Jussi Valtonen: Siipien kantamat


Jussi Valtonen: Siipien kantamat (Tammi, 2007. 193 sivua.)

Juhani on keski-ikäinen, elämän kolhima lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Syksyllä uuden lukuvuoden alkaessa koulun toiselle luokalle tulee uusi oppilas, Marianne, jonka perhe on muuttanut takaisin Suomeen Yhdysvalloista. Varhaiskypsä, sanavalmis ja kaunis Marianne tekee Juhaniin vaikutuksen, ja näiden kahden välille muodostuu ajan myötä lämmin ja läheinen suhde. Juhani ja Marianne keskustelevat paljon kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta, jota kumpikin tahollaan harrastaa.

Ennen kuin Mariannen piti lähteä kotiin vanhempiensa luokse olemaan lukiolainen, päätin ottaa härkää sarvista. Se istui vieressäni käpertyneenä sohvannurkkaan minun vihreät villasukkani jalassaan ja tuoksui nuorelta naiselta, niin lähellä, että jos ajattelin sitä, kaikki sisälläni kääntyi ympäri. Kysyin Mariannelta, mitä meidän välillämme oli.
  - Intertekstuaalisuutta, Marianne vastasi.

Velvollisuudentuntoinen Juhani ymmärtää asetelman mahdottomuuden, yrittää vastustaa tunteitaan Mariannea kohtaan, ja ryhtyy eräänä mökkiviikonloppuna suhteeseen lähes ikäisensä naisen, kivaleikkejä kehittelevän Marjutin kanssa. Aluksi yhteinen arki toisen aikuisen kanssa tuntuu hyvältä ja turvalliselta, mutta ennen pitkää Juhani huomaa sisällään piilevän tyhjän tunteen ja sen, miten usein Marianne hänen mieleensä hiipii. Vähitellen mies kerii auki muistojaan ja menneisyyttään, oman elämänsä kipupisteitä, ja samalla joutuu kohtaamaan uusia vastoinkäymisiä. Miksi on niin, että jotkut ihmiset eivät ole hyviä olemaan onnellisia?


Siipien kantamat on vahva kertomus suurista ja vaikeista teemoista: nuoruudesta, ikääntymisestä, sairaudesta, kuolemasta, opettajan ja oppilaan välisestä suhteesta, ja kyllä - myös rakkaudesta. Se sisältää runsaasti intertekstuaalisia viittauksia yhtä lailla suomalaisiin klassikoihin kuin brittiläiseen chick litiin, ja jo pelkästään se seikka oli minusta tavattoman viehättävä piirre tässä romaanissa. Valtosen teksti on rikasta ja sujuvaa, ja paikoin hän ruotii raikkaan sarkastisesti muun muassa suomalaista koulumaailmaa, tekstissä niin oppilaat kuin opettajatkin saavat osansa.

Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana oli totuttava käsityksiin, joiden mukaan Kalevalan kokosi Runeberg 1500-luvulla ja että Finlandia-palkinto myönnettiin viime vuonna Aleksis Kivelle teoksesta Tuntematon sotilas. Ahonen, joka opetti filosofiaa, kertoi että joku oli tänä vuonna kirjoittanut preleissä Aristoteleesta, kun kysyttiin nykyfilosofiasta.

Olen kerrassaan yliherkkä eläinten kärsimysten suhteen, ja minun pitääkin tunnustaa että tämä kirja oli jäädä kesken alkumetreillään, kun Juhanin koira sairastui ja jouduttiin lopettamaan. Itkin ja luin - ja onneksi jatkoin eteenpäin, sillä pidin kokonaisuudessaan kirjasta valtavasti. Vaikeita aiheita, siis myös kuolemaa, käsitellään kirjassa herkän kauniisti, mutta kuitenkin samalla realistisen toteavasti. Tarinassa on oivallisella tavalla samanaikaisesti läsnä surua ja kuitenkin valoisaa toivoa. Surustaan huolimatta kirja on myös jotenkin hiljaisella tavalla lohdullinen.

Juhanin hahmo oli aito ja rehellinen, ja siksi varsin uskottava kuva suomalaisesta keski-ikäisestä miehestä. Selvästi masentunut, herkkä ja kiltti Juhani valloitti minut lukijana puolelleen heti kirjan alkuvaiheilta lähtien. Sen sijaan Marianne uhkasi jäädä hieman etäiseksi ja ohueksikin, kunnes tarinan loppuvaiheilla tytön hahmoon tuli hivenen enemmän tarttumapintaa. Kirjan lopetus oli mielestäni erityisen onnistunut; samanaikaisesti se jäi avoimeksi, ja kuitenkin kaikki oli valmista, taitavasti loppuun asti paketoitua.

Siipien kantamat on älykäs, koskettava, monisäikeinen ja hieman melankolinen pieni lukuromaani, jossa pientä on lopulta vain kirjan sivumäärä. Teoksen myötä ihastuin suuresti Jussi Valtosen kykyyn ja tapaan kirjoittaa vahvaa suomalaista proosaa, ja haluan ehdottomasti lukea miehen muutkin teokset. Tämä mies totisesti osaa kirjoittaa! Intertekstuaalisuudessaan teos johdatti minut myös muiden kirjojen äärelle, ja huimaavan pitkän lukulistani jatkeeksi liitänkin nyt myös teoksessa useasti mainitun Marja-Liisa Vartion klassikon Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö.

Siipien kantamat on vakuuttanut myös anni.M:nIlsenMarianSusanSannanJum-Jumin ja Rachellen.

Kommentit

  1. Aivan ihana blogisi uusi ulkoasu!! Ja tosiaan, tämä oli koskettava, hieno kirja :)

    VastaaPoista
  2. Siipien kantamat on kyllä viisas ja melankolinen kirja monella tapaa!

    Minulla odottaisi Valtosen Vesiseinä lukemistaan, mielenkiintoista nähdä, onko yhtä hyvä!

    PS: Tämä sinun blogin uusi ulkoasu on siis aivan ihana!!

    VastaaPoista
  3. Oi että. Niin moni on kehunut Jussi Valtosta ja lainasinkin tämän kirjastosta, mutta en ehtinyt lukea sitä ja palautin kirjan avaamatta. Tiesin jo silloin tehneeni tyhmästi, sillä tajusin menettäneeni hienon lukukokemuksen. Onneksi Helmetiin pääsee täältä Savosta käsinkin ja minä menen heti varaamaan kirjan uudelleen.

    Kirjoitit nimittäin niin, että tajuntaani iskostui se, miten täydellisesti tämä kirja tullee minuun uppoamaan.

    Uusi blogibannerisi on kaunis! Se on ehkä kauneimpia koskaan näkemiäni.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, että luit tämän pienen helmen! Minäkin tykkäsin intertekstuaalisuudesta ja Juhanin hahmosta, Marianne jäi tosiaan ehkä tarkoituksellakin hieman etäiseksi, kuin unikuvaksi. Kaunis ja surullinen kirjan.

    VastaaPoista
  5. Voi Sara!


    Olen aina niin onnellinen, kun joku lukee Jussi Valtosta. <3! Siipien kantamat on ollut selvästi yksi mieleenjäävimmistä kirjoista minulla viime vuosina, ja se oli jotenkin niin... minulle kirjoitettu. :) Ehkä siihen ja sen jakamiseen liittyy siis myös pientä mustasukkaisuutta: voiko muka kukaan muu kuin MINÄ ymmärtää, miten ihana kirja on kyseessä...! ;D

    No, vielä tuosta lukuromaani-sanasta, jonka olit tuonne (varmaan tietoisesti?) lipsauttanut. Minusta Valtonen kirjoittaa erittäin luettavia romaaneja, mutta niistä puuttuu (ahtaasti tulkittu termi, siis, nyt) lukuromaanien viihteellisyys konsanaan. Olenko ihan väärässä?

    VastaaPoista
  6. Sanna, kiitos paljon! <3 Ja kirjasta olen ihan samaa mieltä!

    Susa, olen samaa mieltä! Ja odotankin mielenkiinnolla miten koet Vesiseinän, luet sen varmasti ennen minua. :) Joku (muistaakseni se oli Minna?) kehui kirjaa taannoin kovasti, joten uskon senkin olevan hyvä lukukokemus.
    Ja P.S. Kiitos! <3 :)

    Katja, tämä on ehdottomasti hieno lukukokemus, joten kipinkapin Helmetiin! :) Olen ihan täydellisen varma että sinäkin ihastut tähän kirjaan!

    Ja kiitos, ihanasti sanottu! <3

    Maria, olen myös kovin iloinen ja onnellinen että luin tämän kirjan loppuun! Koiran kuolema teki minulle tiukkaa (varsinkin kun luin tätä kirjaa sohvalla vetistellen ja oma koiruuteni tuli pää kallellaan katsomaan mikä minulla on hätänä :), mutta siitäkin Valtonen toki kirjoitti kauniisti. Kirja todella on pieni helmi, sellainen jonka haluaa hankkia omaan hyllyyn.

    Minna, kyllä tämä minullekin kohoaa selkeästi korkealle tänä vuonna lukemieni kirjojen joukossa, mutta voin kuvitella että tässä on sinulle vielä yksi ulottuvuus jota minä en samalla tavalla tavoita. Se sinulle tutumpi maailma ja monet siihenkin liittyvät nyanssit. :)

    Ehkä tuo käyttämäni lukuromaani-termi oli hivenen harhaanjohtava, mutta oli tässä minun silmääni se hienoinen viihteellinenkin puoli. Valtosen kohdalla se vain on äärettömän tyylikästä ja hienovaraista, siis sanalla sanoen nautittavaa. Viihdekirjallisuutta tämä ei ole missään nimessä, ja tämä sisältää vahvasti elämää pohdiskelevan otteen ja paljon rankkoja teemoja, mutta kuitenkin tämä on myös sujuvasti kerrottu rakkaustarina. Minusta lukuromaani on terminä vähän sellainen veteen piirretty viiva, useimmat kunnon lukuromaaneiksi luokitellut kirjat ovat kaikkea muuta kuin kevyehköä viihdekirjallisuutta. Mutta olet oikeassa, jos termiä tulkitaan ahtaasti, tämä ei varsinaisesti täytä lukuromaanin määritelmää. Ja silti se minusta oli sellainen. :D
    (Ota nyt sitten tästäkin lausunnosta selvää! :D)

    VastaaPoista
  7. Minäkin tykkäsin Siipien kantamista ihan valtavasti. Ihana kirja, ja ihana on myös blogisi uusi ulkoasu!

    VastaaPoista
  8. Jum-Jum, mietinkin että joku oli vielä lukenut Siipien kantamat, mutta Google ei löytänyt. Sinähän se olit! :) Käynkin lukemassa kirjoituksesi ja linkitän tietty! :)

    Ja kiitos kehuista! <3 Tänään ollaankin sievästi pinkkinä Roosa Nauha -päivän kunniaksi. :)

    VastaaPoista
  9. Kirsi, kirjaako tarkoitat? Jos et ole vielä lukenut tätä Valtosen kirjaa, suosittelen lämpimästi! Minulle tämä taitaa nousta jopa kirjavuoteni kymmenen parhaan joukkoon! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit