall, very broad, very blond, and tonight he was dressed in a tuxedo that had not come off any rack. This tux had been made for Eric, and he looked as good as any James Bond in it. Black cloth without a speck of lint, a snowy white shirt, and a hand-tied bow at his throat, with his beautiful hair rippling down his back...
"James Blond", I muttered. Eric's eyes were blazing with excitement. Without a word, he dipped me as though we were dancing and planted a hell of a kiss on me: lips, tongue, the entire osculant assemblage. Oh boy, oh boy, oh boy. When I was quivering, he assisted me to rise. His brilliant smile revealed glistening fangs. Eric had enjoyed himself.

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Päivä 26: kirja joka muutti mielipiteeni.


Kuten olen aiemmin tämän haasteen yhteydessä maininnutkin, en nuorempana lukenut koskaan fantasiaa, koska koin ettei sillä ole minulle mitään annettavaa. Jostain syystä minulla oli hyvin ankea mielikuva fantasiakirjallisuudesta, lukematta ainuttakaan fantasiakirjaa ikinä kuvittelin kaiken fantasian olevan samanlaista, vähän outoa, satuja lapsenmielisille aikuisille. On vähän jotain keijuja ja peikkoja, ratsastellaan valkoisilla hevosilla jossain mikämikä-maassa ja välillä kalistellaan miekkoja yhteen. Ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Vuonna 2005 ensimmäinen Narnia-elokuva Velho ja leijona teki tuloaan elokuvateattereihin, ja jostain tuntemattomasta syystä päädyin lukemaan kyseisen tarinan C. S. Lewisin kirjasta Narnia - Kaikki tarinat, ja olin välittömästi aivan myyty! Narnia avasi silmäni täysin uudenlaiselle maailmalle, fantasiakirjallisuuden ihanalle maailmalle. Käsitin pian miten väärässä olinkaan mielipiteineni ollut, ja käsitin myös miten paljon loistavaa kirjallisuutta olinkaan vuosien varrella ehtinyt ylenkatsoa. Sittemmin olen lukenut paljon fantasiaa, ja todella monen tyyppistä fantasiaa. Nykyisin fantasiakirjallisuus on yksi ehdottomista suosikeistani, siitä kiitän Narniaa joka muutti mielipiteeni kyseisestä genrestä kertaheitolla.

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Päivä 25: kirjallisuuden hahmo johon minun on helpointa samaistua.

Tämä on helppo!! Hahmo johon minun on viime vuosina ollut helpointa samaistua on tietenkin kolmekymppinen, alituiseen koheltava sinkkunainen, Bridget Jones!! Kun luen BJ-kirjoja, välillä tuntuu kuin lukisin omasta elämästäni. :D


 

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Päivä 24: kirja jonka toivoisin useamman ihmisen lukevan.

Tänään haluan kertoa ei vain yhdestä, vaan neljästä hienosta kirjasta, jotka ovat minulle tärkeitä ja tehneet ensilukemisella valtavan vaikutuksen, ja joiden soisin saavan paljon enemmän huomiota. En ole törmännyt yhdessäkään kirjablogissa yhteenkään näistä hienoista kirjoista, siksi haluan nyt nostaa nämä esille tässä yhteydessä. Näitä neljää pohjoismaisen kirjallisuuden helmeä suosittelen mitä suurimmalla lämmöllä kaikkien luettavaksi!

Heidi Köngäs: Luvattu

Kirja kertoo piikatytöstä, joka odottaa sulhastaan saapuvaksi kaukaiselta työmaalta. Vastoin tahtoaan tyttö on kuitenkin rakastunut toiseen mieheen, tämän silmät ovat tulleet uniin, tämän kosketus ei unohdu. Tytön kielletty rakkaus aiheuttaa häpeää ja syyllisyyttä, mutta lopulta hänen kohtalonaan on kamppailla vielä raskaampia syytöksiä vastaan. Eletään suomalaisessa maalaiskylässä, aikaa jolloin lempeä nostatetaan yrteillä ja loitsuilla. Tuntemattomat voimat hallitsevat ihmisten elämää. Kylässä jokaisella on paikkansa, ja jos siitä poikkeaa, on tuomio ankara.

Luin tämän kirjan monta vuotta sitten, mutta vieläkin sen tunnelma on hyvin mielessä. Kirjan takakannessa mainitaan: Kuulas ja kiihkeä romaani nuoren naisen luvattomasta rakkaudesta, syyllisyydestä, intohimon autuudesta. Ikiaikainen tarina, joka soi kuin suomalainen kansanlaulu, väkevänä ja kaipausta täynnä. Nämä sanat kuvaavat kirjaa hyvin. Tämä kirja oli pakko lukea yhdeltä istumalta, sen tunnelma ja henkilöt olivat niin vangitsevat että lukiessa tuli lähes hypnoottinen olo. Paitsi riipaiseva rakkauskertomus, kirja on myös onnistunut ajankuvaus. Kieli on kaunista ja yksinkertaista. Kirjassa on läpi tarinan valtavan voimakas ja sähköinen tunnelma, huolimatta siitä että muistaakseni suudelmaakaan ei vaihdeta. Kuinka joku voi osata kirjoittaa näin kauniisti? Kirjan tapahtumat jäivät kummittelemaan mieleeni pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen, ja lopulta ostinkin kirjan omaksi. Uskoisin että tämän kirjan tulen lukemaan uudestaan ja uudestaan ja uudestaan... Ihana, kaunis pieni kirja.


Heidi Köngäs: Vieras mies

Kiiltomato.netissä on myös hieno kirjoitus tästä hienosta kirjasta.

Kirja kertoo Iriksestä, kampurajalkaisesta valokuvaajasta, jatkosodan jälkeisessä Suomessa. Iris on elänyt ikänsä yksin, eikä ole koskaan osannut odottaa miestä elämäänsä. Kun Iriksen valokuvausliikkeeseen astuu morsiamensa perässä kaupunkiin muuttanut, sodan kolhima nuori mies, jokin liikahtaa. Iris tietää heti palkkaavansa hänet, miehen, jolla on vahvat työmiehen kädet.

Tästäkin Köngäksen kirjasta tykkäsin tosi paljon, vaikkei tämä aivan Luvatun veroinen elämys ollutkaan. Tässäkin tarinassa tuntuu päähenkilöiden välillä voimakas jännite. Henkilöt, maisemat ja tapahtumat on kuvattu yksinkertaisen kauniisti ja uskottavasti. Myös tämän kirjan ostin omaan hyllyyni, ja varmasti tulen tämänkin lukemaan uudestaan. Heidi Köngäs on paremminkin tunnettu ohjaajana ja käsikirjoittajana, mutta toivon todella että hän kirjoittaisi lisää myös näitä menneeseen aikaan sijoittuvia kaunokirjallisia romaaneja. Nämä kaksi Köngäksen kirjaa ovat upeita, tyylikkäitä kertomuksia, pieniä helmiä kotimaisen kirjallisuuden joukossa.


Herbjørg Wassmo: Seitsemäs kohtaaminen

Wassmon kirjoista suuri yleisö tuntee luultavasti paremmin teokset Dinan kirja ja Lasi maitoa, kiitos, mutta myös tämä tunnelmallinen, vangitsevan kaunis romaani ansaitsee huomiota yhtä lailla.

Kirja kertoo Rutin ja Gormin tarinan. Yhdeksänvuotiaana poika osuu tyttöä kivellä päähän. Siitä asti he täyttävät toistensa ajatukset, tietävät olevansa toisillensa tarkoitetut. Minä luulen että sinä olet minua varten, Rut. Ei niin että haluaisin omistaa sinut, vaan että ajatukseni kantaisivat sinut kaiken yli. Myös surun. Samoin tuntee Rut, että Gorm on hänen ihmisensä, että juuri Gormin kanssa hän haluaisi jakaa ajatuksensa. Tämä on kuitenkin kertomus realismista, siitä miten sattumanvaraista elämä on, aivan liian sattumanvaraista. Jos romanttinen kirjallisuus ei kiinnosta, älkää antako rakkaustarinan hämätä. Tämä kirja on sen lisäksi kaikkea muuta. Huikea lukuromaani, karun kaunista pohjoismaista kerrontaa, unohtumaton lukuelämys joka herättää eloon myös kuvankauniit norjalaismaisemat.

Gorm päätti että oli mahdollista olla kirjailija, vaikka kukaan ei lukenutkaan mitä hän kirjoitti. Oli jotenkin suurenmoista olla kirjailija, josta ei tiedetty ja jota ei luettu. Sellainen joka ei ollut huomion tarpeessa.
Mutta ensin hänen piti kyllä elää rankasti ja nopeasti sekä saada tilaisuus kokea tarpeellinen määrä hulluutta. Mikä oikeastaan oli muistiin merkitsemisen arvoista? Oliko itse tapahtuma tärkeä? Vai muistiinpanojen tekeminen sinällään? Oliko ylipäätään välttämätöntä ajatella mikä kannatti pukea sanoiksi?

Miksi runoilijat kirjoittivat menetetystä rakkaudesta ja ajan kulumisesta ilman että ihmisistä tuli sen onnellisempia? Johtuiko se siitä etteivät he tienneet miten ilmaista aitoa rakkautta? Ehkä he yksinkertaisesti eivät olleet kokeneet sitä, hän ajatteli. Ehkä he kirjoittivat kaipuusta juuri niin kuin hänkin.

Aamulla hytissä vahtivuoron jälkeen hän koetti kirjoittaa naisestaan. Hänen omasta ihmisestään. Mutta oli liian väsynyt. Nainen mureni kun Gorm yritti merkitä hänet muistiin. Mutta Gorm antoi hänelle nimen. Rut.


Mette Newth: Pimeä valo

Kirja kertoo 13-vuotiaasta Torasta, norjalaisesta maalaistytöstä, joka sairastuu spitaaliin. Hän joutuu Bergenin spitaalisairaalaan, jonne kaikki muutkin sairastuneet karkotetaan - ilman kunnon hoitoa, tai toivoa paranemisesta. Tora kieltäytyy kuitenkin antamasta periksi. Mitä pidemmälle parantumaton sairaus etenee, sitä kirkkaammin hän oivaltaa ihmiselämän arvon ja kauneuden.

Ihana, kaunis pieni tarina! Toisaalta kirja on tosi surullinen nuoren tytön kasvutarina ja kertomus matkasta kohti kuolemaa, toisaalta kirjassa on valtavaa elämäniloa, hienoja ajatuksia ja uskomatonta kauneutta. Tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun alkuun ja kirja onkin myös mielenkiintoinen ajankuvaus. Norjalaisen satamakaupungin elämä 200 vuotta sitten välittyy kirjan sivuilta ihmeen tarkasti vaikka enimmäkseen kirjassa ollaankin vain sairaalan muurien sisäpuolella.

Sairastamisesta ja vakavista sairauksista vuosisatoja sitten on aina mielenkiintoista lukea. On järkyttävää ajatella miten ihmisiä on suljettu laitoksiin odottamaan kuolemaa, ja miten on voitu ajatella tartunnan olevan ihmiselle Jumalan rangaistus. Kirjassa kuvattu leprasairaala on ollut oikeasti olemassa. Se on nimeltään St. Jörgens Hospital, se sijaitsee Bergenin keskustassa ja toimii nykyisin museona. Edelleenkin se on samassa kunnossa kuin yli 200 vuotta sitten. Siellä olisi joskus tosi mielenkiintoista käydä!

Lopuksi vielä ote rovasti J. E. Wellhavenin laatimasta edellä mainitun spitaalisairaalan kuvauksesta. Artikkeli on ilmestynyt Ruotsin lääkäriseuran julkaisusarjassa vuonna 1816. Kuvaa mielestäni hyvin millainen kuolemantuomio spitaaliin sairastuminen on ihmiselle ollut.

Niiden monenmoisten sairauksien joukossa, joista ihmiskuntamme kärsii, löytyy tuskin ainoatakaan yhtä julmaa ja tuskallista kuin spitaali. Tämän sairauden alati pahenevat asteet herättävät satunnaisessa ohikulkijassa pelkästään inhoa, mutta ken malttaa tarkastella sairastuneita syvällisemmin, liikuttuu kyyneliin ja tuntee sydämessään suurta myötätuntoa; raskain mielin poistuu jokainen ihmisystävä elävältä kuolleen veljensä luota. Samalla tavoin kuin mato ahnaasti kalvaa vehreintäkin kasvia, kaivautuu spitaali ihmisruumiiseen verhoten elävän ihmisen mädännäisyyden tunnusmerkein ja tuhoten samalla julmasti potilaan hyvinvoinnin. Spitaali horjuttaa ihmiskunnan lujimpia yhdyssiteitä, sysää pois miehen elinpiiristään, katkoo ystävyyden hellimmät siteet, erottaa vaimon aviomiehestään, vanhemmat lapsistaan, ja saastuttaa itämailla tavatun spitaalin lailla uhrinsa; ennen niin miellyttävää ja luotettavaa naapuria ei spitaaliin sairastuttuaan enää siedetä rauhanomaisessa naapurustossaan, ja turhaan hakee hän omasta kodistaan sitä turvaa, jonka lakikin häneltä kieltää, eikä hänen läsnäoloaan suvaita enää kirkossakaan.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Päivä 23: kirjoja, jotka olen halunnut lukea jo pitkään, mutta en ole vielä ehtinyt.

Tämä on aivan mahdoton kysymys, voisin kirjoittaa tähän heti parinsadan kirjan luettelon! :D Olenkin listannut blogissani mm. haasteiden yhteydessä näitä kirjoja joita olen halunnut lukea jo pidempään, joten voisin linkittää tähän pari:

Klassikkohaasteessa on listattuna kymmenen klassikkoa jotka olen halunnut jo kauan lukea mutta ne ovat edelleen lukematta, tarkoitus olisi siis lukea ne nyt tämän vuoden aikana.
Myös aakkoshaasteeseen olen listannut kirjoja jotka ovat roikkuneet lukulistallani jo pitkään.
Kolmas hiljan tekemäni lista on tämä, luettelo oman hyllyni lukemattomista kiinnostavista aarteista. Kaikissa kolmessa on kirjoja jotka olen halunnut lukea vaikka kuinka kauan.

Haluaisin myös lukea J.R.R. Tolkienin Tarun sormusten herrasta, Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla sekä uudelleen Victor Hugon Kurjat, ne puuttuvat listoista.

Kirjailijoita joiden tuotantoon haluaisin mahdollisimman pian perehtyä, ovat mm. Jane Austen, Brontën sisarukset, Joyce Carol Oates, Paul Auster, Jodi Picoult, Haruki Murakami, John Irving, Mari Jungstedt ja Kerstin Ekman.

Haluaisin lukea myös lisää etelä-amerikkalaista kirjallisuutta, luettuani Barcelonassa Laura Esquivelin Pöytään ja vuoteeseen maaginen realismi imaisi maailmaansa tehokkaasti ja alkoi kiehtoa ja kiinnostaa ihan tosissaan. Tahtoo lisää.

Eeva Kilpi: Talvisodan aika


Eeva Kilpi: Talvisodan aika - Lapsuusmuistelma (WSOY:n äänikirja, 2009. Lukija Liisi Tandefelt, kesto 6 h 48 min. Alkuteos WSOY, 1989.)

Talvisodan alkaessa vuonna 1939 Eeva Kilpi oli 11-vuotias koululainen. Hän asui perheensä kanssa Karjalan Hiitolassa. Tässä omaelämäkerrallisessa muistelmateoksessa hän kertoo millaista elämä oli sodan aikana, millaista oli lähteä evakkoon omasta kodistaan, millaista oli olla lapsi sen kaiken keskellä. Millaista oli olla niin lukossa ettei hän pystynyt itkemään kertaakaan koko talvisodan aikana. Muistin tukena Kilpi on käyttänyt sotapäiväkirjoja, joista selviää tarkasti mm. päivittäiset säät, yli lentäneiden pommikoneiden määrät sekä pommitusten aiheuttamat aineelliset tuhot ja henkilövahingot.

Kilven perheeseen kuului rintamalla oleva isä, äiti, pikkusisko, mummi eli isän äiti, halvaantunut sängyssä makaava "Pipi-täti" sekä Eevaa 10 vuotta vanhempi "Nuori täti" joka meni talvisodan aikana kylän nuoren pastorin kanssa naimisiin. Lisäksi Kilven perheen kanssa samaan taloon evakkoon lähtivät "Käly-täti" ja Koiviston serkku, siis Eevan isän veljen vaimo ja tytär. Tässä muistelmassaan Kilpi ei puhu perheenjäsenistään ja sukulaisistaan etunimiä käyttäen, tämä oli erityisesti äänikirjaa kuunnellessa hyvä asia, tekstiä ja henkilöiden edesottamuksia oli helpompaa seurata (äänikirjaa kun ei ole niin helppoa selata muutamaa sivua taaksepäin samalla lailla kuin kirjaa voisi selailla edestakaisin, kun haluaa tarkistaa jonkin nimen tai asian). Kirjassa seurataan perheen elämää ilmahälytysten varjostaessa arkea, lähdetään evakkoon omasta kodista ja päästään muun muassa viettämään Nuoren tädin ja pastorin häitä loppiaisen 1940 tienoilla. Heti parin tutustumisesta kerrottaessa selviää että sulhanen tulee kuolemaan jatkosodassa, joten parin rakkaustarinan ja häiden juhlimisen kuunteleminenkin sai aivan erityisen merkityksen.

Kilpi muistelee koruttomasti miten äiti paapoi ja helli pikkusiskoa, ja Eevasta tuntui ettei hänestä välittänyt kukaan, että hän oli sodassa aivan yksin. Miten hän keräsi sodasta kertovia lehtileikkeitä ja liimasi niitä perunalla siniseen ruutuvihkoon. Miten hän kaipasi kirjoja ja lehtiä, evakossa ollessa kun ei ollut mitään luettavaa. Miten hiihtämässä oli käytävä lakanasta tehty lumipuku päällä. Miten lumisateinen päivä oli onni, huonolla ilmalla kun ei näkyvyys ollut riittävän hyvä venäläisten lentää pommikoneita. Nämä pienet yksityiskohdat tekivät kirjasta elävän kuvaelman lapsen arjesta kun isänmaa oli sodassa.

Näin eläinystävänä oli kammottavaa kuulla kotieläinten kohtaloista sodan jaloissa. Kuulla hylätyistä sioista jotka porsivat lumihankeen, nälkiintyneistä ja vauhkoontuneista lehmistä jotka juoksentelivat lumisilla pelloilla, ja koirista jotka lopetettiin taitamattomasti jotteivät ne olisi jakamassa ihmisten jo ennestään pieniä ruokavarastoja. Kilpi kertoi vielä kuusikymmentä vuotta sodan jälkeenkin muistelevansa rakasta ystäväänsä, perheen ajokoiraa, joka oli lopetettu ampumalla haulikolla, ja joka oli kuollut vasta kuudennesta laukauksesta. Kilpi ei ollut vieläkään antanut anteeksi eläimen lopetusta. Lapset ja eläimet ovat aikuisten maailman armoilla voimatta edes tukea toisiaan. Surullista, ja sodassa niin totta.

Tuntui myös riipaisevalta kuunnella miten jopa pienet lapset miettivät ja suunnittelivat miten hätätapauksessa voisivat päättää päivänsä, kun pelko Siperiaan vankileirille joutumisesta oli niin suuri. Vaihtoehtoina Eevalla oli mielessään Lysolin nieleminen, lipeäkiven syöminen ja jopa hengityksen pidättäminen, joka oli hyvä esimerkki lapsen ajatusmaailmasta, muistutus siitä että tämä sodan kokenut ihminen on ihan oikeasti ollut silloin vasta pieni tyttö.

Ainoa kritiikin aihe tulee mieleeni koskien lukijan ääntä, joka jostain syystä hukkui herkästi kaikenlaiseen taustameluun. Itse kun usein kuuntelen äänikirjoja esimerkiksi tiskatessani, välillä joutuu esimerkiksi laskemaan vettä hanasta ja astiat kolisevat. Silloin toivoisi lukijan äänen olevan niin selkeä että se kuuluu pienestä taustamelustakin huolimatta.

Tämä oli tosi mielenkiintoinen muistelmateos, joka herätti ajatuksia ja jäi kummittelemaan mieleen vielä pitkään äänikirjan kuuntelemisen jälkeenkin. Halusin lukea tämän siinäkin mielessä ettei itselläni ole elossa sukulaisia joilta voisin kysellä ja kuulla millaista elämä sodan aikaan ihan oikeasti oli. Tälle kirjalle on olemassa kaksi jatko-osaa, Välirauha, ikävöinnin aika ja Jatkosodan aika, haluan ehdottomasti kuunnella tai lukea nekin jossain kohtaa. 

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Päivä 22: oman hyllyni aarteet.

Olen onnellinen miltei jokaisesta omistamastani kirjasta. Jos kodissani syttyisi tulipalo ja kirjani tuhoutuisivat... ei, se on liian kammottava ajatus edes ajateltavaksi. Olen aiemmin ostellut paljon kirjoja, nykyisin pyrin vähän maltillisempaan osteluun kun hyllyt ovat niin ääriään myöten täynnä ettei säilytystilaa enää juurikaan olisi uusille kirjoille (ja vanhoistahan on hyvin vaikeaa luopua... :) ). Nykyisin ostan enimmäkseen vähän tilaa vieviä pokkareita, ja ulkomailta paljon englanninkielistä kirjallisuutta.

Kaikista omistamistani romaaneista minulle tärkeimpiä ovat mm. Heidi Köngäksen kirjat Luvattu ja Vieras mies (joihin palaan myöhemmin tämän haasteen yhteydessä), Kaari Utrion historialliset järkäleet, Susanna Clarken korumaisen kaunis fantasiakirja Jonathan Strange & Mr. Norrell valkoisilla kansilla, Diana Gabaldonin Matkantekijä -sarjan viisi ensimmäistä osaa, Charlaine Harrisin Southern Vampire Mysteries -sarjan kymmenen ensimmäistä osaa englanniksi (siis Sookie Stackhouse -sarja), Laila Hirvisaaren Lappeenranta -sarja, L. M. Montgomeryn tyttökirjat, Agatha Christien Kymmenen pientä neekeripoikaa kolmena eri painoksena... Ja monta muuta.

Sinuhe minulla on kahtena eri kappaleena ja Täällä pohjantähden allakin löytyy, ja vaikken ole kumpaakaan klassikkoa vielä lukenut, kyseiset kirjat seisovat hyllyssäni minulle tärkeinä. :) Myös kirja, josta olen äärettömän ylpeä, on New Yorkista raahaamani vintage-painos lääketieteellisestä klassikosta Gray's Anatomy.

Tänään haluan kuitenkin esitellä kaksi minulle erittäin tärkeää matkailukirjaa, jotka ovat minulle rakkaita aarteita. Kuten olen aiemmin maininnutkin, matkustelu on suuri intohimoni ja rakkauteni. Matkustelen paljon, viime vuosi oli määrällisesti ennätyksellinen sillä kävin vuoden aikana kahdessatoista maassa (siis Suomen lisäksi), ja esimerkiksi pelkästään Iso-Britanniassa kolmesti. Löysin joskus kirjakaupasta tämän äärettömän herkullisesti kuvitetun Craig Doylen kirjoittaman matkailukirjan Matkaan; milloin, minne, miten. Kirja oli silloin kallis mutta se oli saatava! :) Olen selaillut kirjaa todella paljon, se on ihanaa lääkettä pahimpaan matkakuumeeseen, ja sen pohjalta olen suunnitellut matkoja, mm. tämänvuotisen kesälomani ajankohdan ja reppumatkan jonka aion silloin toteuttaa (siitä sitten lisää kun on sen aika...).


Minulle myös hyvin rakas kirja on tämä Lontoosta tekemäni löytö, National Geographicin valokuvakirja Britain & Ireland - A Visual Tour of the Enchanted Isles. Rakastan Britteinsaaria, iso osa matkoistani suuntautuukin juuri sinne päin, ja tämän kirjan kuvitus on todellista mannaa jatkuvaan Britannian ikävään.

torstai 21. huhtikuuta 2011

Päivä 21: lapsuuden suosikkini.

Opin lukemaan neljävuotiaana, kun äiti luki minulle pyynnöstäni valtavia määriä Aku Ankkoja päivittäin. Jossain vaiheessa aloin huomata että äiti lyhenteli tai harppoi ohitse puhekuplien tekstejä ja huomauttelin asiasta, ettei siinä niin sanottu. Äiti huomasi pian etten osannut lehtiä ulkoa vaan että olin oppinut lukemaan. :) Siitä alkoi minun lukutoukkaelämäni, aluksi lueskelin rakastamieni Aku Ankkojen lisäksi vain Pupu Tupuna-kirjoja, sekä erilaisia lasten kuvakirjoja joissa oli myös kohtuullisen paljon tekstiä.

Menin kuusivuotiaana ekaluokalle ja pienessä maalaiskoulussamme oli luokkahuoneen perällä mielestäni valtavan kokoinen kirjahylly, maanantait olivat kirjastopäiviä jolloin sai lainata opettajalta kirjoja ja lehtiä kotiin. Olin aivan innoissani, ja ekaluokan alusta asti olenkin raahannut kaikista mahdollisista kirjastoista kotiin repputolkulla luettavaa! :) Alaluokilla ollessani maanantai olikin aina viikon paras päivä! Ekaluokalla Pupu Tupunat saivat jäädä, aloin lainata kotiin aluksi Rasmus Nalleja, Pekka Töpöhäntiä, ja vähän myöhemmin Anni Polvan Tiinoja. Aku Ankka pysyi kuitenkin aina kestosuosikkinani, kirjojen lukemisen lisäksi luin koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan valtavasti Aku Ankkoja (tuli muuten vasta nyt mieleeni että yksi kirjallisuuden mielihahmoistani miesten osalta on ehdottomasti mystinen supersankari Taikaviitta).

Vähitellen, kun äiti huomasi miten paljon rakastan lukemista, hän alkoi viedä minua kylämme keskustan sivukirjastoon, se oli auki kolmena päivänä viikossa ja se oli mielestäni maanpäällinen paratiisi: valtavasti kirjoja kolmessa eri huoneessa, lainattavaa ja luettavaa tuntui olevan loputtomasti. Aluksi lainasimme kirjoja äidin kortilla, mutta jossain kohtaa sain oman kirjastokortin ja aloin käydä kirjastossa jo yksinänikin. Isosiskon kanssa kävimme joskus kaupunginkirjastossa ja ne käynnit ovat jääneet mieleeni huikeina kokemuksina. :) Ja kun vihdoin aloitin seiskaluokan kaupungissa, minusta tulikin samaisen kaupunginkirjaston kanta-asiakas. Kävin kirjastossa parhaimmillaan montakin kertaa viikossa. Peruskouluikäisenä ahmin Tiinojen lisäksi Merri Vikin Lotta-kirjoja, Carolyn Keenen Neiti Etsiviä ja erityisesti Dana-tyttöjä, sekä hevoskirjoja, jotka jostain syystä eivät kuitenkaan ole jääneet erikoisemmin mieleeni. Jossain vaiheessa minulla oli myös pitkähkö sarjakuvavaihe, luin moneen kertaan kaikki mahdolliset Tenavat, Asterixit, Lucky Luket, Ahmed Ahneet ja Tintit jotka sain käsiini.

Varsinaisia lapsuuden suosikkikirjoja minulle tulee mieleen neljä, näistä minulla itselläni on omassa hyllyssä kolme. Nämä kaikki olen lukenut moneen kertaan.


Astrid Lindgrenin Peppi-kirjoista ehdoton suosikkini oli Peppi aikoo merille, jonka luin ihan kirjaimellisesti puhki, kirjasta nimittäin kovassa käytössä irtosivat kannet. Peppi Pitkätossu oli ihan huikea hahmo, pienenä halusin olla samanlainen kuin hän, leikeissäni olin usein juuri Peppi ja lempipehmoeläimenikin oli apina, nimeltään tietenkin Herra Tossavainen. :) Eduard Uspenskin Fedja-setä, kissa ja koira oli myös minulle tärkeä kirja jota aina lainasin kirjastosta, tämä on näistä neljästä ainoa joka minulta puuttuu. Pitäisi hankkia oma kappale jossain vaiheessa...


Mauri Kunnaksen Koiramäen talossa oli suuri suosikkini jonka luin yhä uudestaan ja uudestaan. Rakastin Kunnaksen hienoja kuvituksia. Wil Huygenin kiehtovan Tonttujen kutsun sain joskus joululahjaksi, se onkin tavallaan ensimmäinen lukemani matkakirja. :) Kirjaan on vieläkin joskus mukavaa palata, siinäkin on upea kuvitus josta pienenä jokaisella lukukerralla löysi jotakin uutta ihmeteltävää.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Päivä 20: romanttinen kirjasuosikkini.

En ensin ollut keksiä tähän mitään vastausta koska en halua taas vastata sitä ilmiselvää, Muukalaista, mutta selattuani luettujen kirjojen listaani vastaus oli yhtäkkiä selkeänä edessäni. Kaikista rakkaustarinoista yksi vastustamattomimmista on tietenkin Robert James Wallerin esikoisromaani Hiljaiset sillat (WSOY, 1993), joka tunnetaan myös upeana Meryl Streepin ja Clint Eastwoodin tähdittämänä elokuvana.

Robert L. Kincaid on valokuvaaja, joka saapuu Iowaan, Madisonin piirikuntaan, kuvatakseen ainutlaatuisia, vanhoja katettuja siltoja. Mies on viimeinen lajiaan, yksinäisen tien valinnut kulkuri, joka valokuvissaan pystyy paljastamaan arkielämän kauneuden. Francesca Johnson on alun perin Italiasta, sotamorsiamena tuotu, kauan sitten amerikkalaistunut perheenemäntä. Nainen on hiljalleen tyytynyt rooliinsa maanviljelijän vaimona, osana yhteisöä jossa runous ja taide eivät kuulu elämään.

Eräänä kuumana elokuun iltana Robert ajaa rämisevän farmarinsa Francescan pihaan kysyäkseen tietä Rosemaryn sillalle. Siitä alkaa rakkaustarina, jonka koskettava aitous jää unohtumattomasti lukijan mieleen. Robert ja Francesca viettävät yhdessä vain neljä lyhyttä päivää, mutta nuo päivät muuttavat heidän loppuelämänsä. Ulkonaisesti elämä pysyy entisenlaisena, mutta on kuitenkin saanut kokonaan uuden merkityksen.

Muistan että elokuva teki minuun lähtemättömän vaikutuksen kun näin sen elokuvateatterissa heti tuoreeltaan. Kirjasta en ollut siinä vaiheessa vielä kuullutkaan, mutta hankin sen pian elokuvan katsomisen jälkeen omaan hyllyyni ja lukukokemus oli vähintään yhtä vavisuttava, ajatuksia herättävä ja koskettava kuin elokuvakin. Tämä kirja on hieno rakkaustarina olematta kuitenkaan kevyttä, yhdentekevää viihdettä.

Päivät 15 - 19: suosikkihahmoja, lisää kirjoja ja vähän elokuvia.

Päivä 15: suosikkini kirjojen mieshahmoista.

Oih, vastaisin tähän oitis Mr. Darcyn, jos olisin lukenut Ylpeys ja ennakkoluulon, mutta kun en vielä ole, vaan ainoastaan katsonut kymmeniä kertoja kaikki mahdolliset kirjasta tehdyt filmatisoinnit, niin sitä ei lasketa. Ei tässä kohtaa. :) Tähän kysymykseen on kuitenkin helppoa vastata, sillä lukemistani kirjoista löytyy selkeästi muutama upea mieshahmo ylitse muiden. Kiistaton ykkönen on ehkäpä Diana Gabaldonin kirjojen Jamie Fraser (mmm... <3), komea, vahva, uskollinen ja lojaali skottimies, joka on valmis vaikka kuolemaan omiensa puolesta. Toinen, aivan eri lailla ihana mieshahmo on Charlaine Harrisin Sookie-kirjojen röyhkeä, viileä ja järjettömän komea viikinkivampyyri Eric Northman. :) Muita kerrassaan hurmaavia kirjallisuuden mieshahmoja ovat Tuulen viemän charmikas Rhett Butler, Agatha Christien terävä-älyinen kaljupää Hercule Poirot sekä Twilight-sarjan ihmissusi / intiaani Jacob Black.

Päivä 16: suosikkini kirjojen naishahmoista.

Naishahmojen osalta liikutaan melko lailla samoissa maailmoissa kuin miestenkin. Kaksi selkeätä suosikkinaistani ovat Gabaldonin Claire Randall, urhea selviytyjä ja neuvokas parantajanainen, sekä Harrisin Sookie Stackhouse, joka on omalla blondimaisella tavallaan jotenkin aivan vastustamaton. :) Tuulen viemän itsekäs, uppiniskainen kaunotar Scarlett O'Hara on myös aina ollut mieleeni, samoin kuin Agatha Christien viehättävä brittirouva Miss Marple. <3 Lisäksi on tietenkin mainittava mainio Bridget Jones, sekä Alexander McCall Smithin ihastuttava, rennon lupsakka Mma Ramotswe.

Päivä 17: lempikirjani rakkain siteeraus.

Suosikkisitaattini löytyy Margaret Mitchellin kirjasta Tuulen viemää, Scarlett O'Haran legendaariset viimeiset sanat: "Ajattelen tätä kaikkea huomenna Tarassa. Silloin jaksan paremmin." "Onhan huomenna taas uusi päivä." Pakko myöntää mutta noudatan itsekin tätä samaa ajatusmaailmaa melko usein... :)

Päivä 18: kirja, johon petyin.

No niin, nyt minun on mainittava kirja jota todella moni on rakastanut yli kaiken, mutta johon itse petyin pahanpäiväisesti: Ian McEwanin Rannalla. Ian McEwan on kirjailija jota on suitsutettu joka paikassa niin valtavasti, että kun viimein tartuin ensimmäiseen hänen kirjaansa, odotukseni olivat jossain äärettömän korkeissa sfääreissä, odotin suorastaan huikeaa, tajunnan räjäyttävää lukukokemusta. Olin aiemmin nähnyt upean elokuvan Sovitus, ja koska halusin tutustua McEwanin teoksiin, päädyin aloittamaan tästä Rannalla -teoksesta joka siihen aikaan oli aivan uunituore, ajattelin että luen Sovituksen myöhemmin, kun elokuvan näkemisestä on ehtinyt kulua vähän aikaa. Mutta voi ei mikä pettymys Rannalla olikaan, kirja jätti minut miltei kokonaan kylmäksi enkä kokenut saavani siitä oikein mitään irti. Lukukokemus tuntui lähinnä vain lattealta. Uskon kuitenkin että kirja ei varsinaisesti ole huono, vaan että odotin siltä vain aivan liikaa.

Päivä 19: mielestäni parhaat kirjoista tehdyt elokuvat.

Oi ei, mikä kysymys! Tästä tulee taas PITKÄ vastaus, ei voi mitään. Huokaus... :) Sen lisäksi että luen paljon, katson valtavasti elokuvia. Suosikkielokuvani hankin omaksi ja katson niitä yhä uudelleen ja uudelleen...

Aloitan Cecelia Ahernin kirjasta P.S. Rakastan sinua, jonka mukaan olen antanut nimen blogilleni. Kirja ei ole paras lukemani, eikä elokuva paras näkemäni, mutta kumpaisessakin on kuitenkin sitä jotakin, jonka ansiosta voisin kuvitella lukevani kirjan useammankin kerran. Elokuvan olen tainnut katsoakin ainakin pari kertaa.


Ja nyt minun on ihan pakko saada mainita suosikkielokuvani Ylpeys ja ennakkoluulo (en siis edelleenkään ole lukenut kirjaa...)! Kyseinen elokuva on dvd-hyllyni ehdottomia helmiä, voisin katsoa (ja olen katsonutkin :D) tämän elokuvan lukuisia kertoja siihen ikinä kyllästymättä! Ja vaikka Colin Firth onkin ainoa OIKEA Mr. Darcy, mielestäni Matthew MacFadyenkin onnistuu isossa roolissaan mainiosti jurona ja viileänä Darcyna.


Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimon pohjalta tehty elokuva oli varsin positiivinen yllätys. Eric Bana tekee hyvän roolisuorituksen aikasiirtymähäiriöstä kärsivänä Henrynä.


Antti Tuurin Talvisota oli hieno lukukokemus, samaten samanniminen elokuva on mielestäni yksi kotimaisen elokuvan parhaimmistoa. Ehdoton suosikkielokuvani, moneen kertaan katsottu Tuntemattoman sotilaan ohella.


Tracy Chevalierin Tyttö ja helmikorvakoru on yksi suosikkikirjoistani, ja sen pohjalta tehty elokuva on mielestäni erittäin onnistunut (eikä vähiten ihanan Colin Firthin takia... :) ).


Seuraavaksi on pakko mainita ihana klassikko Tuulen viemää, johon ei myöskään mitenkään voi ikinä kyllästyä! Tämän pitkän elokuvan parissa saa helposti koko illan kulumaan.


Luin vuosi sitten kirjan Precious - Harlemilaistytön tarina, ja kävin pian sen jälkeen katsomassa kyseisen elokuvan. Elokuva oli varsin onnistunut ja lähes yhtä sydäntä riipaiseva kuin kirjakin.


Bridget Jones -elokuvat ovat ihan yhtä mainioita kuin kirjatkin! Ja taas, ihana Colin Firth pääosassa... :)


Lopuksi on vielä mainittava Ian McEwanin kirjan pohjalta tehty elokuva Sovitus, johon jo aiemmin viittasinkin. En ole siis lukenut vielä kirjaa, mutta se on lukulistallani korkealla, haluaisin lukea sen mitä pikimmiten. Elokuvaa rakastin, ja uskon että tästä McEwanin kirjasta tulen todella pitämään, vaikkei Rannalla ollutkaan mieleeni. Rakastan tätä kuvaa, kuka voisi unohtaa jumalaisen kauniin Keira Knightleyn syvänvihreää iltapukua tässä ihanassa elokuvassa?

torstai 14. huhtikuuta 2011

Aurinko odottaa!

Huh, olen viimeisen viikon ajan tehnyt hurjana töitä, ja nyt on vihdoin ansaitun levon aika. Lähden pienelle reissulle viettämään minikevätlomaa, istumaan puistoissa, lukemaan kirjoja ja lepäämään. Ja tietty valokuvaamaan ja näkemään uusia asioita, imemään itseeni energiaa auringosta. :)

Tarkoitukseni oli kirjoitella seuraavien päivien päivitykset valmiiksi ja ajastaa ne, mutta en vain kertakaikkiaan ehtinyt. Luultavasti tulen piipahtamaan reissullani jossain nettikahvilassa, mutta voi hyvin olla että haasteessa tulee nyt välissä pari hiljaista päivää.. En jaksa raahata edes kannettavaani mukaani. :) Ja Coelho-päivityksen kommentteihinkin on vielä vastaamatta, kun töissä jostain syystä työkoneeni ei antanut minun kommentoida. Pöh.

Mutta kohta lähtee lentoni kohti aurinkoista Kataloniaa, joten heippa, voikaa hyvin ja lukekaa kivoja kirjoja! <3 Palaan kun ehdin, ensi viikolla saatte nähdä ainakin kuvien välityksellä mitä Barcelonaan kuului! :)

Päivä 14: lempikirja lempikirjailijaltani.

Olen tämän haasteen yhteydessä kirjoittanut jo mm. Diana Gabaldonin, Charlaine Harrisin ja Laila Hirvisaaren kirjoista joten en nyt palaa heihin tässä yhteydessä. Sen sijaan voisin tänään muistella yhtä ehdottomista suosikkikirjoistani, Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimoa.


Kirja kertoo Claresta ja tämän miehestä Henrystä, joka kärsii erikoisesta vaivasta, aikasiirtymähäiriöstä. Henryllä on vaikeuksia pysytellä nykyhetkessä ja hän aikamatkailee tahtomattaan, kesken työpäivän tai ruuanlaiton hän saattaa kadota ja siirtyä joksikin aikaa omaan menneisyyteensä tai tulevaisuuteensa.

Kirjasta on vaikeaa kertoa juurikaan mitään kertomatta liikaa. Tarina poukkoilee ajankohdasta toiseen menneisyyden, nykyhetken ja tulevaisuuden välillä, mutta kerronta ja tarinankuljetus on hyvin hallittua eikä lukija ole missään kohdassa vaarassa pudota kyydistä. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1960-luvulta 2010-luvulle, tarinaa seurataan vuorotellen Henryn ja Claren näkökulmasta. Henkilöhahmot on kuvattu hyvin ja kirja sisältää paljon piilofilosofiaa, lauseita ja ajatuksia jotka jäävät mieleen kummittelemaan pitkään senkin jälkeen kun kirjan saa luettua.

Luin kirjan vuonna 2006 ja pidin siitä hirmuisesti. Aikamatkustelu on aiheena kiinnostava ja toisaalta kirja on myös hieno ihmissuhde- ja rakkaustarina. Myös tietynlainen ennalta-arvaamattomuus miellyttää, juuri kun luulee arvaavansa mitä seuraavaksi tapahtuu, kirja jaksaa aina yllättää. Kirjassa on myös hyvin mielenkiintoinen tunnelma; maisemat, tunteet ja mielentilat on kuvattu vahvasti ja kirja jotenkin onnistuu imaisemaan lukijan maailmaansa. Tätä hienoa kirjaa voi kyllä hyvillä mielin suositella.

Kauan sitten miehet lähtivät merille ja naiset jäivät odottamaan heitä. He seisoivat vesirajassa tähyilemässä taivaanrantaa siinä toivossa, että laiva ilmestyisi näkyviin. Nyt minä odotan Henryä. Hän katoaa tahtomattaan ja varoittamatta. Minä odotan odottamistani. Jokainen hetki tuntuu loputtomalta. Jokainen hetki on edessäni kristallinkirkkaana, ja lisää odotuksen hetkiä on niiden takana. Miksi hän on mennyt jonnekin, minne en voi häntä seurata?

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Päivä 13: lempikirjailijani.

Tein itselleni pienen listan lempikirjailijoistani, ja totesin hieman hämmästellen että kaikki ovat naisia! Olen tiedostanut jo jonkin aikaa sitten että luen selkeästi enemmän naisten kuin miesten kirjoittamia kirjoja, mutta nyt huomasin asian vielä entistäkin selvemmin. :) Toinen yhteinen tekijä on se että oikeastaan kolmea kirjailijaa lukuun ottamatta kaikki lempikirjailijani kirjoittavat historiaan sijoittuvia romaaneja, ja erityisesti Suomen ja Euroopan historia ovat olleet suuri intohimoni teinivuosista saakka.

Koska en mitenkään pysty nimeämään vain yhtä lempikirjailijaani, tässä tulee nyt pieni lista heistä joiden kirjoja luen tällä hetkellä mieluiten.

Diana Gabaldon on yksi uusimmista suosikkikirjailijoistani. Olen lukenut Gabaldonilta vain Matkantekijä-sarjaa, ja siitäkin vasta kolme kirjaa, mutta pidän kovasti Gabaldonin romaaneista ja kirjoitustyylistä. Odotan mielenkiinnolla, miten Gabaldon aikoo jatkaa kirjailijan uraansa kun Matkantekijät on kirjoitettu loppuun...





Tracy Chevalier on ollut suuri suosikkini jo useita vuosia! Olen lukenut häneltä romaanit Tyttö ja helmikorvakoru sekä Neito ja yksisarvinen, ja pitänyt kummastakin valtavasti. Luettavien kirjojen pinossa vuoroaan odottelevat Pudonneet enkelit ja Lontoosta ostettu Remarkable Creatures pokkariversiona. Mielenkiintoista historiaa ja kaunista, sujuvaa kieltä, ihanaa!







Yksi pitkäaikaisimmista suosikeistani on Agatha Christie, jonka dekkareita luin nuorempana paljonkin. Edelleenkin Christien kirjoissa viehättää brittiläinen elämänmeno, ja se ihana menneen ajan tuulahdus joka kirjoista niin selkeästi välittyy. Sain ystävältäni lainaksi kirjan Yksinäinen kevät, jonka Christie on kirjoittanut nimellä Mary Westmacott. Tämä kirja ei ole dekkari vaan pohdiskeleva romaani, jonka tulen lukemaan pikapuolin, arviota siitä siis tulossa lähiaikoina.

Ns. kevyemmän kirjallisuuden puolelta ehdoton suosikkini on Marian Keyes. Naisen kirjoissa käsitellään vakavia aiheita kuitenkin sopivan kepeällä otteella, lisäksi Keyesin kieli on kovasti mieleeni. Keyesiltä olen lukenut toistaiseksi vain muutaman kirjan (Tarinan toinen puoli, Hurmaava mies ja Naura, Claire, naura!), mutta olen niiden pohjalta niin vakuuttunut että tulen varmasti lukemaan vähitellen kaiken mitä häneltä on julkaistu.

Audrey Niffenegger on myös kirjailija, johon olen kovasti ihastunut kahden romaanin perusteella. Aikamatkustajan vaimo teki suuren vaikutuksen, ja viime vuonna luettu Hänen varjonsa tarina oli myös aivan kelpo kirja vaikkei ehkä yltänytkään esikoisen tasolle. Niffenegger on kirjailija jolta seuraavia kirjoja odotan suurella mielenkiinnolla!
Kaari Utrio on mielestäni yksi mielenkiintoisimpia suomalaisia naiskirjailijoita. Utrion historiaan sijoittuvat teokset ovat kunnon lukuromaaneja ja niistä näkee että pohjatyö on suoritettu huolella, ajankuvaus on kiehtovaa ja historialliset faktat ovat kohdallaan. Utrion henkilöhahmot ovat yleensä moniulotteisia ja tekstit ovat kieleltään miellyttävää luettavaa.


Laila Hirvisaari on myös yksi pitkäaikaisista suosikeistani. Hirvisaaren kirjat eivät valttämättä ole mitään korkeakulttuuria ja joissakin kirjoissa kielikin on vähän mitä sattuu, mutta siitä huolimatta olen pitänyt kovasti isosta osasta hänen teoksistaan. Erityisesti Lappeenranta-sarja on hieno ja sydämeenkäyvä kuvaus sota-ajan Suomesta. Hirvisaaren uusin, Imatra-sarja, taas on ollut ikävä kyllä hienoinen pettymys


Heidi Köngäs on yksi suurimpia suomalaisia suosikkejani. Olen lukenut Köngäkseltä hienot romaanit Luvattu ja Vieras mies, ja ainakin edellä mainittuun helmeen tulen vielä palaamaan tämän haasteen tiimoilla.

Tämän listan ulkopuolelta voisin nostaa positiivisimmaksi uudeksi tuttavuudeksi listan ainoa miehen, Joel Haahtelan, jolta olen lukenut vasta Elenan, mutta uskon että Haahtelasta tulee yksi lempikirjailijoistani kun pääsen lukemaan lisää hänen kirjojaan. Samaten yhden kirjan perusteella mieleeni ovat olleet Margaret Atwood, jolta olen lukenut vain Ryövärimorsiamen, ja Sirpa Kähkönen jolta luin Lakanasiivet (epäloogisesti keskeltä sarjaa). Haluan ehdottomasti lukea lisää kumpaiseltakin mainiolta naiskirjailijalta. Olisin toki voinut tässä listassa mainita myös Charlaine Harrisin jonka fantasiakirjoihin olen viime aikoina kovasti tykästynyt. :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...