Markus Zusak: Kirjavaras


Markus Zusak: Kirjavaras (Otava, 2014. 1. suomenkielinen painos 2008. 556 sivua. Alkuteos The Book Thief, 2005. Suomentanut Pirkko Biström.)

  Niin, hän palaa mieleeni usein, ja yhdessä valtavan monista taskuistani olen säilyttänyt hänen tarinansa kertoakseni sen uudestaan. Se on yksi lukuisista joita pidän mukanani, niistä joista jokainen on omalla tavallaan ainutlaatuinen. Jokainen on yritys - huikean mielikuvituksellinen yritys - todistaa minulle, että te ja inhimillinen olemassaolonne olette sen arvoisia. [--]
  Jos olet sillä päällä, tule mukaani. Kerron sinulle tarinan.

Tammikuussa 1939 pieni kolmihenkinen perhe on junassa matkalla kohti Müncheniä. Perheen äidillä on taakkanaan kuohuvassa ajassa kyseenalainen poliittinen vakaumus, ja hänen on määrä luovuttaa lapsensa turvaan kasvattiperheeseen, mutta matkan aikana pienempi heistä kuolee. Kun pikkuveli haudataan jäiseen maahan, hänen yhdeksänvuotias isosiskonsa Liesel varastaa maasta ensimmäisen kirjansa, Haudankaivajan käsikirjan. Matkan on pakko jatkua, ja lopulta tyttö aloittaa uuden elämänsä Münchenin lähistöllä sijaitsevassa pikkukaupungissa, Himmelstrassella eli Taivaskadulla sijaitsevassa talossa kasvattivanhempiensa luona. Uusi mama Rosa on lakkaamatta riitelevä ja valittava, paljon kiroileva mutta salaa rakastava nainen, uusi papa Hans puolestaan turvallinen, lempeä ja läsnäoleva. Lukutaidoton Liesel aloittaa koulun, täyttää kymmenen ja säilyttää varastamaansa kirjaa piilossa patjan alla.

  Tyttö oli kirjavaras vailla kirjojen sanoja.
  Sanat olivat kuitenkin jo matkalla, usko pois, ja niiden tultua Liesel pitäisi niitä käsissään kuin pilviä ja vääntäisi niistä veden kuin tulisi sade.

Vaikka tytön elämä on kaikkea muuta kuin helppoa, auttaa häntä jaksamaan rakkaiksi muodostuvien läheisten verkko. Hans lohduttaa Lieseliä jokaöisten painajaisten jälkeen, soittaa hänelle harmonikkaa ja opettaa tyttöä lukemaan. Sitruunankeltatukkaisesta ja vähän mielipuolisena pidetystä Rudystä taas tulee hänen paras ystävänsä ja myöhemmin rikoskumppaninsa. Tärkeään rooliin nousee myöhemmin myös kellariin piilotettu juutalaismies Max.

Kymmenvuotiaana Liesel joutuu muiden ikätovereidensa tavoin liittymään Hitlerjugendiin, kansallissosialistiseen nuorisojärjestöön. Siellä lapset opetetaan sanomaan kunnolla Heil Hitler, marssimaan ryhdikkäästi, käärimään siteitä ja paikkaamaan vaatteita. Hitlerin luotsaama ja vähitellen vaurastunut Saksa on kulkemassa kohti sotaa, mutta saksalaislasten on vaikeaa ymmärtää, mitä juutalaisuus tarkoittaa, miksei missään saa sanoa ääneen vihaavansa Hitleriä tai miksi on väärin haluta olla musta, kuin amerikkalainen juoksijasankari Jesse Owens. Syyskuussa alkaa toinen maailmansota. Myös Molchingin pikkukaupungin katukuva alkaa huokua sotaa ja täyttyä hakaristilipuista, keltaisista tähdistä ja juutalaisvastaisista tuherruksista, sekä natsitervehdykseen ojennetuista käsistä. Lieselin elämä järkkyy jälleen kerran, ja siitä lukijalle kertoo tyttöä seuraava kuolema, jonka työtaakan sota lisää mielettömiin mittasuhteisiin.


Kirjavaras on keikkunut lukulistallani vuosikausia aina ensimmäisen suomennoksen ilmestymisestä lähtien. Olen aina lukenut paljon ja mielelläni toisesta maailmansodasta ja holokaustista, ja arvelin jo ensi kertaa kirjasta kuultuani, että saattaisin pitää tästä. Nelisen vuotta sitten paljon lukeva entinen työkaverini kertoi kahvitauolla lukeneensa kirjan hiljattain ja itkeneensä ehkä enemmän kuin koskaan minkään kirjan parissa. Odotukseni kirjan suhteen alkoivat kohota, ja kun Joana (jonka kirjamakuun luotan kuin vuoreen) viikko sitten kertoi, että Kirjavaras oli ehdottomasti hänen kirjansa - ja uskoi että se olisi samaa myös minulle - aloin luottaa siihen että edessäni todella olisi hieno lukukokemus.

Satuin kuitenkin lukemaan juuri ennen Kirjavarasta erään kotimaisen kirjan, joka oli niin pakahduttava ja kaunis ja viisas ja täydellinen (ja johon palaan lähipäivinä), että sen lukemisen jälkeen melkein mikä tahansa kirja olisi tuntunut valjulta. Aloitin Kirjavarasta, ja kyllä - oloni oli valju. Romaanin ote tuntui hivenen viihteelliseltä ja lukijaa kosiskelevalta, kuvittelin aistivani jotain teennäistä ja henkilöhahmoissakin oli jotain hieman yliampuvaa. Jatkoin kuitenkin lukemista.

Vähitellen huomasin, että tarina oli vetänyt minut täysin imuunsa ja sydämeni oli alkanut sulaa. Minut oli tempaistu toista maailmansotaa edeltävään Saksaan. Katselin kaikkea ihmeissäni, ja se oli helppoa, sillä Zusakin romaani on niin runsaasti kuvaileva, elävästi mielenkiintoista joskin kammottavaa ajankuvaa välittävä ja jotenkin hyvällä tavalla elokuvallinen että kaiken näkee kuvina mielessään värisävyjä myöten. Asioita myös kuulee: kiireiset askeleet kaikuvat kivisillä kaduilla, suuri joukko tervehtii Führeriään yhteen ääneen Heil Hitler, tuli rätisee kun ahneet liekit ahmivat kiellettyjä sanoja Führerin kunniaksi sytytetyssä kokossa, jostain kuuluu harmonikan lohdullinen sointi. Lopulta Kirjavaras osoitti olevansa kahta asiaa: ihan kauhean riipaiseva ja syvältä koskettava - ja kyllä, myös ihan minun kirjani.

Käännöksessä oli paikoin pientä töksähtelevyyttä, outoja sanavalintoja, ontuvia sanajärjestyksiä tai epäjohdonmukaisuutta (esimerkiksi välillä sana papa kirjoitettiin isolla alkukirjaimella keskellä lausetta, välillä taas pienellä, vaikka merkitys säilyi samana). Pääsääntöisesti huomio kuitenkin kiinnittyi kauniiseen kieleen ja nimenomaan suomennoksen hyvään tasoon: Zusak kuvailee asioita mielenkiintoisesti ja melkein taianomaisesti, ja uskon suomentajan tavoittaneen saman tunnelman kuin joka alkuteoksessa on. Yöllä jostain kuuluu vanunvaimeaa keskustelua, pimeässä illassa kuu on ommeltu kiinni taivaaseen ja sen ympärille on harsittu pilviä, taivas näyttää läikkyneeltä nesteeltä tai kiehuvalta ja kuohuvalta keitolta. Minua Zusakin voimallisesti kuvaileva ja suorastaan maalaileva tyyli viehätti.

Kirjan kertojaratkaisu on raikas ja erilainen. Kuolema kertoo tarinaansa, hän näyttää lukijalle asioita ja puhuttelee tätä suoraan, kuten kumpikin tiedämme ja niin edelleen. Tekstiä värittävät ja katkaisevat pienet kuoleman antamat tietoiskut, huomautukset ja tuokiokuvat, joista aloin romaanin edetessä pitää koko ajan enemmän ja enemmän. Kirjaa lukiessaan tuntee käyvänsä kuvitteellista keskustelua, ja aina kun muistaa kuka keskustelun toinen osapuoli on, mieli vetää vakavaksi ja sielua alkaa kylmätä. Kirjavaras kuitenkin osoittaa, että kuolemalla on myös huumorintajua. Ehkä vähän mustanpuhuvaa, mutta huumorintajua yhtä kaikki.

  Sitten seurasi monta leikkisää huomautusta sekä uusi heil-Hitlerien purkaus. Tiedätkö, itse asiassa se saa minut miettimään, mahtoiko kukaan koskaan sen takia menettää silmän tai saada vamman käteensä tai ranteeseensa. Olisihan vain tarvinnut katsoa väärään suuntaan väärällä hetkellä tai seisoa hivenen liian lähellä jotakuta toista. Ehkä ihmisiä tosiaan loukkaantui.

Kirjavaras on lempeä ja koskettava tarina ihmisyydestä, rakkauden, kirjallisuuden ja mielikuvituksen käsittämättömän suuresta voimasta, sekä siitä, miten ihminen voi kantaa mukanaan sanoja ja musiikkia sodan kauhujenkin keskellä. Kirjan pohjalta on tehty samanniminen elokuva (K12), joka on saanut Suomen elokuvateattereissa ensi-iltansa 4.4.2014, ja jossa pääosia esittävät Sophie Nélisse, Geoffrey Rush ja Emily Watson. Itse en ole elokuvaa vielä nähnyt, sillä halusin lukea kirjan ensin, mutta pääsiäisen aikaan luulen suuntaavani elokuvateatteriin mukanani paketillinen nenäliinoja. Jo kirja sai silmät kostumaan siinä määrin, että itseni tuntien nenäliinoille on käyttöä myös leffateatterissa.

Kiitän SF Film Finlandia Blogat-kampanjan kautta saamistani kirjasta ja elokuvalipuista!

(Tällä kertaa en linkitä aiemmin mainitun Joanan lisäksi ketään, sillä Kirjavarasta on nyt luettu vähän joka toisessa kirjablogissa. Google löytää kyllä liudan muita blogeja, jos haluat lukea lisää!)

Kommentit

  1. Kirjavaras oli aikanaan meillä lukupiirikirjana ja samoin minäkin odotin kirjalta paljon. Mutta Kirjavarkaasta tulikin kirjapettymys. En päässyt yli noista alleviivaamisen ja teennäisyyden tuntemuksista, vaikka kirjalla oli hetkensäkin - en minäkään sitä kesken jättänyt. Sinulle kävi lopulta hyvin kirjan kanssa ja se sai puolelleen, hyvä juttu. (Siitä täydellisestä kirjasta huolimatta!)

    Kirjoitat kirjasta valloittavasti, kuten aina! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, mietin juuri äsken koiralenkillä että tässä mentiin jossain hiuksenhienolla rajalla. Minut voitti puolelleen kirjan syvä inhimillisyys ja lempeys, ja etenkin se valtava rakkaus kirjoihin oli pakahduttavaa. Ja natsi-Saksan mielettömyyksien ja kauhujen kuvauksissa on useimmiten jotain minua niin syvästi liikauttavaa (no, ketäpä ei?), että kirjan pitää olla tosi huono etten lämpene sille (no, yksi sellainenkin löytyy, Tadeusz Borowskin Kotimme Auschwitz jätti minut aivan kylmäksi - kirja ei todellakaan ollut huono, mutta en enää edes muista miksi me emme tulleet juttuun). Mutta joo. Jos tälää samalla tyylillä olisi kerrottu jokin muu tarina, se ei luultavasti olisi ollut yhtään minun juttuni. :)

      Voi kiitos, ja tiedätkö: itse olet valloittava, senkin ihana! <3 :)

      Poista
  2. Olin lukenut Kirjavarasta ennen sykähdyttävän Huoneen ja postauksesi luettuani huomasin, että edellinen kirja todellakin vaikuttaa lukukokemukseen. Välillä käy myös niin, että jos lukee itselle jonkun vähemmän mieluisan teoksen, se taas kohottaa seuraavaa kirjaa (luin esim. Langenneet, joka ei ollut minun kirjani ennen Veripailakoita ja tuo edeltävä kirja sai minut selvästi pitämään Veripailakoista vieläkin enemmän). Mutta minäkin pääsin lopulta Kirjavarkaan imuun, vaikka alku ei minuakaan ihan napannut mukaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen, ihan totta. Joskus joku keskivertoromaani tosiaan tuntuu tosi hyvältä, jos alla on epämieluisa tai mitäänsanomaton lukukokemus, ja sitten toisinpäin, huikean kirjan jälkeen sellainen perushyväkään kirja ei tunnu välttämättä miltään. :)

      Poista
  3. Mä tykkäsin vaan viimesistä 20 sivusta. :D Mutta pakko se leffa on käydä vilkasemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissis, ohhoh, sinulla kesti siis yli 500 sivua ihastua kirjaan! :D Hyvä että kuitenkin luit loppuun. Ja samat sanat, pakkohan tuo leffa on käydä katsomassa. Kirja on niin elokuvallinen että on mielenkiintoista nähdä miten tarina toimii valkokankaalla.

      Poista
  4. Nenäliinoille on kyllä käyttöä elokuvaa katsoessa.

    En ollut vähään aikaan lukenut historiallista kirjallisuutta ja aikakausi on sellainen, jota olen yleensä tietoisesti väistellyt kirjoissa, mutta tästä pidin aivan suunnattomasti. Tarina oli kaunis ja koskettava ja Kuolema oli juuri sopiva kertojaksi.

    VastaaPoista
  5. Olen monesti poiminut tuon kirjan käteen kaupoissa, mutta kuitenkin jättänyt sen aina paikoilleen. Täytyy siis ottaa käteen ja kuljettaa luettavaksi asti. :) Jos sinulta ei satu ensin kulkeutumaan käsiini kyseistä kirjaa. Sait mielenkiintoni heräämään kirjaan uudelleen ja pakkohan siitä on oma mielipiteensä saada. :)

    VastaaPoista
  6. Tykkäsin, tykkäsin, tykkäsin tästä kirjasta! Luin myös tämän melko vasta, pikkuisen ennen leffahypetystä. (Haluan sen toki nähdä.) Ihana kirja, pidin kielestä ja tarinasta. Minulle ei mitenkään raskas tai hurjan koskettava lukukokemus, vaikka aiheet ovat vakavia, mutta silti, muistan Kirjavarkaan pitkään! =D

    VastaaPoista
  7. IIk, en uskalla lukea kovin tarkkaan vielä arviotasi, sillä minulla on tämä kirja juuri kesken (about puolivälissä menossa). Vähän kuitenkin vilkuilin ja huomasin, että myös sinä lämpenit aluksi hitaasti kirjalle, koska olit lukenut juuri niin vaikuttavan kirjan. Sama minulla! Poikani Kevinin jälkeen ei ollut helppoa tarttua kirjan tarinaan -tosin uskon, että sama tilanne olisi ollut, minkä tahansa kirjan kanssa Shriverin jälkeen. Mutta nyt olen minäkin tarinan imussa ja tykkään! :) Palaan arvioosi vielä myöhemmin.

    VastaaPoista
  8. Irene vei sanat suustani. Jostain syystä mä tykkään jopa tästä Kirjavaras-hypestä ja siitä, että se elokuva on suunnattu (minusta) nuorisolle ja siksi se käsittelee aihettaan vielä lempeämmin kuin kirja, mutta samaan aikaan ei kuitenkaan sievistellen. Hyvä duo.

    VastaaPoista
  9. Luin tämän tammikuussa 2010 ja rakastuin tähän sydänjuuriani myöten. En yleensä pidä lukijaa puhuttelevasta kertojasta, mutta annoin senkin anteeksi kuolemalle (vai Kuolemalle? en muista enää oliko se kirjassa erisnimenä). Aion lukea Kirjavarkaan uudelleen ennen elokuvan katsomista, haluan ehdottomasti tuoda yhden suosikkikirjani blogiini.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit