Johan Bargum: Jäähyväisiä

Johan Bargum: Jäähyväisiä (Tammi, 2003. 147 sivua. Alkuteos Avsked, 2003.)

  Aamulla oli yhtäkkiä syksy. Istuin bussissa ja katselin Lauttasaaren ohi ulapalle. Meri oli vihreä ja näytti kylmältä. Taivas oli menettänyt syvänsinisen elokuunvärinsä. Taivaanrannan saaret olivat nytkähtäneet lähemmäksi. Ympärilläni istuvilla ihmisillä oli päällystakki ja kaulaliina. Autojen pakoputkista tuprusi pieniä valkoisia pilviä. Syksy oli yhtäkkiä tullut. Ja silti sen oli täytynyt tapahtua askel askeleelta, hitaasti mutta varmasti, päivä päivältä.

  Miksi huomaamme muutokset vasta kun ne ovat jo tosiasia?

(Novellista Syyskuinen viikko)

Jäähyväisiä on viiden kertomuksen kokoelma. Novellit ovat erillisiä, ehjiä pieniä kokonaisuuksiaan, mutta ne limittyvät toisiinsa taidokkaan vähäeleisesti, kuin hipaisten toista huolettomasti ohikulkiessaan. Novellien kosketuspinnat ovat usein hiuksenhienoja, mutta sisäinen yhteys niin tokaluokkalaisen pikkupojan, venäläisen ammattirikollisen kuin eläkkeelle jäävän yleislääkärinkin tarinassa tuntuu luonnolliselta, se on olemassa. 

Kertomuksia yhdistää menetyksen teema, luopuminen ja jäähyväiset. Tarinoissa koetaan avioeroja, saatetaan rakasta lemmikkiä viimeiselle matkalleen, pidetään kädestä kuolevaa vanhusta ja vaihdetaan lapsenhoitovuoroa pienen kaupungin linja-autoaseman ankeassa baarissa. Myös taustat ja tunnelmat heijastavat haikeaa alakuloisuutta; on syksy tai pimeä talvi, sataa märkää lunta, asuntojen nurkissa löyhkää yksinäisyys ja epäonnistuminen.

Raskaista aiheistaan huolimatta kerronta ei kuitenkaan vello syvyyksissä, vaan novelleja pystyy lukemaan suhteellisen kevein sydämin. Bargum kertoo hahmoistaan ja näiden kohtaloista lempeästi ja ymmärtäen. Hän ei syyllistä ketään, vaikka näyttääkin että ihmiset ovat heikkoja ja tekevät virheitä. Tarinat ovat pieniä inhimillisiä välähdyksiä, hetkiä muutaman ihmisen matkalta silloin kun elämä lyö vasten kasvoja.

Tässä kokoelmassa Bargumin kieli on viiltävän tarkkaa, lauseet ehjiä ja hallittuja. Hän kirjoittaa hämmästyttävän luontevasti kenestä hahmostaan tahansa; onpa henkilö sitten pieni lapsi, nuori nainen tai surullinen keski-ikäinen helsinkiläispoliisi, hahmon ääni kuulostaa aidolta ja uskottavalta. Novelleillaan Bargum tekikin minuun vaikutuksen; mies on selkeästi hieno ja monipuolinen kirjailija, jonka teksteissä maistuu elämä. Tämä viime vuoden puolella lukemani kokoelma oli ensikosketukseni Bargumin tuotantoon, ja vaikkei kirjasta tullutkaan suursuosikkiani, haluan ehdottomasti jatkaa Bargumiin tutustumista ainakin Syyskesän ja Syyspurjehduksen parissa.

Lukukokemuksen jälkeen jäi toiveikas, jopa valoisa olo. Novelleissaan Bargum osoittaa, että raskaidenkin kokemusten jälkeen elämä jatkuu aina, tapahtui mitä tahansa.

Hetken tunnen itseni merkillisen vapaaksi, tiedäthän, niitä tilanteita jolloin kuvittelee voivansa valita vapaasti ja kaikki ikään kuin seisahtuu. Nyt tai ei koskaan. Lähteä tai jäädä. Nousta laivaan tai jäädä laiturille. Tässä on elämäsi, sinä itse päätät.

(Novellista Hoitotäti)