Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu


Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu (WSOY, 1994. 173 sivua. Alkuteos Sent i november, 1970. Suomentanut Kaarina Helakisa.)

  Syksyn verkkainen vaihtuminen talveen ei ole ensinkään hullumpaa aikaa. Se on turvaamisen ja huolehtimisen aikaa, se on aikaa jolloin itse kukin kerää talven varalta niin suuria varastoja kuin suinkin. Tuntuu hyvältä kerätä omaisuutensa aivan likelle itseään, koota ajatuksensa ja kääriytyä lämpöönsä ja kaivautua kaikkein perimmäiseen koloon, turvallisuuden keskipisteeseen, missä voi puolustaa kaikkea mikä on tärkeätä ja arvokasta ja ikiomaa. Sitten saavat pakkaset ja pimeys ja myrskyt tulla minkä ehtivät. Ne haparoivat ovia ja etsivät aukkoa josta päästä sisään, mutta se ei onnistu, kaikki ovet ovat lukitut, ja niitten takana istuvat ne jotka ovat ajoissa osanneet pitää varansa ja nauravat lämpimässä ja yksinäisyydessä.

Synkkä syksy on saapunut Muumilaaksoon, jossa on monenlaista murhetta! Vilijonkalle sattuu ikkunanpesupuuhissa kelju tapaturma, joka saa hänet ahdistumaan niin että hän päättää lähteä tapaamaan Muumimammaa siltä seisomalta. Veneessä asuva yksinäinen homssulapsi Tuhto haaveilee Muumilaaksosta joka päivä. Lopulta hän päättää rohkaistua ja mennä sinne esittelemään itsensä - kukaan kun ei nimittäin tiedä hänen olemassaolostaan. Nuuskamuikkunen taivaltaa jo hyvää vauhtia kohti etelää, mutta matkalla hän huomaa unohtaneensa Muumilaaksoon viisi tahtiaan ja päättää kääntyä takaisin niitä hakemaan. Hemuli puolestaan on alakuloinen. Hän muistelee Muumitaloa paikkana, jossa oli ihanaa herätä ja tuntea olevansa iloinen, ja päättääkin lähteä sinne voidakseen herätä taas onnellisena. Ikivanha Ruttuvaari lähtee karkuun rasittavia sukulaisiaan, kun Mymmeli puolestaan kaipaa omiaan - hän haluaa tavata pikkusisarensa Myyn, joka on jo pitkään asunut muumeilla ikään kuin ottolapsena.

Kaikki nämä kuusi saapuvat Muumilaaksoon, jossa he tapaavat vain toisensa. Heidät vastaanottaa tyhjilleen jätetyn talon kolea tuoksu ja talveksi teljetyn kesäkodin liikkumaton vilu - itse asukkaita ei ole missään. Muumitalon ovet ovat totutusti aina vieraanvaraisesti auki, ja outo seurue majoittautuu taloon odottelemaan muumien paluuta.


Muumilaakson marraskuu on Janssonin viimeinen varsinainen muumiromaani, ja nimensä mukaisesti se oli aivan oivallinen kirja juuri marraskuun pimeisiin iltoihin. Kaikki elementit ovat kirjassa kohdillaan: syyssade rummuttaa veneen peittoa vasten, maasta nousee sumua joka ajelehtii hiljalleen eteenpäin, maisema vaikuttaa juhlallisella tavalla hiljaisuuteen syntyneeltä. Surumielinen hämärä tekee hieman melankolisen olon, kaikki on aivan tasaista ja harmaata - ranta ja ilma ja hiljaisuus. Kirjassa tuntuu aivan marraskuulta. Jansson kuvailee kaikkea niin rakastettavan tovemaisesti; luontoa, hahmojen ajatuksia ja tunnetiloja, sekä sitä aavistuksen murheellista tunnelmaa, jonka muumien puuttuminen laaksosta saa aikaan.

Hahmojen mieliä painavat monenlaiset asiat, mutta Muumitalossa olo tuntuu lohdulliselta ja vähän helpommalta kuin kotona painostavassa yksinäisyydessä. Jokainen kaipaa muumeja omalla tavallaan ja omista syistään. Yllättävä ja suunnittelematon yhdessäolo muiden kanssa ahdistaa aluksi jokaista ja näkyy heidän käytöksessään: Vilijonkka suhtautuu Mymmeliin penseästi, muistihäiriöinen Ruttuvaari oikuttelee milloin mistäkin asiasta ja Nuuskamuikkunen tuskastuu, kun ei saa rauhassa olla epäsosiaalinen. Yhteinen sävel kuitenkin löytyy vähitellen, vieraanvaraisen Muumitalon vahvasti lohdullisessa ilmapiirissä jokainen tuntuu saavan ajatuksensa järjesteltyä ja löytää itsestään jotakin uutta.

Muumilaakson marraskuu on vakava ja mietteliäs romaani. Siitä puuttuvat muumien lisäksi kaikki se hilpeys ja vauhdikkuus, jota monista muista muumiromaaneista löytyy. Kirja on jollain tapaa jopa hivenen ahdistava, mutta Janssonin viisas, lempeä ja lämmin kerronta tekee siitä lopulta enemmän lohdullisen kuin ahdistavan lukukokemuksen. Omalla tavallaan se myös antaa vinkkejä siitä, mitä kannattaa tehdä selviytyäkseen vuoden pimeimmästä ajasta - kannattaa lepäillä vähän suloisen pehmeän haahkanuntuvapeiton alla, lukea kynttilänvalossa kirjaa, joka kertoo ihmeellisistä asioista, joskus kannattaa jopa koristella koti paperilyhdyillä, tehdä lämpimiä juustovoileipiä ja juoda lasillinen viiniä ystävien kanssa hyvän toveruuden kunniaksi. Juuri kaiken tällaisen takia rakastan Tove Janssonia: muumikirjoista aikuinen lukija saa itselleen vähintään yhtä lumoavan lukukokemuksen kuin lapsi.

On myönnettävä, että ennen tätä kirjaa en ole jostain syystä pitänyt Nuuskamuikkusen hahmosta. Muumilaakson marraskuuta lukiessani huomasin kuitenkin samaistuvani eniten juuri häneen. Yksin viihtyvä, paljon asioita pohdiskeleva hahmo, joka haluaa kuljeskella maailmassa umpimähkään, antaa ajan mennä menojaan, katsella ympärilleen ja vaeltaa eteenpäin - tunnistan tuosta täysin itseni! Luulenkin jatkossa muumikirjoja lukiessani suhtautuvani Nuuskamuikkuseen ihan uudella tavalla, haen hänestä ja hänen filosofisista pohdinnoistaan omaa hengenheimolaistani. Myös Hemulin ajatukset saivat välillä hymyilemään, niin tutuilta ne paikoin kuulostivat.

  Hemuli heräsi verkalleen, muisti kuka oli ja ajatteli, että olisi ollut mukavaa olla joku tuntematon. Hän oli vielä väsyneempi kuin nukkumaan käydessään, ja tässä sitä nyt oltiin uuden päivän alussa taas, ja päivä jatkuisi iltaan asti ja sitten tulisi seuraava päivä ja sitä seuraava ja ne kaikki olisivat samanlaisia, niin kuin päivät tapaavat olla kun ne ovat hemulin päiviä.

Muumilaakson marraskuusta ovat kirjoittaneet monet, esimerkiksi SusaJokke ja Niina T., jonka arvion lopusta löytyy linkkejä moneen muuhun blogiin. Kannattaa käydä lukemassa myös Les! Lue! -blogin Reetan kirjoitus Tove Janssonista. 2014 on nimittäin juhlavuosi, kun rakastetun Toven syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta. Ensi vuonna luetaan Tovea urakalla - ihanaa!

Kommentit

  1. Olen lukenut Muumikirjat monesti ja joka kerralla saa uutta. Viime "kierroksella" pidin tästä Muumilaakson marraskuusta kovasti. Hieno että palautit muistot mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, nämä kyllä kestävät uudelleenluvun monen monta kertaa, ja joka kerralla kirjalla on varmasti uutta annettavaa. Minä en ole vieläkään lukenut kaikkia Muumi-kirjoja, esimerkiksi Taikatalvea, Muumipappaa ja merta sekä Muumipapan urotöitä en ole tainnut lukea edes lapsena. Vaarallisen juhannuksen ja Muumipeikon ja pyrstötähden olen sen sijaan jo lapsena lukenut useampaan otteeseen. Ensi vuonna aion lukea kaikki loputkin Muumi-kirjat.

      Poista
    2. Taikatalvi on monen bloggarin lempikirja, ja minustakin loistava.

      Poista
    3. Taikatalvi on minunkin suosikkini.

      Poista
    4. Voi että, nyt tulee niin painavia suosituksia että Taikatalvi pitää nyt kyllä lukea tänä talvena. :)

      Poista
  2. Arvaa mitä? Minäkin olen vierastanut aina Nuuskamuikkusta. Ja vierastan edelleen, minkä vuoksi voisi olla tämän(kin) kirjan uusintalukemisen paikka. Muistini mukaan Muumilaakson marraskuu on oikea lohtukirja; melankolinen ja silti niin lohdullinen.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, sinäkin! :) Nuuskamuikkusessa on jotain vähän ärsyttävää (onko hän jotenkin liian fiksu ja täydellinen, en tiedä?), mutta ainakin tässä kirjassa hänestä tuli ilmi varsin "inhimillisiä" piirteitä, jotka toivat hahmoon syvyyttä ja sopivaa rosoa. Aloin katsoa häntä ihan uusin silmin. :) Muumilaakson marraskuu on tosiaan ihana, ja nimenomaan lohdullinen kirja. Suosittelen uudelleenlukemista lämmöllä.

      <3

      Poista
  3. Nämä aidot ja oikeat Muumi-romaanit ovat kirjoja, joihin aina palaa! Kirhoitit Muumilaakson marraskuusta kauniisti :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos! <3 Tämä jätti nälän lukea pian lisää Janssonia, sekä Muumeja että muutakin. :)

      Poista
  4. Minulla on kaikki oikeat Muumit vielä lukematta. Lapsena yritin, ja pidin niitä synkkinä. Kuka lohduttaisi Nyytiä taisi olla ainut, jonka sain luettua, eikä sekään ole kovin hilpeä. Mutta juhlavuoden kunniaksi yritän ensi vuonna lukea niitä ja tietysti aitoja kuvakirjojakin. Elämäkerta on juuri kesken ja näyttelyäkin odotan Tampereen Muumilaakso on lumoava paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, ajattele - minä en ole tosiaan koskaan käynyt Tampereen Muumilaaksossa, vaikka olen asunut täällä jo kohta parikymmentä vuotta! Asialle on tehtävä jotakin! :) Jansson-elämäkerta on minullakin tulossa lukuun ihan pian, ja etenkin tämän Muumilaakson marraskuun jälkeen tekee mieli lukea Tovesta ja Tovea. <3

      Poista
  5. En lapsena/nuorena lukenut muumeja lainkaan. Vasta pojilleni lukiessani löysin ne ja etenkin nuorempi heistä tykästyi kovasti. Taikurin hattua ja pyrstötähteä on luettu useimmin. Muumilaakson marraskuu suorastaan rypee tuossa janssonmaisessa terapeuttisessa melankolisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Assyriologi, minä taas luin kyllä lapsena muumeja ja muumisarjakuvia, mutta ne kammottavat japanilaiset animaatiot karkottivat minut muumien parista pitkäksi aikaa. :D Vaarallista juhannusta olen lukenut uskollisesti melkein joka kesä, mutta näiden muiden muumikirjojen pariin on alkanut tehdä mieli vasta ihan viime vuosina. :) Ja hyvin kuvattu Muumilaakson marraskuuta, noin se juuri on! :)

      Poista
  6. Minäkin koin Muumilaakson marraskuun kaikesta melankoliaisuudestaan huolimatta hyvin lohdullisena kirjana. Minua ihastutti tarinassa varsinkin Tuhto ja Ruttuvaari :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villis, niinpä! Ja voi dementtiä Ruttuvaari-parkaa, hän on tosiaan aika sympaattinen hahmo, samoin kuin yksinäinen ja arka Tuhto. :)

      Poista
  7. Jokaisen Muumikirjan olen lukenut ja tämä on kyllä aina ollut oma suosikkini! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mia, en yhtään ihmettele että tämä on suosikkisi - ihana kirja! Aion ensi vuonna lukea kaikki ennestään lukemattomat muumit, saapa nähdä mikä nousee minun suosikikseni. Tämä taitaa kyllä olla vahvoilla...

      Poista
  8. Tämä oli oikea symppis kirja näin marraskuisen harmauden keskellä :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit