torstai 13. kesäkuuta 2013

Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas


Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas (Gummerus, 2001. 496 sivua. Alkuteos Marsipansoldaten, 2001. Suomentanut Leena Vallisaari.)

  Iltapäivä opettajanasunnossa ensimmäisellä sotaviikolla. Martha Kummel yksinään keittiönpöydän ääressä. Hufvudstadsbladet, kahvikuppi, leipälautanen, ei rauhaa.
  Nykyisin tuntuu pahaenteiseltä, kun on rauhallista. "Kuin huone pidättäisi hengitystä", "tyyntä ennen myrskyä", "hiljaisuus mylvivän myrskyn silmässä". Mutta lainausmerkit voi poistaa, sillä juuri sellaiseksi elämä on muuttunut: kaventuneeksi, sävyttömäksi. On palattu ikivanhoihin vertauskuviin, joita rauhan aikana kutsutaan kliseiksi ja kartetaan, koska ne ovat kuluneita.

Marsipaanisotilas tutustuttaa lukijan suomenruotsalaiseen Kummelin opettajaperheeseen. Perheen pää on vaikutteille altis herra Kummel, Leonard - mies kuin suuri ja vaikeaselkoinen kirja, täynnä koirankorvia, rasvatahroja ja lehtien väliin sattumanvaraisesti pistettyjä kirjanmerkkejä, reunoihin piirrettyjä huutomerkkejä, alleviivauksia ja paikoin jonkin lainasanan käännös. Todellisuudessa perhettä luotsaa äiti Martha, tunnollinen, alati huolestunut ja huolehtivainen nainen.

Ja sitten ovat perheen neljä lasta: vanhimmainen, monelle Lundbergin viimevuotisesta Finlandia-palkitusta Jäästä tuttu teologianopiskelija Petter, fiksu ja taiteellisesti lahjakas mutta auttamattoman laiska Frej, kaikkialla ihailtu, palvottu ja rakastettu Görän eli Jösse, sekä kolmentoista ikäinen teinityttö Charlotte, jolla on älykäs mutta hormonien sekoittama pää, hepsankeikka joka olisi parasta pitää lukkojen takana kunnes hän on saanut lisää järkeä.

Eletään loppusyksyä 1939, ja kun kesken tavallisen arkipäivän tulee tieto sodan alkamisesta, tuntuu se aluksi nuorista vain hauskalta ja jännittävältä. Perheen esikoinen Petter ei kelpaa rintamalle nuorena sairastetun keuhkotaudin vuoksi, ja hänen kohtalokseen muodostuu korvaamattoman kotirintamamiehen, siviilien ja sotilaiden yhdysmiehen rooli. Frej ja Göran sen sijaan ovat suojeluskunta-aktiiveja ja erityisesti Jösse odottaa malttamattomana hetkeä, jolloin hän pääsee antamaan ryssälle turpiin. Göran lähtee sotakoulutukseen ensimmäisenä ja vieläpä nuoresta iästään johtuen vapaaehtoisena, ja Martha-äiti pakkaa ikuisen pikkupoikansa ja sydänkäpynsä repun huolen ja rakkauden pakahduttamin sydämin.

Göran on huoleton, malttamaton ja intoa täynnä. Riihimäellä hän pääsee oitis aliupseerikoulutukseen ja nauttii saamastaan huomiosta. On hauskaa marssia komeassa suojeluskuntaunivormussa, ja pian hänet valitaankin yhdeksi niistä, jotka joka sunnuntai seisovat kunniavartiona sankarivainajien hautajaisissa. Univormussaan hän onkin söötti kuin marsipaanisotilas. Vaikka sota alkaa olla jo täyttä todellisuutta - aina vain lisääntyviä sankarivainajia, kasvavia hautarivejä, pommihälytyksiä, äkkipakoja metsän suojaan ja pommitusten aiheuttamia tulipaloja - näyttäytyy kuolema nuoressa mielessä romantisoituna kohtalona; kaikki on niin kovin suurta, jaloa, sankarillista ja juhlavaa. Mielessään Göran näkee kaipaavien tyttöjen itkevän hänen sankarihautajaisissaan.

Myös Frej aloittaa tahollaan aliupseerikoulutuksen. Ennen kuin kumpikaan pojista kuitenkaan ehtii mukaan sotimaan, saavutetaan välirauha. Rauha tuo mukanaan ristiriitaisia tunteita; kiitollisuutta siitä ettei tarvinut joutua etulinjaan, ja kuitenkin toisaalta suunnattoman pettymyksen siitä ettei saanut olla siellä, missä asiat ratkaistaan, lumipukuisten, äänettömien ja lannistumattomien suomalaissotilaiden joukossa. Välirauhan aikana veljekset saavat upseerikoulutuksen, ja kun jatkosota alkaa, joutuu kumpikin poika lopulta omalla tavallaan silmätysten sodan todellisuuden kanssa.


Marsipaanisotilas kuvaa kiitettävästi sodan arkea, tunteita ja tunnelmia sekä rintamalla että kotijoukoissa. Lukijalle välittyvät elävästi perheen jatkuva huoli ja ylpeys, rintamalla orastava pakokauhu ja toisaalta nopeasti kehittyvä turtumus sodan raakuuksia kohtaan, sekä ne helpotuksen ja kiitollisuuden tunteet, jotka valtaavat mielen hengen säästyttyä mahdottomissakin tilanteissa. Romaanin edetessä käy nopeasti selväksi, että vaikka siinä kerrotaan Kummelin perheen sota-ajan tarina, on se silti ennen kaikkea kahden varsin erilaisen veljeksen, Frejn ja Göranin, eräänlainen kasvutarina.

Lukiessani ärsyynnyin melko pian kaikkien (myös itsensä) rakastamaan Göraniin, ruotsalaiseen mammanpoikaan, joka on onnekas sodassa ja onnekas rakkaudessa. Jösselle kaikki tuntui olevan liian helppoa ja mutkatonta, sotakin jatkuvaa pientä juhlaa; välirauhan aikana konjakilla hankittua ruotsalaista salonkihumalaa, naisten loppumatonta ihailua, äidin rintamalle lähettämiä herkkupaketteja ja hyvällä ruualla sodan aikana hankittuja kiloja muun Suomen nähdessä nälkää. Göranin äidilleen kirjoittamat kuvaukset omasta sodastaan (saunomista itäkarjalaisessa korsusaunassa, uintia Laatokan aalloissa, auringonottoa hienoilla hiekkarannoilla...) saivat melkein vereni kiehahtamaan. Järkevään ja lopulta melko suoraselkäiseen Frejhin sen sijaan kiinnyin yhä enemmän tarinan edetessä, lisäksi nautin suuresti aina kun sain lukea Jäässä rakastamani Petterin mietteitä tai edesottamuksia.

Kaikkiaan Marsipaanisotilas oli lukukokemuksena hieman ristiriitainen. Se ei temmannut minua mukaansa aivan samalla tavalla kuin uskomattoman upea Jää, josta on muodostunut minulle yksi rakkaimmista viime vuosina lukemistani kirjoista. Vaikken varsinaisesti myönnäkään pitkästyneeni Marsipaanisotilaan parissa, olen silti sitä mieltä että siinä olisi varmasti ollut hieman karsimisen ja tiivistämisen varaa. Lundbergin teksti on kuitenkin nautinnollisen soljuvaa ja paikoin jopa jutustelevaa, ja nautin suuresti siitä oivaltavasta otteesta jolla hän piirtää esiin henkilöidensä mielenliikkeet, tunteet ja mahdollisen henkisen kasvun. Erityisenä ansiona mielessäni korostui se, miten taitavasti Lundberg kuvaa sodan vaikutuksia nuoren miehen mieleen. Jään ohella tämäkään romaani ei varmasti jätä ketään kylmäksi, siinä määrin tunteita ja ajatuksia herättävä kokonaisuus ja hieno tarina se on.

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös Morre ja Jaana (jotka kumpikin vertaavat Frejtä Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan Vilho Koskelaan - itselleni tuli ihan sama mielleyhtymä!), sekä UnniJonna ja ihana ystäväni Lumiomenan Katja, jonka kanssa bloggaamme tästä kirjasta tismalleen samaan aikaan. :)

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Kuulumisia

Reilu kuukausi on vierähtänyt edellisestä päivityksestäni, nyt on aika palailla takaisin "ruotuun" ja pyrkiä jatkamaan blogiharrastusta kuin ennenkin. Koska olen lopen kyllästynyt selittelemään ajoittaisia pitkiä blogitaukojani työ- ja muilla kiireillä tai epämääräisellä sairastelulla, aion nyt tulla ulos kaapista ja kertoa avoimesti mistä on kysymys, miksi blogi hiljenee välillä ihan yhtäkkiä pitkäksikin aikaa.

Sain toukokuun lopussa MS-tauti -diagnoosin. Sairastelu on kestänyt kaikkiaan kaksi vuotta, suurin piirtein saman ajan kuin tämä blogikin on ollut olemassa. Fiilikseni ovat hyvät ja positiiviset, diagnoosi ei tullut yllätyksenä vaan olen osannut odottaa sitä jo miltei saman ajan kuin olen sairastanutkin. Tauti mokoma on kuitenkin yrittänyt ajoittain häiritä sekä luku- että blogiharrastusta: kaksi vuotta sitten toinen silmäni sokeutui näköhermotulehduksen seurauksena (pistin kampoihin ja luin kirjoja hitaasti yhdellä silmällä - sittemmin näköni on palautunut), joskus on ollut päiviä jolloin en ole jaksanut kannatella kirjaa käsissäni (onneksi tyynyt on keksitty! :) ), ja välillä taudille ominainen uupumus eli fatiikki on niin voimakasta ettei arjen pyörittämisen jälkeen voimia yksinkertaisesti riitä bloggaamiseen kaikista hyvistä aikomuksista huolimatta.

Kuten sanottu, hyvillä fiiliksillä tässä mennään päivä kerrallaan eteenpäin. :) Lukeminen, matkustelu ja bloggaaminen jatkuvat samaan malliin kuin ennenkin, vaikka tahti saattaa välillä hetkeksi hidastuakin. Sitä paitsi elämässä on valtavasti ihania asioita ja pieniä onnenmurusia, kuten nyt meneillään oleva kesäloma, ihanaakin ihanammat ystävät (joista yhden läksiäisjuhlissa tarjoiltiin alla olevaa sydämellistä suklaakakkua), ja tietenkin kirjat! <3


Palailen jo tällä viikolla parin kirjapostauksen merkeissä, ja ennemmin tai myöhemmin kirjoittelen myös kaikista niistä jutuista joita jo aiemmin olen täällä blogissani lupaillut - tulossa siis vielä jokunen Irlanti-juttu, pari äitikirjaa ja monenlaista muuta mukavaa. :)

Nyt toivotan kaikille ihanan aurinkoista kesäiltaa ja lähden itse nautiskelemaan siitä pitkän koiralenkin merkeissä. <3
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...