Tampereen Työväen Teatteri: Papparaisen uni

(Kuvassa Tuire Salenius. Kuva: Kari Sunnari, TTT.)

Papparaisen uni 20.1.2016 (ennakkonäytäntö)
Käsikirjoitus: Sirkku Peltola (perustuu Fjodor Dostojevskin romaaniin Vanhan ruhtinaan rakkaus)
Ohjaus: Sirkku Peltola
Ensi-ilta TTT:n Eino Salmelaisen näyttämöllä 21.1.2016
Kesto n. 2 tuntia 55 minuuttia (väliaikoineen)
Lavastus Hannu Lindholm, puvustus Matti Seppänen, valosuunnittelu TJ Mäkinen, video- ja äänisuunnittelu Kyösti Kallio
Rooleissa: Tuire Salenius, Esko Roine, Maija Koivisto, Tuukka Huttunen, Mika Honkanen, Jaana Pesonen, Eeva-Riitta Salo, Jyrki Mänttäri, Miia Selin, Juha-Matti Koskela, Jaana Oravisto

Iäkäs ja vanhuudenhöperö ruhtinas (Esko Roine) joutuu rekionnettomuuteen hyisessä pakkassäässä. Hänen sukulaispoikansa (Tuukka Huttunen) löytää hätääntyneen vanhuksen ja vie tämän venäläiseen maalaiskaupunkiin tuttaviensa taloon. Nuorukaisen taka-ajatuksena on päästä samalla tapaamaan talon kaunista tytärtä (Maija Koivisto), jota hän on lukuisia kertoja kosinut saamatta koskaan vastausta.

Vanha ruhtinas on sekava, mutta höpsö ja turhamainen, hän käyttää ihomaalia, näyttäviä tekohampaita ja peruukkeja. Hän on myös korkeasta iästään huolimatta yhä perso naiskauneudelle, ja siitä talon rouva (Tuire Salenius) saa idean: hän alkaa keinoja kaihtamatta juonitella naimakauppoja, joiden tarkoituksena on naittaa talon tytär varakkaalle ruhtinaalle ja jäädä sitten odottelemaan muhkeaa perintöä. Kapuloita rattaisiin ovat kuitenkin laittamassa talon palvelijatar, joka ehtii itsekin mieltyä ajatukseen ruhtinattaren roolista, ruhtinaan sukulaispoika, joka onkin arvaamattaan saanut ruhtinaasta itselleen kilpakosijan, ja itse naimakauppojen kohde, tytär, jolla on niin korkea moraali, ettei hän suostu alistumaan suureen huijaukseen höperön vanhuksen kustannuksella.

(Kuvassa etualalla Jyrki Mänttäri. Kuva: Kari Sunnari, TTT.)

Teatterivuosi 2016 alkoi hieman samankaltaisissa tunnelmissa, kuin mihin vuosi 2015 päättyi: Viimeinen viime vuonna näkemäni teatteriesitys oli Kansallisteatterin huikea ja perivenäläinen SLAVA! Kunnia (josta juttuni tulossa), ja eilisiltana pääsimme näkemään tämän uuden dramatisoinnin Fjodor Dostojevskin klassikosta Vanhan ruhtinaan rakkaus. Venäläisyyteen kahden produktion yhtäläisyydet päättyvätkin, sillä siinä missä SLAVA! Kunnia oli minulle varsinainen napakymppi ja koko teatterivuoden paras elämys, oli Papparaisen uni toista maata: en ikävä kyllä kokenut sitä millään lailla itselleni sopivaksi näytelmäksi.

Olemme seuralaiseni kanssa osin melko erilaisia teatterinkatsojia: ystäväni nauttii hyvästä komediasta, kun itse en taas ole ollenkaan komedian ystävä - mutta minä taas nautin klassikoista ja mielestäni venäläisissä teksteissä on jotakin perin hurmaavaa. Ennen teatteri-iltaa ajattelinkin, että Papparaisen uni saattaisi toimia meille kummallekin: ystäväni saisi katsoa hyvän komedian ja minä voisin keskittyä nauttimaan Dostojevskin hengestä ja venäläisestä klassikosta. Jostakin syystä emme kuitenkaan kumpikaan saaneet näytelmästä irti sitä mitä lähdimme hakemaan. TTT:n kevään ohjelmalehtisessä näytelmän käsikirjoittaja ja ohjaaja Sirkku Peltola lupaa kohtuutonta, yliampuvaa, mautonta ja farssimaista näyttelijöiden teatteria, klassikkotarinan, joka on kuin aikuisten satu tai ilveily. Ohjaajan kuvaus osuu kyllä hyvin kohdilleen, mutta katsojina jouduimme toteamaan, että Papparaisen uni ei meidän kohdallamme osunut ikävä kyllä ollenkaan maaliinsa, vaan lensi ohi kovaa ja korkealta. Harmi.

Toki näytelmässä hyvääkin oli. Nautin loistavista musiikkivalinnoista, valtavan hienoista kulisseista ja oivallisesta puvustuksesta, sekä niistä lyhyistä kohtauksista, joissa köyhät kyläläiset tekivät töitään - niissä hetkissä tavoitettiin mielestäni jotakin hyvin aidosti venäläistä. Ja vaikken komedian ystävä olekaan, oli näytelmässä kohtaus, jonka aikana huomasin hymyileväni: Kun lavalla vietettiin ruhtinaan ja talon tyttären kihlajaisia, ja paikalle saapui joukko pikkukaupungin seurapiirien kermaa muassaan naiseksi pukeutunut Jyrki Mänttäri, jopa minulla oli hauskaa. Höpsö naiseksi pukeutunut mies on toki klisee, mutta ah miten hyvin se toimi taas tälläkin kertaa. :)

Jos minun pitäisi suositella Papparaisen unta jollekin, voisin kuvitella että näytelmästä saisivat eniten irti ei-tiukkapipoiset Dostojevski-tuntijat, ja ne Tuire Saleniuksen ja Esko Roineen fanit, jotka haluavat nähdä näyttelijäsuosikkinsa revittelemässä hieman toisenlaisissa rooleissa. Vaikkei tämä meidän juttumme ollutkaan, saa näytelmästä varmasti tämän kevään aikana moni katsoja irti iloa ja hyvää mieltä. Jään odottamaan näytelmän virallisia lehtiarvosteluja ja -kritiikkejä innolla ja mielenkiinnolla.

(Kuvassa Tuire Salenius ja Esko Roine. Kuva: Kari Sunnari, TTT.)

(Kuvassa Esko Roine ja Maija Koivisto. Kuva: Kari Sunnari, TTT.)

Pääsimme katsomaan Papparaisen unen ennakkonäytännön Tampereen Työväen Teatterin kutsuvieraslipuilla. Kiitos!

Kommentit

  1. Minun suosikkini venäläisistä on Tsehov. Rakastan hänen näytelmiään. Olen nähnyt monet moneen kertaan ja koskaan en kyllästy.
    Minunkin teatterivuoteni on käynnistynyt. Saa nähdä, mihin me vielä päädymme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, Tsehov onkin kyllä ihana! <3

      Mitäköhän olet käynyt katsomassa? Minullakin on aikeita tulla tänä vuonna sinne teille päin teatteria katsomaan - Logomo-teatterin Neljäntienristeys on varmaan ainakin pakko nähdä. :) Tästä vaikuttaisi olevan tulossa hieno teatterivuosi. :)

      Poista
  2. Aplodia selaillessani olin tästä melkein kiinnostua, mutta jotenkin oli enemmän semmoinen olo, ettei tämä sittenkään ole ihan minulle(kaan). Kirjoituksesi vahvisti tuntemukseni, kiitos <3

    VastaaPoista
  3. Katja-siskoseni, olen aivan varma, että kaipaisit tältä näytelmältä jotain samaa kuin minäkin. Eli en oikein usko, että tämä olisi sinunkaan näytelmäsi (vaikka voin toki olla väärässäkin). <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit