Moi!

Pitkästä aikaa. Alkusyksyn arki on osoittautunut niin ruuhkaiseksi, että vaikka halua ja intoa olisi piisannut, ei aikaa ja energiaa bloggaamiseen ole yksinkertaisesti riittänyt. Elokuu oli vähintäänkin työntäyteinen, ja syyskuun alussa aloitin täyden työajan ohessa sivutoimisen opiskelun. Vaikka opintopisteitä ei kuluvan lukuvuoden aikana kerrykään roppakaupalla, tuottaa opiskelu paljon ylimääräistä työtä ja luentoja on työvuorojen väleissä kahtena, kolmena päivänä viikossa. Kuluneet viikot ovat olleet väsyttäviä ja univelkaisia, mutta myös onnellistuttavia - jo ensimmäisistä luennoista lähtien on ollut huikea, riemastuttava tunne: olen juuri oikealla tiellä, tänne ja tähän minä kuulun. Niin ihanaa! ♥ Nyt tiedossa on pari seesteisempää viikkoa, ja aion panostaa vihdoin blogiin. Tätä kaikkea - ja koko blogiyhteisöä - on ollut kova ikävä!


Oman siivunsa vähästä vapaa-ajastani ovat haukanneet lukuisat kulttuuriharrastukseni. Tampere Filharmonian syyskausi alkoi komealla puistokonsertilla, jossa kuultiin kaikenlaista mahtavaa tenori Tero Harjunniemen esittämistä italialaisista opereteista aina Hatsaturjanin Naamiaisvalssiin ja John Williamsin Star Wars -trilogiaan. Kausi on sittemmin jatkunut mm. Sibeliuksen sinfonioilla, Mendelssohnilla ja Mahlerin keskeneräiseksi jääneellä kymmenennellä sinfonialla, joten tämä kausikorttilainen on hykerrellyt onnesta. ♥ Yksi syksyn kohokohdista on ollut iltaretki Turkuun, jossa pääsin kuulemaan suursuosikkini Sarah Changin maailmankuulun ja ylistetyn tulkinnan Sibeliuksen viulukonsertosta. Oli niin huikeaa ja koskettavaa, etten ole täysin toipunut illasta vieläkään. :) Myös syksyn oopperakausi on korkattu Kansallisoopperan Toscan merkeissä.

Olen kuluttanut urakalla myös teattereiden penkkejä, ja aionkin nyt syksyn aikana alkaa blogata kirjojen ohella myös teatterista. Olen miettinyt asiaa jo viime keväästä, ja koska rakastan teatteria ja käyn siellä joka tapauksessa usein, haluan laajentaa blogiharrastustani kirjallisuudesta myös muun kulttuurin puolelle. Aion kirjoittaa lähiaikoina ainakin TTT:n Taivaslaulusta, Kansallisteatterin Onnellisuuden tasavallasta ja Tampereen Teatterin Skavabölen pojista, ja vaikka Tampereen Teatterikesästä alkaa jo olla aikaa, haluaisin ehtiä palata siihenkin. Kävin nimittäin sen puitteissa katsomassa viisi toinen toistaan hienompaa esitystä, joista olisi mukavaa kirjoittaa muutaman sananen, jos ei muuten, niin itselle muistiin. :)


Reissuunkin olen ehtinyt. Viikko sitten vietimme rakkaan ystäväni kanssa viikonlopun Kööpenhaminassa, ja luulenkin että keskityn blogissa alkuviikon ajan matkakuviin - siten on helpompaa päästä taas takaisin bloggaus- ja kirjoitusraiteille. :) Ja lukenutkin olen, totta kai! Tällä hetkellä elän täällä Asko Sahlberg -huumaa: Odotan postista miehen syksyn uutuusteosta, Irinan kuolemia, lokakuun lukupiirikirjana on Tammilehto, ja lähdin pari päivää sitten Herodeksen kanssa kakkoskierrokselle ihan vain siksi, että saisin kirjoitettua siitäkin vihdoin blogiin. Sahlbergin lisäksi kirjoittelen lähiaikoina ainakin parista hienosta runokirjasta, parista uutuusdekkarista ja tuoreesta käännöskirjasta. Kaikenlaista vanhempaakin on tullut luettua.


Semmoista tänne. Onpa mahtavaa palailla blogiruotuun, jo tämän postauksen kirjoittamisesta tuli niin hyvä olo. :) Mukavaa ja aurinkoista alkavaa syysviikkoa, palaillaan! ♥

Kommentit

  1. Kivalta kuulostaa syksysi ja niin kiireiseltä...muista henkäistä välillä...siis rentoutua ;)

    VastaaPoista
  2. Mukava kuulla sinusta ja onnea opintoihin! Varmasti rankkaakin, mutta myös antoisaa.

    VastaaPoista
  3. Moi vaan :)

    Mulla blogipaussi vaan jatkuu ja jatkuu, mutta ehkä tämä sinun "ulostulosi" saisi minutkin aktivoitumaan :)

    Ja voi kun itsekin jaksaisi olla noin aktiivinen kulttuurin saralla. Hyvä sinä!

    Kööpenhamina on ihana ja kuola valuen odotan varmasti ihania Köpis-kuviasi.

    VastaaPoista
  4. Mukava kuulla kuulumisiasi! :) Opiskeleminen työn ohella on kyllä melkoinen aika- ja energiasyöppö (vaikka siitä voi toisaalta myös saada paljon), ja tiedän kokemuksesta ettei blogi silloin ole ihan prioriteettilistan ykkösenä.

    Mukavaa että aiot laajentaa myös teatterin puolelle. Odotan erityisesti ajatuksiasi Skavabölen pojista. (Q-teatterin alkuperäisesitys oli aikoinaan minulle todella elämää suurempi kokemus.)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa kuulla sinusta Sara-siskoseni, olenkin kaipaillut sinua ja kirjoituksiasi ja miettinyt mitä sinulle kuuluu <3 Muistin, että aloitat syksyllä opinnot ja arvelin, että sinulla varmaan on sellaista hyvää kiirettä... Kaikkina hetkinä ei millään ehdi kaikkeen, ja silloin on kyllä hyvä antaa vaikka blogin vähän uinua. Ihanaa silti, jos aina välillä ehdit myös tänne <3

    VastaaPoista
  6. Huh, sinullahan pitää kiirettä! Paljon onnea opintoihin ja ihanaa, tunnelmallista syksyä, muista myös levätä <3

    VastaaPoista
  7. Olenkin odottanut paluutasi. On ollut ikävä! <3 <3 Ihanaa, että olet täällä taas, rakas ystävä. :-)

    Ajattelinkin, että opinnot työn ohessa ovat varmasti pitäneet kiireisenä. Mukavaa kuulla, että opintosi ovat alkaneet hyvin ja mahtavaa, että se tuntuu omalta jutulta! Muutenkin syksysi kuulostaa huikealta ja niin sinulta! Mahtavaa, että aiot laajentaa kirjoittelua myös teatterikokemuksiin. :-) Kööpenhamina, lemppari kaupunkejani. <3 Odotan innolla kuviasi!

    Olen iloinen lukupiirikirjavalinnastasi, koska en ole lukenut Sahlbergiltä aiemmin mitään. Jostain syystä olen vierastanut häntä, mutta kun lainasin Tammilehdon, hämmästyin. Ainakin teoksen takakansi lupailee juuri sellaista, jonka lukemisesta pidän. Sitä ennen aion tarttua äitini minulle ostamaan Oksasen Normaan. Kauniita syyspäiviä, Sara! <3

    VastaaPoista
  8. Onpa ihana kuulla että olet opintojen kanssa oikealla tiellä! :) Lukisin mielelläni teatterikokemuksistasi, joten hienoa, jos jaksat laajentaa kirjoittamista sillekin saralle! Minunkin pitää kohtapuoliin aloittaa Tammilehdon kanssa. Olette Elinan kanssa kehuneet kirjailijaa niin että tartun ensimmäiseen Sahlbergiini innolla :)

    VastaaPoista
  9. Täyttä elämää siis, hauskaa että kerroit kuulumisia! Köpiksessä olin viimeksi kauan sitten nuoruudessa, sinne toivoisin pääseväni pian uudestaan, siellä on leijonapalasia museon varastossa ja yksi ystävä.

    VastaaPoista
  10. Moi! Ja ihan supersuperihanaa että alat blogata myös teatterista! Tuskin maltan odottaa!

    Nautintoa opiskeluun, kausikortteiluun, syksyyn, lukemiseen! <3

    VastaaPoista
  11. Olenkin jo kovasti kaipaillut kirjoituksiasi! ❤ Opinnoistasi olen tosi iloinen, samoin kuin konsertit ja teatterit kuulostavat niin hyviltä! Paljon olet ehtinyt, ja toivottavasti ehdit kirjoittaakin. :)

    Toivottavasti pian myös näkisimme! ❤

    VastaaPoista
  12. Olipa mukavaakuulla syyskuulumisiasi!

    Toivottelen ihania ja inspiroivia hetkiä opiskeluun ja kulttuuririentoihin <3

    VastaaPoista
  13. Mukavia kuulumisia! Ehdit niin paljon kulttuuriharrastaa ja lukea #satakirjaa, että ei aina ehdi kaikesta blogata. Tsemppiä iippo!

    VastaaPoista
  14. Kiva, että ehdit taas blogata, ehdin jo kaivata sinua. Ajattelinkin, että syksysi on varmaan kiireinen, että siksi ehdi kirjoitella tänne. Se onkin ihan oikein, että tekee ensisijaisesti muuta, kuin istuu koneella.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit