Linn Ullmann: Aarteemme kallis

Linn Ullmann: Aarteemme kallis (WSOY, 2012. 360 sivua. Alkuteos Det dyrebare, 2011. Suomentanut Tarja Teva.)

  Vanha valkoinen alppihuvila mäen päällä olisi kaivannut uutta maalikerrosta, mutta sitä ei kukaan huomaisi sumuisessa hämyssä. Pian olohuoneen kaappikello, joka oli kerran maailmassa kuulunut Jennyn isoäidille, löisi seitsemän kertaa, ja silloin kaikki olisi valmista. Puutarha heräisi eloon. Talo heräisi eloon. Ovet pihalle ja puutarhaan avautuisivat. Sade hellittäisi hieman, ja vaikka sumu riippui raskaana puunlatvoissa, valot ja lyhdyt loistaisivat sekä sisällä että ulkona. Ja he kaikki seisoisivat pihalla ottamassa vastaan vieraita. Jenny ja Irma, Siri ja Jon ja Alma ja pikku Liv ja kuukasvoinen tyttö jonka nimi oli Mille. 

  Jenny piteli verhosta kiinni. Antaa juhlien alkaa! Melkein viisikymmentä vierasta läheltä ja kaukaa. Tuoden lahjoja ja kukkia ja samppanjaa, sadepisaroita hiuksissaan, suut leveässä naurussa, kesäleningit yllään ja valkoiset nenäliinat taskuissaan he tulivat toivottamaan Jenny Brodalille hyvää syntymäpäivää.

Entinen kirjakauppias Jenny Brodal täyttää seitsemänkymmentäviisi vuotta. Hänen ainoa elossa oleva lapsensa Siri haluaa järjestää äidilleen suuret puutarhajuhlat lapsuudenkodissaan Mailundissa, vanhassa valkoisessa puutalossa joka on kuulunut suvulle sodan päättymisestä asti. Jenny ei halua juhlia, puutarhassa juhla-asuissaan pönöttäviä vieraita, puheita tai espanjalaista maitoporsasta. Hän haluaisi vain olla rauhassa, tehdä pitkän kävelylenkin ystävänsä Irman kanssa, tai käydä kenties ajelulla tyttärentyttärensä Alman kanssa. Siri ei kuitenkaan ota kieltoja kuuleviin korviinsa, ja kun suurella vaivalla järjestetyt juhlat ovat alkamassa, istuu päivänsankari yläkerran huoneessaan villasukat jalassa juomassa itseään punaviinistä humalaan.

Perheeseen on kesäksi palkattu lastenhoitajaksi yhdeksäntoistavuotias oslolaistyttö, Mille. Tämä kuukasvoinen tyttö on kömpelö ja hieman arka, mutta kuitenkin innokkaan odottavalla mielellä aikuisen elämänsä kynnyksellä, ensimmäistä kertaa poissa kotoa. Kesän alussa hän on luvannut itselleen että hänestä tulisi kesän kuluessa kokonaan uusi, sisältä ja ulkoa, ja kun hän syksyllä palaisi Osloon, kaikki ihmettelisivät mitä hänelle on tapahtunut, olet jotenkin ihan toisenlainen. Kuitenkin ennen kuin jo etukäteen epäonnistuneiksi tuomitut juhlat sumuisessa heinäkuun illassa ovat päättyneet, on yksi joukosta poissa - Mille on kadonnut lopullisesti sumuun. Sumuun joka ikään kuin väisti sitä joka oli sumua kauniimpaa.

Mille kuolee, mutta muiden elämä jatkuu. Kaikkien kohdalla elämä on vain enemmän vain vähemmän umpisolmussa. Miten perhe pysyy kasassa, kun kaikki puhuvat toistensa ohi, eikä kukaan todella kuule tai näe toistaan? Miten pitäisi elää, kun syyllisyys kalvaa mieltä päivästä toiseen?

Luin aiemmin syksyllä Ullmannin esikoisteoksen Ennen unta, ja ihastuin suuresti hänen omaperäiseen ja raikkaaseen tyyliinsä kirjoittaa. Ja viimeistään tämän uutuusteoksen luettuani voin todeta että Ullmann on raivannut mielessäni paikan lempikirjailijoideni joukkoon. Aarteemme kallis on huikean hieno kirja, joka moniulotteisuudessaan jää mieleen pitkäksi aikaa, ja johon on vaikeaa olla ihastumatta.

Teos on kuin kaunis tilkkutäkki, se rakentuu pienistä palasista ja kokonaisuus hahmottuu lukijalle vähitellen. Ajassa liikutaan sujuvasti tarinan aloittavien juhlien nykyhetkestä menneisyyteen aina Jennyn lapsuuteen saakka, ja toisaalta juhlista parin vuoden päähän tulevaisuuteen. Takaumat ja nykyhetki liukuvat vaivatta lomittain eikä runsas eri aikatasoissa hyppely häiritse tai sekoita päätä vaan päinvastoin, Ullmann pyörittää palettia huomiota herättävän taitavasti.

Tarinan yllä tuntuu leijuvan painava sumu, ilmassa on koko ajan hienoinen lopullisuuden tuntu. Millen katoamisen jälkeen perheen elämä muuttuu harmaaksi ja tahmaiseksi, ja se tunne välittyy lukijalle vahvana. Perheenjäsenten on vaikeaa päästä lähelle toisiaan ja samoin käy lukijalle, kukaan henkilöhahmoista ei päästä kunnolla lähelle itseään, vaikka jokaisesta selviääkin paljon yksityiskohtia, menneisyyden palasia ja muistoja romaanin edetessä. Etäisyys ei kuitenkaan haittaa, juuri se tekee päähenkilöistä niin kiinnostavia ja kiehtovia.

Jokaisessa henkilössä on hyvä ja huono puolensa ja omat kipupisteensä. On vanha, siro ja leppymätön Jenny, nainen joka on menettänyt lapsensa ja miehensä ja yrittänyt selviytyä syyllisyyden ja syyllistämisen ajatustensa kanssa hukuttamalla niitä alkoholiin, on hänen tyttärensä Siri, vahva vinoselkäinen nainen joka pyörittää kahta ravintolaa turvatakseen perheensä elannon tähtitieteellisen pankkilainan kurimuksessa, sekä Sirin mies Jon - kehuttu kirjailija, joka on jo vuosia kärsinyt writer's blockista. Tekstiä ei synny, kustantaja ja vaimo hengittävät niskaan ja takaraivossa jyskyttää tietoisuus siitä että kirjan olisi pitänyt olla valmis jo viisi vuotta sitten, eikä vuodesta toiseen työn alla ollut kirja tule koskaan valmistumaan. Ahdistunut Jon hakee ymmärrystä suhteistaan vieraisiin naisiin. 

Ja sitten ovat vielä Sirin ja Jonin lapset, vakava ja penseä teini-ikäinen Alma jolla on äkäisenmustat hiukset, ja josta tulee vuosien myötä vanhemmilleen vieras ja käsittämätön lapsi, sekä seitsemän vuotta nuorempi vaaleakiharainen Liv, joka aurinkoisuudessaan ja iloisuudessaan hurmaa jokaisen. Eikä toki sovi unohtaa Leopoldia, perheen suurta ja tottelematonta koiraa, joka on kuin kaikkien koirien kosto ihmiselle. Erityisen suuri rooli on perheen ulkopuolisella Millellä, joka tuntuu kuin pikaisesti piipahtavan romaanissa, mutta jonka olemassaolo ja kohtalo värittävät tarinaa aina sen ensimmäiseltä sivulta viimeiselle.

Ullmann käyttää kieltä kuin terävää veistä. Hän kuvaa henkilöidensä mielenliikkeitä äärettömän taitavasti ollen tarkkanäköinen, pureva ja ajoittain sarkastisella ja tummalla tavalla hauska. Hänen kirjoitustyylinsä on tässäkin teoksessa samalla tavalla raikas, napakka ja omaperäinen kuin esikoisteoksessaan Ennen unta, mutta ote on entisestäänkin terävöitynyt ja teksti hioutunut. Tätä kirjaa oli todellakin nautinto lukea! Aarteemme kallis sai nauttimaan ja ahdistumaan juuri sopivassa suhteessa, ja toivonkin kirjan saavan runsaasti lukijoita ja niitä kuuluisia blogisavuja.

Kirjasta on kirjoitettu myös Kirjavassa kammarissa (huomaan nyt lainanneeni Karoliinan kanssa samaa kohtaa), Rakkaudesta kirjoihin -blogissa, Kirjakirpussa ja Leena Lumissa. Käykääpä kurkkaamassa!