Håkan Nesser: Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä

Håkan Nesser: Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä (Tammi, 2005. 262 sivua. Alkuteos Kim Novak badade aldrig i Genesarets sjö, 1998.)

  "Tämä on kyllä hitonmoinen kesä, Erik", hän sanoi kun olimme tulossa ruovikkoon. "Ihan joka tavalla. Varmaan paras mitä minulla on koskaan ollut."

  Minä tunsin äkkiä kuinka paljon pidin Edmundista. Siihen Kamalaan oli enää vain kaksi viikkoa, äiti makasi tekemässä kuolemaa syöpään, minulla oli katkennut varvas, mutta kyllä tämä hitonmoinen kesä oli.

14-vuotiaan Erikin äiti on sairastunut syöpään ja joutunut sairaalaan. Pojan isä epäilee, että kesästä tulee kova. Sen vuoksi Erik lähetetään kesäksi Genesaretiksi kutsutulle suvun kesämökille Möckeln-järven rannalle. Mukaan lähtevät Erikin jo aikuinen isoveli Henry, sekä isän työkaverin poika Edmund, jota Erik ei kunnolla tunne ennestään vaikka pojat ovatkin samassa koulussa. Eletään kuusikymmenluvun aamunkoitteessa Keski-Ruotsissa, jossain Örebron kupeessa, juhlitaan kansakoulun viimeisiä päättäjäisiä ja alkamassa on kaikkien aikojen kesä.

Mökillä päivät kuluvat leppoisissa merkeissä; pojat uivat järvessä ja lukevat kirjoja, Erik piirtää sarjakuvia, joiden päähenkilönä seikkailee lahjomattoman rehellinen ja veitsenteräviä repliikkejä laukova Eversti Darkin, ja Henry kirjoittaa esikoisromaaniaan. Iltaisin pojat nukahtavat Henryn kirjoituskoneen nakutukseen ja nauhurista kuuluvaan musiikkiin, kun isoveli kuuntelee kirjoittaessaan Elvistä, Buddy Hollya, Little Richardia ja The Driftersiä. Pojista se kaikki tuntuu melkein liiankin hyvältä.

Lähistöllä kesäänsä viettää myös legendaarinen käsipalloilija Berra Albertsson, itsevarma korsto joka on poikien mielestä varsinainen paskiainen. Berran kuvankaunis tyttöystävä Ewa Kaludis puolestaan on kuin ilmetty Kim Novak; naisella on runsas rukiinvaalea tukka, ohuita puseroita jotka kiristävät sopivasti rintojen päältä, ja ääni joka muistuttaa kehräävää kissaa. Kun pojille selviää että Henryllä on meneillään jotain Ewan kanssa, he arvelevat että tilannetta on syytä pitää silmällä. Täydellinen ja vähän jännittäväkin kesä päättyy kuitenkin äkkiarvaamatta, kun tapahtuu Se Kamala, ja kaikkien osallisten elämä muuttuu lopullisesti.

On kirjoja, joiden lukemista suunnittelen vuosikausia. Kirjoja, jotka odottavat oikeaa aikaa ja joihin melkein varmasti tiedän rakastuvani, kunhan vain lopulta ehdin niiden pariin. Kim Novak oli juuri tällainen kirja, eikä ennakkoaavistukseni sen suhteen ollut väärässä: teos oli juuri niin rakastettava ja ihana (!) kuin odotinkin sen olevan. 

Normaalisti dekkaristina tunnetun Nesserin kerronta tuo vahvasti mieleeni rakastamani Tuomas Kyrön tai Miika Nousiaisen tekstit, romaani sisältää raikkaalta tuntuvaa lämmintä huumoria ja toisaalta lähes kirjalta kuin kirjalta kaipaamani vakavamman pohjavireen. Se kertoo elämästä kahden neljätoistavuotiaan silmin ja kuvaa hyvin paitsi kuusikymmenluvun kesäistä Ruotsia, myös teinipoikien herkkää kehitysvaihetta sisältäen siten tietenkin vaivaannuttavia tilanteita, kivuliaita erektioita, salatupakointia ja yrityksiä näyttää ja kuulostaa mahdollisimman aikuiselta. Nesserin kieli on eläväistä ja moni dialogi saa hymyn karehtimaan suupielissä. Myös käännös oivallisine sanavalintoineen tuntuu erityisen onnistuneelta, siitä suurkiitos Saara Villalle (joka on käsittääkseni legendaarisen Kyllikki Villan tytär).

  "Terve Edmund", minä sanoin.

  "Terve", sanoi Edmund.

  Me seisoimme aaltopeltikattoisten pyörätelineiden luona ja potkimme innottomasti soraa muutaman tyttöjenpyörän päälle.

  "Faija puhui jotain", minä sanoin.

  "Niin kuulemma", sanoi Edmund.

  "Niin kai sitten", sanoin minä.

  "Niinpä niin", totesi Edmund.

  Sitten kello soi, eikä asiasta enempää puhuttu muutamaan päivään. Mutta minusta aloitus oli aika lupaava.

Kim Novak jakaantuu kertomuksena kahteen osaan, aikaan ennen ja jälkeen Sen Kamalan. Kirjailija on mielestäni onnistunut luomaan erinomaisesti toimivan tunnelman ja jännitteen, jotka pysyvät yllä viimeiselle sivulle asti. Aika ennen vedenjakajana toimivaa tapahtumaa tuntuu onnelliselta ja kesäisen aurinkoiselta, vaikka ilmassa onkin jo aavistusta tulevasta. Sen Kamalan jälkeen koko romaanin sävy muuttuu tummemmaksi, ja tarinan luonne saa jopa trillerin kaikuja.

Teos on pullollaan kuusikymmenluvun nostalgiaa, loppumattomalta tuntuvia aurinkoisia kesäpäiviä ja alkukesän iltoja täynnä lupauksia ja tuoksuja; syreeniä, jasmiinia ja pontikkaa. Lukiessani nautin ruotsalaisen keskikesän suloisesta haikeudesta ja sympaattisten teinipoikien veljellisestä yhdessäolosta ja yhteisymmärryksestä. Toisaalta tarina sisälsi myös vakavampia ja pohdiskelevia sävyjä; Erikin syövästä riutuneen äidin kalpeita kasvoja ja tukkaa, joka näyttää murheelliselta heinältä, sekä poikien pohdintoja siitä, miksi elämässä on niin paljon kaikenlaista paskaa, jota kenenkään ei pitäisi joutua sietämään.

Kim Novakissa tapahtuu paljon rivien väleissä. Tapahtumat nähdään Erikin silmin, ja monesti lukija ymmärtääkin enemmän kuin poika itse. Myös Edmundin elämässä on omat kipupisteensä, joista poika haluaisi kaverinsa kanssa puhua, mutta Erik kokee nämä keskustelut vaivaannuttavina ja ahdistavina. Helpompaa on olla puhumatta omista tai kaverin murheista, tai lopulta koko kesän tapahtumista, jättää huonosti olevat asiat rauhaan ja antaa niihin viittaavien sanojen toimia näkymättömyyden ja hiljaisuuden laastareina. Kirja onkin monipuolinen ja toimiva kokonaisuus; paketti, joka sisältää vahvasti välittyvää tunnelmaa, uskottavia henkilöhahmoja, jännitteitä ja pinnan alla tapahtuvaa kuohuntaa, sekä eläväistä miljöökuvausta maustettuna tujauksella sympaattisen poikamaista huumoria ja heräävää seksuaalisuutta.

Kim Novak oli ihastuttava, nostalginen ja vetävästi kirjoitettu romaani, joka sai kaipaamaan kesän suloista lämpöä, kiireettömyyttä, loma-ajan vapautta ja mutkattomuutta. Aikaa jolloin elämän pitää olla kuin perhosella kesäpäivänä. Kirja sai myös kiinnostumaan Nesserin muusta tuotannosta, ja ajattelinkin jossain vaiheessa tutustua miehen kirjoittamaan Van Veeteren -dekkarisarjaan.

Luimme kirjan samanaikaisesti Lumiomenan Katjan kanssa, ja myös bloggaamme siitä samaan aikaan. Meillä on siis eräänlaiset treffit, tapaamme helteisessä ruotsalaisessa pikkukaupungissa kesällä -62, tiistaina klo 15. :) 

Kirjan on lukenut myös Jokke.