Antti Tuuri: Matkoilla Euroopassa


Antti Tuuri: Matkoilla Euroopassa (Otava, 2011. 222 sivua.)

  Italialainen iltapäivä on raukea, ja kenenkään on vaikea tarttua mihinkään työhön. Tekee mieli istua ja katsella vuorten rinteitä, jotka jokainen omassa rytmissään laskeutuu alas Välimerta kohti. Kaukaiset niemet siintelevät udussa, näkyy pinjametsiä, Pollican katua ajaa merkillisiä italialaisia ajoneuvoja, jonkinlaisia kopillisia lavamopoja, joilla kuljetetaan elävää ja kuollutta painoa.

Uusimmassa teoksessaan Matkoilla Euroopassa Antti Tuuri muistelee tekemiään matkoja Italiassa, Islannissa, Norjassa, Venäjällä ja Keski-Euroopassa. Tuuri on matkustellut paljon kahden eri vaimonsa kanssa, lisäksi teos sisältää muistelmapätkiä kirjailijan työhön liittyvistä matkoista muun muassa edesmenneen Bo Carpelanin kanssa. Tuuri suosii matkoillaan junaliikennettä, vuokra-autoja ja vuokrattavia asuntoja, ja olikin ihanaa lukea erityisesti junamatkoista Euroopan halki, sekä kiireettömästä lomailusta ystävien kanssa Italian maaseudulla. Paitsi mukavista matkamuistoistaan, kirjailija kertoo myös matkoilla kohdatuista vastoinkäymisistä; kuvaillessaan Geneven rautatieasemalla tapahtunutta salkkuvarkautta Tuuri saa hivenen kauhistuneen lukijan myötäelämään tapahtuneen kanssaan.

Tuuri kertoo matkoistaan rauhallisella ja vähäeleisellä tavalla, mutta kuitenkin pilke silmäkulmassa. Muun muassa kuvaus italialaisesta Acciarolin pikkukaupungista, joka mainostaa itseään Hemingwayn suosikkikaupunkina, huvitti minua kovasti: suuret kyltit toivottavat saapujat tervetulleiksi Hemingwayn kaupunkiin, rantahotellin ravintolan ruokalistassa väitetään, että Hemingway olisi oleillut täällä vuonna 1952. Kaupunki mainostaa itseään paikkakuntana, jossa Hemingway viihtyi ja kalasteli, ja kirjoitti kokemustensa perusteella romaaninsa Vanhus ja meri, josta sai sitten Nobelin palkinnon. [--] Vanhus ja meri ilmestyi jo vuonna 1952 ja oli kirjoitettu vuotta aikaisemmin, joten se ei voi perustua Hemingwayn kokemuksiin Acciarolissa. Myöhemmin Tuuri on tarkistanut Hemingway-elämäkerroista, ettei Hemingway vuonna 1952 ollut lainkaan Euroopassa. Tarina oli hauska, ja jotenkin niin kovin italialainen.

Antti Tuurin Talvisota on minulle yksi elämäni kirjoista ja samalla elokuvista. Koska itsekin rakastan syvästi matkustelua, tiesin haluavani lukea Tuurin matkakirjan heti tuoreeltaan. Kirja olikin juuri sitä mitä odotin sen olevan: korkeaa matkakuumetta nostattava lukukokemus, joka päästi samalla lukijan kurkistelemaan pieniin hetkiin arvostetun kirjailijan elämästä. Niissä hetkissä syödään hyvin, juodaan kahvia ja kirjoitetaan kurinalaisesti joka päivä, sekä nautitaan elämän pienistä iloista, ja ystävien ja läheisten seurasta.

  Aamulla sataa yhä, mutta se on kevyttä keväistä vihmaa; kävellään Gibertin isoon keltaiseen kirjakauppaan Place Saint-Michelille ja tutkitaan, mitä kirjoja täällä nyt pidetään esillä; jaksetaan nousta kaupan kaikkiin kerroksiin. Suomalaisia kirjailijoita löydämme vain Arto Paasilinnan ja Mika Waltarin, Sofi Oksasesta ei vielä tiedetä mitään.

Rakastan muuten itsekin junalla matkustamista ja erityisesti siihen liittyvää reissaamisen tunnelmaa. Minulle yksi unohtumattomimmista junamatkoista on ollut matka Lontoosta Pohjois-Ranskan kautta Brysseliin keväällä 2010, kun tuhkapilvi pakotti tuhannet matkustajat etsimään vaihtoehtoja lentomatkustukselle, niin minutkin. Muita loppuelämäksi mieleenpainuneita junamatkoja ovat olleet matka Tokiosta Kiotoon luotijunalla, junamatka halki keväisen Toscanan, ja hieman yllättäen nuoruusvuosien lähijunamatka Korsosta Helsinkiin Ankkarockin hikisissä jälkimainingeissa, joskus silloin kauan sitten kun kyseinen festari oli vielä maksuton ja huomattavasti pienemmän mittakaavan tapahtuma. :)

Kokonaisuutena Matkoilla Euroopassa on lämminsävyinen ja miellyttävä lukukokemus, josta rehdin pohjalaisen herrasmieskirjailijan ääni kumpuaa alusta loppuun. Teos on vähäeleisen viehättävä, ja juuri sopiva välipalakirja luettavaksi kahden haastavamman kirjan välissä syyssateiden aikaan, kun mieli palaa Pariisin pienille kujille tai roomalaisaukioille istumaan suihkulähteen juurelle katusoittajia kuuntelemaan.

  Matkan tarkoitus on matka eikä perille pääseminen.

Tuurin mukana Matkoilla Euroopassa on käyty myös blogeissa Kirjainten virrassa ja Saran kirjat.

Kommentit

  1. Minä muistan elävästi lukeneeni tästä joskus jostain lehdestä ja ajatelleeni että voisin lukea. Kiitos Sara kun palautit tämän mieleen!

    Kirjoitat innostavasti ja minä tietysti alan heti haikailla Pariisin pienille kujille. Hemingway-tarina on ihana!!

    Sinun upeimmat junamatkasi ovat kadehdittavia; minä en ole matkustanut junalla oikeastaan muualla kuin Suomessa. Toki matkat kavereiden kanssa välillä Tikkurila - Kolari ovat ikimuistoisia seikkailuita :) Ehkä vielä joskus siellä Toscanassakin..

    Ihanaa viikonloppua, Sara! <3

    VastaaPoista
  2. Linnea, kirja on kyllä lukemisen arvoinen, ja juuri mukavan kokoinen suupala nautittavaksi paksumpien tai muuten vaativampien kirjojen välissä. :)

    Ja matkakuumettahan tämä tosiaan nostattaa, joten siinä mielessä pieni varoituksen sana: kirjan lukeminen saattaa aiheuttaa yllättävää rahanmenoa, ainakin itse löysin itseni selailemasta kalenteria ja lentoaikatauluja kirjan luettuani. :)

    Olen kyllä saanut tehdä ihania junamatkoja elämässäni, mutta silti uskon että ne ihanimmat ovat vielä minullakin edessäpäin. Yksi isoimmista matkahaaveistani liittyy junamatkailuun, sen aion vielä joskus toteuttaa... Ja ihan varmasti sinäkin vielä löydät itsesi italialaisesta junasta keskeltä Toscanan peltoja! :)
    Ihanaa viikonloppua sinullekin ihana Linnea! <3

    VastaaPoista
  3. Oo, tämä voisi olla mukavaa luettavaa, sillä pidän erityisen paljon matkakertomuksista. Lähinnä mieleen tulevat hieman vanhemmat sellaiset, joten tämä olisi sopivasti nykyaikaista vaihtelua. Enkä olekaan pitkään aikaan mistään matkoista lukenut :)

    Ja viikon päästä olen itse taas matkalla, huippua!

    VastaaPoista
  4. Suketus, tämä olikin semmoinen sopivan leppoisa, hyvälle tuulelle tekevä välipalakirja, mukava kokoelma matkakertomuksia kiinnostavan miehen elämästä. :)

    Ja oi, minne olet menossa? Mukavaa matkaa, nauti!! :)

    VastaaPoista
  5. Hei Sara, tykkäsin tästä Tuurin matkakirjasta, vaikka muuta tuotantoa kirjailijalta en ole lukenut. Junat ovat minulle tärkeitä ja kyllä lukiessa sitä muisteli kaikkia omia junamatkojaan Euroopassa. Junamatkusteluni jatkuu, mutta vain täällä kotimaassa, vaikka allegrolla olisikin kiva matkustaa...

    VastaaPoista
  6. Sara, en minäkään ole (vielä) lukenut muuta Tuuria kuin tämän ja Talvisodan, mutta ehdottomasti kiinnostaa miehen muukin tuotanto.

    Sama juttu, junamatkustelu jatkuu ja haaveissa on montakin kivaa junamatkaa - sekä Suomessa että muualla Euroopassa. :)

    VastaaPoista
  7. Kööpenhaminaan lähdemme ylihuomenna pitkäksi viikonlopuksi, loma tulee todella tarpeeseen tähän väliin, kun minkäänlaista kesälomaakaan minulla ei ollut. Kiitos! :)

    VastaaPoista
  8. Suketus, kuulostaa ihanalta! :) Nauttikaa ja pitäkää kivaa! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit