Helsingin kirjamessut 2015


Tämänvuotiset Helsingin kirjamessut on nyt eletty, voihan ihanuus ja rakkaus ja nyyh! Oli niin huikea viikonloppu, ja henkilökohtaisesti koen, että nämä olivat omalla kohdallani toistaiseksi parhaat messut ikinä - messujärjestäjälle vielä tässäkin kohtaa siis suuri kiitos bloggaripassista. ♥

Vietin Helsingissä kolme päivää, ja näin jälkikäteen on hymyilyttänyt se, että viikonloppu oli jotenkin ihanasti nykyisen (orastavasti keski-ikäisen) elämäni näköinen: Olen kopsutellut kolme päivää ympäri messuhallia mekossa ja 8-senttisissä korkokengissä (jotka osoittautuivat loistaviksi messukengiksi!), olen kuunnellut kymmeniä ihanan vakavastiotettavia kirjallisuuskeskusteluja (viikonloppunäkymäni ovat olleet pitkälti juuri ylläolevan kuvan kaltaisia), ja välillä olemme käyneet ystävien kanssa jatkamassa kirjallisuuskeskusteluja kuohuviinin äärellä. Iltaisin söimme hyvin (perjantaina Kämp Brasseriessa ja lauantaina Ravintola Olossa, oih! ♥ ), ja koko messuviikonloppu huipentui ihanasti Kansallisoopperalla PianoEspoon päätöskonsertissa, jossa norjalainen pianovirtuoosi Leif Ove Andsnes tulkitsi Sibeliusta, Beethovenia, Debussya ja Chopinia. Niin ihanaa kaikki! ♥

Mutta nyt hieman kuvatunnelmia messuilta. Tämä vuosi olikin siitä erikoinen, että käytin lähes koko messuajan erilaisten haastattelujen kuuntelemiseen, eikä minulla ole kamerassani yhtään (!) kuvaa messujen yleisistä tunnelmista. En myöskään missään vaiheessa ehtinyt kunnolla kirjaostoksille (mitä ihmettä??).


Perjantaina ensimmäinen kovasti odottamani haastattelu olikin yllättäen peruttu, kun suursuosikkini Asko Sahlberg oli estynyt saapumasta paikalle. Voi mikä pettymys! Repussani kulki mukana tuore ja hiljattain lukemani Irinan kuolemat, johon olisin kaivannut kirjailijan omistuskirjoitusta. No, ehkäpä ensi kerralla käy parempi tuuri. Pettymys unohtui kuitenkin viimeistään, kun pääsin kuulemaan toista suursuosikkiani, Leena Landeria, joka kertoi todella mielenkiintoisia taustatietoja tuoreen romaaninsa, Kuka vartijoita vartioi (jonka myös olen lukenut, ja voi nyyh miten se on ihana! ♥), tiimoilta.


Kuuntelimme kiinnostavaa keskustelua sota-aiheisesta kirjallisuudesta (joka on yksi henkilökohtaisista lempiaiheistani!). Ville Kaarnakari, Atso Haapanen ja Pekka Jaatinen kertoivat sotahistoriallisten tapahtumien käyttämisestä sotaromaanien lähtökohtana, yksityiskohtien oikeellisuuden merkityksestä, sekä sota-arkistojen tutkimisesta ja hyödyntämisestä kirjoitusvaiheessa.


Yksi perjantain kohokohdista oli se hetki, kun Jukka Petäjä haastatteli venäläissyntyistä Mihail Shishkiniä hänen keväällä suomeksi ilmestyneestä romaanistaan Neidonhius. Shishkin on hyvin vangitseva kertoja sekä romaaniensa sivuilla, että livehaastatteluissa, ja haastattelua oli todella ilo kuunnella. Luin Neidonhiuksen keväällä ja vaikken varmasti ymmärtänyt siitä paljoakaan, oli siinä paljon sellaista, joka painui sydämeeni sinne jäädäkseen. (Bloggaan kirjasta toivottavasti pikapuolin...)


Olen lukenut Päivi Alasalmelta toistaiseksi vain novelleja, mutta hänen viimeisimmät romaaninsa kiinnostavat kovasti. Pajulinnun huudosta ja sen taustoista Alasalmea haastatteli mm. Kirjainten virrassa -blogistaan tuttu kustannustoimittaja Hanna Pudas, ja haastattelun jälkeen olisi tehnyt mieli ottaa kyseinen kirja ja mennä sen kanssa johonkin hiljaiseen nurkkaan lukemaan. Lukulistalle, ilman muuta! (Yläkuvassa on muuten kaksi valokuvaa yhdistettynä, Alasalmi ja Pudas eivät istuneet oikeasti aivan noin hassusti kiinni toisissaan. :D )


Sitten kaksi aina yhtä ihanaa naista: Merete Mazzarellaa (josta mietin, että miten kukaan voi olla noin kaunis ja tyylikäs ja viisas ja lämmin?) haastatteli Baba Lybeck (josta aivan samat sanat kuin Mazzarellasta!). Mazzarellalta on ilmestynyt uusi omaelämäkerrallinen teos, Aurinkokissan vuosi. Sen haluan lukea!


Perjantain alkuillassa pääsin kuulemaan kahta Joensuusta kotoisin olevaa viehättävää espoolaiskirjailijaa: Lavalla esikoiskirjailija Vuokko Sajaniemi ja toisen romaaninsa Kesäinen illuusioni kesällä julkaissut Karoliina Timonen.


Ennätin kuulemaan pienen otteen Emmi Itärannan esiintymisestä, kun hän kertoi tuoreesta romaanistaan Kudottujen kujien kaupunki. Pääsin myös tapaamaan kirjailijan pikaisesti, ja hän oli niin lämmin ja sydämellinen, että siitä pienestä hetkestä jäi hyvä mieli pitkäksi aikaa.


Lauantaiaamun avasi Bonnierin kirjabloggareille järjestämä kirjallinen brunssi, jonka aikana pääsimme kuulemaan kahdeksaa kiinnostavaa esikoiskirjailijaa, ihanaa Katja Kettua, ja mikä parasta - venäläissuosikkiani Mihail Shishkiniä. Järjestäjälle vielä iso kiitos, tapahtuma oli niin hyvin suunniteltu, tunnelmaltaan viehättävän kodikas ja ohjelmaltaan kiinnostava! ♥


Kuvassa Simo Hiltunen (hänen esikoisensa on romaani nimeltä Lampaan vaatteissa), Roope Sarvilinna (Kateissa), Vuokko Sajaniemi (Pedot) ja Saara Turunen (Rakkaudenhirviö). Sajaniemen ja Turusen romaanit ovat ehdolla tämänvuotisen HS:n esikoiskirjapalkinnon voittajiksi.


Saara Turunen, Kaisa Haatanen (teoksensa Meikkipussin pohjalta), Erkka Mykkänen (Kolme maailmanloppua), Inga Röning (Hippiäinen) ja Jussi Seppänen (Kymmenottelu). Myös Seppäsen teos on esikoiskirjapalkintoehdokas.

Minulle tämä on ollut sikäli kummallinen kirjavuosi, etten ole tainnut lukea yhtään kotimaista esikoista. Kirjallisen brunssin jälkeen jäi tunne, että ainakin Sarvilinnan Kateissa, Sajaniemen Pedot, Mykkäsen Kolme maailmanloppua ja Seppäsen Kymmenottelu sopisivat hyvin kirjalliseen pirtaani, eli ainakin nuo teokset pyrin lukemaan toivottavasti vielä tämän vuoden aikana.


Anna-Riikka Carlson (joka on yksi haastattelijasuosikeistani) jututtaa Katja Kettua. Yöperhonen on ollut minulle yksi tämän vuoden kovimmista tapauksista - huikea kirja! ♥


WSOY:n Henrikki Timgren lukee ääneen Neidonhiuksen puhuttelevan moton. Ihana Mihail Shishkin odottaa vuoroaan. Oih! ♥ Shishkin antoi paljon ajattelemisen aihetta, ja erityisesti yhden ihastuttavan ajatelman taiteen merkityksestä eräänlaisena kuolemattomuuden välikappaleena haluan tallettaa ikiajoiksi sydämeeni.


Lauantainakin tapahtui vaikka mitä! Päivän kohokohta taisi kuitenkin olla puolenpäivän aikaan, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja kirjailija ja kulttuurin moniottelija Jörn Donner keskustelivat Aleksis Kivi -lavalla kirjallisuudesta. Älykästä ja sivistynyttä - ja silti rentoa ja hauskaa. Olin tunnin ajan aivan muissa maailmoissa, ja keskustelun jälkeen aivan myyty. On meillä vaan mainio presidentti - ja Jörkkahan on aina ihana! ♥ Kyllä se vaan niin on, että lukeminen kannattaa aina.


Myös Sibelius-lavalla - ja Sibeliuksesta! - käytiin monia mielenkiintoisia keskusteluja. Suuren Sibba-fanin mieltä lämmitti ja liikutti erityisesti tämä: Aleksi Siltala haastatteli Kimmo Korhosta ja  Pekka Hakoa heidän hienosta tietoteoksestaan Elämän mosaiikki - Jean Sibelius säveltäjänä ja ihmisenä. En ollut edes tiennyt kirjasta ennen viime viikonloppua, mutta esityksen kuultuani minun oli aivan pakko saada teos omakseni, ja niin siitä tuli toinen Virallisista Messuostoksistani.


Toinen, jo kauan ennen messuja päätetty Virallinen Messuostokseni oli Helena Ruuskan Eeva Joenpelto - Elämän kirjailijaHaastoin itseni jo vuodenvaihteessa lukemaan Joenpeltoa, ja nyt menossa on Lohja-sarjan avausteos Vetää kaikista ovista. Voi rakkaus, mikä kirja! ♥ Sibelius-lavalla kuultiin Joenpeltoon liittyen mielenkiintoinen keskustelu, kun Anna-Riikka Carlson jututti Maritta Lintusta ja Katja Kettua heidän kokemuksistaan elämästä Sammatin kirjailijaresidenssissä - suuressa talonpoikaistalossa, jonka Joenpelto testamenttasi WSOY:n kirjallisuussäätiölle annettavaksi kirjailijoiden käyttöön.


Stefan Moster haastattelee Sirpa Kähköstä ja Katri Lipsonia. Kaksikko keskusteli omien teostensa pohjalta Venäjän roolista suomalaisten romaanien tapahtumapaikkana. Kähkösen hienon Pietariin sijoittuvan Graniittimiehen olenkin jo lukenut, mutta nyt kiinnostuin kovasti myös Lipsonin teoksista. Hän on kirjoittanut teoksensa Kosmonautti hieman waltarimaiseen tapaan kirjoittaen Murmanskista kuitenkaan käymättä siellä. Tosi kiehtovaa!


Suursuosikkini Hannu Mäkelä, jota on päästävä kuuntelemaan joka messuilla vähintään kertaalleen! ♥ Tässä Mäkelä kertoo nuoruusvuosistaan Otavalla. Samasta aiheesta kertoo myös tuore muistelmateos Muistan - Otavan aika.


Anna Kortelainen osoittautui todella vangitsevaksi keskustelijaksi ja kertojaksi, jonka eläytyvää tarinointia olisi voinut kuunnella vaikka kuinka kauan! Kortelainen kertoi teoksestaan Avojaloin - 20 tositarinaa Karjalan Kannakselta. Kirja odottaa lukuvuoroaan hyllyssäni, ja odotukset ovat kovat!


Sunnuntaina kävin jälleen kuuntelemassa keitäpä muita kuin suosikkejani Sirpa Kähköstä ja Hannu Mäkelää, jotka myös ovat hyvin sujuvasanaisia keskustelijoita, ja joiden kummankin älykkäitä näkemyksiä ja kiehtovia kokemuksia elämästä ja maailmasta kuuntelisi vaikka kuinka! Sunnuntaiaamuna Kähkönen ja Mäkelä kertoivat kokemuksistaan Kirjailijaliiton Pietarin kirjailijaresidenssistä, jossa kumpikin on ollut kirjoittamassa. Keskustelu herätti melkoisen Pietarin-matkakuumeen...


Ihanaa Petri Tammistakin kävin kuuntelemassa peräti kahteen kertaan. Meriromaani on myös yksi lukuvuoteni kohokohdista. Niin viisas, pieni suuri romaani, jossa on oikeastaan koko elämä. ♥ Myös Tammisen kohtaaminen oli sykähdyttävää: niin lämmin, läsnäoleva ja karismaattinen kirjailija.


Sunnuntain iltapäivän kohokohta oli aina yhtä ihanan Terhi Rannelan (josta minulla ei ole nyt kunnon kuvaa, nyyh!) Takauma-lavalla vetämä keskustelu, jossa työterveyslääkäri Katri Lipson ja psykiatri Joel Haahtela kertoivat kokemuksistaan lääkärin ja kirjailijan työn yhdistämisestä. ♥

*****

Messujen jälkeen iski vähän apeus, ja eroahdistus rakkaista ystävistäkin, mutta toisaalta näiden messutunnelmien aiheuttama leijuva olotila kannattelee luultavasti helposti yli synkimpien talvipäivien.  Ja hei - eihän seuraaviin kirjamessuihin ole enää kuin 51 viikkoa... :)

Kommentit

  1. Olipas kiva päästä postauksesi myötä melkein kuin mukaan noihin kirjailijahaastatteluihin, sillä minun lyhyt messuvisiittini meni juuri toistepäin; kirjahankintoja tehden ;) No, ehkäpä ensi vuonna onnistun molemmissa!

    VastaaPoista
  2. Sinulla on aina niin parhaat messukuvat! Ja onnistut ikuistamaan kuvattavat niin itsensä näköisinä. Tuo Emmi Itärannan kuva esimerkiksi! Tai Hannu Mäkelä!

    Ihanat messut oli! Ja tuntuu, että kirjamessuilussakin kehittyy paremmaksi vuosi vuodelta. Osaa bongata ohjelmasta itselle kiinnostavimmat keskustelut; tietää milloin kannattaa lepuuttaa jalkoja ja mieltä messukahvilassa; messukestavyys paranee. :)

    <3

    VastaaPoista
  3. Anna Kortelainen, Jörkka, Niinistö ja Hannu Mäkelä, yes!!!

    Onnea Cision -sijoituksesta♥

    VastaaPoista
  4. Aivan kuin olisin itse ollut mukana seuraamassa kaikkia näitä keskusteluja - kuten olin suunnitellut. Toisin kävi. Kiitos tunnelmista, Sara-ystävä! ❤ Messuilla on aina innostava vaikutus ja niin paljon virikkeitä, että huimaa.

    Ehdit jo lukea Landerin uusimmankin. Mahtavaa! Perässä tullaan!

    VastaaPoista
  5. Ihana bloggaus, Sara! <3 Ainoa keskustelu jonka kuuntelin oli Bonnierin bloggaribrunssi, niin paljon oli kaikkea muuta. Ja niin monta kiinnostavaa keskustelua messuilla olisi ollut! :( Mutta silti olen sitä mieltä, että messut olivat parhaat ikinä, niin ihania kohtaamisia ja keskusteluhetkeä. Ja ehdin nähdä sinuakin! <3

    VastaaPoista
  6. Sulla on ollut kyllä ihan unelmiesi viikonloppu <3 :) Ihanaa!

    Turussa järkätään kans kirjamessut, ne ovat mun mielestä kuukautta aiemmin kuin Hesan vastaavat. Sun pitää ens vuonna tulla sinne kans :) <3

    VastaaPoista
  7. Messuraporttisi oikein huokuu hyväntuulisuutta - ja sitä tarvitaan näinä pimenevinä ja harmaina syysiltoina. Sanatkaan eivät riitä kuvaamaan, miten onnellinen olo kirjamessuilla oli ja on vielä pitkään sen jälkeenkin. Oli niin parasta! <3 <3

    Mulla on tällä hetkellä ihan mahdoton haluan-lukea-kaikkea-yhtäaikaa-olo. Itärannan uusimman sain loppuun eilen (voi rakkaus mikä kirja!) ja tulevana viikonloppuna aion aloittaa Tammisen Meriromaania.

    Onnea muuten cision-sijoituksesta, ihana! <3

    VastaaPoista
  8. Mukava postaus, ihana nähdä kuinka olet nauttinut messuista täysin rinnoin! Huomaa kuitenkin, että Meikkipussin pohjalta -kirjaa ei ole kirjoittanut Kaisa Haatainen vaan Kaisa Haatanen. Minulla oli ilo kauan kauan sitten työskennellä yhdessä Kaisan kanssa Akateemisessa Kirjakaupassa :).

    VastaaPoista
  9. Oletpahan ehtinyt mahtavan paljon messuilla kuulemaan! Ja kivasti erilaisia asioita olet tehnyt/ nähnyt messuilla kuin itse, kiinnostavaa lukea, miten erilaisia asioita ihmiset löytävät samasta paikasta!

    VastaaPoista
  10. Kiitos kivasta ja inspiroivasta messuraportista!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit