Ian McEwan: Vieraan turva


Ian McEwan: Vieraan turva (Otava, 2010. 138 sivua. Alkuteos The Comfort of Strangers, 1981. Suomentanut Marja Alopaeus.)

  Mutta he tunsivat toisensa yhtä hyvin kuin tunsivat itsensä, ja heidän likeisyydestään, jokseenkin kuten turhan lukuisista matkalaukuista, koitui alituista harmia; yhdessä he liikkuivat hitaasti, kömpelösti, tekivät viheliäisiä kompromisseja, ottivat onkeen mielialan hiuksenhienoja ailahteluja, paikkailivat säröjä. Yksilöinä he eivät hevin loukkaantuneet; mutta yhdessä he onnistuivat loukkaamaan toisiaan ällistyttävin, odottamattomin tavoin; tuolloin loukkaaja - näin oli käynyt kahdesti sitten heidän tänne saapumisensa - ärsyyntyi toisen tympäisevään herkkätunteisuuteen ja niin he vaieten jatkoivat kiemurtelevien kujien ja äkkinäisten aukioiden tutkimista, ja samalla kun kaupunki joka askeleella loittoni he lukkiutuivat yhä lujemmin toistensa läsnäoloon.

Sydänkesän aikaan keski-ikää lähestyvä pariskunta, Mary ja Colin, lomailee Venetsiassa. He eivät ole naimisissa, tai edes asu yhdessä, mutta seitsemän vuotta kestänyt yhdessäolo on muovannut parisuhteesta alun intohimon laimennuttua tutun ja turvallisen kumppanuussuhteen. Hivenen jopa väljähtynyt suhde hakee suuntaviivojaan ja yhdessäolo on jatkuvaa oman tilan hakemisen, toisen huomioimisen ja yhdessä tekemisen tasapainottelua. Loma kauniissa ja helteisessä kaupungissa soljuu kuitenkin päivästä toiseen melko miellyttävissä tunnelmissa.

Kunnes eräänä iltana yksi asia johtaa toiseen: Mary ja Colin lähtevät hotelliltaan liian myöhään, eksyvät, ja törmäävät kohteliaaseen mutta salaperäiseen mieheen, joka haluaa auttaa heitä. Pariskunta päätyy lopulta uuden tuttavansa, Robertin, palatsiin, ja tapaa myös tämän Caroline-vaimon. Palatsi on vaikuttava ja tarjoilut maistuvia, mutta jo ensimmäisen yhteisen illan aikana Mary ja Colin huomaavat, että pariskunnan käytöksessä on jotain outoa ja ahdistavaa.


Olen lukenut Ian McEwanilta aiemmin vain romaanin Rannalla, josta en pitänyt ollenkaan. Tämä ei kuitenkaan ollut välttämättä sinänsä kirjan syy, vaan luulen (tiedän) lukeneeni kirjan täysin väärään aikaan. Olin itse hankalassa elämäntilanteessa, ja McEwanin romaani sai mielessäni aikaan vain lisää ahdistusta ja pettyneen olotilan. Tiedostin kuitenkin jo silloin (ainakin jollain tasolla), että kyllä McEwan kirjoittaa osaa, ja olen jo pitkään suhtautunut miehen muuhun tuotantoon uteliaisuudella. Nyt tuli vihdoin Vieraan turvan vuoro.

Ja kyllä, tämä toimi minulle paremmin kuin Rannalla. Luettuani lukuisia blogiarvioita, joissa Vieraan turvaa kuvataan piinaavaksi, ahdistavaksi ja brutaaliksi odotin suoraan sanottuna jotain paljon hurjempaa, mutta kirja osoittautui pikemminkin psykologisesti viiltävän tarkkanäköiseksi kuvaukseksi siitä, miten ihmismieli ja parisuhde toimivat, kun niitä uhkaa jokin tuntematon. Toki tarinassa on sellaistakin, joka ahdistaa sekä kirjaa lukiessa että sen jälkeen, mutta ne mustimmat ja ahdistavimmat asiat jäävät rivien väleihin. Pinnan alla tuntuu ensimmäisiltä sivuilta lähtien selittämätön mutta voimakas ja pahaenteinen jännite, joka kasvaa tarinan loppua kohden huippuunsa hienovaraisesti ja kuitenkin samalla niskavilloja mukavasti nostattaen.

Tarinan miljöö viehättää. Upeat vanhat kirkot, kanavien yli kaartuvat kivisillat ja kahvilaorkesterien, pulujen ja turistien kansoittamat aukiot tarjoavat tapahtumille vaikuttavat puitteet. Kuvailu on elävää: iltailma tuntuu kermaiselta kun yöllä taas kolea suolainen tuuli puhaltelee pitkin katuja, ilmassa sekoittuvat vahvan kahvin, sikarinsavun ja mädän kalan aromit, hiljaisuuteen verhoutuneet vanhukset ja suonikkaat kalastajat kansoittavat rantakatuja Venetsian herätessä uuteen päivään. Ollaan yhdessä maailman varmasti hurmaavimmista kaupungeista, mutta kauniin miljöön sisällä on toinen, pienempi maailma, jossa kaikki varsinaisesti tapahtuu: se tiivis kupla, jonka Maryn ja Colinin välinen turhautumien täyteinen suhde muodostaa. Kirjassa McEwan tarkastelee yhden parisuhteen anatomiaa melkein pelottavan tarkkanäköisesti. Myös henkilöhahmot on rakennettu oivallisesti: Mary ja Colin ovat aitoja ja moniulotteisia, he tuntuvat oikeilta ihmisiltä oikeine tunteineen ja ajatuksineen, kun Robert ja Caroline taas jäävät sopivasti pientä pahoinvointia aiheuttavaksi mysteeriksi. Pohdin lukiessani, että Robert on ehdottomasti yksi oksettavimmista kohtaamistani henkilöhahmoista pitkään aikaan.

Pienoisromaani on mielestäni tälle tarinalle juuri sopiva mitta. Tämän mittaisena tarina ja etenkin McEwanin miltei tuskastuttavan verkkainen ja yksityiskohtaisesti kuvaileva kerronta toimii, mutta myönnettäköön - jos tätä olisi pitänyt lukea neljä-, viisisataa sivua niin kesken olisi jäänyt (jopa minulta, verkkaisen kerronnan ystävältä). Pienoisromaanina tarina on kuitenkin hieno ja enimmäkseen otteessaan pitävä. Erityisesti ihastelin lukiessani romaanin ajattomuutta. Runsaasta yksityiskohtaisuudesta huolimatta McEwan ei kerro tai kuvaile oikeastaan mitään sellaista, joka auttaisi lukijaa sijoittamaan tarinan johonkin tiettyyn vuoteen tai aikakauteen, ja siksi romaani tuntuu nyt varmasti yhtä tuoreelta kuin ilmestyessään yli kolmekymmentä vuotta sitten.

Ei minusta aivan McEwan-fania vielä tämänkään romaanin jälkeen tainnut tulla, mutta jatkan entistä mieluummin matkaani kirjailijan tuotannon parissa. Vieraan turvan luettuani haluan ehdottomasti nähdä myös kirjan pohjalta tehdyn elokuvan. Uskon sen olevan hyytävä! Kirjaa on luettu paljon, ja siitä ovat bloganneet myös mm. KaroliinaJoanaJaanaessielinaSusaPaulaAnnikaKatjaLeena ja Erja. Romaani on jakanut harvinaisen paljon mielipiteitä, joten kannattaa käydä kurkkaamassa, mitä muut ovat siitä sanoneet!

Kommentit

  1. Vieraan turvasta jäi hurja tunne, huijauksen maku. Venetsian kuvaus oli kaunista, ja kirjailija viettelee salavihkaa täysin johonkin muuhun. McEwan on kyllä taitava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, ei Vieraan turva tosiaankaan kylmäksi jättänyt. Luin sen alkuviikosta ja yhä vaan se mietityttää. Ja mielenkiintoista oli myös se, että vaikka moni muu Venetsia-kirja (esimerkiksi Brodskyn Veden peili) on herättänyt hillittömän Venetsia-kuumeen, tämä ei, vaikka kaupungin kuvaus oli tosiaan kaunista ja houkuttelevaa. :)

      (Nähdäänhän tänään? <3 )

      Poista
  2. Sara, minusta Vieraan turva on Ian McEwanin kärkikolmikossa. Tosin olen hänen suuri faninsa, joten laitan sinne milloin mitäkin vähän vaihdellen ja tuulista riippuen. Tämä kirja on piinaa ja en ikinä suosittele kenellekään tästä tehtyä elokuvaa. Kirja itsessään on jo aika rankka etenkin jos alkaa samaistua...

    Jaksan aina ihmetellä, milloin McEwan saa Nobelinsa, sillä sen hän kyllä on ansainnut.

    Monelle Rannalla on kiinnostavin ja se onkin nyvä, mutta pidän Vieraan turvaa vieläkin vahvempana.

    Launantai on myös oma McEwan -suosikkini.

    Kiva, että olet löytänyt tämän kirjan. Minulla oli näitä kaksi ja paras ystäväni sai just viime viikolla toisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, mielenkiintoista! Itse olen tosiaan lukenut vasta tämän ja Rannalla, mutta nyt syttyi kiinnostuu lukea lisää. Sovituksen olen nähnyt elokuvana, ja se on yksi ehdottomista lempileffoistani, joten ehkäpä luen sen seuraavaksi. Ja kyllä minä ttämän Vieraan turvankin haluaisin elokuvana nähdä. Painan mieleeni, että omalla vastuulla... :)

      Minä taas en pitänyt Rannalla-romaanista, mutta tunnustan, että lukuajankohta oli sille kirjalle täydellisen väärä. Olen alkanut miettiä, että pitäisiköhän sille antaa toinen mahdollisuus...

      Poista
    2. Olennähnyt Sovituksen niin monasti, että en enää tiedä...

      Hyvin monet, jotka eivät muuten ole yhtä hulluna Ian McEwaniin kuin minä, ihastuvat Rannalla -romaaniin. Se on hiukan erilaista McEwania...Yritä ja mieti lukiessa, miksi siinä käy niin kuin käy. Minäkään en tajunnut, mutta minullapa oli yksi tarkka lukija, joka ilmoitti syyn kommenteissa.

      Poista
    3. Leena (vastailen täällä melkein puoli vuotta vanhoihin kommentteihin - kääk!), minulla on nyt luvussa eräs toinen McEwan, nimittäin Amsterdam. Palaan sen tiimoilta vielä ennen joulua... Sovituksen ja Rannalla tekisi mieli lukea heti alkuvuodesta... :)

      Poista
  3. Minä taas pidin Rannalla-kirjasta tosi paljon, mutta Vieraan turva oli mielestäni melko tylsä ja huonolla tavalla ällöttävä teos. McEwan on yksi lempikirjailijoistani, mutta joka kirjailijalla on varmasti yksi kirja, joka ei nouse suosikkien joukkoon, ja Vieraan turva on minulle se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reta, alkaa tosiaankin tuntua siltä, että minunkin on annettava Rannalle-romaanille uusi mahdollisuus. :) Oletko lukenut kaikki McEwanin romaanit? Mitä suosittelisit minulle seuraaviksi tutustumiskohteiksi?

      Poista
  4. Minä en oikein ole syttynyt McEwanille, vaikka kolmen kirjan verran häntä olen yrittänyt lukea. Tästä kirjasta jäi ilkeä tunne selkärankaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, McEwanin tyyli on kieltämättä sellainen, että hänen kirjoistaan joko pitää tai ei. Välinpitämättömäksi nämä tuskin jättävät ketään. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit