lauantai 30. kesäkuuta 2012

Mitä lukea syksyllä 2012?


Ai kamala. Iso osa tämän kevään, ja jopa viime syksynkin kiinnostavista uutuusjulkaisuista on vielä lukematta, mutta kustantajien hyvissä ajoin ilmestyneet uutuuskuvastot syksylle 2012 houkuttelevat jo listaamaan, mitä kaikkea ihanaa sitä syksyllä voisikaan lukea. Ja voi, millainen kirjasyksy onkaan tulossa! Sain kuvastojen selaamiseen ja lukuvinkkien listaamiseen kulumaan useita tunteja, ja lopulta homma oli mennä aivan kirjarietasteluksi. :) Ohessa minun tbr-listani tulevalle syksylle, ja uskokaa tai älkää, olen raakannut listaa jo kovalla kädellä. Selvää on, etten mitenkään ehdi lukea kaikkia näitä tänä vuonna (hyvä jos tällä vuosikymmenellä!), mutta toivossa on hyvä elää, ja listaaminen on ihanaa. :) Ja mikä parasta, eipähän edelleenkään ole vaaraa siitä, että hyvät kirjat loppuisivat kesken...


Atena: 
- Graham Moore: Kuolema Sherlock-seurassa (Kutkuttava mysteeriromaani, joka liikkuu viktoriaanisen Lontoon ja nykypäivän välillä. Kuulostaa hyvältä!)
- Alex Capus: Léon ja Louise (Monia kirjabloggaajiakin jo ihastuttanut rakkaustarina kahden sodan myllerryksessä elävässä Euroopassa. Kuulostaa ihan minun kirjaltani!)
- Mia Vänskä: Musta kuu (Pidin Vänskän esikoisesta, Saattajasta, ja Vänskän uutuusromaani kiinnostaa kovasti.)
- Paul Torday: Tyttö tummasta taulusta (Kiehtovalta ja hieman erikoiselta kuulostava brittiromaani.)
- Raisa Porrasmaa: Japani pintaa syvemmältä (Japanilaista elämää ja kulttuuria avaava tietokirja, joka näin Japani-fanina on vain pakko lukea.)

Bazar: 
- Cristina López Barrio: Mahdottomien rakkauksien talo (Espanjalaisromantiikkaa ja mystiikkaa 1800-luvulla, kuulostaa erinomaiselta lukuromaanilta.) 
- Tatiana de Rosnay: Mokka (Pariisiin sijoittuvaa psykologista jännitystä. de Rosnay kiinnostaa, lukulistalle siis.) 
- Kim Edwards: Unien järvi (Edwardsin Muisto tyttärestänikin on vielä lukematta, mutta tämä uutuuskin kiehtoisi.)
- Philippa Gregory: Punainen kuningatar (Pidin kovasti viime syksynä julkaistusta Valkoisesta kuningattaresta. Ihanaa päästä jatkamaan sarjan parissa!)


Gummerus: 
- Paula Havaste: Yhden toivon tie (Jatko-osa romaanille Kaksi rakkautta, joka on odotellut hyllyssäni jo pienen iäisyyden. Sisaruusrakkautta ja suomalaisen naisen sinnikkyyttä sota-ajan Suomessa, oih! <3) 
- Vera Vala: Romaani (Paljon jo blogihuomiotakin saanut Italiaan sijoittuva esikoisdekkari kiinnostaa, totta kai!) 
- Jouko Heikura: Joki kaupungin alla (Itsenäinen jatko-osa romaanille Mustien vuorten varjossa. Suomalainen kirjeenvaihtaja '90-luvun Lontoossa. Lontoo = aina hyvä.) 
- Petri Karra: Pakenevat unet (Rankalta kuulostava kertomus lapsuudesta nykyajan pahoinvointiyhteiskunnassa. Kuulostaa kiinnostavalta!) 
- Alice Hoffman: Punainen puutarha (Hoffmanin romaani Päivän korento kolahti aikanaan niin kovaa että luin sen peräkkäin pariinkin kertaan. Uusi suomennos kiinnostaa kovasti.) 
- Chris Cleave: Poikani ääni (Koska Chris Cleave on ihana ja koska rakastin Little Been tarinaa. :) 
- Camilla Läckberg: Majakanvartija (Läckbergin edellinen suomennos, Merenneito, oli mainio ja se jäi niin kutkuttavaan kohtaan etten millään malttaisi odottaa Majakanvartijan ilmestymistä!) 
- John Verdon: Sokkoleikki (Pidin kovasti Verdonin Numeropeli -esikoisdekkarista, ja haluan ehdottomasti jatkaa tutustumista kiinnostavaan Dave Gurneyyn.) 
- Douglas Preston & Lincoln Child: Veljensä vartija (Kehuttu Pendergast-sarja on kiinnostanut jo pitkään. Taidan kuitenkin alkaa lukea sarjaa kronologisessa järjestyksessä, joten tämän vuoro tullee myöhemmin.) 
- Charlaine Harris: Veren sitomat ja Suden veri (Sookie-sarja jatkuu kahden uuden käännöksen verran. Nämä on tietenkin pakko lukea ja hankkia omaan hyllyyn. :) 
- Irja Wendisch: Pitkä taistelu (Suomalaisten sotilaiden lasten selviytymistarinoita.) 
- Marie Clayton & Tim Hill: The Beatles kuvina (Beatles-fanin must have-kirja!) 


Like: 
- Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat (En ole uskaltanut vielä lukea edes Puhdistusta, mutta kaipa tämä kirjasyksyn kovin tapaus on pakko lukea, ennemmin tai myöhemmin. Kääk!) 

Otava: 
- Riikka Pulkkinen: Vieras (En osaa täysin vieläkään sanoa, mitä mieltä olen Pulkkisen kirjoista. Totta oli hämmentävä lukukokemus, josta en täysin pitänyt, ja johon kuitenkin vähän rakastuinkin. Hämmentyneen bloggaajan lienee pakko jatkaa Pulkkisen maailmassa. :)
- Carlos Ruiz Zafón: Taivasten vanki (Tuulen varjo on vielä lukematta, hups! Siitä tulkoon kesäprojektini, jotta pääsisin tämän (myös) ihanalta kuulostavan uutuuden pariin!)
- Heidi Köngäs: Dora, Dora (Kiihkeästi odottamani kirja, jota pitkän linjan Köngäs-fani ei tietenkään voi jättää lukematta! <3 ) 
- Sirpa Kähkönen: Hietakehto (Kähköseltä olen lukenut Mustat morsiamet ja Lakanasiivet, ja olen ehdottoman vaikuttunut. Tekisi mieli lukea koko sarja nyt kesän aikana, ehtisiköhän sitä?)
- Hélène Grémillon: Uskottuni (Muutaman blogiarvion perusteella kuulostaa aivan minun kirjaltani. Rakkautta ja salaisuuksia maailmansodan aikaisessa Pariisissa. Oi kyllä!)
- Olli Jalonen: Karatolla (Uutta Jalosta, oih! <3 ) 
- Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi (Nuorena kuollut runoilija jättää jälkeensä mysteerin, joka muovaa kahden suvun kohtaloita läpi koko 1900-luvun. Kuulostaa hyvältä, lisäksi kyseessä on arvostettu brittikirjailija. Lukulistalle menee!)
- Javier Marías: Rakastumisia (Rakkautta ja kuolemaa espanjalaiseen tyyliin.)
- Anne Enright: Unohdettu valssi (Valvojaiset onkin juuri sopivasti työn alla. Pidän!)
- Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani (Oatesia(kaan) en ole vielä lukenut, ehkäpä aloitan tästä kiinnostavan kuuloisesta uutukaisesta.)
- J.K. Rowling: The Casual Vacancy (Harry Potterin luojan uuden aikuistenromaanin suomennos kiinnostaa ehdottomasti!) 


Schildts & Söderströms: 
- Kate Atkinson: Kaikkein vähäpätöisin asia (Edinburghin festivaaleille sijoittuva rikosromaani. Pakko lukea!)
- Stephen Fry: Koppava kloppi (Ihanan Fryn muistelmat <3)

Siltala: 
- Herman Koch: Illallinen (Monia kirjabloggaajiakin jo vakuuttanut hieno hollantilainen perhedraama.)
- Marjo Heiskanen: Kollaan kenttäpapin tarina (Jatkosota on aihe, joka ei koskaan lakkaa kiinnostamasta minua.)

Tammi: 
- Anna Kortelainen: Ei kenenkään maassa (Tietokirjailija Kortelaisen kiehtovalta kuulostava esikoisromaani.)
- Markku Pääskynen: Roona saa vastauksen (En ole vielä(kään) lukenut yhtään Pääskysen romaania, mutta miehen teokset kiinnostavat hurjasti.)
- Sami Hilvo: Rouva S. (Hilvon esikoinen, Viinakortti, vakuutti. Minulle lisää Hilvoa, kiitos!)
- Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa (Kirjavan kammarin Karoliinan esikoisromaani, iik! <3)
- Charles Dickens: Kolea talo (Komean näköinen uusintapainos vanhasta klassikosta. Dickens on alkanut kiinnostaa ja kiehtoa vähitellen enemmän ja enemmän...)

Teos: 
- Ulla-Lena Lundberg: Jää (Sotien jälkeiseen aikaan sijoittuva saaristolaisromaani.)
- A.S. Byatt: Pieni musta kirja (Koska itselläni vielä kesken oleva Lasten kirja on mestariteos.)
- Hilary Mantel: Syytettyjen sali (Huippusuositun Susipalatsin jatko-osa. Brittiläistä Royal fictionia, oih! <3)

WSOY: 
- Majgull Axelsson: Kuparienkeli (Tämä kirja kuulostaa juuri sellaiselta, kuin millaisena kustantaja sitä mainostaa: täydelliseltä syysiltojen romaanilta.) 
- Linn Ullmann: Aarteemme kallis (En ole lukenut vielä yhtään tämän kiitetyn norjalaiskirjailijan teosta, mutta jostain syystä uskon ihastuvani niihin kovasti. Ehkäpä aloitan tällä uudella suomennoksella.) 
- Katja Kaukonen: Vihkivedet (Rakastan Odelmaa! Kaukosen uutukainen on yksi kirjasyksyn kiihkeimmin odottamiani kirjoja.) 
- Pekka Hiltunen: Sysipimeä (Pidin kovasti Hiltusen esikoisesta ja haluan lukea jatko-osan.) 
- Rosa Liksom: Hytti nro 6 äänikirja (Ihastuin Hytti nro 6:en luettuani sen alkuvuodesta, ja palaisin mielelläni junamatkalle halki Venäjän miellyttävä-äänisen Pertti Sveholmin lukeman äänikirjan muodossa.)


Henkilökohtaisesti odotan siis innokkaimmin kotimaisista Kaukosen, Köngäksen, Jalosen ja Timosen teoksia, sekä käännöskirjoista Capusin, Cleaven, Läckbergin, Atkinsonin, Byattin ja Mantellin teoksia, joten luultavasti ainakin niitä luvassa blogissani syksymmällä.

torstai 28. kesäkuuta 2012

Suzanne Collins: Nälkäpeli


Suzanne Collins: Nälkäpeli (WSOY, 2008. 389 sivua. Alkuteos The Hunger Games, 2008. Suomentanut Helene Bützow.)

  Kuulen kuin jostakin kaukaa, kuinka ihmiset mumisevat masentuneina - niin käy aina, kun valituksi tulee kaksitoistavuotias, sillä se ei ole kenenkään mielestä reilua. Ja sitten näen Primin. Hän on kalvennut, kädet ovat nyrkissä kylkiä vasten, ja hän kävelee jäykin pienin askelin lavaa kohti, ohittaa minut, ja huomaan että puseron helma on taas noussut hameen päälle. Juuri tuo pikkuseikka, pyrstöksi noussut puseronhelma, saa minut tointumaan.

Suurin osa Pohjois-Amerikasta on tuhoutunut luonnonkatastrofien myötä. Kärsimys on synnyttänyt nälänhätää, sotia ja kapinoita hallitsijoita vastaan, mutta kansalaiset ovat ovat hävinneet taistelun. Tuhoutuneen maan raunioille on syntynyt kahteentoista vyöhykkeeseen jaettu diktatuuri, Panem, jonka hallitsijat ovat kehittäneet kansaa rangaistakseen Nälkäpelin, vuotuisen tosi-TV-ohjelman. Nälkäpelissä kisaa 24 tribuuttia, jokaiselta vyöhykkeeltä arvotut 12-18-vuotiaat tyttö ja poika, jotka pakotetaan luontoon ankariin olosuhteisiin. Pelissä voi olla vain yksi voittaja - se, joka selviää hengissä tapettuaan kaikki muut.

Katniss Everdeen on kuusitoistavuotias tyttö. Hän asuu Vyöhykkeellä 12 ja huolehtii äidistään ja pikkusisarestaan salametsästämällä pientä riistaa ja myymällä sitä mustassa pörssissä. Kun vuotuisessa Nälkäpeli-arvonnassa maljasta nousee Katnissin pikkusiskon, Primrosen, nimi, ilmoittautuu Katniss vapaaehtoiseksi tribuutiksi pelastaakseen nuoren sisarensa. Vyöhykkeen poikatribuutiksi päätyy leipurin poika Peeta Mellark, joka on auttanut Katnissia omalla tavallaan perheen isän kuoltua. Nuoret lähetetään maan pääkaupunkiin, Capitoliin, ja alkaa Nälkäpeli, taistelu elämästä ja kuolemasta.


En taida olla millään tapaa otollista kohderyhmää Nälkäpeli-trilogialle (olen liian vanha, enkä tunnustaudu scifin ystäväksi), mutta niin vain kävi, että kesälomakirjakseni valikoitunut Nälkäpeli upposi meikäläiseen kuin kuuma veitsi voihin. :) Nuortenkirjaksi luokiteltu scifiromaani osoittautui niin koukuttavaksi, etten olisi malttanut jättää sen lukemista hetkeksikään kesken. Eilen kävin lopulta katsomassa kirjan pohjalta tehdyn elokuvankin, ja se oli hieno, vaikuttava - ja koskettava (jätin nessut kotiin - virhe! :).

Collinsin romaani on kielellisesti helppolukuinen ja sangen vetävä, mutta sen vauhdikas juoni sisältää paljon moraalista pohdintaa, etenkin rivien väleissä. Panemin diktatuurissa ihmisiä pidetään kurissa pelolla, ja heitä rangaistaan silmittömästi pienestäkin rikkeestä. Nälkäpeli on äärimmäinen, kaikkia mahdollisia ihmisoikeuksia rikkova keino saada ihmiset muistamaan, kenen käsissä valtakunnassa on oikeus ja määräysvalta. Nuoret (ja jopa lapset, kun puhutaan kaksitoistavuotiaista) pakotetaan tappamaan toisiaan, ja tämä raaka peli lähetetään valtakunnallisessa televisiossa Big Brother-tyyppisenä 24/7 viihdeohjelmana, jota kansalaisten on pakko katsoa. Varsinaista viihdettä.

Kuusitoistavuotiaat Katniss ja Peeta ovat erinomaisen onnistuneita päähenkilöitä. Nuoret eivät ole täydellisiä ja säröttömiä, vaan kumpikin on aidon oloinen, inhimillinen ja haavoittuva, pelokaskin. Tarinan ankarassa maailmassa hyvän ja pahan kontrasti on voimakas, pienen ihmisen hyvän tahdon eleet ja humaanius tulevat esille liikuttavalla tavalla kesken hurjan tappoleikin; sekä kirjassa että elokuvassa esimerkiksi eräs Katnissin nuoreen ystävään liittyvä kohtaus liikutti minut koskettavuudessaan kyyneliin. Elokuva onkin hyvin uskollinen kirjalle, josta olin kovin iloinen. Elokuvaa kiitän muuten näyttelijävalinnoistakin, mielestäni Jennifer Lawrence (Katniss) ja Josh Hutcherson (Peeta) ovat nappivalinnat elokuvan pääosiin. Ainoastaan Woody Harrelson on jotenkin liian siistin ja selväpäisen oloinen ollakseen uskottava juopon tribuuttivalmentajan roolissaan.

Kirjan kutkuttava jännitys pysyy yllä tarinan alusta loppuun. Nälkäpeli sisältää myös juuri sopivan ripauksen hienovaraista romantiikkaa. Collins onkin luonut mielestäni yhtä onnistuneen ja koukuttavan fiktiivisen maailman kuin J.K. Rowling Harry Pottereineen, tai Stephenie Meyer Twilighteineen (paitsi että minusta Nälkäpeli on hurjasti Twilightia parempi!). Nälkäpeli on pelottava uhkakuva tulevaisuudesta; mutta samalla tämä hieno ja mielenkiintoinen dystopia herättää lukijan todella ajattelemaan.

Nälkäpelistä on kirjoitettu niin monissa kirjablogeissa, että tällä kertaa en poikkeuksellisesti linkitä oheen blogiarvioita (Google löytää niitä kyllä, paljon!). Niiden sijaan linkitän loppuun elokuvan hienon trailerin ja suuntaan itse sarjan kakkososan, Vihan liekkien pariin.



keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Andreï Makine: Ikuisen rakkauden kosketuksia


Andreï Makine: Ikuisen rakkauden kosketuksia (WSOY, 2012. 158 sivua. Alkuteos Le Livre des brèves amours éternelles, 2011. Suomentanut Annikki Suni.)

  Se mitä me näimme oli vaatimatonta, harmaata, köyhää. Edellisen vuosisadan taloja, joiden katoilla törrötti kuivia kasvinvarsia. Samea ilma toi mieleen marraskuisen hämärän, talven odotuksen. Me elimme toukokuuta ja koko kaupunki valmisti juhla-ateriaa, pian palaisi aurinko räikeänä ja iloisena. Mutta kauneus oli läsnä siinä vuodenaikojen väliin eksyneessä hetkessä. Se ei tarvinnut kuin himmeitä värisävyjä, lumen vääränaikaista raikkautta, yllättäen heränneen muiston kirvelyä monien talvien takaa. Kauneus sekoittui meidän hengitykseemme, riitti kun vain unohdimme keitä luulimme olevamme. 

Ikuisen rakkauden kosketuksia rakentuu kahdeksasta erillisestä tarinasta, jotka nivoutuvat pienin viittauksin toisiinsa ja kertovat samalla erään yksilön, kansan ja kuolleen sosialistisen liittovaltion tarinan. Tapahtuvat sijoittuvat sodanjälkeiseen Neuvostoliittoon, maahan joka elää kaikkialle ulottuvan sensuurin ja miliisivalvonnan kurimuksessa. Makine kertoo mielipiteenmuokkauksesta, joka tuntuu kestämättömältä aivopesulta, järkähtämättömästä kurinalaisuudesta, arjesta joka katkeroittaa ja saa sielun itkemään. Hän piirtää kuvaa ankeista orpokodeista, ja vankileireistä joilla vain rakastetustaan unelmoiminen saa pysymään hengissä ja pitää yllä toivon kipinää. Ääneen pääsevät myös toisinajattelijat, ja lopulta tapahtuu väistämätön - Neuvostoliiton romahtaminen.

Elämä Neuvostoliitossa kuulostaa kuin loppumattomalta marraskuun päivältä, jolloin surullinen harmaa taivas antaa sataa maahan kylmää tihkuaan. Kouluissa opiskellaan Kommunistista manifestia ja vallanpitäjät antavat lupauksia uudesta, paremmasta maailmasta. Arjen todellisuus on kuitenkin toinen, jokainen päivä kumoaa annetut lupaukset, ja nuori poikanenkin ymmärtää että iltaisin esikaupungissa kävellessään on hyvä pitää taskussaan stilettiä. Mikä on siis se voima, joka saa ihmisen jaksamaan päivästä toiseen, joka antaa harmaille päiville ja koko elämälle merkityksen? Rakkaus, tietenkin!

  Me menimme sisälle, ystäväni laittoi teetä, sanat tulivat tai eivät, mökin hiljaisuus riitti meille. Joskus kuuntelimme Tšaikovskin Vuodenaikoja melkein äänettömällä. Osa oli aina sama, Kesäkuu, jonka ystäväni löysi isolta kuluneelta levyltä tarkasti kuin taikuri. Emme koskaan panneet sitä kovemmalle, soiton piti olla kuin hiljainen kaiku, niin se tuntui olevan salaisemmin tavallisen elämän ulottumattomissa, sen elämän joka jatkui ulkopuolella meluisana, kiireisenä, kuurona. 
  Valo värjäsi tunnit, kulta sävyttyi meripihkaan, kalpeni sitten.


Ikuisen rakkauden kosketuksia ei ole helppo, tai edes pienestä sivumäärästään huolimatta nopealukuinen kirja. Se vaatii kärsivällisyyttä ja uppoutumista, mutta lopulta palkitsee, ravistelee, saa ajattelemaan - eikä jätä rauhaan. Makine kirjoittaa niin upean elävästi, että välillä lukeminen tekee melkein kipeää. Realistiset kuvaukset minäkertojan lapsuudesta orpokodissa tai kranaatista vammautuneen miehen elämästä karteltuna ja hyljeksittynä saavat lukijan laskemaan kirjan käsistään, on pakko hengittää hetki ennen kuin lukemista voi jatkaa. Kaiken ankeuden keskellä on kuitenkin niin uskomattoman kauniita hetkiä, että lukeminen pakahduttaa ja miltei salpaa hengityksen! Ehkä kyse onkin juuri siitä, kontrastista. Kauneus nousee esiin harmaasta taustastaan sädehtivänä kuin kukkivat lumikellot kuolleelta edellisvuotiselta nurmelta.

Makinen kuvaama Neuvostoliitto on monella tapaa surullinen paikka; köyhyys, ankeat elinolosuhteet ja totalitarismin aiheuttama jatkuva pelko nujertavat helposti vahvemmankin ihmisen. Ja kuitenkin - tupakantumppien roskaamalla kadulla, rumien talojen ikkunoissa torkkuvan alakulon ja paljaana palelevien puiden keskellä voi pilkahtaa äärimmäinen kauneus; kevään arka henkäys, sateelta tuoksuva ilma, ja ne kauniit kasvot, jotka tuoksuvat talvelta kuin lumikellot. Tarinoissa juostaan villiyrttien väliin painuneella polulla, katsellaan sumuista niittyä, rakastellaan vedessä Mustanmeren rannalla, ja kävellään omenatarhassa, jossa lumenvalkoiset oksat jatkuvat äärettömiin. Kaikkialla on nähtävissä pieniä häivähdyksiä rakkaudesta tai sen kaipuusta. Ja viimeistään silloin, kun vanha ystävä ojentaa sen poimimansa lumikellokimpun, on pakko sulkea silmät ja hengittää syvään...

Makinen suorastaan hypnoottinen teksti herättää valtavasti tunteita. Surua, onnea, välillä vähän häpeääkin omasta hyväosaisuudesta; miksi minulla on ollut lapsuudessani oikeus syödä hyvää ja ravitsevaa ruokaa, kun samaan aikaan joku toinen lapsi jossain, ei edes kovin kaukana, on ollut onnellinen löytäessään mukistaan kuumassa vedessä likoavan viikunansiivun? Makine, tuo viisas ja upea kirjailija saa kuitenkin lukijan ymmärtämään että onnella ei ole muuta mittatikkua kuin oma elämämme, rikas tai köyhä. Ja että joskus kuljeksiminen kesää odottavassa metsässä on onnea, joka riittää.

Myös Leena Lumi on lukenut tämän huikean hienon kirjan. Hänet Makinen kaunis kieli sai polvistumaan sanattomana. Yhdyn Leenan sanoihin, ja jään nöyränä sulattelemaan tätä lukukokemusta. Oih! <3

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Minun kirjankansirunoni



Viime viikkoina kirjablogeissa on kiertänyt hauska haaste, jossa kirjoitetaan runoja käyttäen inspiraationa oman hyllyn kirjojen nimiä perusmuodoissaan. Leena Lumi haastoi minutkin keksimään oman runoni, ja tokihan haasteeseen pitää vastata! Tässä siis omat kirjankansirunoni, joiden aiheina on näin juhannusaaton kunniaksi runsaasti rakkautta, kesää, ja vähän rikostakin. :)


Rakkauden tasavalta


Illan tullen täällä Pohjantähden alla
eksyneet näkevät unia, venäläisiä unelmia.
Hiljaiset sillat, omenapuu, tuulen varjo.
Hiljaisuuden tuolla puolen yhteiset hetket,
rakkaani, valittuni, tule risteykseen seitsemältä!
Seitsemäs kohtaaminen, pöytään ja vuoteeseen;
kullan kosketus, sata salattua aistia, yhdyntä.
Tavallisia ihmeitä - onnellinen matkamies.

Täältä ikuisuuteen:
vuosisadan rakkaustarina.
Ole luonani aina, etten palaisi tuhkaksi!


Vaarallista kokea 


Mistä puhun, kun puhun juoksemisesta elämän tikapuilla? 
Kesän varjot, ihanat naiset rannalla. 
Simpukankerääjät. 
Meren huoneissa muukalainen, tappajan näköinen mies. 
Pimeyden virta, hän joka näkee. 
Mestari, Luciferin liittolainen. 
Eikä yksikään pelastunut!


Silmänkääntäjä


Mitä tiedän Vera Candidasta? 
Pianotunnit, naimapuuhia... 
Sinä päivänä herääminen 
- se tapahtui täällä!


The Sealed Letter


One moment, one morning, 
yesterday's weather. 
The very thought of you. 
The forgotten garden, the sense of an ending.





torstai 21. kesäkuuta 2012

Jane Austenin jäljillä Englannissa

Kesälomani alkaa olla harmillisesti lopuillaan. Lomani on ollut niin täynnä erilaisia tapaamisia, juhlia, reissuja, konsertteja ja muuta sosiaalista elämää, etten ole ehtinyt viettää kirjablogien parissa aikaa juuri lainkaan, vaikka etukäteen niin kuvittelin. No, jospa työjuhannuksen myötä koittava arki sisältäisi puolestaan enemmän blogiaikaa, näin toivon. :)

Palaan tämän päivityksen myötä vielä hetkeksi lomatunnelmiin. Kävimme reilu viikko sitten rakkaan ystäväni kanssa vajaan viikon matkalla Englannissa. Ihanan Lontoon lisäksi matkan tarkoituksena oli käydä myös maaseudulla, Altonin pikkukaupungissa ja Chawtonin kylässä, jossa meitä luokseen houkutti Jane Austenin kotimuseo - kumpikin kun olemme Austen-faneja. :) Austen on asunut talossa suurimman osan elämästään, ja siellä ovat saaneet alkunsa naisen ihanat teokset.

Talo olikin aivan hurmaava! Pihapiirissä oli kaksi erillistä rakennusta; itse asuinrakennus, joka koostui kahdesta osasta, erillisestä keittiöstä (omalla sisäänkäynnillään) ja varsinaisista asuintiloista useine kauniine makuuhuoneineen, sekä talousrakennuksesta, joka sisälsi tallin lisäksi pikkuisen "leipomon" suurine kiviuuneineen. Asuinrakennuksen punaista tiiliverhoilua peittivät kauniit ruusuköynnökset, puutarha oli suuri ja hyvin hoidettu ja sisällä talossa oli kaikkialla kauniita luonnonkukkakimppuja vanhoissa vaaseissa. Esillä oli paitsi runsaasti alkuperäisiä huonekaluja, vaatteita ja muuta esineistöä, myös kirjailijan tekstejä (voi miten kaunis käsiala Jane Austenilla onkaan ollut!), ja jopa hänen alkuperäinen, hieman hapertunut sulkakynänsä. Talossa olisi voinut viettää vaikka koko päivän, ja kävellessämme kauniilla natisevilla lautalattioilla ja katsellessamme ikkunoista ihastuttavaan puutarhaan olikin hauskaa kuvitella millaista kirjailijan arkielämä on niissä maisemissa ollut. Vielä palatessamme kävellen Altoniin halki niittyjen, joilla oli kymmenittäin lampaita laiduntamassa, tuntui erityisen hienolta ymmärtää, että itse Jane Austen on kävellyt niitä samoja pieniä teitä, katsellut samoja maisemia. Oih!

Näiden museokuvien myötä toivotan kaikille ihanaa ja toivottavasti aurinkoista keskikesän juhlaa! Oman juhannukseni vietän tosiaan työn merkeissä, ja vuorojen väliin jäävän vapaa-aikani toivottavasti yksinomaan kirjojen ja kirjablogien parissa. :)





















maanantai 11. kesäkuuta 2012

David Nicholls: Starter for Ten


David Nicholls: Starter for Ten (Hodder & Stoughton, 2003. 469 sivua.)

No, what I'm really looking forward to is the autumn, to kicking through leaves on the way to a lecture, talking excitedly about the Metaphysical Poets with a girl called Emily, or Katherine, or Francois, or something, with black opaque woolly tights and a Louise Brooks bob, then going back to her tiny attic room and making love in front of her electric bar fire. Afterwards we'll read T.S. Eliot aloud and drink vintage port out of tiny glasses while listening to Miles Davis. That's what I imagine it's going to be like, anyway. The University Experience.

Brian Jackson on kahdeksantoistavuotias englantilaispoika, joka rakastaa Kate Bushia, Charles Dickensin teoksia, scrabble-sanapeliä ja television tietokilpailuja, joita hän on lapsuudessaan katsellut nyt jo edesmenneen isänsä kanssa. Eletään kuulasta syksyä 1980-luvun puolivälissä, ja Brian on aloittamassa ensimmäistä vuottaan yliopistossa englantilaisen kirjallisuuden opiskelijana. Nuorukaisen seuraa jää kotiin Essexin Southendiin kaipaamaan yksinäisenä leskenä elävä työläisäiti, sekä Brianin parhaat ystävät Spencer ja Tone. Ystävistä kumpikaan ei aio lähteä opiskelemaan, vaan kumpikin haahuilee elämässään ja käy koulunjälkeistä tyhjäkäyntiä tietäen tulevaisuutensa olevan jollain matalapalkkaisella duunarialalla. Ahkera ja älykäs Brian erottuu joukosta aikomuksillaan ponnistaa elämässä korkealle työläisluokkaisesta taustastaan huolimatta.

Brianilla on kovat odotukset yliopistoelämän suhteen. Hän toivoo paitsi miehistyvänsä, myös oppivansa tupakoimaan ja käymään älykkäitä keskusteluja sivistyssanoin. Ennen kaikkea hän kuitenkin odottaa yliopiston naistarjontaa ja vilkasta sosiaalista elämää. Kun Brian on pyrkimässä University Challenge -televisiotietovisailun koulunsa edustusjoukkueeseen, hänen elämäänsä astelee kaunis ja yläluokkainen Alice Harbinson. Brian rakastuu päätä pahkaa ja on valmis tekemään miltei mitä tahansa voittaakseen suositun ja varakkaan Alicen rakkauden.


Rakastin David Nichollsin Sinä Päivänä -romaania, ja halusin lukea seuraavaksi tämän miehen esikoisteoksen. Otin kirjan matkalukemiseksi Edinburghiin, ja vietinkin sen kanssa monia viihdyttäviä hetkiä. Starter for Ten on Nichollsilta sangen kypsä ja humaani esikoinen. Brianin ensimmäistä yliopistovuotta seurataan lämpimän huumorin siivittämänä, ja Nicholls pureutuu teini-ikäisen nuorukaisen elämään ja ongelmiin lempeällä mutta äärettömän tarkkanäköisellä otteella. Kun Brian tuskastelee akneihonsa, humalatilan aiheuttamien kommelluksien ja usein harkitsemattomien, mukahauskojen lausahdustensa kanssa, ei lukija voi olla hymyilemättä, ja välillä tuntematta melkoista myötähäpeääkin.

Kirja sisältää myös mainiota ajan- ja yhteiskunnan kuvausta. Opiskelijabileissä kuunnellaan Jimi Hendrixiä, Janis Joplinia, Bob Marleyta ja Van Morrisonia, välillä pelataan juomapelejä ja jossain jotkut laulavat akustisen kitaran säestyksellä Simon & Garfunkelin lauluja. '80-luku on elävänä läsnä kirjan jokaisella sivulla, ja minulle sen aikakauden lapsena moni asia toi mieleen kaikuja omasta menneisyydestä. Aapri-kuorintavoidetta! (Ällöttäviä) Old Spice-hajusteita! Lankapuhelimia ja LP-levyjä! Oih! :) Vaikka romaani onkin näennäisen kepeä ja viihdyttävä, herättää nuorten pohdinta myös ajatuksia: missä määrin luokkajako lopulta on varallisuuskysymys? Kuinka paljon asenteella on merkitystä? Voiko oikea määrä motivaatiota riittää nostamaan köyhän pojan yläluokkaan? Ja kun yhdeksäntoistavuotias suree aikaansaamattomuuttaan ja elämän luisumista ohi sormien, saa se vähän vanhemman lukijan huokailemaan ymmärtävästi. Voi poika, kunpa vain tietäisit...

Olen iloinen että luin kirjan sen alkukielellä. Nicholls käyttää englannin kieltä sangen näppärästi ja notkeasti, ja monesti lukiessani ajattelinkin että kirjan kääntäminen on varmasti ollut haasteellinen urakka. Minua kiinnostaisi lukea vasta ilmestynyt käännös melko pian tähän perään, tai ainakin silmäillä sitä - olisi kiinnostavaa verrata missä määrin pureva dialogi ja peribrittiläiset ilmaisut ja sanonnat ovat käännöksen myötä kärsineet.

Kun tarina vielä kaiken muun hyvän lisäksi sisältää runsaasti '80-luvun populaarikulttuuria ja intertekstuaalisia viittauksia - onhan Brian sentään kirjallisuuden opiskelija! - tekee se kirjan lukemisesta kaikkiaan miellyttävän kokemuksen. Vaikka Starter for Ten on tarinana melko erilainen kuin ihana Sinä päivänä, rakastuin silti tähänkin teokseen. Brian on kaikessa epävarmuudessaan sympaattinen päähenkilö, jota kohtaan tuntee lämpöä ja sympatiaa, ja vaikka tarina itsessään onkin monin paikoin ennalta-arvattava ja jopa kliseinen, se ei haittaa, kun kertojana on taitava, lämminsydäminen ja tarkkanäköinen David Nicholls. Esimerkkinä mainittakoon seuraava lainaus... Huokaus.

'Independence' is the luxury of all those people who are too confident, and busy, and popular, and attractive to be just plain old 'lonely'. And make no mistake, lonely is absolutely the worst thing to be. Tell someone that you've got a drink problem, or an eating disorder, or your dad died when you were a kid even, and you can almost see their eyes light up with the sheer fascinating drama and pathos of it all, because you've got an issue, something for them to get involved in, to talk about and analyse and discuss and maybe even cure. But tell someone you're lonely and of course they'll seem sympathetic, but look very carefully and you'll see one hand snaking behind their back, groping for the door handle, ready to make a run for it, as if loneliness itself were contagious. Because being lonely is just so banal, so shaming, so plain and dull and ugly.

Starter for Tenin ovat lukeneet myös Pekka ja Jum-Jum, ja Otavan tuoreen suomenkielisen käännöksen (Kaikki peliin, 2012) on ehtinyt lukea Katja.

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Kirjabloggaaja Edinburghissa, osa 2

Vihdoinkin on aika jatkaa kirjabloggaajan kierrosta kesäisessä Edinburghissa! :) Kotipaikkakuntani kirjastojen suurkuluttajana minun oli tietenkin pakko katsastaa myös paikallinen kirjasto, halusin nähdä millainen edinburghilainen kirjasto on paitsi miljöönä, myös tarjonnaltaan. Muutamista vaihtoehdoista valitsin Edinburghin vanhassa kaupungissa sijaitsevan Central Libraryn, jonka lainausosastolle pääseminen ei edellytä paikallista kirjastokorttia (niin kuin esimerkiksi tien toisella puolella National Library of Scotlandiin). Kirjasto sijaitsee kauniissa vanhassa rakennuksessa, ja pääoven yläpuolella on juuri kirjastoja ja kirjallisuutta sopivasti kuvaava teksti: "Let there be light".


Kirjasto itsessään oli avara, valoisa, ja kaunis sekoitus uutta ja vanhaa. Hyllyt olivat vanhoja, ja niiden välissä tuoksui ihanalta, puhtaan raikkaalta, vähän painomusteelta ja hivenen myös vanhoilta kirjoilta ja puulta. Ihana paikka, olisin voinut viettää siellä koko päivän - ja varsinkin lainata yhtä sun toista! :)







Kirjoja ei ollut päällystetty kontaktimuovilla, vaan muovisilla irtokansilla. Kirjat tuntuivat ja näyttivät erilaisilta kuin mihin suomalaiskirjastoissa on tottunut - mutta kuitenkin vähintään yhtä ihanilta! Ja kirjojen etusivuilla oli kortti, johon leimataan (!) lainan eräpäivä. Muistan nähneeni tätä käytäntöä Suomessa viimeksi joskus 90-luvun taitteessa. Olin aivan hurmaantunut, leimakortti on jotenkin niin paljon nostalgisempi ja romanttisempi kuin valkoiselle paperille tulostettu tylsä kuitti. :)


Kirjahulluna oli tietenkin kollattava myös melkoinen määrä kirjakauppoja ja antikvariaatteja, joita Edinburghissa on vaikka kuinka paljon. Pelkästään lempikirjakauppaketjuni Waterstonesin myymälöitä on kolme! Seuraavan kuvan kohdalla fuskaan vähäsen, kuva on nimittäin otettu edellisellä Skotlannin matkallani Glasgow'n Waterstonesista. Myymälöiden idea on kuitenkin kaikkialla sama; valtavasti kirjoja, hyviä tarjouksia ja kutsuvia sohvaryhmiä, joissa ihmiset lukevat kirjoja kaikessa rauhassa kenenkään tulematta häiritsemään.





Harry Potter -fanien on suorastaan pakko käydä virkistäytymässä vuonna 1995 avatussa The Elephant House -kahvilassa, jossa J.K. Rowling on kirjoittanut ensimmäistä Harry Potteriaan. Paikka tarjoaa paitsi teetä ja kahvia, myös pikkupurtavaa ja tuhdimpaakin ruokaa. Kahvila on äärimmäisen suosittu (tämä seikka näkyy ikävä kyllä myös hinnoissa), ja mikäli sinne mielii syömään klo 17 jälkeen, pitää varata pöytä. Kahvila on kuitenkin myös varsin viihtyisä ja kodikas paikka lämpimine väreineen ja satoine pikkunorsuineen, join siellä jääteetä ja viihdyin erittäin hyvin.


Todellinen kirjanystävä jatkaa iltaa kirjallisuuden merkeissä vielä siinäkin kohtaa kun museot, kirjastot, antikvariaatit ja kirjakaupat ovat jo sulkeneet ovensa. Edinburghissa järjestetään kesäkauden aikana päivittäin tällaisia Literary Pub Toureja, jotka lupaavat viihdyttävää iltaa skotlantilaisen kirjallisuuden ja hyvän oluen merkeissä. :) Itse en tällaisella kierroksella käynyt, mutta idea kuulostaa kieltämättä hauskalta.


Se Edinburghista tällä kertaa. Ihana kaupunki, pala sydäntäni jäi sinne, joten palaan kaupunkiin varmasti pian! Lähden uudelle reissulle huomenna, tämä seuraavakin reissu liittyy kirjallisuuteen, joten yksi "matkaraportti" tulossa vielä kesäkuun aikana! :) Ajastan reissuni ajaksi yhden kirjajutun, muuten palaan asiaan ensi viikon lopulla. Mukavaa viikonloppua kaikille, ja toivottavasti kesäisen aurinkoista ensi viikkoa! <3 

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Kirjabloggaaja Edinburghissa, osa 1

Kuten mainittua, kiersin viimeviikkoisella Edinburghin matkallani melko paljon kirjoihin ja kirjallisuuteen liittyviä kohteita. Edinburghilla on muun värikkään ja mielenkiintoisen historiansa lisäksi myös rikas kirjallisuuteen ja kulttuuriin liittyvä historia, onhan kaupunki muun muassa Robert Louis Stevensonin ja Arthur Conan Doylen synnyinpaikka. Nykykirjallisuudesta monelle lienevät tuttuja Ian Rankinin John Rebus-dekkarit, Irvine Welshin Trainspotting sekä nykyisin Edinburghissa asuvan J. K. Rowlingin Harry Potterit.

Koska kuvia reissu(i)ltani on paljon, jaan tämän päivityksen kahteen osaan aloittaen tänään muutaman museon kuvasaaliista. Näillä päivityksilläni tarkoitukseni ei ole edes yrittää kirjoittaa kaikenkattavaa raporttia saati sitten minkäänlaista tarkkaa analyysia skotlantilaisista klassikoista ja nykykirjallisuudesta, vaan lähinnä jakaa omia matkamuistojani ja kokemuksiani (enimmäkseen kuvien muodossa).


Aloitan kierrokseni The Writers' Museumista. Museo löytyy Edinburghin vanhan kaupungin sydämestä, vanhassa Lady Stair's Closella sijaitsevassa rakennuksessa on näyttelytiloja neljässä kerroksessa. Museo on keskittynyt kolmeen tärkeään edinburghilaiskirjailijaan; Skotlannin kansallisrunoilijaan Robert Burnsiin (1759-1796), kansainvälisestikin suosittuun historiallisia romaaneja kirjoittaneeseen Sir Walter Scottiin (1771-1832) sekä Robert Louis Stevensoniin (1850-1894), jonka kynästä ovat lähtöisin vielä nykylukijoidenkin rakastamat Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde ja Aarresaari.

Museo oli jo pelkästään rakennuksena tavattoman viehättävä, yläkerroksiin noustiin kapeita, epätasaisia rappusia pitkin, ja ikkunoista avautui sellaiset maisemat talon sisäpihalle, että rappusia ylös kavutessaan saattoi helposti kuvitella olevansa jossain vuosisatojen päässä, menneessä Edinburghissa.



Museo sisältää kattavan näyttelyn kaikkien kolmen kirjailijan elämästä ja elämäntyöstä, esillä on runsaasti maalauksia ja valokuvia, sekä herroille kuulunutta esineistöä. Katselin tarkasti läpi koko näyttelyn, mutta selkeästi eniten minua kiinnosti paljon matkustelleen (ja myös sairastelleen) Robert Louis Stevensonin elämä ja tuotanto. Stevenson-näyttelyssä soitettiin taustalla Treasure Island -äänikirjaa, kirja kuulosti ääneen luettuna niin kertakaikkisen hurmaavalta, että ostin lopulta museon putiikista oman Penguin-painokseni teoksesta, vaikken varsinaisesti seikkailukirjojen ystävä olekaan. Matkan jälkeen kävin muuten myös hakemassa kirjastosta Tohtori Jekyll ja Mr. Hyden, joten mahdollisesti kirjoittelen kirjoista lisää tuonnempana... :) Stevenson-näyttelyn seinustalla oli valikoituja sitaatteja miehen tuotannosta, ja erityisesti seuraava sitaatti sai sydämessäni läikähtämään, niin upeasti se kuvaa skotlantilaista mieltä ja kansallisylpeyttä:

The happiest lot on earth is to be born a Scotsman. You must pay for it in many ways, as for all other advantages on earth... But somehow life is warmer and closer; the hearth burns more redly; the lights of home shine softer on the rainy street; the very names, endeared in verse and music, cling nearer round our hearts.

(Robert Louis Stevenson: The Silverado Squatters, 1883)

Kuitenkin myös Sir Walter Scott on erittäin kiehtova persoona. Miehen kuuluisimpia teoksia ovat muun muassa romaanit Waverley ja Ivanhoe (jotka mies on julkaissut nimettömänä), erityisesti jälkimmäinen teos historiallisena 1100-luvun Englantiin sijoittuvana romanttisena klassikkona kiinnostaisi minua. Miehen vaikutus näkyy yllättävän paljon nykypäivän Edinburghin katukuvassa, kaupungin päärautatieasema Waverley Station on nimetty Scottin romaanin mukaan, ja miehelle on pystytetty komea monumentti, jonka moni kaupungin keskustaan bussilla saapuva näkee ensimmäisten nähtävyyksien joukossa. Miehen kuva komistaa myös kaikkien Bank of Scotlandin setelien etupuolta.


Museon näyttelyesineistön kuvaaminen oli kiellettyä, mutta näyttelyssä oli paikalla eräs esine, jonka kuvaamiseen pyysin luvan - se oli yksi niistä syistä, miksi eniten halusin The Writers' Museumiin. Edinburghissa on reilun vuoden aikana löytynyt kymmenen upeaa ja taidokasta paperiveistosta, joiden tekijä haluaa pysyttäytyä anonyyminä. Veistokset on jätetty löydettäviksi kymmeneen eri paikkaan jotka tavalla tai toisella liittyvät kirjallisuuteen, ne on tehty kirjoista ja niiden sivuista, ja niiden tekijä on edelleen kaikille täysi mysteeri! Halusin bongata edes osan kyseisistä taideteoksista, ja ehdinkin reissuni aikana nähdä niistä kaksi - toinen sijaitsi juuri The Writers' Museumissa.


Veistoksen, eli edinburghilaisen kaupunkimaiseman taustana on Ian Rankinin teos Hide and Seek, kirjan kanteen on askarreltu seuraava sitaatti: The stories are in the stones. Ian Rankin. Teos on täynnä upeita ja äärettömän tarkkoja yksityiskohtia, ja sen tutkimiseen olisi voinut käyttää loputtomasti aikaa! 


Toinen saman anonyymin tekemä upea paperiveistos löytyi The National Museum of Scotlandista. Veistoksessa on Tyrannosaurus Rex, joka juoksee ulos Sir Arthur Conan Doylen teoksesta The Lost World. Käsittämättömän hieno veistos, taidokasta ja niin pikkutarkkaa työtä!



The National Museum of Scotlandissa oli muutakin kirjojen ystävää kiehtovaa, muun muassa Irvine Welsh oli saanut Skotlanti-osastolla oman vitriininsä. Kuten aiemmin mainitsinkin, luen parhaillaan Welshin Trainspottingia alkukielellä. Lukeminen on äärettömän hidasta ja haastavaa, koko romaani kun on nimittäin kirjoitettu puhekielellä - skottilaisittain! Skottimurre on helposti ymmärrettävää, jos puheen kuulee, mutta murteen lukeminen lisää vaikeusastetta potenssiin kymmenen. :) Mutta en aio antaa periksi, luen Trainspottingin skotiksi vaikka mikä olisi! 


Kävin muuten reissullani kiertelemässä myös Leithin alueella, seudulla jossa Welsh on syntynyt, ja jonne Trainspottingin tapahtumat sijoittuvat. Leithin kuvia luvassa myöhemmin Trainspotting-postauksen yhteydessä (edellyttäen että saan kirjan oikeasti joskus luettua loppuun... :)


Museokierroksellani kävin vielä ihastuttavassa Museum of Childhoodissa, joka sijaitsee vanhassa kaupungissa The Royal Milen varrella. Museossa on valtava kokoelma leluja, lastenvaatteita ja lastenhoitotarvikkeita useilta eri vuosikymmeniltä, ja esillä on myös jonkin verran vanhoja lastenkirjoja. Ehdottomasti käynnin arvoinen paikka, niin lapsille kuin aikuisillekin!




Tässäpä tämä ensimmäinen osio meikäläisen kirjallisuusteemamatkalta Edinburghiin. Jatkan aiheen parissa vielä myöhemmin tällä viikolla, joten jos reissukuvat kiinnostavat, pysykäähän kanavalla... :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...