Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman


Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman (Avain, 2005. 158 sivua.)

  Yritin muistaa, millaisena olin nähnyt Joonan aikaisemmin. Muistin vain hänen kasvonsa lapsena, vakavan katseen ja punan, joka nousi täplinä poskille aina kun hän innostui jostain. Sinä syyskuun päivänä, taksin huristaessa kohti puiston takana odottavaa sairaalaa, lakkasin näkemästä Joonan pienenä poikana, jota aikuisuus ja tulevaisuus odottivat jossain. Sinä päivänä näin hänet ensimmäisen kerran miehenä, jolla oli likainen parta ja ihossa sairauden tuoksu. Samalla hetkellä näin itseni naisena, jonka koko elämä oli vaarassa hukkua tuon miehen sairaantuoksuiseen maailmaan.

Tarina alkaa nykyhetkestä ja helsinkiläisestä kahvilasta, jossa Anna juo kahvia, polttaa savukkeita ja yrittää syventyä lukemaansa romaaniin. Hänen äitinsä pyytää naista vierailemaan veljensä luona, Joonan, jonka mieli on sairastunut, ja joka mielisairaalassa kaipaa pikkusiskoaan, miettii miksei minun siskoni välitä minusta enää. Päivä kuluu, samoin suuri määrä kahvia ja savukkeita, Annaa ahdistaa. Kahvilassa vuosien takaiset muistot kynsivät tajunnan pintaan, ja Anna joutuu jälleen kerran kohtaamaan asioita, joita ei edes haluaisi muistaa.

On pieni perhe, kaksi lasta, pappi-isä, joka ei koskaan puhu itsestään, ja äiti, aina hillitty ja asiallinen. Äidin mielestä lapsilla pitää olla aurinkoa, mutta ne asiat, joita kauttaaltaan keltaisen lastenhuoneen seinät joutuvat todistamaan, ovat sysimustia. Nuori Joona alkaa oireilla jo varhain, ja vihdoin koittaa se joulu, jolloin veri värjää kenkien kärjet, kärventynyt kuusi makaa olohuoneen lattialla ja silmäpuoli enkeli katsoo surullisena.

Joitakin vuosia aiemmin valtameren toisella puolen nuori newyorkilaispoika Ian pakenee kirjojen lohduttavaan maailmaan koulukiusaamisen ja Vietnamin sodassa mielenterveytensä menettäneen isänsä tilanteen aiheuttamaa tuskaa ja ahdistusta. Ian kasvaa, lukee ja opiskelee, ja aika ja elämä johdattavat hänet Helsinkiin kirjallisuustieteen laitoksen seminaariin luennoimaan Virginia Woolfista. Nämä kaksi sisältä rikkinäistä ihmistä, Anna ja Ian, kohtaavat, ja vihdoin kummallekin löytyy joku, jolle voi yrittää kertoa siitä mustasta möykystä, joka sisintä puristaa.

  Olisiko pitänyt piirtää se kuva Ianille ja sanoa katso, tässä on meidän tarinamme, tässä on piste, josta kaikki alkoi? Niin olisin halunnut tehdä. Olisin halunnut löytää sen pisteen. Tehdä avaimenreiän, jonka läpi näkisin elämän. Isoisä, mummi, isä, äiti, Joona, minä. Meidän tarinamme alku. Mutta ei sellaisia asioita sanota muille. Ne kuvitellaan yksin, salakavalasti, unta tai bussia odottaessa. Ja seuraavassa hetkessä se kaikki kuvitellaan uusiksi.


Että hän muistaisi saman on kirja, jota ei uskoisi esikoisteokseksi, niin valmis ja painava se on. Mietin lukiessani useaan otteeseen ovatko jotkut kirjan tapahtumista itse koettuja, vai onko Hirvosella "vain" huikea eläytymisen kyky. Niin tai näin, tarina on niin aito ja vakuuttava että se tuntuu eletyltä, sellaiselta että se on totta jollekin. Hämmästelin myös sitä valoa jolla kirja on kirjoitettu - sen rivien väleistä suorastaan tihkuu suru, murhe ja uupumus, mutta siitäkin huolimatta teos ei lopultakaan ahdista vaan paremminkin ajatteluttaa. Vaatii taitoa kirjoittaa tällaisista aiheista niin ettei kerronta vello ahdistuksessa ja lukija näänny kaiken kurjuuden alle - ja niin että tarina on kuitenkin alusta loppuun uskottava.

Että hän muistaisi saman on pienestä koostaan huolimatta suuri kirja. Se on kertomus maailmasta, jossa jo pienellä tytöllä on harteillaan valtava velvollisuuden ja huolen paino. Kun viisivuotias kokee omaksi vastuukseen olla se ihminen, jonka täytyy saada kaikki takaisin kuntoon, tuntee itsensä lukijana melko voimattomaksi. On helppoa ymmärtää, miten tuollaisessa ympäristössä elävä tyttö kasvaa suorittajaksi ja pelastajaksi, nuoreksi naiseksi joka toivottaa sänkyynsä tervetulleeksi joukon repaleisia ihmisiä; narkomaaneja, autovarkaita, alkoholisteja ja itsemurhaa yrittäneitä vain saadakseen kuulla taianomaiset sanat "Ilman sinua en jaksaisi edes yrittää" - haaveillen kuitenkin samalla maailmasta, jossa voisi ahdistua ja nähdä painajaisia, tietää, että jossain odottaisi käsi valmiina pyyhkimään kyyneleet. Maailmasta, jossa voisi itse olla joku muu. On helppoa myös ymmärtää, miksi välit rakkaaseen isoveljeen viilenevät ja miksi joskus on niin vaikeaa jaksaa.

  Minun pitäisi istua Joonan sängyn reunalle, tarttua arpien peittämään käteen ja kysyä miten hän voi. Pitäisi kuunnella, jutella niitä näitä.  
  Pitäisi kertoa, että ulkona paistaa aurinko ja sinä päivänä kun hän pääsee pois, tulen vastaan ja kannan hänen kassinsa. Vien hänet jäätelölle meren rantaan ja oluelle terassille ja pyöräretkelle minne ikinä hän haluaa mennä. Olen hänen kanssaan ja sanon katsokaa, tässä on minun veljeni ja minä rakastan häntä niin paljon, että kenelläkään ei ole oikeutta ajatella hänestä pahaa. 

Hirvonen kirjoittaa kauniisti rumaa tarinaa muistoista ja muistamisesta, mielen sairastumisesta, sekä perheistä joissa rikkinäisyys tuntuu periytyvän jo äidinmaidossa sukupolvelta toiselle. Minä vakuutuin ja vaikutuin, ja aion ehdottomasti lukea pian Hirvosen toisen romaanin Kauimpana kuolemasta. Jään myös toivomaan ja odottamaan, että Hirvoselta saataisiin pian uutta luettavaa. Linkitän vielä Lumiomenan Katjan hienon arvion, jonka lopusta löytyy linkkejä monien muiden kirjan lukeneiden mielipiteisiin. Luimme kirjan Katjan kanssa samaan aikaan, mutta minun postaustahtini on joskus vähän verkkaisempi... :)

(Huomasin muuten juuri, että tämä on sattumalta kolmas tekstini tammikuun aikana, jossa romaanin perheenpäänä toimii pappi. Tämän tarinan pappi-isä on kuitenkin aivan eri maata kuin Jään aurinkoisen ihana Petter Kummel tai edes Vieraan päähenkilön, Marian vakava ja rauhallinen kirkkoherra-isä. Lukekaa itse, niin näette!)

Kommentit

  1. Olipa hienoa, että luitte Katjan kanssa tämän! Kirjahan ei ole aivan uudenuutukainen, mutta ansaitsee tulla esitellyksi vaikka aina kerran kuukaudessa :) Minä luin Hirvosen kirjat hyvin lyhyen ajan sisällä, eli toisen teoksen ilmestymisen aikoihin. Kumpikin teki minuun suuren vaikutuksen, ja vaikka lainasin kirjat kirjastosta, ostin ne molemmat pokkareina ihan omaksi, jotta voin ne vielä uudelleenkin lukea, vaikka sitten, kun se kiihkeästi odottamani kolmas romaani lopulta ilmestyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, Sara ja minä luimme tämän jo toukokuussa - sattumalta samaan aikaan. :)

      Poista
    2. Parempi myöhään julkaista kuin ei lainkaan :)

      Poista
    3. Kirsi, luin tämän tosiaan jo kuukausia sitten, mutta postaus on ollut näin kauan tekeytymässä. ;) Mutta todellakin, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tässä on nyt noita viimevuotisia juttuja tulossa enemmänkin...

      Tämä on tosiaan hieno kirja, ansaitsisi vielä lisää blogisavuja ja näkyvyyttä. On tätä kyllä mukavasti blogeissa luettukin, ja se on hienoa. :)

      Minulla on Kauimpana kuolemasta odottamassa, sekä tavallisena kirjana omassa hyllyssä, että äänikirjana lainassa kirjastosta. Luulen että äänikirjan vuoro tulee kun vain saan tämänhetkisen (Eeva Kilven) kirjan kuunneltua loppuun.

      Poista
  2. Tämä oli aivan järkyttävän hieno kirja. Ihastuin Hirvoseen heti kirjan luettuani, ja on kyllä suomen yksi parhaimmista kirjailijoista. Siis mun makuuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, olen kyllä samaa mieltä, Hirvonen on hirmuisen lahjakas kirjailija. Ja tämä kirja on hieno!

      Poista
  3. Sinulla on pappisviikot menossa! :) Hienoja romaaneja, nuo kaikki kolme.

    Ja ihanaa, että pidit Hirvosen esikoisesta. <3 Niin minäkin. Kirjassa on koko maailma. Että hän muistaisi saman miltei pakahdutti minua ja Hirvonen kirjoittaa niin hienosti, tunteella ja viisaudella.

    Kauimpana kuolemasta niin ikään huikea romaani, mutta se on myös hyvin rankka kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, niin oli. :) Pappisviikot päättyivät eilen Ishiguron Yösoittoihin. Siinä ei siis enää ollut pappeja, mutta muuten siinä on yksi hieno kirja lisää.

      Hirvosen esikoinen on kyllä upea! <3 Luin arviosi oman juttuni kirjoitettuani, ja huomasin sinun itkeneen kirjan äärellä. En ihmettele, enemmänkin ihmettelen sitä että omat silmäni säilyivät kuivina, vaikka olenkin melkoinen itkijänainen. :)

      Kauimpana kuolemasta onkin jo vähän tuttu kirja, joten tiedän mitä odottaa. Kuuntelin kirjaa aikoinaan radiosta (puolisentoista vuotta sitten?), sitä lähetettiin aina sunnuntaiaamuisin vajaan vartin pätkä ihanan Vuokko Hovatan lukemana. Tuskastuin jossain kohtaa siihen, että kirja eteni niin hitaasti - kun normaalisti kuuntelen äänikirjaa, kuuntelen sitä todellakin enemmän kuin vartin viikossa. :) Nyt minulla on sitten kirjastosta lainassa juuri se Hovatan lukema Kauimpana kuolemasta äänikirjana, ja vaikka minulla on kirjakin olemassa, taidan silti kuunnella kirjan nyt keväällä. :)

      Poista
  4. Sara, mie en kohta uskalla tulla ollenkaan blogiisi kun aina täältä tarttuu mukaan niin ihania lukuvinkkejä! Hukun kirjoihin, mutta olen onnellinen juuri siksi :D <3

    Tämä(kin) kirja on piileskellyt jossain takavasemmalla ja aina tietyn väliajoin muistuttanut itsestään. Postauksesi jälkeen tekisi mieli lukea se nyt heti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, hih! :D <3

      Tiedätkö, ajattelinkin juuri sinua tätä postausta kirjoittaessani. Tämä kirjahan olisi nappivalinta nyt suorittamaasi Mental cases -lukuhaasteeseen. Ja uskon muutenkin että tämä olisi sinunkin mielestäsi hieno kirja! Siis: lue tämä!! <3

      Poista
  5. Tämä on hyllyssäni odottamassa. Olin ajatellut sitä välipalakirjaksi, mutta tämähän taitaakin olla ihan pääruoka... kiitos kun muistutit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä loistava pääruoka, vaikka onkin melko lyhyt kirja. Täyttä tavaraa. :)

      Poista
    2. Elma Ilona ja Pihi nainen, tämä on todellakin pääruoka, ja erinomainen sellainen. Kirjaa lukikin hitaammin kuin sivumäärästä olisi voinut kuvitella. Sen verran painavaa asiaa, että sitä sulatteleekin jonkin aikaa. :)

      Poista
  6. Voi Sara, tämä on nyt ehkä otettava minun Koe 13 kotimaista kirjailijaa -listalleni, tätä kurkkailin silloin kun tästä tehtiin se copycat-kansi. Kuulostaa upealta ja vahvalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, kyllä näin on! :) Hirvosta kannattaa lukea, upea kirjailija. <3

      Ja minullekin tulee tuosta kannesta aina mieleen Anna Elinan hieno copycat. :)

      Poista
  7. Tämä oli kyllä hieno lukukokemus. Pidin tästä aikoinaan enemmän kuin Kauimpana kuolemasta-kirjasta, joka sekin oli hieno mutta ei jostain syystä ihan täysin koskettanut minua. Kiva kun luit tämän ♥.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, todellakin. Minulla on tosiaan vielä Kauimpana kuolemasta edessäni, odotan kyllä kovasti että ehdin sen pariin.

      <3

      Poista
  8. Upea juttu taas kerran, Sara! :) Luin kirjan viisi vuotta sitten ja tykkäsin kovasti. Muistikuvat ovat jo hiukan himmenneet, mutta sen muistan, etten ahdistunut rankkuuksista. Kauimpana kuolemasta olikin sitten toinen juttu, sen jätin kesken, kun alkoi masentaa... Ehkä pitäisi joskus antaa sillekin uusi tilaisuus, mutta mieluummin lukisin tämän uudestaan (mikä olisi aika helppoa, sillä kirja on omassakin hyllyssä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka, kiitos. <3!

      Eikö olekin hämmästyttävää, ettei tämä kirja jää ahdistamaan, vaikka se on niin rankka? Hienon kirjailijan merkki. Saapa nähdä mitä itse ajattelen Kauimpana kuolemasta. Olen kuunnellut sitä alusta ehkä noin viidesosan verran (radiosta toissakesänä), ja ainakin siitä vaikutuin suuresti. Minäkin haluaisin tämän oman hyllyyni. Jos törmäät kirjaan jossain (sinä divarimaailman Hannu Hanhi :), vinkkaa minulle jooko!

      Poista
    2. Kävin vielä katsomassa, mitä olin kirjoittanut toisesta kirjasta pari vuotta sitten: "Tässä välissä oli tarkoitus lukea Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta, mutta en jaksanut kuin reilut 80 sivua. Epäilemättä hyvä kirja, mutta synkeät ihmiskohtalot alkoivat masentaa enkä halunnut velloa viikonloppuani alakulossa. Tuli kyllä vähän huono omatunto." Pitää varmasti ottaa uusiksi joskus sopivammalla mielialalla.

      Haluatko kovakantisen vai kelpaako pokkari? :) Pokkareita näkee usein (viimeksi Bonuksella noin viikko sitten), koviksiakin toki silloin tällöin. Omani ostin muuten uutena eurolla niinkin eksoottisesta paikasta kuin Toijalasta!

      Poista
    3. Pekka, minäkin luulen että sinun kannattaa yrittää antaa Kauimpana kuolemasta(lle) joskus uusi mahdollisuus.

      Mieluummin kovis, mutta jos ne ovat ihan kiven alla niin pokkarikin käy... Kiitos luottobongaajalleni jo etukäteen! <3

      Poista
    4. Yksi kovis-Hirvonen coming right up! No ei vaan, saattaa siinä hetki mennä, mutta pidetään mielessä. Kerro sitten, jos löydät sen itse jostain aiemmin. :)

      Poista
  9. Ihana kirja, mutta niin surullinen! Toivottavasti Hirvonen kirjoittaisi taas pian lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reeta, niinpä! <3 Minä toivon samaa, onneksi itselläni on vielä Kauimpana kuolemasta lukematta... :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit