Turkka Hautala: Paluu


Turkka Hautala: Paluu (Gummerus, 2011. 315 sivua.)

  Ihmiset luulevat niin. Viisaatkin, aikuiset ihmiset. Että on jotain suurempaa. Että millään mitään merkitystä on. 15- tai 18- tai 26-vuotiaina ne on jo kerran tajunneet totuuden, lukeneet Sivullisen ja kulkeneet hetken elämän älyttömyyden kyyryyn painamina. Kunnes ne on taas suoristaneet selkänsä, sulkeneet tietyt ajatukset mielestään, liittyneet kiinnostusta näyttelevien armeijoihin. Ne on katselleet niitä kolmea, neljää simppeliä juttua josta ne elämässä nauttii ja miettineet että ei kai tässä nyt kaikki voi olla. Siitä alkaa vuosikymmenten jahti. Ne etsii ranskankursseilta ja vuorten päältä. Huovutuskerhoista ja maratonreiteiltä. Laskuvarjovaljaista ja golf-kentiltä, siirtolapuutarhoista, sukututkimuksista. Ja joku löytääkin jotain. Mutta useimmat ei. Aikansa ne teeskentelee löytäneensä. Muttei ne oikeasti nauti.
  Minä nakkaan paskat koko jahdille. Minä olen onnekas: löysin jo kauan sitten omat juttuni. Yhtä on nytkin 0,75 litraa tuossa pöydänkulmalla. Toista lähden hetken päästä katselemaan sieltä missä olut on tummaa ja baarimikoilla kiltit. Ja kolmatta on tämän maailman hyllyt pullollaan.

Väinö Linna opiskelee valokuvausta Helsingissä. Hän ei ole vuosiin käynyt kotonaan, ja kirjeenvaihto isän kanssa on aluksi harventunut ja sitten loppunut kokonaan. Kun kesäloma koittaa, hän päättää palata Saloon etsimään isäänsä, alkoholisoitunutta entistä kustantajaa, joka on nimennyt poikansakin suuren kirjailijan mukaan. Hessu Linna, kavereiden kesken Hänkki, on oman elämänsä Bukowski, Miami Vice -asuinen parhaat päivänsä nähnyt naistenmies, joka ei ole koskaan kieltäytynyt naisen huomiosta tai tarjotusta alkoholista.

Väinön paluu vanhaan kotikaupunkiin tarkoittaa myös paluuta lapsuuden muistoihin, vuosiin jolloin äiti eli, sisko ja isä olivat vielä puheväleissä ja isä oli kännissä hauska. Väinö muistelee miten isä järjesti pojalle aarteenetsintää ja jännittävää agenttileikkiä, jossa Väinön piti käydä hakemassa isälle pullo keittiön kaapista Annikki-äidin huomaamatta. Myös tuoreempia asioita vyöryy mieleen: päivänä jolloin Väinö muutti pois kotoa, isä oli niin kännissä ettei pystynyt edes kohtaamaan poikaansa.

Salossa Väinö tapaa parhaan kaverinsa Veepeen, nuoruudenrakkautensa Henriikan, sekä lopulta isänsä. Kohtaamiset eivät ole helppoja, asiat ovat muuttuneet, ihmiset ovat muuttuneet. Väinö kipuilee oman epävarmuutensa, ujoutensa ja sosiaalisen kömpelyytensä kanssa. Kesäinen Salo näyttelee tarinassa oman roolinsa, ja antaa tapahtumille perin suomalaiset puitteet.

Pihan toisella puolella Väinö kääntyi oikealle. Ohi pubin jossa istuttiin hiljaa ja lyötiin kovaa, tien yli, läpi toisen liikekorttelin. Unohdetun puisen pikkukirkon vaalea torni nousi ilta-auringossa taivaaseen kuin varoittava sormi. Taustalla kohoava valtava riippakoivu haastoi sen korkeudessa. Oksat roikkuivat tumman peltikaton yllä kuin kuolevan naisen hiukset, väreissä joille ei ollut nimiä. Ohi seurakuntatalon jossa häntä oli houkuteltu Jumalan valtakuntaan ja armeijaan. Yläasteen pihalle, koripallokentän nurkkaan betoniporsaan päälle. Koulun rapatut keltaiset seinät sysäsivät liikkeelle nostalgian aallon joka huuhtoi tupakat esiin.


Oi. Mitä voin osata sanoa näin hienosta kirjasta? Tarinasta joka lipui ylitseni vaivattomasti kuin kesäisen järven aalto, joka syöpyi ihoni alle ja juurtui mieleni sopukoihin.

Aloitetaan siitä mitä tapahtui tämän kirjan jälkeen. Hautala sai minut kiinnostumaan Charles Bukowskista, ensimmäistä kertaa elämässäni. Lainasin kirjastosta Bukowskin teoksen Naisia. Kirjassa jumitan vieläkin sivulla 84, mutta Bukowski sai minut ymmärtämään jotain vielä syvemmin. Sen, miten lahjakas ja loistava kirjailija Turkka Hautala on. Miten Hautala osaa kirjoittaa Paluussa täydellisen bukowskilaiseen henkeen, sillä erotuksella että Hautala on paljon parempi kuin Bukowski itse.

Paluu on mestariteos: suomalainen, rehellinen ja kaunistelematon kertomus alkoholismista. Kirjasta puuttuu kuitenkin bukowskimainen brutaalius ja mässäily, Paluu on lempeä, myötäelävä, läpensä uskottava ja jollain suomalaiselle miehelle tyypillisellä karulla tavalla jopa kaunis kirja.

Kirjan henkilöt ovat niin uskottavia, että mielessäni heistä tuli oikeita, eläviä ihmisiä. Ja hei, onhan tämä Suomi, maa josta näitä linnan hessuja löytää penkeiltä makailemasta kun vain kävelee johonkin puistoon ja katselee ympärilleen. Väinö on mainio päähenkilö. Hänen ujoutensa ja epävarmuutensa on niin käsinkosketeltavaa, että lukiessaan tämän tunteet elää ominaan. Myös Väinön kaveri Veepee on letkeydessään ihastuttava hahmo. Lukiessani ajattelinkin useaan otteeseen että jokaisella pitäisi olla elämässään oma Veepee, lempeä, ymmärtävä ystävä, jolle voi kertoa kaiken, tunnustaa omat epävarmuutensa ja pelkonsa, jonka edessä voi riisua naamionsa ja lakata yrittämästä olla jotain hienompaa, jotain enemmän.

Salo ei ole minulle kaupunkina tuttu, mutta koska olen itse kotoisin miltei samankokoisesta kaupungista, Porvoosta, pikkukaupunkilainen elämänmeno tuntui tutulta ja alitajuntani taisikin sijoittaa tapahtumia Porvoon kaduille Salon sijasta.

Hautalan teksti on sujuvaa, soljuvaa ja vaivatonta. Kieli on miehisellä tavalla kaunista ja ilmaisu tarkkaa. Paluun kansikin on tavattoman kaunis... Minä rakastin tätä kirjaa. Kuten Jalosen Poikakirjalle, tällekin upealle teokselle soisin paljon lukijoita ja niin sakeita blogisavuja että ne saisivat minut yskimään! :)

Kirjan ovat lukeneet myös Kirsi, Katja, Ilse ja Joana.

Kommentit

  1. Sinäkin kirjoitat tästä hyvin houkuttelevasti - kirjan aihe vain on vähemmän houkutteleva, mutta näin hieno kirja pitää ehdottomasti lukea joskus!

    VastaaPoista
  2. Mä olen jostakin syystä ollut tosi epäluuloinen tätä kohtaan, mutta ehkä tämä tosiaan pitäisi laittaa TBR-listalle...

    VastaaPoista
  3. Maria Ja Morre, aihe ei ole kovin houkutteleva, se on totta. Minäkin ajattelin ettei suomalaisen keski-ikäisen miehen juopottelu ja yleinen renttuilu, sekä niistä lähipiiriin seuranneet ongemat ole mitään parasta kesäluettavaa. Onneksi muutamissa blogeissa tätä kirjaa tuotiin esiin hyvin positiivisessa valossa, ja onneksi lainasin tämän kirjaston pikalainatiskiltä - voin nimittäin ihan rehellisesti sanoa tämän olevan parhaita tänä vuonna lukemiani kirjoja!

    Tähän kirjaan kannattaa tarttua ilman ennakkoluuloja, voin luvata että se yllättää positiivisesti! :)

    VastaaPoista
  4. Vau, kuinka hyvin kirjoitit Paluusta. On kuin olisit jotenkin tavoittanut _kaiken_ mitä kirjassa on. Ja Paluu todellakin on huikean hyvä kirja. Hautala kirjoittaa kuin kumipallo, kiehtovasti ja näkökulmaa vaihdellen, aina jotenkin niin osuvasti.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kauhjaste hianost esittelyst! Hautala on torella hyvä kirjailija, suasittelen hänt lämpimästen kaikil. Mukava, et lainasis tähä ton maisemakuvaukse, on juur se sama koulu tosa tekstis, mitä mää ite ja mun tyttären ollan käytty. Lukeka kaikk vaan tääkin kirja, ja Salo kans!

    VastaaPoista
  6. Katja, kiitos! <3 Ihanasti sanottu! :) Paljon jäi sanomatta ja kertomatta, esimerkiksi se miten rakastettava hahmo Hessu oli, kuten teidän muiden arvioissanne sanottiinkin. Ja olet ihan oikeassa, Hautalan kerronta on juurikin osuvaa ja kiehtovan oivaltavaa.

    Kirsi, :D !! Ihanaa murretta! Paluussakin nämä puhekieliset pätkät olivat kuin harvinaista herkkua, esimerkiksi se kohtaus jossa teinitytöt puhuivat Noimannista eli Niämisen Pertistä... :D Hautala on huikea! <3 Ja voin vain kuvitella millaista kirjaa on lukea kun tuntee paikat ja näkee ne silmissään ihan elävinä...

    VastaaPoista
  7. Minulla on tämä lukulistalla, hyllyssä jo odottamassa. Pidin valtavasti hautalan esikoisesta, Salosta ja luulen, että pidän tästäkin. Palaan sitten tarkemmin arvioosi:)

    VastaaPoista
  8. Tämän arvostelun jälkeen mun on varmaan pakko lukea tämä kirja.

    VastaaPoista
  9. Kiinnostuin tästä kirjasta aluksi juuri tuon upean kannen perusteella. Sitten luin juonesta edellämainitsemistasi blogeista ja säikähdin, sillä kannen perusteella odotin jotakin ihan muuta. Mutta nyt kun luin tämän sinun arviosi, alkoi kirja kiinnostaa uudelleen. Haluan tarttua tähän vielä, voi itku, milloinkahan ehtisin... :)

    VastaaPoista
  10. Sanna, oi, sinulla on vielä tämä hieno lukukokemus edessä! Minä taas lainasin kirjastosta Salon heti Paluun luettuani, mutta haluan pitää vähän väliä näiden kahden kirjan lukemisessa, Paluu kun on vielä mielessäni uskomattoman vahvana. Haluan vielä vähän viipyillä Paluun tunnelmissa ennen uutta Hautalaa... :)

    Katri, hienoa!! :D Lue pian, ihan varmasti ihastut!!

    Amma, tämä kirja kannattaa ihan ehdottomasti lukea, vaikka sen aihepiiri tuntuisikin olevan oman mukavuusalueen ulkopuolella, tai ei muuten kiinnosta. Hautala on upea suomalainen nuori kertoja, jolla on todellakin kirjoittamisen lahja! :)

    VastaaPoista
  11. Oi mikä teksti! Minulla on Salo odottamassa omana hyllyssä, Paluu sitten ehkä sen jälkeen. Sait minut kyllä totaalisesti innostumaan tästä.

    Olen onnellinen, että olen blogiharrastuksen aloitettuani lukenut paljon enemmän kotimaisia kirjoja, mikä maailma!

    Kiitos Sara!

    VastaaPoista
  12. Linnea, kiitos paljon! <3 Ja ihanaa jos innostuit Paluusta, se on niin upea kirja että se totisesti ansaitsee runsaasti lukijoita! :)

    Ja sama juttu, minäkin olen blogiharrastuksen myötä löytänyt uusia upeita kirjoja ja kirjailijoita, varsinkin miehiä joita olen aiemmin lukenut niin kovin vähän. Erityisesti siitä olen tavattoman onnellinen että olen löytänyt raudanlujan kotimaisen kolmikon: Joel Haahtelan, Olli Jalosen ja nyt uusimpana Turkka Hautalan! <3

    VastaaPoista
  13. Psst, Sara, sinut on haastettu! ;)

    VastaaPoista
  14. Uu, kiitos haasteesta Amma! :) Teinkin jo yhden listan mutta voisin tehdä vielä toisen top 10 -listan lähipäivinä, vähän eri ajatuksella... :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit