sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Michael Wallner: Pariisin huhtikuu


Michael Wallner: Pariisin huhtikuu (Otava, 2007. 258 sivua. Alkuteos April in Paris, 2006. Suomentanut Marja Kyrö.)

  Tulimme kirkkaasti valaistuun huoneeseen. Ensimmäiseksi näin nuorukaisen kasvot, hänen märkä tukkansa riippui otsalla. Nurkassa seisoi pytty, vesi lainehti vielä. Poika oli korkeintaan viidentoista; hänen kätensä oli sidottu selän taakse. Haistoin pelon. Näin kaksi univormua, kumpikin oli korpraalin. Otin lehtiöni esiin. Kapteeni istui ja viittasi äkkinäisellä eleellä minut pienemmän pöydän ääreen. Lyijykynä kolahti lattialle. Nostin sen niin ääneti kuin pystyin, astuin parilla askeleella pöydän ääreen ja laskin katseeni. Se kaikki alkoi heti ja vailla valmisteluja.

Eletään toisen maailmansodan aikaa, Saksa on miehittänyt Pariisin. Parikymppisestä saksalaisesta oikeustieteen opiskelijasta on tullut korpraali Roth, jolle kielitaitoisena on langennut tulkin rooli. Saksalaisten kuulustellessa ranskalaisia sotavankeja Roth tulkkaa juuri niin täsmällisesti kuin pitääkin, mutta sisimmässään mies kärsii - hänen arvomaailmaansa vastaan sotii seurata päivästä toiseen saksalaisten hirmutekoja ja julmia metodeja, joilla vangit kidutetaan puhumaan. Omat ajatuksensa on silti pidettävä visusti sisällään, sillä kurittomuudesta rangaistaan ankarasti.

  Roth, Wehrmachtin sotilas, Pariisi, kesä 1943. Ihmisellä on kansallisuus, ajattelin kotimatkalla. Hän on sen vanki. Harmaa univormu, väkäsin koristettu risti, lippu. Niin kauan kuin sotaa kestäisi, tämä olisi minun todellisuuttani.

Vapauden kaipuussaan ja nuoruuden uhmassaan mies ottaa hengenvaarallisen mutta tietoisen riskin, ja alkaa kuljeskella iltaisin Pariisin kaduilla siviilivaatteissa, joka on tiukasti kaikkien ohjesääntöjen vastaista. Mies vaihtaa salaa vaatteensa romahtaneessa rappukäytävässä ja astuu kadulle eri miehenä - hänestä tulee Monsieur Antoine, kirjakauppa-apulainen ja huomaamaton maleksija, joka sulautuu osaksi pariisilaisten katukuvaa. Kiinnijäämisen riski on suuri: hän ei voi näyttää papereitaan tai puhua omaa kieltään, ja ranskan puhumisessakin on oltava tarkka ja huolellinen, sillä yksikin väärä äänne voisi paljastaa hänet. Ilmiantajia on kaikkialla, ja ranskalaisten keskuudessa itää vahva epäluulo muita kuin tuttuja kohtaan. Eräällä iltaisella kävelyretkellään siviilipukuinen Roth kohtaa antikvariaatin edessä lukevan nuoren naisen. Nainen on Chantal, kirjakauppiaan tytär ja - kuten myöhemmin selviää - vastarintaliikkeen edustaja. Vähitellen syntyy rakkaus, mutta voiko parilla olla yhteistä tulevaisuutta jo lähtökohtien ja olosuhteiden ollessa mahdottomat?


Luin Pariisin huhtikuun ensimmäisen kerran vuonna 2010; kirja oli nostettu esille Kirjastonhoitaja suosittelee -hyllyyn, ja kiinnitin huomioni kirjan kauniiseen, vanhalla mustavalkoisella valokuvalla kuvitettuun tyylikkääseen kanteen. Vaikutuin lukemastani niin, että ostin kirjan myöhemmin omaan hyllyyni, ja nyt toisella lukukerralla vaikutuin siitä vähintään yhtä paljon - ellen jopa enemmänkin. Michael Wallner on itävaltalaissyntyinen, nykyisin Berliinissä asuva kirjailija, ohjaaja ja näyttelijä. Hän on kirjoittanut useammankin romaanin, mutta toistaiseksi Pariisin huhtikuu on ainoa häneltä suomennettu teos.

Kirjailijan ohjaajantausta näkyy: Pariisin huhtikuu on hivenen ennalta-arvattavasta juonestaan huolimatta tavattoman vetävä, elegantti, ja nimenomaan tyylikkäällä tavalla elokuvallinen romaani. Sodanaikainen Pariisi hehkuu kirjan sivuilla; vilkkailla kaduilla käy loputon ja rehentelevä tohina, pienet kujat katoavat kivimuurien varjoihin ja kevätaurinko kastaa katot lämpimään punaiseen. Kenttäharmaisiin univormuihin pukeutuneiden miesten määrätietoinen kantojen kopina, asennossa seisovien miesten tykyttävä vaitiolo ja Pariisin jokailtainen ulkonaliikkumiskielto muistuttavat sodasta jatkuvasti, poikkeusolot ja jatkuva pelko saavat katukiveyksellä lepäävän valonkin näyttämään harmaalta.

Pariisin huhtikuu on rakkauskertomus vain hyvin pieneltä osin. Enemmän kuin rakkaudesta, se kertoo tarinan sodan julmasta todellisuudesta, sekä syvästä ihmisyydestä - yksilön pyrkimyksestä tehdä oikein sillä tavalla kuin hänen sydämensä sanoo. Wallner on selvästi tehnyt taustatyönsä huolella. Hän kuvaa hienosti ranskalaisten lujaa uskoa tulevaisuuteen ja siihen, että heidän kotimaansa on voimakkaampi kuin panssarit, jotka vyöryvät sen yli. Hän kertoo uskottavasti ja eläytyen pelosta, jonka voi suorastaan haistaa, joka tekee ihmisestä harmaan ja kuolleen, tai nykyhetkestä niin painostavan, että sen yli on vaikeaa nähdä tulevaisuuteen. Ahdistavinta ja kuitenkin samalla vaikuttavinta on lukea kuvauksia kidutuksesta - sodan aikana ihmisen julmuudella ei tunnu olevan mitään rajaa.

Vaikutuin romaanista monella tapaa. Pidin paljon Wallnerin kerronnasta, siitä ettei hän ei selitä kaikkea liian auki vaan jättää lukijalle sopivasti tilaa tulkita ja oivaltaa. Pidin romaanin rehellisestä ja inhimillisestä otteesta, pidin siitä, ettei sivujuonteeksi jäävä rakkaustarina ollut tippaakaan makea ja ällöromanttinen, vaan paremminkin kaihoisa, kipeä ja realistinen. Ennen kaikkea pidin romaanin kauniin ranskalaisesta tunnelmasta, menneen Pariisin kuvauksesta, ja siitä, miten aidolta Wallner saa tekstissään kaiken tuntumaan. Pariisin huhtikuu ei välttämättä ole tuleva klassikko tai suuri sotaromaani, mutta se on tyylikäs, taidokkaasti suomennettu kokonaisuus, jota suosittelee mielellään ennen kaikkea lukijalle, joka rakastaa Pariisia ja haluaa lukea hyvän eurooppalaisen sotaromaanin.

10 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä kirjalta, Sara! Juuri tällaisen haluaisin lukea. Taas kerran kirjoitat niin houkuttelevasti, että etsin varmaan tämänkin käsiini...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, ei tarvitse etsiä - saat minulta kirjan lainaan. :) Uskon kyllä, että sinäkin pitäisit tästä! Ja kiitos! <3

      Poista
  2. Pariisin rakastaja täällä aikoo tarttua suositukseesi, Sara. Pidän kovasti tuosta kannen Robert Doisneaun kuvasta ja kuvauksesi sai kirjan kuulostamaan siltä, että tämä kannattaisi tosiaan lukea. Kaiken lisäksi Pariisi on huhtikuussa kovin, kovin viehättävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, ajattelinkin sinua sekä kirjaa lukiessani että tätä postausta kirjoittaessani, sillä muistan hyvin suuren rakkautesi Pariisiin. Tämä sinun kyllä pitää jossain vaiheessa lukea, olen ihan sitä mieltä! <3

      Poista
  3. Voi, kuulostaa kiinnostavalta. Pakkohan tämä on lukulistalle lisätä, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, minusta tämä on niin hieno romaani, että se ansaitsisi paljon lukijoita. Lue tämä, suosittelen lämpimästi! :)

      Poista
  4. Mulla on ollut tuo kuva julisteena joskus ja nimeni lukiossa ranskantunnilla oli Chantal, joten pakkohan tuo kirja on lukea ;) Sitä paitsi se kuulostaa juuri mun tyyliseltäni kirjalta, noin sivuhuomiona ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jane, kohtalon sormi selvästi osoittaa sinulle: "lue tämä kirja!" :D Tuo kannen kuva on niin kaunis, se lumoaa ja puhuttelee. <3

      Poista
  5. Kirjoitat niin ihanasti ja teoksen tunnelmia vahvasti kuvaavasti, että vakavasti harkitsen tämän lukemista.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...