Sami Hilvo: Viinakortti


Sami Hilvo: Viinakortti (Tammi, 2010. 208 sivua.)

  Silmäni tottuivat hämärään vähitellen. Etsin sinua katseellani ja löysin kuumeesta kiiluvat silmäsi. Ne olivat auki ja katsoivat minua, tunnistivat minut. Taisit hymyillä. Astelin kuorsaavien ja unissaan puhuvien ohi ja yli. Tulin makuulle viereesi varovasti, etten herättäisi toisella puolellasi lepäävää uupunutta veljeä. Karkean huovan alta löysin kätesi ja otin sen omaani. Silmäsi rauhoittuivat, suljit ne ja nukahdit.
  Katselin kamiinan lieskojen väsynyttä tanssia kuivuvilla jalkaräteillä. Siinä sinä olit, Toivoni.
  Puhdasta. Kuin kotona. Siihen piti takertua, kun vielä voi. Puristit kättäni heikosti.

Sami Hilvon esikoisteos Viinakortti kertoo kolmen sukupolven miehistä ja kielletystä rakkaudesta.

Talvisotaa edeltävänä kesänä nuori rajavartiosotamies, Urho, viettää aurinkoisia syyskesän päiviä kalliosaarella salaisen rakastettunsa kanssa. Rakas on Toivo; komea urheilijapoika, lupaava keihäänheittäjä, jonka hiukset hohtavat valoa ja jonka huulet ovat pehmeät mutta parransänki raapiva poskea vasten. Tulee lokakuu ja käsky lähteä ylimääräisiin kertausharjoituksiin, ja lopulta marraskuun viimeisenä päivänä syttyy sota. Rakkaus kestää, ja miehet kestävät yhdessä talvisodan ja jatkosodan kauhut, mutta rauhan jälkeen elämä pakottaa miehet erilleen. On avioiduttava naisten kanssa ja hankittava lapsia, kuten yhteiskunta nuorilta miehiltä odottaa.

Toisaalla seurataan nykyajassa elävää nelikymppistä Mikaelia, Urhon pojanpoikaa. Mies palaa perinnöksi saamaansa isovanhempien taloon isoäitinsä hautajaisiin. Hän saa huomata asioiden olevan ennallaan, tyhjäksi jäänyt mummola tuntuu yhtä kotoisalta kuin lapsuudessa ja sukulaisten suhtautuminen mieheen on yhtä viileän välttelevää kuin ennenkin. Hautajaisten jälkeen Mikael päättää jäädä asumaan taloon ja alkaa tehdä siitä kotiaan. 

  Talo on tottunut läsnäolooni. Myös minä olen tottunut itseeni talossa. Olen tottunut sen aikaan. Kaadan lisää konjakkia.
  Menen olohuoneeseen, jossa tikitti jo silloin seinäkello, se lyö kerran. Palaan isoisän tuoliin lasi kädessäni. Tuolin jouset ovat kovat ja ryhdikkäät. Tuolin käsinojien saumat ovat ehjät. Tuoli on kuin uusi. Se on uusi. On vuosi 1954 ja ulkona kesäkuun kirkas päivä.

Mikael pukee päälleen edesmenneen isoisänsä, sittemmin alkoholisoituneen nimismiehen vanhan virkapaidan jonka rintataskussa on vielä tallessa miehen viinakortti, henkilökohtainen myymälätodistus väkijuomien ostoon. Hän alkaa tutkia isoisän työhuonetta, ja löytää työpöydän laatikosta kasan Urhon vanhoja sota-aikaisia päiväkirjoja. Tekstien, valokuvien ja kirjeiden kautta Mikael siirtyy menneeseen aikaan, opettelee tuntemaan todellisen isoisänsä ja ymmärtää että heitä yhdistää muukin kuin perinnöksi saatu paita ja tarve hakea alkoholista hetkellistä helpotusta.


Viinakortti on vahva ja kaunis esikoinen tärkeästä mutta hiljaiseksi vaietusta aiheesta, kahden sotilaan välisestä rakkaudesta. Kertojana vuorottelevat kaksi miestä ja tarinaa kuljetetaan menneessä ja nykyajassa, tämä on minusta toimiva ratkaisu. Rakastin Urhon osuutta tarinasta, se oli niin koskettava, aito, lämmin, ja väkevää kaipausta täynnä. Mutta Mikaelin osuus ei saanut minua täysin vakuuttuneeksi, siksi tämä ei minusta ollut kokonaisuutena ihan niin loistava teos kuin olisin suonut tämän olevan.

Teoksessa käsiteltiin tavallaan kolmen sukupolven elämää, mutta kuitenkin niin että yhden miehen osuus sivuutettiin antamalla epämääräisiä vihjeitä; Mikaelin isän annettin ymmärtää olevan myös vähintäänkin bi-seksuaali, mutta tämä vihjailu tuntui turhalta ja tarinan kannalta ylimääräiseltä. Mielestäni kirjailija olisi voinut keskittyä kokonaan Urhoon ja Mikaeliin, ja teos olisi siten ollut ehjempi kokonaisuus. Tai mennäänpä vielä pidemmälle, tämä koko romaani olisi voinut keskittyä pelkästään Urhoon ja Toivoon, ja silloin tämä olisi ollut minun mielestäni napakymppi!

Mikaelissa oli henkilönä jotain epämääräisen epämiellyttävää. Ehkä minua ärsytti se pieni ylimielisyyden tunne joka miehestä huokui, runsas alkoholinkäyttö ja se että mies vaikutti olevan vähän hukassa itsensä kanssa ja se tuntui ilmenevän yleisenä tympeytenä. Kummalliselta tuntui myös se että vaikka Mikael oli kaikista tarinan miehistä se ainoa jolla oli mahdollisuus rakastaa ja elää vapaasti, hän ei tuntunut sitä itse osaavan arvostaa. Mitä isoisänsä olisikaan antanut samasta mahdollisuudesta!

Mutta Urho ja Toivo olivat ihania! Yksi kaikkien aikojen lempielokuviani on Brokeback Mountain, ja yhteneväisyydet tämän teoksen kanssa olivat monelta osin ilmeisiä. On kaksi miestä, aito, syvä rakkaus, toisen halu perustaa yhteinen maatila, salaisia hetkiä yhdessä, paitakin... Oih. <3 Päällimmäiseksi minulle jäi tästä kirjasta lämmin ja hyvä olo, siitäkin huolimatta että se sisälsi niin paljon surua, toisen ihmisen ikävää ja toteutumattomia haaveita. Harvassa kirjassa kerrotaan kahden ihmisen välisestä rakkaudesta näin koskettavasti kuin tässä ja erityisesti eräs sodanaikainen miesten välinen hellä hetki sai miltei kyyneleet silmiini. Romantiikkaan voi riittää kaksi ihmistä, saunapuhdas iho ja pari kynttilää, silloinkin kun sota riehuu ympärillä. 

Viinakorttia on luettu ahkerasti muissakin blogeissa, arvioita ovat kirjoittaneet myös anni.m, Satu, Anki, Jori, Jum-Jum, HannaZephyr ja Sanna. Jään innolla odottamaan Hilvolta lisää luettavaa!

Kommentit

  1. Minäkin tykkäsin tästä hurjasti, juuri Urhon ja Toivon tarina oli niin koskettava ja kaunis. Oih, ja Brokeback Mountain on ihana♥ en vain ole pystynyt vielä katsomaan sitä uudestaan Heath Ledgerin kuoleman jälkeen..

    VastaaPoista
  2. Tämä oli kyllä hyvä, mutta olin samaa mieltä kanssasi siitä, että (kaikkien) eri sukupolvien homoseksuaalisten taipumusten mukaantuominen oli jotenkin turhaa ja liiallista. Erittäin kaunis rakkaustarina kuitenkin! Ja uskon, että Mikael oli ihan tehty vähän epämiellyttäväksi. Olihan hän sitä myöten aika eläväkin, inhimillinen heikkouksineen.

    VastaaPoista
  3. Sanna, en ole varmaan koskaan itkenyt leffateatterissa niin paljon kuin nähdessäni ensi kertaa Brokeback Mountainin. :) Olen katsonut leffan sen jälkeen varmaan viitisentoista kertaa (varmaan hullua mutta tykkään katsoa lempielokuviani uudestaan ja uudestaan :), enkä koskaan pysty katsomaan sitä kuivin silmin...

    Karoliina, hyvin sanottu. Poika ja isoisä olisivat riittäneet, isän seksuaalisuus siinä välissä oli tarinan kannalta ihan turha elementti. Ja totta, mietin juuri että tämä oli kauniimpi ja aidompi rakkaustarina kuin mitä monista viihteellisistä, "hömpähtävistä" romantiikkakirjoista löytää. :)

    Uskon myös että Mikaelin epämiellyttävyys oli tahallista. Toisaalta mies vaikutti epäkypsältä siten että minusta tuntui koko ajan kuin lukisin kaksikymppisestä miehestä, vaikka Mikael olikin neljäkymppinen. Joissakin tarinoissa ei haittaa vaikka päähenkilö on epämiellyttävä, mutta tässä minua vähän kyllä haittasi. :)

    VastaaPoista
  4. Mie kirjoitin myös arviooni saman joka teitä häiritsi, miksi homoseksuaalisuus oli kirjoitettu kaikkiin kolmeen sukupolveen. Tuntui kuin sillä olisi haluttu korostaa homoseksualisuuden geeniperimää. Se oli mielestäni suurin ongelma muuten niin hyvässä teoksessa. :)

    VastaaPoista
  5. Minäkin luin jokin aika sitten Viinakortin ja hämmästyin kun siinä oli niin paljon samaa kuin Brokeback Mountainissa paitaa myöten. Ja minäkin katsoin leffan aika monta kertaa, piti oikein kirjautua johonkin ulkomaanelävien leffakeskustelupalstallekin keskustelemaan henkilöiden luonteenpiirteistä ja kaikesta muusta mahdollisesta englanniksi, ja minä en siis todellakaan osaa kunnolla englantia. Olen jälkeenpäin miettinyt, että mihin hermoon BM kolahti.

    VastaaPoista
  6. Hanna, ihan totta. Se oli häiritsevää ja vähän jopa epäuskottavaa. Jos tarinasta olisi vähän leikattu pois ylimääräistä, se olisi ollut aivan mahtava. Nytkin se oli jo tosi hyvä. :)

    Kirsti, samaa minäkin olen miettinyt itsestäni. :) Tosin olen kyllä ihan toivoton romantikko, ja minuun tuollaisen traagiset rakkaustarinat uppoavat aina, mutta silti Brokeback Mountainissa (ja samoin tässä Viinakortin Urhon ja Toivon tarinassakin) oli jotain aivan erityisen ihanaa... BM tuntuu olevan elokuva joka on monelle kolahtanut kovaa. :)

    VastaaPoista
  7. Itse luin tänään tämän kirjan yhdeltä istumalta ja olin aivan lumoutunut, en onnistunut kirjoittamaan yhtä hyvää arviota kuin sinä. Oli aivan mahtavaa huomata, että joku muu on ajatellut tästä kirjasta lähes täysin samoin kuin itse ajattelin. Itse totesin pikaisessa arviossani, että tämä kirjahan on juuri kuin Suomen Brokeback mountain, eikä siinä mitään loistava novelli ja loistava elokuva sekin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit