Joel Haahtela: Lumipäiväkirja


Joel Haahtela: Lumipäiväkirja (Otava, 2008. 190 sivua.)

En voinut unohtaa viimeistä kirjettä, jonka olin saanut Sigridiltä. Minä en enää vastannut hänen kirjeisiinsä, ehkä hän ei enää odottanut sitä. Sinä voit pelastaa minut, hän kirjoitti. Lause tuntui minusta silloin kummalliselta. En tiennyt miltä olisin voinut hänet pelastaa. Vai oliko kaikki niin yksinkertaista? Hän oli pyytänyt, minä en vastannut. Eikä hänen pyyntönsä ollut oikeastaan edes pyyntö, vaan totuus. Kirkkaista kirkkain lause. Ja minä olin taitellut lauseen kahtia, sulkenut kuoren ja haudannut ullakon pimeään.

On joulukuinen aamu, lumihiutaleet leijuvat helsinkiläisen kerrostaloasunnon ikkunan editse. Kuusikymppinen oikeustieteen professori nauttii kotinsa keittiössä yksinäistä aamupalaa lukien samalla päivän sanomalehteä. Lehdessä hänen huomionsa kiinnittää artikkeli, jonka kuvasta katsoo tuttu nainen, nuoruuden rakastettu Sigrid. Artikkelin mukaan tämä äärivasemmistolaisena terroristina tunnettu nainen on päästetty ehdonalaiseen vapauteen kahdenkymmenenkuuden vankilavuoden jälkeen. Miehen mielessä herää suuria kysymyksiä: miten aikoinaan pasifismin nimeen vannoneesta tytöstä on voinut kasvaa ihmishenkiä riistävä terroristi? Olisiko mies voinut tehdä jotain estääkseen pahinta tapahtumasta?

Mies kapuaa ullakolle ja alkaa sen hieman uupuneessa tunnelmassa käydä läpi pölyyn peittyneitä muistoja opiskeluajoiltaan Heidelbergissä. Hän selailee vanhoja valokuvia, kirjeitä ja lehtileikkeitä, ja ne tuovat elävänä mieleen kaiken sen kuohunnan, jota tapahtui 1960- ja 70-luvuilla sekä Euroopan kaupungeissa että nuoren miehen mielessä.

Yhtäkkiä valokuvia oli vaikea katsoa. Hengittäminen tuntui raskaalta. Sama suru valtasi minut usein kun katselin vanhoja kuvia. Ne herättivät aluksi ihmetystä ja hilpeyttä, joka kohdistui pieniin yhdentekeviin yksityiskohtiin, kuten joskus muodikkaina pidettyihin silmälasinsankoihin, housunlahkeiden leveyteen tai ajoneuvojen muotoiluun, mutta jonka syvimmäinen pohjavire oli sittenkin surumielinen hämmennys tai ristiriita jonkin itselle käsittämättömän edessä, aikaa vasten paiskatun ihmisen edessä, mahdottomuudessa yhdistää toisiinsa nykyhetkeä ja menneisyyttä.

Mies on sairastellut ja palannut työhönsä pitkän toipumisen jälkeen, avioliitto horjahtelee ja masennuksesta toipuva aikuinen lapsi aiheuttaa huolta. Mies tuntee kaiken tämän keskellä olonsa irralliseksi ja kevyeksi, ja vaipuessaan yhä syvemmälle muistojen joukkoon tapahtuu lopulta se, minkä on tapahduttava. Työmatkallaan Kööpenhaminassa hän tarttuu menneisyyden kutsuun ja ostaa junalipun Saksaan toivoen voivansa vielä kerran tavata rakkaan Sigridinsä.


Olen lukenut nyt viisi Haahtelan romaania. Elena sai minut ihastumaan ja vakuuttumaan kirjailijan taidoista, Tule risteykseen seitsemältä taas rakastumaan päätä pahkaa. Traumbach jäi mieleen suloisen sympaattisena ja Katoamispiste huikean taidokkaana teoksena. Lumipäiväkirjakin sijoittui sydämessäni omaan lokeroonsa, teos sai vakavoitumaan, se herätteli ja ravisteli hellästi saaden minut miettimään omia menneisyyden valintojani ja niiden seurauksia vielä jopa useita päiviä kirjan lukemisen jälkeenkin. Tähän mennessä lukemistani Haahtelan teoksista tämä onkin mielestäni vakavin, ja omalla tavallaan eniten ajatuksia herättävä. Tärkeä, vakavuudessaan ehdottoman rakastettava kirja.

Moni paljon Haahtelaa lukenut on maininnut Lumipäiväkirjan olevan henkilökohtaisen suosikkilistansa häntäpäässä, erinomainen kirja, mutta Haahtelan kirjoista ehkä se vähiten rakas. Minulle taas teos oli kaikista miehen romaaneista henkilökohtaisesti puhuttelevin, ja siksi erityisen merkityksellinen. Vakavien teemojensa lisäksi teos sisältää ehdottomasti myös sen saman ihanuustekijän, minkä kaikki muutkin Haahtelan kirjat sisältävät. Se on pullollaan eteerisen kauniita lauseita joihin haluaisi pysähtyä nautiskelemaan, merkityksellisyyttä ja hetkiä, joiden tunnelma lumoaa. Lumipäiväkirja onkin lumihiutaleen kaltaisella tavalla kaunis ja uniikki, ja vakavuudestaan huolimatta siinä on samanlaista ilmavuutta kuin kevyesti satavassa pakkaslumessa.

Myöhemmin nukuin ja unessa tunsin oloni rauhalliseksi. Mikään ei painanut minua, menneessä oli yhtä paljon hyvää kuin huonoa ja kaikki teot kumosivat toisensa; niin kuin joskus tuntee voivansa siirtyä hetkeksi sivuun ja maailma ympärillä jatkaa kulkuaan, lipuu ohi, eikä kukaan tarvitse enää, ei kysy, eikä itselläkään ole mitään sanottavaa, päinvastoin: jokainen sana tuntuu turhalta, kaikki sanat on sanottu ja on helpompi olla puhumatta, eikä hiljaisuuskaan tunnu niin pahalta kuin joskus silloin kun sen sekoittaa yksinäisyyteen tai muuhun samankaltaiseen oloon.

Kirjoittaessani romaanista Tule risteykseen seitsemältä totesin sen olevan pieni pala täydellisyyttä. Lumipäiväkirjan kohdalla totean, että tämä kirja puolestaan sisältää palasen jotakin ikiaikaista viisautta. Sen rivien väleistä ja pienistä sanoista on löydettävissä jokin äärimmäisen oleellinen ja perustavanlaatuinen totuus ihmismielestä, ja siitä väistämättömästä nöyryydestä, jolla ikääntyvä ihminen katsoo taaksepäin omaa elettyä elämäänsä. Olen syvästi vaikuttunut, jälleen kerran. Haahtela on taas kerran osunut napakymppiin, tämä on kirja, jonka pariin tulen varmasti vielä kaihoisasti palaamaan.

Lumipäiväkirja on kuin maisema, jota on vaikeaa erottaa unesta, mutta joka on niin lähellä unta kuin todellisuus vain saattaa olla. Siinä maisemassa ovat lisäkseni ajelehtineet myös ainakin PekkaKaroliinaMariaSannaNaakkuVillasukka kirjahyllyssä ja Sanasulka.

Kommentit

  1. Lumipäiväkirja on hieno romaani. Minullekaan se ei ole rakkain Haahtelan kirja, mutta ehdottomasti se on romaanina tavattoman taidokkaasti kirjoitettu ja ajatteluttava. Olen kanssasi samaa mieltä, että se on vakava romaani - itselleni aika lailla samassa vakavuusasteessa Katoamispisteen kanssa, vaikka teemoiltaan toki erilainen onkin.

    Lumipäiväkirja on ainoa lukemani Haahtelan kirja, josta en ole vielä blogannut (ainoa lukematon mulle on Haahtelan esikoinen). Siksi olenkin miettinyt tämän kirjan uudelleenluentaa, jotta saisin blogini värisuoran valmiiksi. :)

    Sinä kirjoitit ihanasti - kuten aina! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumipäiväkirja on tosiaan valtavan hieno romaani. <3 Eilen tätä omaa tekstiäni kirjoittaessani teki mieleni alkaa lukea kirjaa uudelleen, mutta päätin kuitenkin malttaa mieleni vielä toistaiseksi. :) Minulle Lumipäiväkirja näyttäytyi vielä Katoamispistettäkin vakavampana. Ehkä siksi, että Lumipäiväkirjan minäkertoja on jo iäkäs, elämän suurimmat valinnat on tehty ja niiden kanssa on vain elettävä ja tultava toimeen. Katoamispisteen minäkertojalla puolestaan on vielä elämä edessään, vielä niin paljon mahdollisuuksia, elettävää ja iloittavaa. Tällaisia asioita mietin paljon. :)

      Minun taas tekisi mieleni alkaa lukea Elenaa uudelleen. Kuuntelin sen äänikirjana ja ihastuin, mutta on se silti eri asia lukea Haahtelaa omin silmin. :)

      Ja kiitos ihana! <3

      Poista
  2. Tämä oli eka Haahtelani ja siksikin tärkeä ja rakas. Hieno kirja :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumipäiväkirjakin on varmasti mainio kirja juuri Haahtelan tuotantoon tutustumisen aloittamiseen. :) Hieno kirja tosiaankin!

      Poista
  3. Ilmavuus! Ihanuustekijä! Uniikki! Minulla on tämä Haahtela vielä lukematta mutta on kyllä jo hyllyssä. Ihanaa lukea sinun mielipiteesi tästä.

    Ja hitsi, seuraavaksi minä kyllä luen sen Risteyksen, kirjaparka on muhinut yöpöydällä jo aivan liian pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullakin on jo ihanan paljon Haahtelan kirjoja omassa hyllyssä! <3 Mutta lue jo pian Risteys, rakastut siihen! Ja tämäkin on niin ihana, voi että! :)

      Poista
  4. Sinun Haahtela-juttusi ovat aina ihan parhaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sinun kommenttisi ovat aina ihan parhaita! :) Kiitos, ihana olet! :)

      Poista
  5. Olipa kiva että koit Lumipäiväkirjan näin - että siinä oli sinulle jotain omakohtaista, kun niin monelle (kuten minulle) se on jäänyt etäiseksi. Ihana lukea näin ihastunutta, ja samaan aikaan kuitenkin erittelevää, tekstiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista, Maria! <3 Lumipäiväkirja tosiaan puhutteli vahvasti. Siinä ollaan aika isojen ja tärkeiden asioiden äärellä loppujen lopuksi. Kirja kolahti aika kovaa.

      Poista
  6. Sinä kiteytit kirjan tunnelman todella hyvin! Minusta tuntuu, että mitä useampi päivä kirjan lukemisesta on sitä merkityksellisemmäksi se mielessäni muuttuu. Ja ne lauseet, niitä tosiaan halusi jäädä makustelemaan ja miettimään :)

    Kiitos linkityksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villis! :) Minullakin kirjan arvo nousi mielessäni eniten juuri lukemista seuraavina muutamina päivinä. Nyt Lumipäiväkirjan lukemisesta on jo kuukausi, ja voisin hyvin alkaa jo nyt lukea sitä uudelleen. Maltan kuitenkin mieleni... :)

      Poista
  7. Kirjoituksesi antoi kyllä Haahtela-hinkuun uutta paloa... Tuntui että sain tosi selkeän käsityksen kirjan tunnelmasta arviosi perusteella. :) Olen kuullut Haahtelasta paljon juurikin kirjablogeissa, mutten ole itse saanut aikaiseksi lukea yhtäkään. Yhyy, eikä asiaa auta lähikirjastojen lainauspalvelun jäädytys toukokuuhun saakka, kiitos jonkun järjestelmäuudistuksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kun mukava kuulla, kiitos Maukka! :) Minun ensimmäinen Haahtelani oli Elena, voisin suositella ensimmäiseksi juuri sitä. Lumipäiväkirjakin on ihana, tästäkin voisi olla hyvä aloittaa... :)

      Ja voih, kohtalotoveri! Arvaankin että asut myös Piki-verkkokirjaston alueella..? :)

      Poista
    2. Nyt on ihan pakko linkittää tämä video, jolle naurettiin eilen kippurassa siskon ja äidin kanssa (kirjastonhoitajia molemmat).

      Poista
    3. Minäkin sain hyvät naurut, kiitos Pekka linkistä! :D

      Poista
  8. Minulta on tämä lukematta, olen lukenut vasta kaksi Haahtelaa, mutta tykännyt todella paljon molemmista. Ihanaa kun on vielä useampi kirja siis lukematta häneltä :)

    VastaaPoista
  9. Tämäkin kirja täytyy kyllä lukea (olen pikku hiljaa taipumassa Haahtela-jengiin), Elena oli niin ihana että sitä voi olla kyllä vaikea voittaa ;)

    Annoin sinulle Sara juuri Liebster-tunnustuksen blogissani. Muistelen sinun jo saaneen sen mutta minäkin halusin antaa sinulle sellaisen :)

    VastaaPoista
  10. Ps. Minulla on sinulle jotain blogissani :)

    VastaaPoista
  11. Ääh, tämä(kin) juttu on livahtanut ohitseni, kun olin tuona viikonloppuna poissa kotoa ja koneen ääreltä, mutta voin kai sanoa vielä nytkin, että kirjoitat aina niin hyvin, mutta etenkin Haahtela saa sinut puhkeamaan kukkaan. <3

    Ihana juttu, joka sai minutkin kaipaamaan Lumipäiväkirjaa (kiitos linkityksestä!). Kirjan luettuani minä ajattelin - ja ehkä ajattelenkin - monien muiden tavoin, ettei tämä ollut yhtä _ihana_ kuin ne kaksi muuta lukemaani Haahtelaa, mutta nyt vähän jälkeenpäin huomaan usein ajattelevani kirjaa. Etenkin sitä lumisadetta, lopulta lumivaippaa, johon kaikki kietoutui. Siinä oli jotakin tavattoman kiehtovaa.

    VastaaPoista
  12. Haahtela on minulle niitä kirjailijoita, joitten tuotantoon suhtaudun hyvinkin ristiritaisesti. Elenasta pidin kovasti, Perhoskerääjä jäi kesken. Tämä saattaisi olla minun kirjani Haahtelan teosten joukossa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit