Marko Hautala: Kuokkamummo

Marko Hautala: Kuokkamummo (Tammi, 2014. 328 sivua.)

  Te mietitte, mitä Kuokkamummo tekee. Kuokkamummo tappaa lapsia. 
  Se on vanha kuin meri ja taivas. Se hiipii rantametsissä ja niiden isojen kivien välissä ja kaatuneiden puiden takana. Paljain laihoin varpain se menee kuin minkki. Ja jokainen, joka käy sen talon pihalla ilman lupaa, joko kuolee tai tulee hulluksi. Se odottaa, että joku liikaa kiroillut jää joukosta jälkeen, kuselle tai tekstaamaan tai katsomaan perhosta tai pelastamaan linnunpoikaa. Se odottaa, että sille käännetään selkä. Se humauttaa kuokan lapaluiden väliin niin, että ilmat menee pihalle ja jaloista häviää tunto.

Samuel palaa lapsuusmaisemiinsa Vaasan Suvikylään, jossa hän ei ole juurikaan käynyt muutettuaan sieltä täysi-ikäisyyden kynnyksellä Helsinkiin. Miehen isä on kuollut, ja on aika paitsi selvitellä isän jäämistöä, myös kohdata liuta epämiellyttäviä muistoja niiltä ajoilta, kun Samuel oli viisitoistavuotias ja hänen elämänsä täytti ensirakkaus, Kaliforniasta Vaasaan muuttanut Julia.

Myös Maisa on kotoisin samoilta kulmilta. Hänet takaisin Suvikylään tuo tekeillä oleva väitöskirja, jonka nimissä hän haluaa tutkia seudun historiaa ja perinteitä. Lähiön ihmisten keskuudessa kulkee legenda lapsia tappavasta kuokkamummosta, ja paikalliset teinit kertovat tarinaa, Saarnaa, nuoremmilleen kerrostalon pommisuojan hämärissä. Mutta voiko pelottava tarina olla totta? Miksei merenrannalla sijaitsevalle salaperäiselle Bondorffin huvilalle ole turvallista mennä? Ja miksi ihmisiä katoaa?


Olen tosielämässä monella tapaa herkkä ja säikky ihminen, mutta siitä huolimatta rakastan kauhua fiktiossa. Olen kauhuleffojen suurkuluttaja, ja luen myös hyviä kauhuromaaneja mielelläni. Suosikkejani ovat perinteiset ja vanhanaikaiset kummitustarinat (kuten esimerkiksi Susan Hillin loistava The Woman in Black), mutta toki kaikki vähänkin yliluonnollinen käy. Kuokkamummosta ehdin lukea monia hehkuttavia arvioita, ja odotukseni kirjan suhteen kasvoivatkin melkoisiksi. Aloittelin kirjaa jo aiemmin syksyllä, mutta hyvästä alusta huolimatta se jäi pitkäksi aikaa kesken. Luin kirjan loppuun sopivasti juuri pyhäinpäivää edeltävällä viikolla. Vaikken tainnut saada lukukokemukseltani aivan sitä mitä kaipasin, on sanottava, että kyllä Kuokkamummo on vakuuttava teos omassa genressään.

Romaanin kauhukohtaukset ovat taidokkaasti kirjoitettuja, parhaimmillaan elokuvallisella tavalla vahvasti visuaalisia. Ne ovat myös tehokkaita, eräässäkin huvilakohtauksessa tunsin niskavillojeni nousevan kirjaimellisesti pystyyn. Jäin kuitenkin kaipaamaan vielä vähän lisää. Varsinaisia kauhukohtauksia kirjassa oli yllättävän vähän, ja kaikkiaan minulle jäi tunne, että romaani oli paljon kesympi kuin mitä odotin. Vaikka kuokkamummo olikin karmea hahmo, kaipasin enemmän juuri kunnon kauhuelementtejä -- olisin halunnut pelätä vielä enemmän. Toki kirjalla vaikutuksensa oli. Olen pelännyt pimeää koko elämäni, mutta koiranomistajana joudun kulkemaan pimeässä joka ikinen päivä. Tavanomainen lenkkireittimme kulkee läheisen hautausmaan kupeessa ja sitä reunustavissa pienissä metsissä. Voin kertoa, että lukiessani Kuokkamummoa ei hautausmaan lähistölle tai pimeisiin metsiin todellakaan tehnyt mieli mennä. Vilkas mielikuvitus alkoi pimeässä tehdä tepposiaan, sitä näkee muka outoja pahkoja puiden rungoissa, tai olematonta liikettä pusikoissa. Odottaa, milloin kuokka kopsahtaa selkään. :)

Hautalan teksti on vaivatonta luettavaa. Tarina etenee jouhevasti useammassa aikatasossa. Kirjan kieli on konstailematonta mutta kuvailevaa (minusta riemastuttavinta oli kuvaus oudosta tuntemuksesta, joka tuntuu samalta kuin jos vainaja hengittäisi hikiseen ihoon ihan läheltä), tunnelma on läpi romaanin hienokseltaan pahaenteinen ja painostava. Kaikki henkilöhahmot olivat mielestäni enemmän tai vähemmän epämiellyttäviä, mutta tuskinpa kukaan kauhugenrestä niitä rakastettavia hahmoja lähteekään hakemaan. Romaanin loppu jää mukavasti auki, kirjan luettuaan olo on vähän hämmentynyt ja hölmistynyt. Mietityttää mitä tuli juuri luettua, ja mitä kirjassa oikeastaan todella tapahtui. Myös tarinan tausta on kiinnostava, sillä kirjan juoni perustuu oikeaan vaasalaiseen urbaanilegendaan.

Vaikka lukukokemukseni jäikin hieman odotettua laimeammaksi, viihdyin kirjan parissa hyvin ja innostuin ajatuksesta lukea jatkossa enemmänkin Hautalaa. Kuokkamummoa on luettu nyt pyhäinpäivän tienoilla oikein urakalla. Postaamme kirjasta Lumiomenan Katjan ja Kirjainten virrassa -blogin Hannan kanssa samaan aikaan. Kirjasta on muutenkin kirjoitettu jo vaikka missä. Lukuisa-blogin arvion lopusta löytyy linkkejä moneen muuhun blogitekstiin.