Laura Esquivel: Pöytään ja vuoteeseen

Laura Esquivel: Pöytään ja vuoteeseen (WSOY, 1994. 215 sivua. Alkuteos Como agua para chocolate, 1989. Suomentanut Sanna Pernu.)

Tita syntyy ruuan, makujen ja tuoksujen maailmaan - kirjaimellisesti syntymällä keittiönpöydälle äitinsä ollessa laittamassa ruokaa, keskelle hellalla kiehuvan makaronikeiton, timjamin, laakerin, korianterin, kiehuvan maidon, valkosipuleiden - ja tietenkin sipuleiden - tuoksua. Titan synnyttyä hänen isänsä kuolee, ja niinpä Tita jää viimeiseksi lapseksi, kolmanneksi tyttäreksi. De la Garzan suvun tradition mukaan nuorimman tyttären osana on pysyä naimattomana ja huolehtia äidistään tämän kuolemaan saakka. Titan kohtalo on siis jo vauvasta asti selvä ja vääjäämätön. Tyttöjen äiti Mama Elena on ankara ja tyrannimainen perheenpää. Erityisesti Tita kasvaa kohtuuttomalta tuntuvassa kurissa ja nuhteessa, eikä äiti osoita hänelle vahingossakaan rakkautta. Tita rakastaa keittiötä yli kaiken ja viettää siellä suurimman osan elämästään talon keittäjättären Nachan hellässä huomassa tämän pitäessä hänestä huolta ja opettaessa tytölle ruuanlaiton saloja. Eletään Meksikon vallankumouksen aikaa ja myös Titan sisällä alkaa kyteä pieni anarkistinen liekki.

Kun Tita on neljätoistavuotias tapaa hän ensi kertaa elämänsä rakkauden, Pedron. Joulupäivällisellä Tita tarjoilee leivonnaisia ja näkee pojan. Ja kun heidän katseensa kohtaavat, kaikki on selvää.  

  Sillä hetkellä hän ymmärsi täysin miltä munkkitaikinasta tuntui sen upotessa kiehuvaan öljyyn. Hänen koko ruumiiseensa leviävä lämmöntunne oli niin todellinen, että hän pelkäsi ihonsa alkavan kupruilla kuin munkki - kasvojen, vatsan, sydämen, rintojen - eikä voinut siksi vastata katseeseen, vaan silmänsä maahan luoden kulki nopeasti salin toiseen päähän, missä Gertrudis polki pianolaa soittaen valssia Olos de juventud. 

Illan kuluessa Pedro tunnustaa Titalle kiihkeän rakkautensa, ja vuotta myöhemmin hän saapuu isänsä kanssa pyytämään tytön kättä. Mama Elena on kuitenkin periaatteissaan järkkymätön, ja lupaa Pedrolle tyttärensä, vanhimman tyttärensä Rosauran. Saadakseen olla Titan lähellä Pedro nai Rosauran, ja Titan sydän särkyy. Rakkaus elää kuitenkin nuorten sydämissä kiihkeänä ja löytää keinonsa, tavalla tai toisella.

Tämä kiihkeä ja intohimoinen, mutta samalla tavattoman lempeä kirja on täynnä tunteita; rakkautta ja vihaa chilillä maustettuna. Titan elämää ja tarinaa kuljetetaan kahdentoista kuukauden ja kahdentoista reseptin kautta, ruoka, maut ja tuoksut liittyvät olennaisesti kaikkeen. Maaginen realismi antaa kaikkeen oman kosketuksensa, ja kaikki tavallinen muuttuu epätavalliseksi ja ihmeelliseksi - kuitenkin niin että kaikki tuntuu täysin uskottavalta ja mahdolliselta. Tarina sisältää paljon hykerryttävää huumoria, taikaa, iloa ja surua, se kutittelee makuhermoja ja raastaa sydäntä. Kirjan luettuaan tuntuu kuin olisi käynyt jossain ihmellisessä, kauniissa paikassa, olo on kupliva, leijuva, onnellinen. Tämän kirjan meksikolaisessa tunnelmassa oli jotain samaa kuin Cecilia Samartinin Señor Peregrinossa, näin mielessäni lämpimiä värejä, kirkasta aurinkoa, tuulessa kuivuvia lakanoita, maissipeltoja ja kaktuksia.

Luin tämän kirjan huhtikuussa Satun Latinalainen Amerikka -aiheiseen minihaasteeseen. Kirja on pönöttänyt hyllyssäni varmaan toistakymmentä vuotta enkä ole aiemmin saanut aikaiseksi lukea sitä, mutta onneksi tuli tämä haaste ja tartuin vihdoin kirjaan. Minä nimittäin rakastin sitä syvästi! Tulenkin varmasti ikuisesti rakastamaan tätä kirjaa, jo pelkästään niiden muistojen myötä mitä minulla kirjaan liittyy. Luin kirjaa keväisessä Barcelonassa; pienellä aurinkoisella aukiolla appelsiinipuiden alla, kun taustalla soi katalonialainen kitara, meren rannalla auringonpaisteessa taustalta kuuluen espanjalaista puheensorinaa, Parc Güellissä taas kuunnellen samalla kaunista kitaransoittoa. Rakastin Barcelonaa, rakastin tätä kirjaa! <3 Espanja antoi tälle kirjalle vielä yhden ulottuvuuden lisää, tarina vei kertakaikkiaan mennessään.

Tämä oli samalla myös ensikosketukseni maagiseen realismiin, johon myös ihastuin ikihyviksi. Nyt jälkikäteen en edes ymmärrä miksen ole aiemmin lukenut yhtään kyseisen tyylilajin edustajaa. Jatkossa haluan ehdottomasti lukea lisää tämänkaltaista, fantasianomainen kerronta antaa muuten realistiselle tarinalle ihanasti potkua ja lisämaustetta. Pidin tästä kirjasta valtavan paljon, tämä oli ihana lukuelämys jota suosittelen ehdottoman lämpimästi kaikille. Kirjasta on kirjoittanut ja pitänyt myös Elma Ilona.

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Meksiko