Katja Kettu: Kätilö


Katja Kettu: Kätilö (WSOY, 2011. 344 sivua.)

Minä olen kätilö Jumalan armosta ja kirjoitan nämä rivini sinulle, Johannes. Minulle kaikista maailman ihmisistä on Herramme Kaikkivaltias viisaudessaan antanut kyvyn lahjoittaa toisille elämä ja toisilta tuhota se. Kumpaakin olen tässä maailmanpaloon hukkuneessa elämässäni antanut, elämää ja kuolemaa vastavuoroin, enkä tiedä johtuuko elämäni kulku tämän ajan rummutuksesta vai siitä, että Herra sen perimmiltään tällaiseksi on tarkoittanut. Tämä kyky on ristini ja pelastukseni, taakkani ja tuomioni ja määrännyt elolleni mutkaisen polun kauas kotoani ja sinusta, rakkaani.


Kesäkuu 1944 Lapin Parkkinassa, Petsamon kunnan kirkonkylässä. Eletään jatkosodan viimeisiä aikoja, vain hetkeä ennen Lapin sodan alkamista. Päähenkilönä on kätilö Jumalan armosta, aikanainen, vanhapiika, 36-vuotias impye. Ei mikään tavan nainen, vaan luonnonvoima, yhteisössään hyljeksitty ja ylenkatsottu punikkiäpärä, Vikasilmä. Kätilön hoitaessa Näkkälän Lispetin lapsenpäästöä saapuu kylään vieras mies, saksalaissuomalainen SS-upseeri ja valokuvaaja Johann Angelhurst. Mies tulee synnytystupaan kuvaamaan kaunista äitiä ja vastasyntynyttä, ja kun kätilö seisoo sängyn vieressä poikkipurtu napanuora vielä suupielestä roikkuen, tuntee hän miehen katsovan itseään kuin ei kukaan ole ennen katsonut. Nainen sulaa, liukenee, uppoaa jonnekin syvälle alkumereen. Otetaan yhteiskuva, johon upseeri tempaisee naisen vierelleen seisomaan. Nainen huumaantuu miehen hajusta.


Sillä aikaa nuuhkin. Haisit niin tuskaisen hyvälle. Hirvaan turkkiin sivellylle linnunmaidolle. Karkeaksileikatulle virginialaiselle ja nurkantakuselle. Suopursuihin hierotuille lapsensormille. Jumalan paidalle. Silkalle mulkulle etkä millekään.


Miehen ääni on kuin meripihkaa ja tervashongan kytösavua, ja kun mies poistuu talosta, kätilö tietää kohtalonsa hänelle näytetyn.


Ja jostakin minusta kumpusi rukous, joka oli vahvempi kuin mikään rukous koskaan ennen. Katsoin sitä aukkoa jonka iltaan olit jättänyt. Painoin otsaani viileää lasia vasten ja anelin: Jumalani, tuon miehen mie haluan.
  Jos Jumalani tuon saan, niin toista en vaadi.


Saadakseen olla miestä lähellä kätilö järjestää itsensä sairaanhoitajaksi samalle vankileirille Titovkaan, jossa mies on komennuksella. Naisesta tulee Fräulein Schwester, saksalaisten näennäisessä arvossa pitämä hoitaja, joka leikkaa pois kuoliot, täisaunottaa vangit, sahaa tuhoutuneet raajat irti luusahalla ilman puudutuksia, ja tarkistaa uudet vangit esinahattomuuden varalta. Sota näyttää kätilölle rumimmat kasvonsa, mutta helvetinkin keskellä naisen sydämessä roihuaa rakkauden liekki.


Uusi lukuvuosi alkoi huikean hienolla romaanilla! Luin Kätilöä kuin kuumeessa, ensimmäisiltä sivuilta lähtien kätilön tarina tunkeutui lähes väkivalloin ihoni alle. Ketun kerronta on päähenkilönsä näköistä ja hurjuudessaan niin elävää, etten edes tuntenut lukevani romaania, vaan elin sen tapahtumat sisälläni. Näin silmissäni vuonojen kauneuden, kuulin meren huokaukset ja valaiden laulun, tunsin kohmeiset käteni ja nälän, jota edes hädässä syöty talikynttilä ei pystynyt hetkeksi vaientamaan. Pystyin haistamaan tupakan, kanervat ja mullan, rautaisen verenhajun, hikiset kainalot, kusenlemun ja kuoleman makean löyhkän. Kätilö on kaikkien aistien ilotulitus, jollaiseen vain loistava kirjoittaja kykenee.

Romaani on hurja kuin Jäämerellä riepova tuuli, villi ja rohkea teos täynnä alkukantaista voimaa, viettejä ja vetovoimaa. Se saa lukijan vuoroin hengästymään ja pidättämään hengitystään, tuntemaan viiltävää tuskaa ja pahoinvointia - ja pienten ohikiitävien hetkien ajan myös kuplivaa iloa, onneakin. Se on samanaikaisesti ruma, kaunis ja tärkeä tarina vaietuista aiheista, Suomen ja Saksan aseveljeydestä toisen maailmansodan aikaan, Lapin sodasta ja suomalaisnaisten sodanaikaisista rakkaussuhteista saksalaisiin sotilaisiin. Se tuo etäisesti mieleeni Leena Landerin upean teoksen Käsky; aihe ja kieli ovat toisistaan eroavat, mutta kummassakin teoksessa on samanlaista hurjaa rohkeutta ja voimaa, romaaneja yhdistää upea henkilökuvaus ja pieni ripaus mystisyyttä.

Vaikka Ketun kerronta on monella tapaa väkevää, rajua ja rumaa, en voisi kuvitella tätä tarinaa kerrottavan millään muulla tavalla. Sellaistahan sota on uhreineen, raiskauksineen ja ihmiskokeineen ollut - väkevää, rajua ja rumaa. Kettu saa kuitenkin sanottua paljon myös vähäeleisillä lauseilla; kun kätilö löysi tienvarresta lepäämästä niskalaukauksen väsyttämiä juutalaissotilaita, lause tuntui rankemmalta kuin moni muu rajummin sanakääntein kerrottu.

Ja vaikka Kätilö sisältää paljon lähes sietämätöntä rumuutta - haisevia ja likaisia ihmisvartaloita, eritteitä, sodan kamaluuksia ja ihmismielen käsittämätöntä, silmitöntä julmuutta - se sisältää myös ripauksen kauneutta; luontoa parhaimmillaan, vuonoja, kanervia ja suopursuja, kylmää turkoosia merivettä ja valaiden laulua, ja sitä puhdasta ja kaikennielevää rakkautta, joka saa elämän jatkumaan ja tekee joskus maailmasta kaikesta pahasta huolimatta hitusen verran paremman paikan. Se kertoo käsistä, joiden toivoisi pitävän kiinni silloinkin kun maailma kaatuu, se kertoo vilpittömästä halusta auttaa lähimmäistä, sillä kun puu kaatuu, se nojjaa naapuriin. Kätilö on järkyttävä, mutta upea pienen ihmisen selviytymistarina, joka tuskin jättää ketään kylmäksi. Se on tarina ihmisyydestä äärimmäisen epäinhimillisyyden kurimuksessa. Millaista on, kun sota saa ihmisestä otteen? Mikä tekee ihmisestä ihmisen?

Luettuani kirjan loppuun tunsin itseni uupuneeksi, olin haavoilla ja turta. Toisaalta tunsin itseni kuitenkin iloiseksi, etuoikeutetuksi ja ylpeäksi: meillä on Suomessa upean lahjakkaita ja taitavia kirjailijoita, Katja Kettu ansaitsee ehdottomasti paikan eturivissä!

Kätilö voitti ansaitusti juuri viime viikolla Blogistanian Finlandian (vieläkin jaksan ihmetellä, miksei teosta valittu Finlandia-ehdokkaaksi??). Kirjaa on luettu jo suhteellisen paljon kirjablogeissa, ainakin näissä: Hiirenkorvia ja muita merkintöjäIlselä (jonka emäntä Minna ei suosittele kirjaa nukkaisille sieluille - olen samaa mieltä!), Leena LumiVielä yksi riviErjan lukupäiväkirjaTäällä toisen tähden allaLuen ja kirjoitanSonjan lukuhetket ja Kirjahamsteri.

Kommentit

  1. Olet aivan oikeassa: Tätä kirjaa ei voi kerta kuin juuri näin, Ketun uniikkiin rajuun tyyliin.

    Minulta tämä ei vienyt voimia, vaan sain kuin jotain outoa voimaannuttavaa vimmaa sisääni. Paras ystäväni on nyt yhden rankan jutun edessä ja hän sanoi, että juuri nyt, hän tarvitsee Kätilön. Tässä kirjassa on taikaa, joka tulee jäämeren tuulista, valaiden laulusta, erotiikasta, nälästä ja myös kokonaisuuden sielua raapivasta karkeankauniista kuin myös julmanrumasta.

    Sinulta upea arvostelu upean kirjan henkeen!

    VastaaPoista
  2. Voi että. Kätilö tuntuu tosiaan yhdeltä hienoimmista kotimaisista romaaneista vuosiin. Olen kierrellyt omassa hyllyssäni odottavaa Kätilö hieman kuin kissa kuumaa puuroa. Kirja kiinnostaa ja olen varma, että pidän siitä. Samalla kuitenkin pelkään olevani hieman liian nukkainen tai herkkä sielu. Siksi odotan oikeaa aikaa ja luen Kätilön nyt kevättalven mittaan päivien valostuessa.

    Kirjoitit hienosti, voimallisesti!

    VastaaPoista
  3. Kirjoititpa vaikuttavan arvion, mutta toisaaltä näin vaikuttavasta romaanista sellaista ei voi olla kirjoittamatta :) Minun on tarkoitus kirjoittaa tästä omani, mutta kun olen lukenut näitä voimakkaita arvosteluja, tuntuu, että en enää voi mitään lisätä. Aivan hurjan mainio on tämä, kiitollinen olen minäkin, että Ketun kaltaisia vahvuuksia meidän hyllyihimme voi tupsahtaa!

    VastaaPoista
  4. Oi, kirjoitit hienosti tästä kirjasta ja siitä mitä siltä sait!

    En tiedä uskalsinko itse päästää tätä tarinaa ollenkaan noin liki, mutta upea kirja tämä oli minustakin.

    VastaaPoista
  5. Minulla on ollut sama tilanne kuin Katjalla, että jotenkin en ole tohtinut vielä tähän tarttua. Aion kyllä, ehkä piankin.

    VastaaPoista
  6. Minäkin säästänen tätä valoisimpiin aikoihin kuten Katja mutta sanottava on että voi miten hienosti Sara kirjoitat! Tässä istun iho kananlihalla ja ihmettelen, että onpa kirjoitettu kirja ja siitä arvio. Kiitos.

    VastaaPoista
  7. Kirjoitit hienosti, odotan mielettömästi että saan tämän käsiini. Tuo, että kirjan kieli sopii sen tarinaan, on varmasti totta: Ei sodasta minusta tarvitsekaan kirjoittaa mitenkään kauniisti tai edes kaunistellen.

    VastaaPoista
  8. Kiitos hienosta arviostasi! Tämä on kirja jonka haluan hyvin piakkoin lukea.

    VastaaPoista
  9. Voi miten vahvasti sinä kirjoitit! En ole vielä Kätilöön tarttunut, anna pölyn vähän laskeutua. Ehdottomasti kuitenkin luen!

    VastaaPoista
  10. Nyt vasta visiitillä - oli ihan jäänyt minulta huomaamatta tämä tekstisi!

    Niin samalla tavalla kirjan koin, vahvasti ja kaikkien aistien kautta. Sillä aisteja käyttää myös kirjailija ja kuvailee. Paljon hajuaistia hyödyntäen. Kuin eläimiä ovat ihmiset sodan ja rakkauden jaloissa ja sitten niin inhmillisisä ja täynnä toivoa toisesta ihmisestä ja kosketuksesta.

    Hieno kirja, joka olisi minustakin ansainnut ehdokkuutensa Finlandia-kilpailussa. Onneksi sentään Runeberg-palkinnolla kohotettiin tämä kirja näkyväksi.

    Tällaista murteen paloa en ole kokenut myöskään monessakaan kirjassa. Voimakasta ja puheen kanssa yhteen solahtavaa, rytmisesti rikasta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit