sunnuntai 13. elokuuta 2017

Svenska Teatern: Peggy Pickit ser Guds ansikte

(Kuvassa Minttu Mustakallio, Kristofer Möller, Niklas Åkerfelt ja Cecilia Paul. Kuva: Cata Portin, Svenska Teatern.)

Peggy Pickit ser Guds ansikte 12.8.2017
Tampereen Teatterikesä, esityspaikka Pakkahuone
Käsikirjoitus: Roland Schimmelpfennig (ruotsinnos Ulf Peter Hallberg)
Ohjaus: Anna-Mari Karvonen
Ensi-ilta Svenska Teaternin Amos-näyttämöllä 28.1.2017
Kesto n. 1 tunti 20 minuuttia (ei väliaikaa)
Lavastus, puvustus ja valosuunnittelu Jaakko Pietiläinen, äänisuunnittelu Hanna Mikander, kampaukset ja maskit Pirjo Ristola

Liz (Cecilia Paul) ja Frank (Kristofer Möller), sairaanhoitaja ja infektiotautien ylilääkäri, ovat kutsuneet vanhat ystävänsä, Karinin (Minttu Mustakallio) ja Martinin (Niklas Åkerfelt) luokseen illalliselle. Pariskunnat eivät ole tavanneet kuuteen vuoteen, sillä lääkärit Karin ja Martin ovat viettäneet kyseisen ajan Afrikassa avustustyössä. Puitteet lupaavat illalle hyvää: tyylikkään edustuskodin olohuoneeseen on katettu pöytä neljälle, tarjolla on trendikkäistä aineksista valmistettua salaattia, itseleivottua leipää ja hienoja viinejä. Pariskunnat ovat pukeutuneet parhaimpiinsa.

Karinilla ja Martinilla on ollut Afrikassa pieni suojatti, aidsia sairastava orpotyttö Annie, jonka hoitoon ja lääkitykseen Liz ja Frank ovat lähettäneet taloudellista tukea. He ovat olettaneet, että Annie on Karinille ja Martinille niin tärkeä ja läheinen, että kotimaahan palatessaan he adoptoisivat tytön ja toisivat tämän mukanaan, etenkin kun heillä ei ole omia lapsia. Lizin ja Frankin 5-vuotias tytär (joka on vanhemmilleen "yksi maailman seitsemästä ihmeestä") on kirjoittanut tytölle kirjeen: hän haluaisi lahjoittaa Annielle lempinukkensa - kumisen Peggy Pickitin. Illan aikana kirje ja nukke ovat koko ajan korostetusti läsnä, samoin pariskuntien odotukset, toiveet ja oletukset.

Ilta alkaa kuitenkin alusta asti mennä jotenkin vinoon. Käy ilmi, etteivät Karin ja Martin tiedä Annien kohtalosta mitään, että Afrikassa kumpikin on käynyt vieraissa ja heidän avioliittonsa rakoilee. Onko mikään lopulta sitä miltä näyttää? Ennen toisilleen niin läheiset ihmiset ovat ajautuneet kauas toisistaan, ja entisenlaista yhteyttä ei enää löydy. Mielipide- ja aate-erot lyövät kiilaa neljän ystävän välille, ja illasta tulee lopulta täysi katastrofi.

(Kuvassa Niklas Åkerfelt ja Minttu Mustakallio. Kuva: Cata Portin, Svenska Teatern.)

(Kuvassa Kristofer MöllerCecilia Paul, Niklas Åkerfelt ja Minttu Mustakallio. Kuva: Cata Portin, Svenska Teatern.)

Tampereen Teatterikesän tulevaa ohjelmistoa selaillessani en tiennyt Peggy Pickitistä mitään, mutta kiinnostuin näytelmästä, sillä Minttu Mustakallio on jo vuosia ollut suuri suosikkini. Menin katsomaan esitystä eilen avoimin mielin, en ollut edelleenkään lukenut siitä yhtään arvostelua, enkä tiennyt edes onko luvassa draamaa vai huumoria. No, jo ensimmäisen minuutin aikana kävi selväksi, että edessä oleva puolisentoista tuntia olisi ihan hillitöntä menoa.

Peggy Pickit ser Guds ansikte on pureva ja piikikäs satiiri, joka tarjoaa katsojalle yllätyksen toisensa jälkeen, monimerkityksellistä ja monitasoista dialogia, hersyvää huumoria ja samalla aimo annoksen myötähäpeää. Hahmot puhuvat suoraan ja kaunistelematta, teksti näyttää ihmisen kauniin kuoren alla piilevän rumuuden, ja katsojalle nelikko paljastaa kaikki rumat ajatuksensa - sen puolen ihmisyydestä, joka normaalisti halutaan piilottaa.

Saksalaisen Roland Schimmelpfennigin käsikirjoitus on kerrassaan nerokas. Alkuun tyylikkäältä mutta falskilta pönötykseltä vaikuttava ylemmän keskiluokan illanvietto saa pian täysin käsittämättömiä piirteitä. Päivällisellä tapahtuu asioita, joita yleensä tapahtuu vain hyvin henkilökohtaisissa, kontrolloiduissa olosuhteissa: kaikki intiimi, nöyryyttävä ja kiusallinen tuodaan kaiken kansan nähtäväksi, ja silti nelikko yrittää jatkaa iltaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Absurdi muuttaa tavallisen tavattomaksi, hillityn hillittömäksi. Absurdiudesta huolimatta kaikki on jotenkin niin kovin totta ja osuvaa, ja siksi katsojana paitsi naurattaa, myös nolottaa.

Näyttelijäsuoritukset ovat loistavia. Rytmitys toimii viimeistä piirtoa myöten ja ryhmä elää loistavasti hetkessä: kun katsomossa pärähtää jonkun onnettoman päälle unohtunut kännykkä soimaan, näyttelijät ottavat sen mainiosti sulavaksi osaksi esitystä. Det gör ingenting, det är helt okej. :D Lavasteet, äänimaailma ja valaistuskin ovat ensiluokkaisia. Reilun tunnin esitys jättää kuplivan olon: naurattaa, nolottaa ja ajatteluttaa samaan aikaan. Tämän napakympin haluan nähdä uudestaan!

(Kuvassa Niklas Åkerfelt, Minttu Mustakallio, Cecilia Paul ja Kristofer Möller. Kuva: Cata Portin, Svenska Teatern.)

Pääsin katsomaan Peggy Pickit ser Guds ansikten Tampereen Teatterikesän pressilipulla. Kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...