Marjo Pajunen: Keltainen hammasharjasyndrooma


Marjo Pajunen: Keltainen hammasharjasyndrooma (Boheemipokkarit, 2013. 115 sivua.)

  Kevättä oli ilmassa. Vienosti vihertävät koivunoksat työntyivät harmaaseen betoniin naulattujen ristikoiden läpi. Rakennustyömaan viereisellä rinnetontilla joku alkoi sahata omenapuun oksia. Sahan yksitoikkoinen ja vinkuva ääni sai kolmikon haukottelemaan. Tyhjin silmin he tuijottivat työmaata ja tunsivat itsensä entistä väsyneimmiksi. 
  - Roni, väitätkö sä tosiaan, ettei elämällä ole tarkoitusta? Ellu kysyi sitten, kuin heräten pitkästä horroksesta.

Keltainen hammasharjasyndrooma on kymmenen novellin kokoelma, ja samalla Marjo Pajusen esikoisteos. Kirja päätyi luettavakseni Tampereen huhtikuisilla kirjamessuilla, joilla tapasin kirjailijan lyhyesti. Luin kirjan vihdoin tällä viikolla, ja se yllätti minut hyvin miellyttävällä tavalla. Kokoelma on monipuolinen, aidosti mukaansatempaava ja hallittu kokonaisuus, jonka lukemisesta jää hyvä mieli.

Pajunen kertoo novelleissaan arkisista sattumuksista ja pienistä tapahtumista: tarinoissa muun muassa haaveillaan Teksasin preerioista huhtikuun raikkaassa illassa, vieraillaan maltalaisissa häissä ja työskennellään museossa, joka on niin mitäänsanomaton, että lukijakin melkein masentuu. Paitsi ettei oikeasti - sillä Pajusen tekstit ovat niin hymyilyttäviä ja samalla lempeästi itselleen hymyileviä, että niistä tulee väkisinkin hyvälle tuulelle. Erityisen sympaattisia ovat ne tarinat, joissa maailmaa katsellaan lapsen silmin. Äänensä saavat kuuluviin niin ekaluokkalainen kuin koulunsa päättävä nuorukainenkin, pieni koiranystävä ja toinen reipas pieni, joka matkustaa yksin onnikalla ensimmäistä kertaa elämässään.

Novelleissaan Pajunen maalaa eläviä tuokiokuvia. Kesäisessä puutarhassa sateen kastelemat omenapuut ja marjapensaat tuoksuvat ja hohkaavat kirkasta taivasta vasten. Maltan rannikon suolantuoksuisessa illassa viulu väreilee, puutarha on samettinen ja levottomat mainingit vaahtoavat kaukana merellä, hääteltassa pöytiä koristavat orkideat ja vanha pariskunta nojailee toisiinsa rakastuneen näköisinä. Viimeisenä koulupäivänä mieli taas on odottava ja levoton, ja aurinko paistaa luokkaan niin, että on suorastaan helvetin kuuma.

  Taivas repesi iltapäivällä. Ensin näytti, kuin joku olisi napsauttanut valot pois päältä. Sitten alkoi jyristä, ja kirkas salama välähti matkan päässä. Raskaina patsaina maahan putoileva vesi hidasti valtatien liikenteen. Autot matelivat ulommaista kaistaa eteenpäin, jotkut seisahtuivat tienpientareelle odottamaan. Kaksi paloautoa kiisi pillit soiden kohti synkkyyttä, jota monihaaraiset salamat leikkasivat. Se ei ollut todellakaan ilma olla ulkona.

Merkityksellisiä ovat myös nopeat kohtaamiset, kahden toisilleen vieraan, lapsen ja koiran, tai vaikkapa nuoren ja vanhan. Kokoelman minuun suurimmin vaikuttanut lause kuvaakin juuri tällaista hetkeä: siinä kohtaavat nuori nainen ja joukko iäkkäitä rouvia - nuori rouva kuvailee perhe-elämäänsä ja mummot kuuntelevat lumoutuneina.

  Mennessään hän otti mukaansa nuoruuden, muistot menneistä rakkauksista, ja sen harvinaisen tunteen, että elämä tapahtuu tässä ja nyt.

Pajunen kirjoittaa kauniisti ja lämminhenkisesti lapsuudesta ja nuoruudesta, muistoista ja vähän menneestä ajastakin. Osassa tarinoista käännetään katsetta myös tulevaan, odotetaan ja kaivataan jotain, muutosta ehkäpä. Novellit ovat mutkattomia ja kekseliäitä, ja vaikka teksti paikoin olisikin kaivannut hieman kustannustoimittajan lempeää kättä, oli lukukokemus kaiken kaikkiaan varsin miellyttävä. Novellien kirjoittaminen on haastava laji, mutta Pajunen suoriutuu siitä mielestäni varsin hyvin arvosanoin.

Koska soisin muidenkin lukevan tämän positiivisen yllättäjän, haluaisin laittaa kirjan kiertämään. Löytyisikö halukkaita lukijoita?

Kommentit

  1. No arvaat varmaan, kuka voisi lukea lempeitä novelleja... Hyviltä kuulostavat, elämänmakuisilta. Esikoiskirjailijoissa on mukavia yllättäjiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Pakkaan tämän varmuuden vuoksi reppuuni, jos (ja toivottavasti kun) tänään nähdään! <3

      Poista
  2. Mukavalta kuulostava novellikokoelma, nimeään myöten :)

    Hyvää helluntaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, niin on! Kirjan nimellekin löytyy varsin sympaattinen selitys kokoelman avausnovellista. :)

      Kiitos samoin hyvää helluntaita sinne! <3

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit