perjantai 23. toukokuuta 2014

Kate Atkinson: Elämä elämältä


Kate Atkinson: Elämä elämältä (Schildts & Söderströms, 2014. 595 sivua. Alkuteos Life After Life, 2013. Suomentanut Kaisa Kattelus.)

  Kaikki oli jotenkin tuttua. "Sitä sanotaan déjà-vuksi", Sylvie sanoi. "Mieli tekee tepposiaan. Mieli on pohjaton arvoitus." Ursula oli varma siitä, että hän muisti, millaista oli maata vauvana vaunuissa puun alla. "Ei", Sylvie sanoi, "ei kukaan voi muistaa mitään niin kaukaa", ja silti Ursula muisti lehdet, jotka lepattivat tuulessa kuin suuret vihreät kädet, ja hopeajäniksen, joka riippui vaunujen kuomusta ja pyöri hänen kasvojensa edessä. Sylvie huokaisi. "Sinulla on sitten vilkas mielikuvitus." Ursula ei tiennyt, oliko se kohteliaisuus, mutta oli totta, ettei hän useinkaan tiennyt, mikä oli todellista ja mikä ei.

Ursula Todd syntyy helmikuisena iltana 1910, ulkona on pahin lumimyrsky miesmuistiin. Napanuora on kiertyneenä lapsen kaulan ympärille, eikä lääkäri ehdi ajoissa paikalle. Pieni villisti läpättävä sydän pysähtyy, lapsi kuolee ennen kuin ehtii elääkään, pimeys lankeaa. Tai ei, ei sittenkään. Ursula Todd syntyy helmikuisena iltana 1910, ulkona on pahin lumimyrsky miesmuistiin. Napanuora on kiertyneenä lapsen kaulan ympärille, mutta onneksi tohtori Fellowes on ehtinyt paikalle ennen kuin lumi on tukkinut tiet. Tohtori katkaisee napanuoran terävillä saksillaan, ja niin alkaa Ursula Toddin tarina, joka johdattaa lukijan halki kuohuvan 1900-luvun alkupuoliskon aina 60-luvun lopulle saakka.


Kuvittelin tammikuussa lukeneeni jo lukuvuoteni parhaan käännösromaanin, mutta nyt löytyi jotain vielä Adichien Kotiinpalaajiakin parempaa. Atkinsonin runsas ja kunnianhimoinen uutuusromaani on nimittäin silkkaa nautintoa ja lukemisen juhlaa alusta loppuun. Se on monella tapaa perinteinen ja etenkin peribrittiläinen sukuromaani, mutta toisaalta samalla erikoisen rakenteensa ansiosta tuore, kiehtova ja kiinnostava. Sanon samaa, mitä moni muukin on jo ehtinyt kirjasta sanoa: tämä on parasta, mitä olen aikoihin lukenut! ♥

Elämä elämältä toi vahvasti mieleeni takavuosien suursuosikkini, elokuvan Sliding Doors. Kuten elokuvassa, näyttää Atkinsonkin romaanissaan, miten monella tavalla asiat voisivat mennä, miten pienestä kaikki on kiinni. Pienet tapahtumat, hetket ja valinnat saattavat muuttaa ihmisen elämän, tai jopa kokonaisen maailmanhistorian: kuvitelkaapa vaikkapa Euroopan historiaa siinä tapauksessa, että Adolf Hitler olisi kuollut synnytyksessä, tai hänet olisi salamurhattu ennen päätymistään Saksan valtakunnankansleriksi. Romaanissa päähenkilö Ursulan elämällä on mahdollisuus päättyä niin kovin monella tavalla, hän saattaa pudota katolta, hukkua, tulla surmatuksi tai kuolla toisen maailmansodan pommituksissa. Asiat tapahtuvat ja eivät tapahdu, lukija seuraa kaikkea sivusta, mutta Ursulalle kaikki tuntuu vain merkilliseltä déjà-vulta. Romaani osoittaa oivallisesti, että juopa elämän ja kuoleman välillä on niin kovin ohut.

Atkinson kuvaa hurmaavasti yläluokkaisen Toddin perheen elämää. Kirjan peribrittiläisyys viehättää varmasti jokaista kaltaistani anglofiilia: siinä vietetään verkkaisia kesäpäiviä englantilaisissa puutarhoissa tai meren rannalla Cornwallissa, nostetaan rauhalle malja sherryä, syödään tietenkin piiraita, putinkeja, leipävanukasta ja lammaspataa, ja juodaan virvokkeeksi teetä - jopa pommisuojan hämärässä. Englantilaisittain herraskaisen talon tavat ja arki viehättävät sekä ennen sotaa että sodanaikaisessa nukkavieruisuudessaankin. (Romaani toi muuten mieleeni myös ykkössuosikkisarjani Downton Abbeyn - Kirjasieppo -blogissa oli tullut sama mielleyhtymä kuin minullekin: Ursulan isä Hugh oli mielikuvissani kuin ilmetty DA:n lordi Grantham!). Hurmaavinta on kuitenkin ehkä vanhan Lontoon kuvaus. Se on niin elävää, että se synnyttää lähes kipeää tekevän kaipuun tuohon maailman ihanimpaan kaupunkiin.

  "Ah, Thames", Izzie sanoi, kun joki tuli näkyviin. "Nymfit ovat ikävä kyllä lähteneet." Oli kaunis syyskuun lopun iltapäivä, kirpeä kuin omena. "Lontoo on sitten huumaava, vai mitä", Izzie sanoi.

Maailmansotien ja ylipäänsä sota-ajan arjen kuvaus vakuuttaa yksityiskohtaisella tarkkuudellaan, Atkinson tavoittaa hienosti sodanaikaisen Lontoon hengen (siis sellaisena, jollaiseksi sen sotaa kokematon voi mielessään kuvitella). Sota tuntuu elävältä ja on vahvasti läsnä, isojen pommien patarummut ja kranaattien vihellykset kuulee melkein korvissaan, ja sydäntä puristaa kylmä rinki, kun pommit moukaroivat Lontoota. Ajankuvaus vie mukanaan. Myös sodanjälkeinen elämä on karua: ensimmäisen maailmansodan jälkeen riehuu ärhäkkä ja monelle kohtalokas espanjantauti, ja Lontoon katuja kansoittavat amputoidut miehet, joista ei ole jälleenrakentajiksi. Toisen maailmansodan jäljet ovat vielä tuhoisammat, suurpommitusten jälkeinen poloinen vanha Lontoo näyttää kurjalta, synkältä ja saastuneelta. Yläluokkaiset juuretkaan eivät suojele; Ursulallekin arki voi olla sangen vaatimatonta elämää Sohossa dickensläisen rapistuneissa rakennuksissa. Vallitseva uupumus, kylmyys ja hyvän ravitsevan ruuan puute ovat jokaisen lontoolaisen todellisuutta. 

Kirjallisuuden ystävää romaani ihastuttaa myös lukuisilla kirjallisuusviittauksillaan. Kirjassa luetaan paljon - muun muassa Forsteria, Conradia, Keatsia, Austenia ja Brontëja - ja kirjallisuudella on kaikessa tärkeä merkitys: päivällispöydässä siteerataan sujuvasti Shakespearen sonetteja ja sodan aikana oikeanlaisen pommisuojakirjan valinta on yhtä tärkeää kuin lämpimien vaatteiden (Proustia totta kai, pommisuojassa kun on aikaa lukea jotain erityisen verkkaista).

Taidokkaan ajankuvauksen ja hurmaavan Lontoon ohella romaanin parasta antia ovat sen mainiosti rakennetut henkilöhahmot sekä erityisesti sen tyypillisesti englantilaisittain kuivakka ja älykäs huumori. Atkinson on erinomainen kertoja, teksti on älykästä ja elävää, se koskettaa monella tavalla. Yhden sivun aikana on mahdollista hymyillä lämpimästi jonkin henkilöhahmon nasevasti kirjoitetuille vuorosanoille, ja toisaalta liikuttua kyyneliin asti. Se, että teksti herättää lukijassa niin voimakkaita ja myötäeläviä reaktioita, on mielestäni erinomaisen kirjan merkki.

  He tutkivat viinihyllyjä taskulamppujen valossa - sähkö oli katkaistu Izzien lähtiessä - ja Ursula oli juuri vetänyt esiin sangen hienon näköisen pullon Pétrusta ja sanonut Ralphille: "Sopiikohan tämä yhteen perunakakkaroiden ja lihasäilykkeen kanssa?" kun kuului korviahuumaava räjähdys ja he heittäytyivät kellarin kovalle kivilattialle ja nostivat kädet pään päälle, sillä tuntui, että talo oli saanut osuman.

Myös ainakin Kirjavassa kammarissa ja Lukuisa -blogissa on jo ehditty ihastua tähän hurmaavaan romaaniin. Minä rakastuin aivan täysin, ja lukukokemus oli niin pakahduttavan ihana, että viime päivät ovat kuluneet tuskaista lukujumia potiessa. Kun on saanut lukea jotain näin huikeaa, on hetkeen vaikeaa tarttua mihinkään. ♥


22 kommenttia:

  1. Oi, kuvailet kirjaa niin hyvin! Tämä olikin hyvin kiehtova lukukokemus. Pidin eritoten kirjan erilaisesta rakenteesta ja aikakauden täsmällisestä kuvaamisesta. Lisää tätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, kiitos! :) Samat seikat minuakin ihastuttivat - tällaista voisi lukea vaikka kuinka paljon! <3

      Poista
  2. Kate Atkinsonin romaanit tuntuvat niin hyviltä, vaikka en ole vielä yhtäkään lukenut! Kiitos hurmaantuneesta arviosta, Sara! Peribrittiläisyys on aina positiivinen piirre kirjassa, ja tässä on muitakin piirteitä, jotka kiinnostavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, minullekin tämä oli ensimmäinen Atkinson, vaikka naisen kirjat ovat keikkuneet lukulistalla jo iän kaiken, ja omasta hyllystäkin löytyy useampi. Tämä vakuutti niin, että varmasti tulen lukemaan kaiken mitä Atkinson kirjoittaa. <3 Tämä sinun täytyy (!) lukea! :)

      Poista
  3. Minä en ole lukenut vielä yhtään kirjaa Atkinsonilta, mutta tämä vaikuttaa niin upealta että taidan aloittaa tästä. Pian. Kiitos hienosta ja innostavasta arviosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, tästä onkin hyvä aloittaa, kirja kun on varsinainen napakymppi. Nautinnollisia lukuhetkiä romaanin parissa! (Olen melkein kateellinen kaikille niille/teille, joilla tämä ihanuus on vielä edessä! :)

      Poista
  4. <3 Pakko aloittaa kommentti sydämellä. Nyt minäkin ehdin - lukea ja blogata - ja olen niin vaikuttunut ja kirjan lumoissa, että mitä tahansa alan lukea seuraavaksi, tulee se kirja kärsimään asemastaan siitä, että joutuu luetuksi tämän jälkeen.

    Kirjoitit oikeastaan kaiken sen, mitä tästä mietin. ;) Hieno romaani, joka herättää ajatuksia ja jää jonnekin sydämen seutuville pitkäksi aikaa.

    VastaaPoista
  5. Kuvaamasi kaltainen lumoutunut lukukokemus on kyllä autuas asia ja kuvat siitä tapasi mukaan erittäin kauniisti ja osuvasti. Elämä elämältä nousee tekstistäsi esiin satumaisena ja koskettavana.

    Itse luin tämän jo pre-bloggausaikana ja minustakin tämä oli hieno, mutta en saanut tähän yhtä vahvaa kosketusta henkilökohtaisella tasolla kuin sinä.

    PS. Valitsin kirjoittaa oman ei-yhtä-innostuneen mielipiteeni. Olisin voinut jättää sen sanomattakin. Tälläkin valinnalla on oma pieni vaikutuksensa, jota emme pysty edes seuraamaan. :)

    VastaaPoista
  6. Voi, miten kiehtovasti kirjoitit tästä ihanasta kirjasta! Poden suorastaan bloggauskateutta, kun en itse keksinyt mainita kaikkia noita asioita ja oivalluksia. <3

    VastaaPoista
  7. Olen miettinyt, mikä voisi olla se kirja, jolla palkitsen itseni opintojen loppuun suorittamisesta. Sinun ja Katjan jutut luettuani luulen, että se voisi olla tämä Atkinson. Monta muutakin kirjaa on ollut ehdokaslistalla, mutta paljontokirjan pitäisi olla tietyllä erityisellä tavalla ihana. Tai antaa hyvin vahva lupaus ihanuudesta - varmahan ei voi lukematta olla. Mutta kaikki mitä, te olette tästä kirjasta sanoneet antaa kyllä hyvin voimakkaan ihanuuslupaksen.

    VastaaPoista
  8. Tällä hetkellä mielestäni paras käännöskirja tälle vuodelle on Poika nimeltä Kuukivi. Kirjoitit tästä kirjasta niin hienosti, että taidan laittaa varauksen kirjastolle.
    Onkohan Suomessa ihmisiä, jotka osaavat kirjat ulkoa ja siteeraavat niitä. Ehkä runoja muistetaan enemmän ja tietysti lauluja.

    VastaaPoista
  9. Minäkin pidin tästä kirjasta todella paljon. Lukiessa suorastaan näkee perheen istumassa kuumana kesäpäivänä teellä puutarhassa. Lontoon pommitusten kuvaus oli todentuntuisinta mitä olen koskaan lukenut.
    Tämä kirja tulee menemään niiden kirjojen joukkoon joihin palaan vuosien kuluessa aina uudelleen.

    VastaaPoista
  10. Nytpäs alkoikin kiinnostaa tämä kirja, sillä elokuva Sliding Doors oli aikoinaan suuren suuri suosikkini. Täytyypä laittaa tämä muistiin... Ja niin ihanasti jälleen kirjoitat! <3

    VastaaPoista
  11. Juuri kommentoin Katjan blogiin, että minulta on tämä kirja mennyt ihan ohi. No, onneksi te olette olemassa, niin eipä päässyt tämäkään, ilmeisen loistava, kirja livahtamaan ohitseni lukematta. Lupasin jo itselleni puoli tuntia sitten, että ostan tämän kirjan itselleni kesälahjaksi.

    VastaaPoista
  12. Hieno arvio, jonka jälkeen tuskin maltan odottaa kirjan lukemista, kaikki mitä sanot kuulostaa upealta! Atkinson on uusi tuttavuus minulle.

    VastaaPoista
  13. Näin tämän kirjan Katjan blogissa minäkin... Menossa lukuun joten palajan tekstiisi myöhemmin kirjan luettuani :)

    VastaaPoista
  14. Muutaman kirjablogijutun jälkeen minäkin olen täysin vakuuttunut siitä, että tämä on minunkin kirjani:) P.S. Lontoon juttusi olivat myös herkkua!:)

    VastaaPoista
  15. Luulen, että tämä on minullakin vuoden paras käännöskirja tähän mennessä vuotta. Lukukokemus oli nautinnollinen.

    VastaaPoista
  16. Varasin ja lainasin tämän kirjan postauksesi perusteella, ja voin vain kiittää aivan ihanasta lukuvinkistä! Atkinsonia en ollut aiemmin lukenutkaan, mutta tätä lukiessa hankin jo ensimmäisen omaan hyllyyni, ja lainasin kirjastostakin muita. Näitä aarteita ei voi jättää lukematta. Tosiaan peribrittiläisyys, Lontoon ja pommitusten kuvaus ja kaikki ne vaiheet, mitä elämä joko tuo tai sitten ei tuo eteen <3 Oli muuten tosi hyvä postaus!
    terv. Heli

    VastaaPoista
  17. Atkinsonin esikoisteos Museon kulisseissa on myös aivan hurmaava.
    Terveisin Tu

    VastaaPoista
  18. Sliding doors meni heti katsomislistalle. Minulle tuli kirjasta mieleen toinen elokuva: Perhosvaikutus. Hieno kirja. ♥

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...