David Nicholls: Yhtä matkaa

David Nicholls: Yhtä matkaa (Otava, 2014. 444 sivua. Alkuteos Us, 2014. Suomentanut Inka Parpola.)

Eräänä yönä Connie Petersen herättää miehensä Douglasin kertoakseen, että hänen mielestään heidän liki kaksikymmentä vuotta kestänyt avioliittonsa on tullut tiensä päähän. "Luulen, että haluan jättää sinut." On se kesä, jonka päätteeksi heidän ainoan poikansa Albien on määrä aloittaa college ja muuttaa pois kotoa. Ennen pojan itsenäistymistä perheen on ollut tarkoitus lähteä kiertämään Eurooppaa -- suunnitteilla on Grand Tour, varsinainen kolmen aikuisen luksus-interreil, jonka ideana on 1800-luvun henkeen sivistää ja valmistaa poikaa aikuisten maailmaan. Vaimoaan suuresti yhä rakastava Douglas näkee matkan mahdollisuutena saada avioliittonsa takaisin raiteilleen.

  En ollut liiemmin uskaltanut velloa ajatuksessa, mutta kun olimme lähteneet matkallemme, olin kuvitellut, että reissu saattaisi jollain tavalla korjata parisuhteemme, kenties jopa saisi Connien muuttamaan mieltään. Luulen, että haluan jättää sinut, hän oli sanonut, ja eikö 'luulen'-sana vihjannut jonkinlaiseen epäilyyn, suostuttelun mahdollisuuteen? Kenties ympäristön muutos toisi hänen mieleensä ajat, jolloin olimme olleet toisillemme uusia. Mutta oli absurdia kuvitella, että jokin kaupunki voisi muuttaa mitään, absurdia kuvitella, että öljymaalaukset ja marmoripatsaat ja lasimaalaukset aiheuttaisivat tuon muutoksen. Paikalla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa.

Petersenit ovat alun perinkin epätodennäköinen ja epäsuhtainen pariskunta. Douglas on biokemisti ja tyypillinen tiedemies, ykstotinen ja kuivakka järjestyksen ihminen, joka suunnittelee Euroopan-matkankin etukäteen viimeistä piirtoa myöten. Connie taas on taiteilija, kaikkien suuresti rakastama, suosittu ja hauska nainen, jolla on varsin rento ote elämään. Heidän 17-vuotias poikansa Albie on tullut kaikessa äitiinsä, ja välit isään ovat kireät. Miten käy, kun tämä kolmikko lähtee kesäksi Manner-Eurooppaan? Voiko pitkä yhteinen matka olla se liima, joka liittää perheen takaisin yhteen?


Ihastuin jokunen vuosi sitten Nichollsilta ensimmäisenä suomennettuun menestysromaaniin Sinä päivänä (Otava, 2011), ja luin kirjan pienen ajan sisällä pariinkin kertaan. Toisella kerralla luin sen Edinburghissa (josta romaanin tapahtumat saavat alkunsa), ja samalla reissulla mukanani oli toinenkin Nichollsin teos, esikoinen Starter for Ten, josta pidin myös. Tämä Nichollsin tuore, Booker-palkintoehdokkaaksikin kohonnut neljäs romaani päätyi edellisten lailla myös matkakirjakseni, sillä aloitin sen lukemisen marraskuisella synttärimatkallani Lontoossa. Jo lähtökohtaisesti tämä tuntui omalta kirjaltani: Mikä voi mennä vikaan, kun käsissäni on brittiläinen (!) matkakirjanomainen (!) romaani, jossa puidaan ihmissuhteita (!)? No, ei mikään. :) Yhtä matkaa olikin nautinnollinen lukukokemus, sillä rakastuin kirjaan jo sen ensimmäisillä sivuilla.

Yhtä matkaa on riemastuttava soppa, johon Nicholls on heittänyt yhtä sun toista ainesosaa, mutta kaikkea juuri sopivassa suhteessa. Romaani on viihdettä parhaimmillaan: se on sujuva ja imuunsa tempaiseva lukusukkula (Kirjainten virrassa -blogin Hannan mainio termi!), tunnelmaltaan lämminhenkinen, lempeä ja suloisen sympaattinen. Se ei kuitenkaan ole mitään vaaleanpunaista vaahtokarkkia, vaan siinä on paljon haikeaa melankoliaa ja rivien väleissä uinuvaa surua ja murhetta. Se on samanaikaisesti hykerryttävän hauska ja toisaalta jotenkin katkeransuloinen, ja etenkin kirjan loppupuoli liikuttaa kyyneliin asti. Mikä parasta, Nichollsin kerronta on taidokasta ja jotenkin ihastuttavalla tavalla älykästä. Yhtä matkaa toi mieleeni loistavan elokuvan Le Week-End. Vaikka tarinat ovat lopulta melko erilaiset, on kummassakin samaa ideaa (Manner-Eurooppaan matkustava brittipariskunta ja heidän kriisiytynyt suhteensa), sekä samanlaista riemastuttavan nokkelaa dialogia. Yhtä matkaa onkin varsin elokuvallinen romaani -- uskon ja toivon, että tämäkin teos nähdään vielä joskus valkokankaalla.

Nicholls kuvaa taitavasti ikääntyvää parisuhdetta, jossa tuoreen suhteen loputon uteliaisuus ja halu tietää toisesta kaikki muuttuu ajan myötä läpikotaiseen tuttuuteen. Ihastus ja rakastumisvaiheen jännitys korvautuvat arkisuudella ja lämpimällä nostalgialla. Arki laskeutuu suhteen ylle kuin harmaa peite, ja kiinnostus toista kohtaan alkaa laimeta. Peitteen alla on vähä vähältä tunkkaisempaa, on hankalampaa hengittää, ja lopulta voi käydä niin, että jompi kumpi kokee tukehtuvansa. Yhtä matkaa kuvaa hyvin myös lapsen ja vanhemman vaikeaa suhdetta. 17-vuotias Albie on mainio hahmo, ärsyttävyydessään miltei sietämätön, ja siksi juuri niin hauska. Douglasin yksipuolinen kiintymyssuhde omaan poikaansa sen sijaan tuntui niin surulliselta, että lukeminen teki välillä melkein kipeää. Sympatiani oli koko ajan Douglasin puolella, silloinkin kun hän ei ehkä olisi sitä ansainnut.

Se on vielä sanottava, että matkakirjana Yhtä matkaa on aivan vastustamaton. Kuljin Douglasin matkassa pitkin eurooppalaisten suurkaupunkien katuja: tunsin oloni kotoisaksi Lontoossa, kaipasin Pariisiin (joka on niin kovin pariisilainen), haaveilin pyöräilystä Amsterdamissa ja olin hieman allapäin oluthuuruisessa Münchenissä. Loppupuolen Italian- ja Espanjan-kuvaukset olivat kerrassaan herkullista luettavaa, ja kirjan luettuani podin jälleen kerran armotonta matkakuumetta. Paljon matkustavana minua hykerrytti myös tämä seuraava ajatus, joka on niin kovin totta:

  Matkailuun liittyy aivan tietyntyyppistä siivottomuutta. Reissumies aloittaa suihkunraikkaana puhtaissa ja mukavissa vaatteissa, pirteänä ja toiveikkaana uskoen, että matka sujuu kuin elokuvissa: auringonvalo hohtelee ikkunoissa, päät lepäävät olkapäitä vasten, kaikki nauravat ja hymyilevät kepeän jatsahtavan soundtrackin soidessa taustalla. Mutta todellisuudessa siivottomuus astuu kuvaan jo ennen kuin reissumies on selviytynyt tullitarkastuksesta: likaa kauluksella ja hihansuissa, henki haisee kahvilta, hiki valuu selkää pitkin, matkatavarat painavat liikaa, etäisyydet ovat liian suuria, tasku on täynnä omituista valuuttaa, keskustelu on estynyttä ja kankeaa, tyyneys ja rauha loistavat poissaolollaan.

Mainio Yhtä matkaa on luettu myös mm. näissä blogeissa: Kirjava kammari, Kirjasieppo, Lukuneuvoja, Luettua, Lillin kirjataivas, Annelin kirjoissa ja Ihminen välissä.