Nostalgian jäljillä -haaste.

Susa esitteli Järjellä ja tunteella -blogissaan niin mielenkiintoisen haasteen, että vaikka olen jo ennestäänkin miltei hukkumassa kaikenlaisiin haastekirjoihin, tähän on vaan ihan pakko lähteä mukaan! :)

Kuva Susan blogista

"Nyt lähdetään nostalgian jäljille ja tartutaan rohkeasti joihinkin vanhoihin suosikkikirjoihin, katsotaan onko aika kullannut muistot vai säilyttääkö vanha suosikki edelleen asemansa muiden vertaistensa joukossa? Haaste kuuluu siis näin: 

Valitse vähintään kolme sellaista kirjaa, jotka ovat aikanaan tehneet sinuun niin vahvan vaikutuksen, että edelleenkin muistelet kirjoja kaihoten ja saatat jopa nimetä ne lempikirjoja kysyttäessä. 

Kirjojen lukemisesta täytyy olla vähintään viisi vuotta aikaa, mielellään toki enemmänkin. Mutta koska blogini lukijakunta on iältään uskoakseni kaikkea noin 20-60 vuoden väliltä, ei tuo raja voi siksi olla esimerkiksi 10 vuotta, vaikka sitä alunperin ajattelinkin.

Lukuaikaa on vuoden loppuun asti."


Pitkällisen harkinnan jälkeen aion lukea haasteen tiimoilta seuraavat neljä kirjaa, jotka ovat aikoinaan tehneet minuun valtavan vaikutuksen, ja joista osa on jopa kaikkien aikojen suosikkikirjojani.

Margaret Atwood: Ryövärimorsian
Agatha Christie: Kymmenen pientä neekeripoikaa
Pirjo Hassinen: Jouluvaimo
Rosamunda Pilcher: Simpukankerääjät

(Tiistaina pitäisi olla tulossa VIELÄ YKSI haaste johon on vaan aivan pakko osallistua, sitten alkaa ehkä olla meikäläisen haastekiintiö täynnä tälle vuodelle... ;D)

Kommentit

  1. Kiva kun sinäkin innostuit tästä :) Ja juu..minuakin kutkuttaisi tuo tuleva uusi haaste, jota sinäkin odotat ;)

    VastaaPoista
  2. Hienosta haasteesta on helppoa innostua. :) Laskeskelin että minulla olisi tälle vuodelle parisenkymmentä kirjaa luettavana näiden haasteiden tiimoilta, joten eihän tämä paha rasti ole ollenkaan.

    Ja tiistain tuleva haaste on kyllä erittäin herkullinen. :) Mukaan vain!

    VastaaPoista
  3. Hauska haaste! Nostalgiaa voisin harjoittaakin, sitä ehtii. Ja täytyy, kun muuttokuormaan ei juuri uusia kirjoja mahdu :) Voisin minäkin lukea uudelleen tuon kymmenen pientä neekeripoikaa..tekisi kylläkin mieli lukea se englanniksi tällä kertaa.

    VastaaPoista
  4. Oih! Harkitaan.. :)

    Ja mitä, nyt pitää olla tiistaina hereillä että mistä haasteesta täällä on puhe!

    VastaaPoista
  5. Helmi-Maaria, Christietä voisi tosiaan olla mukavaa lukea englanniksikin. :) Lukupiiri-blogissakin on muuten Christien Ikiyö kuukauden kirjana, sekin kiinnostaisi kovasti tässä kohtaa.

    Linnea, kannattaa suunnata katse Kirjavaan kammariin tiistaina... ;D Ihana haaste sielläkin tulossa!! <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit