sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Antti Tuuri: Talvisota


Antti Tuuri: Talvisota (Otava, 2009. 1. painos 1984. 242 sivua.)

  Meno Seinäjoelle kesti koko yön eikä oikein osattu nukkua kun sentään oltiin matkalla kohti tuntematonta päämäärää ja pitkin syksyä oli saatu lukea niistä neuvotteluista, joita meidän hallitus kävi Moskovassa ja venäläisten vaatimuksista, joiden mukaan meidän piti antaa niille pala Suomesta, koska niillä itsellään kuulemma oli maata niin vähän olemassa siellä kotonaan päin ja ne sen takia tarvitsivat sitä lisää.
  Meidän mielestämme Venäjän pojalla oli maata jo aivan tarpeeksi. Arvelimme, että jos oikein kova paikka tulee, niin meillä on antaa niille korkeintaan sellainen metri kertaa kahden pala, minkä ihminen hautapaikkaansa tarvitsee.

Eletään syksyä 1939. Euroopassa soditaan, ja lokakuussa suomalaismiehetkin kutsutaan ylimääräiseen kertausharjoitukseen. Ilmassa väijyy sodan uhka. Nuoret miehet lähtevät nöyrinä ja innokkaina kohti tuntematonta, kun taas vanhemmat, jo kansalaissodassa taistelleet, osaavat vähän aavistella mitä edessä voi olla. Pohjanmaalaisesta pitäjästä satojen muiden mukana sotaan lähtevät myös Hakalan veljekset, vanhempi veli Martti, ja vasta 20-vuotias Paavo. Miehet pääsevät samaan ryhmään, jossa Martti aikoo katsoa nuoren ja kokemattoman veljensä perään. Ajan myötä käy selväksi, että niissä paikoissa joihin miehiä myöhemmin viedään, ei kenestäkään ole toisensa perään katsojaksi eikä varjelijaksi. Kun välirauha maaliskuussa solmitaan, on Martti ainoa kotiinpalaaja.


Tuurin Talvisota on yksi kaikkien aikojen suosikkikirjoistani, ja nyt lukiessani sitä uudelleen sekä Ihminen sodassa -lukuhaasteen nimissä, että aiheen ajankohtaisuuden vuoksi (talvisodan syttymisestä tulee tänään kuluneeksi 75 vuotta!), muistin jälleen miksi näin. Talvisota on nimittäin myös yksi parhaista kotimaisista sotaromaaneista -- se on niin sujuvasti ja elävästi kirjoitettu, että sitä lukiessaan on vaikeaa muistaa lukevansa fiktiivisen henkilön muistelmia. Tämä ei ole toisaalta mikään ihme, sillä teoksen takakannessakin  muistutetaan, että sen todellisuuspohja on vankka: Tuuri on teosta kirjoittaessaan käyttänyt tukenaan autenttisia sotapäiväkirjoja, sekä sodan kokeneiden haastatteluja ja kertomuksia.

Talvisota ei romantisoi sotaa, vaan se kuvaa sitä hyvin todenmukaisesti ja realistisesti. Tuuri kuvaa miesten mielialoja, jotka vaihtelevat alun riehakkuudesta vähitellen sodan todellisuuden lannistamaan vakavuuteen ja hartauteen. Arjeton arki tekee olon irralliseksi ja epätodelliseksi, ja vaikka nälkä, kylmyys, uupumus ja jatkuva pelko henkensä edestä ovat jokaisen miehen pysyviä seuralaisia, leijuu kaiken yllä kummallinen turtumus: Hakala muistelee sodan tapahtumia hyvin toteavaan sävyyn, kuin omaan kohtaloonsa hiljaisesti tyytyen. Ja juuri se tekee romaanista niin toden ja kipeää tekevän.

  Iltapäivä meni siinä. Kauheassa aseiden paukkeessa ja tykistön ammusten ja lentopommien pauhussa tunsi olevansa niinkuin huumattu eikä ollut olemassa mitään aikaa, joka jatkui, tuli jostakin ja jäi menneisyydeksi; mitään tulevaisuutta ei tuntunut olevan vaan kaikki oli tässä ja nyt, ja läsnä oli vain se työ, jota tehtiin: ampuminen, aseen lataaminen, käsikranaattien heittäminen. Ja koko ajan oli myös läsnä se korviahuumaava pauhu, joka aiheutui ampumisesta kaikilla aseilla molemmilta puolin rintamaa.

Kun nuori Paavo-veli kaatuu jouluna 1939, näkee Martti vierestä kaiken omin silmin. Lukijana kohtausta on paitsi mahdotonta lukea itkemättä ja pakahtumatta, myös mahdotonta käsittää: sodassa vastaavaa tapahtui kaikille, miehet näkivät vierestä veljiensä, ystäviensä, jotkut jopa isiensä tai poikiensa kuolevan, eikä siltikään ollut aikaa tai mahdollisuutta surra, sillä sota ei tunne armoa, on vain pakko jaksaa jatkaa. Sota jättää jokaiselle omat muistonsa loppuelämäksi. Henkisten traumojen (joista ei tietenkään sillä nimellä -- tai millään muullakaan -- puhuta sanaakaan) lisäksi Marttikin saa omansa, ikuisen päänsäryn, kun hyytävässä pakkasessa lopen uupuneen miehen juoksuhautaan nukahtaminen kostautuu pään jäätyessä kiinni maahan.

Tuuri onnistuu kuvaamaan sodan arkea toteavasta ja miltei lakonisesta kerronnastaan huolimatta (tai ehkä juuri siksi) niin aidosti, että tuntuu kuin hän olisi itse ollut rintamalla. Tankit kolisevat ja taivaalta sataa rautaa, maa on mustaa ja tykistön hakkaamaa, haavoittuneet valittavat, mutta huudot jäävät tykkien jyskeen ja ammusten räjähtelyn peittoon. Korsussa haisee kamalalle: likaisille miehille, märille vaatteille ja jalkaräteille, kuivuville kengille ja lampuissa käryävälle petroolille. Lepoakin on kahdenlaista: hyväunisten kuolemaa muistuttavaa syvää unta tai huonompiunisten kuuntelevaa koiranunta, kun levätessäänkin saa pelätä omaan korsuun tulevaa täysosumaa. Lukiessa kylmää erityisesti silloin, kun sotilaat makaavat tykistötulessa kankeaksi jäätyneiden tai vielä lämpimien, rikkiammuttujen vihollisruumiiden päällä ja väleissä, katsellen kuolleiden kasvoja ja odottaen omaa kuolemaansa. Elämää eletään hetki kerrallaan.

Talvisota on kaikin puolin onnistunut ja kunnioitusta herättävä teos, ja aivan syystäkin nykyklassikko. Se on myös romaani, jonka lukemista suosittelen todella lämpimästi niille, joilla se on vielä lukematta -- samoin kuin sen pohjalta tehtyä, Pekka Parikan 1989 ohjaamaa elokuvaa, jossa Taneli Mäkelä tekee huikean roolisuorituksen sotamies Martti Hakalana. Kirja ja elokuva näyttävät merkittävän palasen Suomen historiaa, ja täyttävät mielen kunnioituksesta ja kiitollisuudesta kaikkia niitä kohtaan, jotka ovat taistelleet maamme itsenäisyyden puolesta. ♥

torstai 27. marraskuuta 2014

Sinä inspiroit minua

Sain Luetut, lukemattomat -blogin ihanalta Liisalta mieltä todella ilahduttaneen Sinä inspiroit minua -tunnustuksen. Se tuntui erityisen hyvältä, sillä Liisan blogi on yksi suursuosikeistani, ja olin ajatellut, että jos joku minua tällä tunnustuksella muistaa, ojennan sen heti eteenpäin juuri Liisalle. :) Mutta tämä menikin nyt toisinpäin -- iso ja lämmin kiitos, Liisa! ♥ Jos joku ei vielä hänen blogiaan tunne, niin kipin kapin sinne tutustumaan! Liisa on todella taitava kirjoittaja, ja hänellä on loistava kirjamaku (ja samalla pitkälti yhteneväinen omani kanssa ;).


Nyt on siis aika jakaa kiitosta eteenpäin, sääntöjen mukaan kolmelle blogille. Tämä on hirmuisen vaikeaa, sillä haluaisin kiittää kolmen sijasta heti ainakin kolmeakymmentä bloggaajaa, ja siksi aionkin nyt olla vähän tuhma. Inspiroidun nimittäin seuraamistani blogeista kahdella tapaa: Ensinnäkin ihailen hyvin kirjoitettuja tekstejä ja haalin itselleni lukuvinkkejä, sillä rakastan kirjoja. Toiseksi ihailen hienoja valokuvia ja kekseliäisyyttä kuvien suhteen, sillä rakastan valokuvausta. Siksi aionkin jakaa kiitosta nyt kolmelle + kolmelle blogille. Näin:

Kirjabloggaajat, joiden tekstit ja kirja-arviot inspiroivat minua:

Ilselän Minna. Hänen edellinen bloginsa, Juuri tällaista, oli yksi ensimmäisistä seuraamistani kirjablogeista, ja yksi suurimmista vaikuttajista siihen, että perustin aikanaan oman blogini. Minna on ehkä paras tietämäni kirjoittaja, hänen tekstinsä ovat taidokkaita ja napakoita, nautinnollisia lukea alusta loppuun. Minnan kirjamaku on mainio ja lahjomaton, ja hänen ansiostaan olen löytänyt ison osan suurimmista kirjailijasuosikeistani: Antti Hyryn, Hannu-Pekka Björkmanin, Olli Jalosen, Haruki Murakamin ja Kazuo Ishiguron -- näin muutamia mainitakseni.

Luettua elämää -blogin Elina. Hänen blogistaan hehkuu sama energia, aurinkoisuus ja elämänilo kuin hänestä itsestään. Elina on ennakkoluuloton lukija ja taitava ja analyyttinen kirjoittaja, jonka teksteistä kuultaa palava rakkaus kirjoihin ja lukemiseen. Ihailen myös sitä, miten Elina antaa blogissaan tilaa lasten- ja nuortenkirjallisuudelle, jotka muuten usein jäävät harmillisesti paitsioon. Elinan ansiosta olen löytänyt esimerkiksi ihanan Joni Skiftesvikin, siitäkin iso kiitos!

Täällä toisen tähden alla -blogin Jaana. Hänen blogistaan tiedän löytäväni aina vain ja ainoastaan laadukkaita ja pohdittuja kirja-arvioita, ja taitavasti kirjoitettua, hyvää tekstiä. Rakastan itse historiaa ja luen mielelläni muistelmia ja elämäkertoja, ja juuri Jaanan blogista näitä lukuvinkkejä löytyy ihanan paljon. Rakastan myös Jaanan matka- ja erityisesti Porvoo-kuvia, ja janoan lukea hänen kokemuksistaan toisessa maassa (Venäjällä) asumisesta. Jaanan ansiosta olen myös alkanut kiinnostua venäläisestä kirjallisuudesta, jota aiemmin olen hieman pelännyt ja vierastanut.


Sitten kiitosta bloggaajille, joiden valokuvat inspiroivat minua (ja lisättäköön tähän, että he kaikki ovat myös erityisen hyviä kirjoittajia):

Hiirenkorvia ja muita merkintöjä -blogin Joana. Hän on valokuvaajana suuri innoittajani ja esikuvani -- hänen kuviaan todella rakastan. Joanan kuvista pitäisi tehdä valokuvakirja, pian! Valokuvat ovat tyylikkäitä ja kauniita, ne huokuvat rauhaa ja harmoniaa. Ihana, ihana blogi, ja todella taitava ja lahjakas valokuvaaja.

Kirjainten virrassa -blogin Hanna (ja miehensä Juri, jonka käsialaa osa blogin kuvista on). Heillä on mainio, selvästi tunnistettava oma tyyli. Valokuvat ovat tarkkoja, kauniita ja hyvin rajattuja. Hanna ja Juri ovat kekseliäitä ja rohkeita kuvaajia, ja heidän kuvansa ovat ihana sekoitus retro-henkeä, rock 'n' rollia, iloa ja nuorekkuutta.

Tuulen naapurina -blogin Kirjailijatar. Tässä blogissa rakastan kaikkea. Kauniita tekstejä, melkein runoiksi puettuja ajatuksia, värejä, kuvia, jotka hengittävät tekstien tahtiin. Tutkin blogin postauksia moneen kertaan, ne saavat mielikuvituksen villiin laukkaan ja usein myös matkakuumeen kohoamaan sataan asteeseen. Aina, kun haluan pakahtua, ihastua ja inspiroitua, tiedän mihin blogiin suunnata.


Kiitokset siis teille kaikille! Bloginne ovat antaneet niin paljon! ♥

(Täällä oltaisiin nyt muuten pienen lisäinspiraation tarpeessa. Olen yrittänyt kirjoittaa Terhi Rannelan hienosta kirjasta, ja se on niin tuskaisan vaikeaa, että joudun jatkamaan yrittämistä huomenna! Siispä palaillaan! :)

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Ihminen sodassa -lukuhaasteen yhteenveto

Vuosi sitten marraskuussa Suketus aloitti Eniten minua kiinnostaa tie -blogissaan hienon Ihminen sodassa -lukuhaasteen. Ilmoittauduin haasteeseen intoa puhkuen, suhtaudunhan sotakirjallisuuteen ja ylipäänsä sotahistoriaan suurella intohimolla. Haasteessa oli mahdollista lukemalla saavuttaa erilaisia Suomen puolustusvoimien sotilasarvoja, ja lähdin tietty kunnianhimoisesti tavoittelemaan korkeinta mahdollista sotilasarvoa: kohotakseen kenraaliksi piti hieman reilussa vuodessa lukea yli 14 kirjaa. Haaste päättyy sunnuntaina, ja on pikkuhiljaa aika tehdä tilinpäätös kuluneesta vuodesta. Miten meikäläisen kävi?


No, hyvin kävi. Huolimatta usean kuukauden luku- ja blogijumituksesta sain luettua haasteajan puitteissa kokonaista kuusitoista haasteeseen sopivaa teosta, eli teitä tervehtii nyt kenraali R. Luin paljon kaikenlaista hienoa: järeän klassikon, laadukasta kotimaista ja käännöskirjallisuutta, pari hienoa tietokirjaa, ja pari vaikuttavaa pienoisromaania. Kaikista lukemistani en taida ehtiä blogata aivan haasteajan puitteissa, mutta toivon Suketukselle riittävän alustavat lyhytarviot tämän postauksen yhteydessä. Mutta katsotaanpa nyt, mitä kaikkea luin.

Ihminen sodassa -lukuhaasteen kategoriat

Sisällissodat, kapinat ja vallankaappaukset:

Auli Leskinen: Petojen aika (WSOY, 2013). Hieno esikoisteos, joka sijoittuu 1970-luvulle ja kertoo Chilen sotilasvallankaappauksesta yhden perheen, tämän tyttären ja hänen sulhasensa näkökulmista.


II maailmansota:

Väinö Linna: Tuntematon sotilas (WSOY, 2004/1954). Kaikkien suomalaisten tuntema (tai ainakin tietämä) klassikko, joka ei selittelyjä kaipaa. Teos kertoo fiktiivisen konekiväärikomppanian vaiheista Suomen jatkosodassa vuosina 1941-1944.

Veijo Meri: Tukikohta (Otava, 2008/1964). Näytelmämuotoon kirjoitettu Neuvostoliiton rajan tuntumaan sijoittuva kertomus talvisodan linnoitustöistä ja sodan ensi hetkistä.

Markus Zusak: Kirjavaras (Otava, 2014/2005). Toiseen maailmansotaan ja natsi-Saksaan sijoittuva kertomus pienestä tytöstä ja humaaniudesta, sekä kirjojen ja lukemisen voimasta.

Michael Wallner: Pariisin huhtikuu (Otava, 2007). Ranskan kielen taitoisen saksalaiskorpraalin tarina saksalaisten miehittämässä Pariisissa.

Kate Atkinson: Elämä elämältä (Schildts & Söderströms, 2014). Peribrittiläinen sukuromaani ja väkevä sotakuvaus Lontoon pommituksista.

W. G. Sebald: Austerlitz (Tammi, 2012/2002). Surullinen tarina juutalaismiehestä, joka on lapsena lähetetty turvaan Britanniaan pois toisen maailmansodan jaloista.

Antti Tuuri: Talvisota (Otava, 2009/1984). Pohjanmaalaisen miehen fiktiiviset muistelmat talvisodan taisteluista. Nykyklassikko ja yksi kaikkien aikojen suosikkikirjoistani, jonka luin haastetta varten uudelleen.

Dmitri Frolov: Kuviin vangitut. Suomalaiset sotavangit valokuvissa (Edita, 2012). Kirjan tekijä Dmitri Frolov on sotavankitutkija, joka on selvittänyt sotavankien kohtaloita yli 20 vuotta. Hieno tietoteos sisältää valtavan määrän valokuvia talvi- ja jatkosodan suomalaisista sotavangeista, sekä vankileireistä. Teos on myös laaja tietopaketti sotavankeudesta, vankiasioiden organisoinnista Neuvostoliitossa, vankien terveyden- ja elintarvikehuollosta, propagandasta ja poliittisesta työstä leireillä, sekä kotiinpaluusta joidenkin vankien osalta. Hieno, karu ja puhutteleva teos, joka nostaa kyyneleet silmiin ja paksun palan kurkkuun pitkäksi aikaa. (Pyrin bloggaamaan tästä laajemmin ensi viikon/viikkojen aikana, kun pahin kirjan herättämä ahdistus hellittää).


Moderni sota ja sodankäynti:

Terhi Rannela: Punaisten kyynelten talo (Karisto, 2013). Hieno ja totisesti pysäyttävä kertomus yhden perheen kohtalosta punakhmerien hallitsemassa Kambodzassa 1970-luvulla.


Sodan liepeillä (sotakokemukset erityisesti kotirintamalla, taistelujen ulkopuolella sekä aika juuri ennen ja jälkeen sodan):

Joni Skiftesvik: Yli tuulen ja sään (WSOY, 1997). Syksyyn 1944 sijoittuva kertomus jatkosodasta juuri palanneesta miehestä. Hieno romaani, joka antaa lukijalle myös karun rehellisen kuvan niistä lähtökohdista, joista sodanjälkeistä Suomea oli lähdettävä rakentamaan.

Paula Havaste: Kaksi rakkautta (Gummerus, 2010). Sota-aikaan sijoittuvan sisarustrilogian ensimmäinen osa, joka kertoo nuoren vaimon ja äidin pitkistä sotavuosista kotirintamalla.

Kai Linnilä: Kotirintaman kasvot (Amanita, 2013). Parisensataa valokuvaa sisältävä hieno tietoteos, joka kertoo Suomen kansan vaiheista talvisodan, välirauhan ja jatkosodan aikana ennen kaikkea kotirintaman näkökulmasta.

Eeva Kilpi: Noidanlukko (WSOY, 2009/1959). Lyhyistä tarinoista koostuva episodimainen pienoisromaani, joka kertoo pienen karjalaistytön elämästä sodan alla. Kirja päättyy talvisodan alkamiseen, isän lähtöön rintamalle ja muun perheen evakkomatkaan.

Antti Hyry: Isä ja poika (Otava, 1979/1971). Pohjoissuomalaiseen maisemaan sijoittuva pienoisromaani sairaalaan joutuvasta kolmetoistavuotiaasta. Jatkosota on juuri päättynyt ja sota on vielä vahvasti läsnä ajatuksissa, sivulauseissa ja rivien väleissä.

Ágota Kristóf: Iso Vihko (Tammi, 1988). Unkarilaissyntyisen kirjailijan omaelämäkerrallisvaikutteinen romaani kaksospojista, jotka lähetetään sotaa pakoon isoäitinsä luo. Romaani pakottaa avaamaan silmät ja näyttää lukijalle, miten julma ja karu sodassa elävä yhteiskunta voi lapsellekin olla. Näennäisen helppolukuinen kirja, mutta vaikutukseltaan järisyttävä, melkein pahaa tekevä ja totisesti mieleen jäävä. (Tästä pyrin kirjoittamaan mahdollisimman pian. Kirja oli niin hurja lukukokemus, etten ole vieläkään osannut pukea sitä sanoiksi, vaikka lukemisesta on jo kolmisen kuukautta.)


Noin. Pisteeksi i:n päälle olen panostanut haasteeseen marraskuun aikana vielä kahdella ei-kirjallisella tavalla: katsomalla leffateatterissa David Ayerin ohjaaman upean uutuuselokuvan Fury, jota tähdittää Brad Pitt, ja joka kertoo erään panssarivaunuryhmän tarinan toisen maailmansodan taisteluissa (vuoden paras elokuva, itkin silmät päästäni!), sekä käymällä Lontoon Imperial War Museumissa, joka oli sanalla sanoen huikea paikka. Suosittelen lämpimästi sekä elokuvaa että museota (jälkimmäistä toki mikäli satutte liikkumaan Lontoon suunnalla). ♥

tiistai 25. marraskuuta 2014

Lontoo-suosikit: Notting Hill ja Sherlock Holmes

Vuorossa on vielä kolmas Lontoo-postaus (kaksi aiempaa täällä ja täällä), sitten palailen taas hetkeksi kirjojen maailmaan. Tällä kertaa keskityn kahteen suureen suosikkiini, joissa kävimme tämänkin reissun aikana.

Ensin Notting Hilliin, jota rakastan niin, että siellä on päästävä käymään jokaisella Lontoon-matkalla. Mikäli olen pysynyt kärryillä laskuissani, oli tämänkertainen Lontoon-visiittini kahdeksastoista laatuaan. Notting Hillissä olen käynyt melkein jokaisella reissulla, mutta silti viehätyn siitä joka kerralla kuin näkisin kaiken ensimmäistä kertaa. Kuljeskelimme Portobello Roadilla, tutkimme toripöydillä myytävinä olevia herkkuja, koruja ja antiikkiesineitä, kävimme myös kuuluisalla sinisellä ovella -- totta kai! :) Notting Hillin näkymiin on vaikeaa kuvitella kenenkään väsyvän. Se on ihana yhdistelmä vanhaa ja hienostunutta brittiläisyyttä, boheemia ja vähän dekadenttiakin rock 'n' roll-kulttuuria, vanhaa ja hillittyä, uudempaa ja värikästä. Ihana paikka!












Toinen suuri Lontoo-suosikkini on Baker Streetin Sherlock Holmes -museo, jossa olen vieraillut aiemminkin, ja josta olen kirjoittanut blogiinkin muutama vuosi sitten. Ystäväni ei ollut museossa vielä käynyt, ja siksi suuntasimmekin sinne iloisin mielin. Paikka on ihana, siellä käy aina yhtä mielellään. Alla jokunen kuva museosta, joukossa myöskin suosikkini, Baskervillen koira.









Sellainen Lontoon-reissu tällä kertaa. ♥ Lähipäivinä on luvassa muutamia kirjajuttuja, ja lähiviikkoina lisää Englannin-kuvia -- nimittäin kuvat elokuisesta Oxfordista, joita olen jo moneen kertaan lupaillut (erityisterkut Liisalle: lupaan kuvia oikeasti pian! ♥ ).

maanantai 24. marraskuuta 2014

Lontoo: Hampton Courtin palatsissa kuninkaallisten jäljillä

Viimeviikkoisella Lontoon-matkallamme vietimme yhden päivän kaupungin lounaislaitamilla tutustuen Richmond upon Thamesissa sijaitsevaan Hampton Courtin palatsiin. Hulppea paikka on siis entinen kuninkaallinen palatsi, jossa on asunut mm. kuningas Henrik VIII monine vaimoineen. Paikka on tullut tunnetuksi paitsi lukuisista kuninkaallisistaan, myös kauneudestaan, sekä siitä, että se on yksi Britannian aavemaisimmista paikoista -- siellä vaeltavat monien muiden joukossa Henrik VIII:n ja hänen kolmen vaimonsa, Anne Boleynin, Jane Seymourin ja Katariina Howardin henget.

Vuonna 1838 kuningatar Viktoria avasi palatsin yleisölle, ja siellä käykin vuosittain satoja tuhansia Britannian historiasta, kuninkaallisista, taiteesta ja kummitustarinoista kiinnostuneita vierailijoita. Palatsin alueella on valtavasti nähtävää: 1690-luvulla perustetussa Barokkipuutarhassa kuljeskelee mielellään, ja sen laitamilla sijaitsevassa pensasaitalabyrintissä mekin kävimme eksyilemässä. Sisätilat ovat huikeat jo aivan sellaisinaan -- niissä kulkiessaan on ihanaa kuvitella, millaista siellä eläminen vaikkapa Tudorien aikaan on saattanut olla. Palatsista löytyy herkkua myös taiteen ystäville, sillä massiivisten taidekokoelmien tutkimiseen saa helposti kulumaan tunteja. Kummitustennälkäisille vierailijoille palatsissa järjestetään iltaisin jännittäviä kummituskierroksia, joille emme tällä kertaa osallistuneet, mutta voisin hyvin kuvitella palaavani Hampton Courtiin joskus niissä merkeissä. Olisihan se aikamoista törmätä iltamyöhällä kammottavan kohtalon kokeneeseen Anne Boleyniin, joka vaeltelee käytävillä sinisiin puettuna, tai ovien läpi kulkevaan surumieliseen Jane Seymouriin, joka kuoli pian Edward-poikansa synnytettyään.

Hampton Court -päivän jälkeen kuninkaallista fiktiota ja vaikkapa äärettömän mielenkiintoista Tudor-tietokirjallisuutta lukee ihan uusin silmin, ja nyt mieli tekisikin heti tarttua Hilary Mantelin tai Philippa Gregoryn teoksiin. Mutta ennen kuin teen niin, otan teidät mukaani massiiviselle kuvakierrokselle Hampton Courtin pihoille, käytäville ja upeaan puutarhaan.



























Kattomaalaukset ja muutenkin kaikki pienet yksityiskohdat olivat aivan huikeita.



Peseytymistiloissa.





Kuninkaan istuin.

Kuninkaan toinen "istuin". :)


Hampton Courtin palatsille kannattaa varata koko päivä aikaa. Meilläkin kului alueella tuntikausia ja maltoimme poistua vasta kun ovia alettiin sulkea.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...