Herman Koch: Illallinen

Herman Koch: Illallinen (Siltala, 2012. 340 sivua. Alkuteos Het diner, 2009. Suomentanut Sanna van Leeuwen.)

  Millainen tästä illasta olisikaan tullut, jos minä, vasta tunti sitten, olisin vain odotellut alakerrassa kunnes olisi tullut aika lähteä ravintolaan, enkä olisi mennyt yläkertaan, kiivennyt portaita ylös Michelin huoneeseen?
  Millainen meidän loppuelämästämme silloin olisi tullut?
  Olisiko onnen tuoksu, jota nyt nuuhkin vaimoni hiuksista, tuoksunut yksinkertaisesti vain onnelta eikä, niin kuin nyt, muistolta kaukaisesta menneisyydestä - joltakin, minkä saattaa menettää aivan yhtäkkiä?

On lämmin kesäinen ilta Amsterdamissa. Kaksi pariskuntaa tapaa toisensa hienostoravintolassa tarkoituksenaan syödä illallista ja keskustella samalla teini-ikäisistä lapsistaan. Pariskuntien miehet ovat keskenään veljeksiä; Paul Lohman on entinen historianopettaja ja Serge Lohman puolestaan poliitikko, jonka tulevaisuus näyttää lupaavalta - edessä siintää todennäköinen pesti Hollannin seuraavana pääministerinä.

Ennen ravintolaan lähtöä Paul näkee videon, joka murtaa illuusion tavallisesta, onnellisesta perheestä. Tapahtuma värittää illallista, ja ennen kuin aperitiivistä on ehditty edetä alku-, pää- ja jälkiruoan kautta aina digestiiviin ja juomarahaan asti, kahden pariskunnan elämät ovat muuttuneet täysin.


Romaanin amsterdamilainen hienostoravintola art deco-tyyppisine sisustuselementteineen tarjoaa miellyttävät puitteet illan tapahtumille. Taustalla kuuluu hillittyä puheensorinaa, kymmenet tuikkukynttilät valaisevat ravintolasalia, ja jopa wc-tilat huokuvat tyyliä; vesi solisee pitkin kromiteräksisiä seiniä, maljakossa on valkoisia narsisseja ja pianomusiikki luo rauhoittavaa tunnelmaa. Salissa poninhäntäiset tarjoilijat kantavat pöytiin roseesamppanja-aperitiivejä ja luomulihaa, ja hovimestari kaataa laseihin juuri oikealla tavalla jäähdytettyä vuosikertachablista. Vaikka atmosfääri on äärimmäisen hienostunut ja seurue keskustelee sivistyneesti Woody Allenin elokuvista ja siteeraa Leo Tolstoita, tunnelma pöydässä kylmää lukijaa.

Illallinen oli viime vuonna melkoinen blogihitti. Minäkin luin romaanin viime marraskuussa kovin odotuksin. Ennen lukemista olin pyrkinyt välttämään arvioita kyseisestä kirjasta ja lukukokemukseni olikin melko neitseellinen (- siksi en itsekään mene sen tarkemmin romaanin varsinaisiin tapahtumiin, en halua pilata keneltäkään lukukokemuksen yllätyksellisyyttä mikäli kirja on vielä lukematta). Olin kuitenkin pistänyt merkille että kirja oli saanut runsaasti blogisavuja, ja siksi osasin odottaa taidokasta romaania. Sellainen Illallinen lopulta olikin, mutta teoksen luettuani jouduin ikäväkseni toteamaan ettei se ollut yhtään minun kirjani.

Koch kirjoittaa harvinaisen vetävästi ja kirja olikin luettava miltei yhdeltä istumalta. Kun tarina etenee, henkilöistä ja tapahtumista syntyneet mielikuvat heittävät häränpyllyä: aluksi vastenmielisiltä vaikuttaneet henkilöt alkavat saada miellyttäviäkin piirteitä ja päinvastoin. Romaanissa on paljon tapahtumia ja sävyjä, jotka saivat minut lukiessa ahdistumaan ja lähes voimaan pahoin. Illallinen jätti tympeän ja tunkkaisen jälkimaun, koin saaneeni yliannostuksen ihmisen kieroutunutta mielenmaisemaa.

Romaanilla olikin niin voimakas vaikutus, että se sai minut tarkastelemaan itseäni lukijana. Mietin miksi Illallinen ahdisti niin kovin, kun en normaalisti koe olevani lukijana kovinkaan herkkä tai nättinokkainen. Ymmärsin lopulta että tarinassa oli jotain liian liki tulevaa: olen työskennellyt aiemmin vuosien ajan pelastusalalla ja silloin yhtenä (ikävämpänä) osana työnkuvaani kuului todistaa päivittäin tietynlaista moraalista rappiota, piittaamattomuutta ja ylenkatsetta toisen ihmisen fyysistä koskemattomuutta kohtaan. Sain jokunen vuosi sitten tarpeekseni paitsi entisestä työstäni, myös kaikista siihen liittyvistä ikävistä lieveilmiöistä, ja nyt huomaan etten halua edes lukea tämmöistä - romaanin maailmaan uppoutuminen tuntui samalta kuin perjantain ja lauantain välinen yövuoro entisessä työssäni, suuren osan ajasta mietin vain milloin tämä loppuu, mutta keskenkään ei voinut lopettaa. Koch on loistava, hän kirjoittaa erinomaista ja käsittämättömän tarkasti ihmismielen syvimpiin vesiin sukeltavaa tekstiä, mutta minun kohdallani tämä romaani ylitti jonkin rajan. Voi olla että luen jatkossa Kochilta jotain muuta, mutta vielä en ole siihen valmis. Huh, mikä kirja, huh, mikä kirjailija! Not my cup of tea, sanonpahan vain.

Illallista on nautittu melkein jokaisessa kirjablogissa, joten en nyt edes linkitä ketään. Google auttakoon niitä, jotka haluavat lukea tästä sen kuuluisan toisen mielipiteen. :)