Kevät!

Se on täällä taas! ♥ Tällaisena päivänä kevätihmisen mieli aivan pakahtuu: aurinko paistaa, on lämmintä ja valoisaa ja ihanaa, ja metsään on viimeisen vuorokauden aikana ilmestynyt jokakeväinen ihme - puissa on kauniita pulleita silmuja ja sinivuokkomeret hohtavat auringossa sinisinä. Voi rakkaus! ♥ En ole yhtään talvi-ihminen, mutta näin keväisin herään aina eloon.



Tämä on ollut muutenkin mainio viikko. En jaksa enää muistella muutaman päivän takaista vatsatautia (yöh), vaan iloitsen siitä, että täällä on tällä viikolla juhlistettu 11-vuotiasta rakasta koirapappaa, käyty kirkkokonsertissa kuuntelemassa niitä Bachin kauneimpia, tavattu kahtena eri päivänä ihania kirjabloggaajakollegoja (moi vain kaikille mukana olleille! ♥ ), käyty katsomassa ensiluokkaista klassista balettia (Kansallisbaletin hieno Don Quijote) ja luettu ihania kirjoja.




Tällä hetkellä luen erään pian 90 vuotta täyttävän kirjailijahurmurin muistelmia, ja toisaalta vietän aikaani Ruotsin kuningaskunnan Turun kaupungissa, jossa on tapahtunut kummallinen murha. Näistä lisää ensi viikolla, huomenna postaan pääsiäisenä loppuun lukemastani uutuuskirjasta, Hanna Tuurin Rannasta.




Ja elämä on nyt muutenkin mallillaan: viikon päästä koittaa ensimmäinen loma sitten marraskuun (sitä on todellakin odotettu, loma tulee enemmän kuin tarpeeseen!), ja suuntaamme rakkaan ystävän kanssa rakkaalle vihreälle saarelle. Oi! ♥





Mutta nyt keitän lisää kahvia ja taidamme suunnata karvakuonon kanssa parvekkeelle kahvittelemaan ja juhlistamaan papan maanantaista juhlapäivää vielä vähän jäätelöllä. Ihanaa viikonloppua, ystävät! ♥

Kommentit

  1. Ihanaa kevättä, Sara! <3 Niin kauniita kuvia, ja niin suloinen tuo koirapappasi. (Onkohan meidän kisu supermummeli, kun se on kohta 21 vuotta. =D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, kiitos samoin! ♥ Kiitos, ja pappa on tosiaan melkoinen muru. :) Ja ohhoh, teillä onkin siellä oikea ikäneito! Ihana! ♥ :)

      Poista
  2. Oi, mitkä kuvat! ❤

    Annalassa on ollut myös ihana kevätpäivä! Viimeviikkoiset tapaamiset lämmittävät yhtä lujaa kuin aurinko! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kiitos ihana! ♥

      Tämä on kyllä ollut hieno viikonloppu, takatalvi alkaa olla menneen talven lumia ja taas saadaan nauttia lämmöstä ja valosta. Tuntuu niin hyvältä, että ei tiedä miten päin sitä olisi. :D Ja oli kyllä taas niin ihanaa nähdä! ♥ Keskiviikkona nähdäänkin vähän toisenlaisissa merkeissä... ;)

      Poista
  3. Ihan uskomattoman hienoja kuvia ja pappa on kyllä komea tapaus. Hyvia keväthetkiä ja kiitos eilisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, kiitos - ja erityisesti kiitos perjantaisesta! Oli ilo ja ♥ !!

      Poista
  4. ihana ylistys keväälle, kiitos!

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia, ihana kevät!!♥

    VastaaPoista
  6. Oi tätä kevättä! Minä olen entinen kevään vihaaja, mutta nyt keski-ikäistymisen myötä olen alkanut rakastaa tätä valoa. Ja vasta Etelä-Suomeen muutto lisäsi muutenkin rakkauttani kevääseen: aiemmin en ollut nähnyt vuokkoja luonnonvaraisena, mutta nyt oi! Kaikki nämä sinivuokot ja pian valkovuokot. Niin ihanaa, että voisi melkein itkeä.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, sanopa muuta! ♥ (Enkä halua nyt ajatella sitä, että täällä satoi vielä tänäänkin hetken ajan _lunta_, hyh!) Kevät on niin uskomattoman ihanaa aikaa, että olen aina aivan revetä liitoksistani. :D Kuten tiedät, olen sydänjuuriani myöten syksyihminen, mutta kevät on kyllä ihan melkein yhtä ihanaa aikaa. ♥

      Poista
  7. Heräävän elämän aika! Tämäkin hämärän ajan ihminen vastaa ilahtuneena sinivuokkojen suloiseen hymyyn :) Kiitokset kauiista keväthetkestä ja ihanaa matkaa vihreälle saarelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos ihanasta kommentistasi, ja näin jälkikäteen myös matkatoivotuksistasi! ♥ Ensimmäisten sinivuokkojen bongaaminen on kyllä joka kevät aina yhtä itkettävän ihanaa! :)

      Poista
  8. Aivan ihanaa kuulla lomastasi! Vietä ihanaa aikaa vihreällä saarella! <3

    Kaunis kevätpostaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, sinulle samat sanat kuin Katjalle yllä: Kiitos ihanista sanoistasi ja matkatoivotuksista myös. ♥ Vihreällä saarella oli tosiaan ihanaa, kuten aina! :)

      Poista
  9. Näitä kauniita kevätkuvia ja Roope-pappaa kelpaa katsella nyt, kun on harmaa ja kylmä päivä (tosin tuleva ilta tuo päivään valoa ja jännitystä ;)). Minäkin kuljin vkloppuna ululkona muuttolintuja bongaillen ja niiden sirkutusta kuunnellen. Olen itsekin kevätihminen ja tunnen aina herääväni eloon pimeän talven jälkeen. Illalla nähdään! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, kiitos kommentistasi, ja onpa hassua että vaikka vastaan kommenttiisi kahden viikon viiveellä, on täällä tänäänkin ollut samanlainen, harmaa, kylmä ja vetinen päivä. :D Se yksi ilta olikin tosi jännittävä, mutta teidän kahden kanssa se oli myös suuri ilo ja kunnia. ♥

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit