Ulla-Lena Lundberg: Jää


Ulla-Lena Lundberg: Jää (Teos & Schildts & Söderströms, 2012. 366 sivua. Alkuteos Is, 2012. Suomentanut Leena Vallisaari.)

  Jos on nähnyt kuinka maisema muuttuu, kun näköpiiriin tulee vene, ei mitenkään voi ajatella, ettei yksittäisen ihmisen elämällä ole merkitystä. Sellainen rauha lepää veden ja maan yllä. Ihmiset antavat katseen liukua yli satamalahden, lepuuttavat silmiään ja katsovat pois. Kaikki on niin kuin aina. Jokaisen rinnassa on jonkin muun kaipaus, ja kaikki mitä kaivataan tulee veneellä.

On toukokuinen aamu Ahvenanmaan ulkosaaristossa vuonna 1946. Posti-Anton liu'uttaa veneensä laituriin, veneen kyydissä ovat Luotojen seurakunnan uusi pappi Petter Kummel, hänen vaimonsa Mona ja heidän yksivuotias tyttärensä Sanna. Pieni ja vieraanvarainen vastaanottokomitea saattaa koko yön matkustaneen ja väsyneen seurueen kasteen halki kohti pappilaa, joka seisoo punaisena ja uhkuu savupiipuista väreilynä kohoavaa kaakeliuunien lämpöä. Nuutuneet tulokkaat ravitaan puurolla ja valmiiksi voidelluilla voileivillä, ja yhteisillä ponnistuksilla perheen muuttokuormakin saadaan kannettua tupaan. Vastaanotto on sydämellinen, tästä on hyvä alkaa uusi elämä.

Uudessa papissa on jotain erityistä, hän on puoleensavetävä, aurinkoinen ja ystävällinen, aina hyvä sana huulilla. Kun pastorskakin osoittautuu poikkeuksellisen pystyväksi ja terveellä maalaisjärjellä varustetuksi naiseksi, ottaa seurakunta pappilan uudet asukkaat nopeasti omikseen. Ihmiset tulevat jumalanpalveluksiin kuulemaan soinnukkaalla pasuunallaan messuavaa pappia ja veisaamaan sydämensä kyllyydestä, ja kun Kummel saarnaa varmalla ja lämpimällä äänellään puhdasta ja kaunistelematonta Jumalan sanaa, voittaa hän esimerkillään ihmisten ystävyyden ja arvostuksen. 

Elämä saariston laidalla saa muotonsa vuodenkierron mukaan. Kesällä Luodoille saapuu purjehtijoita mantereelta, talvimaailmassa taas pitäjän sisäinen seuraelämä on vilkasta; talvella muuten vallitsevan kuvaamattoman hiljaisuuden keskellä paksu ja kirkas jää suorastaan kutsuu potkukelkkailijaa lähtemään vieraisille. Keväästä syksyyn elämän täyttää toisenlainen toimeliaisuus, ja kun syksy saapuu, ponnistelevat silakkaveneet tasaisesti läpi sateen ja aallokon. Saaristossa olosuhteet ovat usein armottomat, ja sää on elämän ja kuoleman kysymys. Meri on ystävä ja vihollinen, se antaa elannon, mutta joskus myös ottaa sen, mikä sille kuuluu.

  Kun meri jäätyy, on pidettävä korvat auki ja oltava silmä kovana. Miten jää makaa, missä virtapaikat ovat. Mistä tuuli käy. Mustat läikät sulaa, vihreät sileää jäätä, maidonsininen kuin sokean silmää peittävä kalvo, sitä on muistettava varoa. Itsestään selviä asioita. Jäänaskalit täytyy aina pitää mukana ja puukko vyöllä. Kuuntele, millä tavalla jää natisee. Älä pelkää, sillä silloin et selviä minnekään. Älä ole uhmakas, sillä silloin sinun käy huonosti. Meri on kylmä, paina se mieleesi, ja syvä.


Luin Jään jo syksyllä, mutta siitä kirjoittaminen on ollut erityisen vaikeaa. Teos oli pakahduttava, se kosketti monella tapaa ja lukukokemus tuntui lopulta niin intiimiltä ja jopa hengelliseltä, että sen jakaminen on tuntunut miltei mahdottomalta tehtävältä. Yritän nyt kuitenkin.

Olen itse kotoisin etelärannikolta, ja ehdottomasti enemmän meri- kuin järvi-identiteetin omaavana nautin heti kirjan ensimmäiseltä sivulta lähtien sen vahvasta saaristotunnelmasta - meri on läsnä jokaisessa sanassa ja ajatuksessa. Luodoilla on kesytöntä, suolaista ja tuulen tuivertamaa, ja kaikkialla maisemaa värjäävät meren ukkosensinisen, hopean ja saarnenharmaan sävyt. Talvella saaristossa on hiljaista, muulloin kuuluu aina meren ääni; mainingit kuiskailevat ja supisevat, tyventä kannattelevat syvyyksien huokaukset, ja kun tuuli nousee, vahvistuu meren kohina - myrskyjen pauhuista puhumattakaan. 

Saaristolaiset ovat sitkeitä ja periksiantamattomia, selviytyjiä jollaisiksi ympäröivä meri ja menneiden sukupolvien perintö on heidät muovannut. Vaikka kunnassa ja seurakunnassa vallitsee kahtiajako - jotkut itäluotolaiset eivät vetäisi hukkumaisillaan olevaa länsiluotolaista avannosta - ja vaikka Luodoilla on omat vihanpitonsa, kaunan, kateuden ja katkeruuden aiheensa, löytyy kuitenkin jokaisen luotolaisen sydämensopukoista aimo annos vieraanvaraisuutta ja mutkatonta hyväntahtoisuutta. Mantereelta saapuvat Petter ja Mona omaksuvat kiitettävästi saaristolaisen elämäntavan ja luonteenlaadun, ja erityisesti se tapa jolla kipakka pastorska pitää perheensä ja huushollinsa narut käsissään, on ihailtava ja esimerkillinen.

Lundberg kirjoittaa tarinaansa lämmöllä ja lempeydellä. Hän vie lukijansa perusasioiden äärelle ja luotsaa varmalla otteellaan läpi saariston arjen ja armottomuuden, kantaa läpi ilon ja onnen hetkien, ja toisaalta yli suurien surujen karikoiden. Rakastin kirjassa kaikkea. Sitä miten kuulaan kauniisti Lundberg kirjoittaa. Sitä millaisella rakkaudella ja ymmärryksellä hän kohtelee henkilöhahmojaan, jopa ja erityisesti pikkuista Sannaa, nyt sinä Sanna saat seuraa ja oikean ystävän! Sitä miten Luotojen kesäelämän kuvaus toi mieleeni ihanan Astrid Lindgrenin teokset, ja miten talvielämä puolestaan muistutti karuudessaan rakastamastani Anni Blomqvistin Myrskyluodon Maijasta. Sitä miten romaanin verkkainen ajankulu tarttui sisimpään, pakotti osaksi itseään ja sai rauhoittumaan. Sitä miten koin saavani kirjasta vastauksia kysymyksiin joita en tiennyt sisälläni olevankaan.

Kirjan kannet suljettuani oloni tuntui haikealla tavalla onnelliselta, monet itkut kirjan äärellä itkettyäni sielu puhtaalta ja hellityltä, merituulien karaisemalta. Tätä kirjaa tulen vaalimaan sydämessäni hamaan tulevaisuuteen. Jos minulta kysytään, vuoden 2012 Finlandia-palkinto meni juuri sinne minne sen pitikin. 

Jää on kirjablogeissa laajalti rakastettu. Tällä kertaa en linkitä mihinkään, vaan annan lisää janoavan lukijan googlettaa itsensä kymmeniin kirjasta kirjoitettuihin blogiarvioihin. Tämän viime vuoden hienoimman kotimaisen romaanin myötä toivotan jokaiselle lukijalleni onnellista alkanutta vuotta! 

Kommentit

  1. Hieno arvio, josta välittyi kyllä upeasti sinun lukukokemuksesi. Ja olen samaa mieltä, Jää on ehdottomasti ansainnut Finlandia -palkinnon! Harvasta kirjasta jää vastaavanlainen jälkimaku ja tunne pitkäksi aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulia, kiitos! <3 Jää on upea, sen muisto lämmittää tosiaan mieltä pitkään lukemisen jälkeen, ja kirjan arvo tuntuu vain entisestään kasvavan, mitä kauemmin aikaa lukemisesta kuluu.

      Poista
  2. Oi että <3 Kiitos kun vihdoin jaoit tämän hienon lukukokemuksen kanssamme!

    En ole vielä summannut oma lukuvuottani, ja vaikka alkuvuodesta luin huikean Kätilönkin jne, voi olla että Jää oli minullekin SE kirjatapaus viime vuonna ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, kiitos! <3

      Minäkään en ole vielä pistänyt omaa lukuvuottani pakettiin, mutta kyllä Jää on kirkkaasti kärjessä vuoden parhaimpien kotimaisten kirjojen joukossa. Samassa porukassa on kyllä Kätilökin, se taisi olla ensimmäinen vuonna 2012 lukemani kirja, ja siitä sitten alkoikin aivan huikea lukuvuosi! :)

      Poista
  3. Olen itse Jään loppumetreillä. Sain teoksen joululahjaksi. Kirja on todella koskettava ja kerronta mieleen painuvaa.
    Mietin itsekin, mitenkä tällaisesta kirjasta voi kirjoittaa kirjablogiin, niin henkevä se on.En ole lukenut muita arvosteluja, mutta kerrot kauniisti ja osuvasti hienosta lukukokemuksesta.
    Meren lähellä eläneenä jotenkin eläytyy kokonaisvaltaisesti eri vuodenaikojen kuvauksiin meren ympäröimässä saaressa:)
    Ehdoton ykkönen kotimaisista romaaneista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, olen ihan samaa mieltä kanssasi. Jää koskettaa syvältä. Ja siitä kirjoittaminen oli tosiaan vaikeaa.

      Voi että, minua imartelee että oma juttuni on (ainakin toistaiseksi) ainoa Jäästä lukemasi. Kiitos kauniista sanoistasi! <3

      Poista
  4. Voi kiitos.Pidin niin tästä miten kerrroit ja tuo kirja on uskomattoman kaunis minustakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, kiitos paljon! <3 Jää on kaunis jo kanneltaan, pidän kovasti sen harmaan sävyistä ja yläreunan vanhoista valokuvista. Ja sisältä se onkin silkkaa kultaa.

      Poista
  5. Oijoi, en uskalla lukea nyt postausta, sillä itse vielä odotan, että pääsen tämän huikean kimppuun! :-) Ihanaa, että tällaisia on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, toivottavasti pääset pian Luodoille ja Jään tunnelmiin. Ihanaa tosiaan että näin upeita ja koskettavia kirjoja on! <3

      Poista
  6. Oi miten ihanasti ja kauniisti kirjoitat upeasta kirjasta! <3 Minusta tuntui, etten omassa tekstissäni saanut sanottua oikein mitään. En vain oikein osannut pukea sanoiksi lukukokemustani todella hienon kirjan äärellä. Jäässä kaikki osaset tuntuivat olevan paikoillaan. Kliseisesti sanoen: elämää suurempaa kirjallisuutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna Elina, kiitos paljon! <3 On totta että näin täydellisyyttä hipovasta kirjasta on tosi vaikeaa kirjoittaa, ja varsinkin kun lukukokemus on niin henkilökohtainen ja monitasoinen. Minäkin sain tämän kirjoitettua vasta kun oli ihan pakko, kun Blogistanian Finlandia oli jo ihan nurkan takana. :) Ja olen kanssasi ihan samaa mieltä, tämä tosiaan on elämää suurempaa kirjallisuutta.

      Poista
  7. Kiitos kauniista kirjoituksessa, jossa laitoit itsesi likoon <3 Minuunkin tämä vaikutti syvästi. Jotenkin vasta kirjan luettua sen lumon tajusi... Vaikka ihmiskuvaus oli upeaa, ihastuin myös luotojen maisemiin, saaristolaiselämän kuvaukseen, aivan kaikkeen.

    ps. Sain Dora, Doran ja vähän sitä jo aloittelin. Oi, mikä kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, kiitos sinulle! <3 Jää jätti kyllä paljon vahvoja tunteita ja ajatuksia jälkeensä. Kertakaikkisen lumoava ja koskettava kirja. Ja se saaristolaiskuvaus tosiaan, oih! <3

      (Voi että! En nyt malttaisi odottaa että pääsen lukemaan arviosi Dora, Dorasta... Nauti!! <3 )

      Poista
  8. Niin että et saa oikein mitään sanottua?! ;)) Aivan upea teksti vuoden hienoimpiin lukeutuvasta kirjasta. Taitaa napata sen Blogistanian F:n? Mitä luulet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, hih! :D Kiitos paljon! <3
      Ja minä tosiaan luulin Jään voittavan Blogistanian Finlandian ihan mennen tullen, mutta niin vain Nälkävuosi tuli ja vei voiton. Upea teos sekin, ei Jää huonolle hävinnyt. :)

      Poista
  9. Nyt ehdin lukemaan Jää-kirjoituksesi, ja hieno se olikin :)

    Minunkaan ei ollut helppo kirjoittaa Jäästä, vaikken ihan yhtä kauan joutunut ajatuksiani kypsyttelemään. Mutta jotenkin Jää on niin hieno, että tuntuu etteivät mitkään sanat voi tehdä sille oikeutta.

    Ja minäkin rakastin tässä kirjassa kaikkea. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, kiitos! <3

      Sanot hyvin, tuntuu tosiaan ettei voi sanoa mitään, mikä todella tekisi oikeutta Jäälle, ja ettei ole mitenkään mahdollista kuvailla niitä tunteita mitä sen lukeminen herättää.

      <3

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit