Jari Järvelä: Tyttö ja pommi

Jari Järvelä: Tyttö ja pommi (Crime Time, 2014. 261 sivua.)

  Syksy on autioituvien kaupunginkatujen vuodenaika. Siksi syksy on graffitintekijän ihannevuodenaika. Syyskuu, lokakuu, marraskuu. Pimeitä öitä, tyhjiä katuja. Talvi: ei niin hyvä. Sydäntalvella näpit ja maalit jäätyvät, ja keväällä valon lisääntyessä ihmiset alkavat pyöriä ulkona järjenvastaisesti verrattuna syksyyn. Kun lämmin syyskuun ilta karkottaa ihmiset sisälle ja saalin alle, huhtikuussa paljon kirpakampi pakkasyö saa heidät täyttämään kadut innosta korskuen, takki auki kuin mielisairaalan ovet olisi avattu. Kevään myötä me joudutaan siirtymään yhä kauemmas julkisista paikoista, hylättyihin halleihin ja rakennuksiin. 
  Suomalainen valoisa kesäyö on graffitintekijän pahin vihollinen. Vielä haastavampi kuin Rotat. 
  Mutta syksy. Syysyönä pystymme maalaamaan kaupungin ytimessä, vain tähdet seuranamme.

Kotkan öisillä kaduilla vallitsevat omat lakinsa. Syksyn pimeydessä satama-alueen ratapihalla itseään toteuttaa nuori kaksikko; graffitintekijä Rust ja hänen tyttöystävänsä, Metro. Ratapihalla seisoo seitsemän tavaravaunun jono, ja kaksikon mielestä vaunut suorastaan odottavat saavansa väriä kylkiinsä. Samaan aikaan ryhmä turvallisuusvalvojia aloittelee öistä työvuoroaan käskynjaon merkeissä. Yksi heistä on Jere Kalliola, nuori isä ja aviomies.

Vartijat pitävät graffiteja töhrimisenä ja ilkivallantekoina, he kutsuvat graffareita Bakteereiksi. Graffitintekijät taas kokevat tekevänsä taidetta, ja heidän suussaan taiteentekemisen jarruina seisovat vartijat ovat Rottia. Kun syyskuisessa yössä alkaa Antibioottikuurina pidetty operaatio, jonka tarkoituksena on ottaa kiinni tavaravaunuja töhrivät nuoret, käynnistyy Rottien ja Bakteerien välillä koston kierre ja väkivaltainen ajojahti, jossa toinen osapuoli tuntuu olevan jatkuvasti askeleen edellä.


Olen ollut kiinnostunut Jari Järvelän tuotannosta aina siitä lähtien, kun Ilselässä luettiin taannoin miehen romaani Veden paino. Järvelä onkin varsin tuottelias heppu, pelkästään tämän vuoden aikana häneltä on ilmestynyt kaksi romaania, ja siksi oli miltei vaikeaa päättää, mistä kirjasta sitä lähtisi miehen tuotantoa kahlaamaan. Tätä keväällä ilmestynyttä Järvelän esikoisdekkaria ovat kehuneet painokkaasti esimerkiksi Luettua elämää -blogin Elina, Reader, why did I marry him? -blogin Omppu ja Kirjainten virrassa -blogin Hanna, ja kun tarvitsin joulun alla vetävää kirjaa kuusituntiseen bussissaistumisrupeamaan, päädyin nappaamaan luettavakseni Tytön ja pommin.

Ja kyllä kannatti! Tytöllä ja pommilla Järvelä nimittäin osoittaa olevansa paitsi lahjakas, myös varsin monipuolinen kirjailija -- dekkari on tavattoman vetävä ja heti alusta lukijan mukaansa tempaava, eikä kirjaa malttaisi laskea käsistään ennen sen viimeistä sivua. Kirjan kerronta on miellyttävällä tavalla sujuvaa ja vaivatonta, tarina etenee vuorovedoin graffari-Metron ja vartija-Jeren näkökulmista. Koin virkistäväksi, että dekkarin asetelma oli hieman tavallisesta poikkeava: poliisien tai etsivien sijasta tarinassa seurataan yksityisen vartiointipalvelun miehiä, ja "pahiksetkin" ovat sarjamurhaajien tai muiden perinteisten rikollisten sijaan omalla tavallaan syrjäytyneitä nuoria. Järvelä ravistelee tehokkaasti käsitystä oikeasta ja väärästä, sekä tarkastelee yhteiskuntaa ja vallitsevaa lainsäädäntöä kriittisin silmin.

Romaanin henkilöhahmot on rakennettu taitavasti, ja alun selkeä hyvien ja pahojen vastakkainasettelu hämärtyy melko pian tarinan edetessä. Hahmoista paljastuu jatkuvasti uusia puolia, jotka saavat tuntemaan vuoroin sympatiaa ja ärtymystä heitä kohtaan. Erityisesti päähenkilö Metro oli vinkeä hahmo. Elina vertaa Järvelän Metro-tyttöä Stieg Larssonin Lisbeth Salanderiin, ja minulle tuli sama mielleyhtymä -- nuoressa Metrossa on samaa terävyyttä, uhmakkuutta ja asialleen omistautuneisuutta kuin Lisbethissä. Metron suulla kerrotut osiot ovat myös uskottavia, Järvelä on onnistunut ujuttautumaan parikymppisen tummaihoisen graffaritytön nahkoihin suorastaan hämmästyttävän hyvin.

Kerronta on muutenkin uskottavaa: kirjailija on selvästi tehnyt perusteellista ja huolellista tutkimustyötä graffitien maailmassa. Myös syksyinen Kotka on kuvattu elävästi, tarinan alun kulisseina toimiva satama vanhoine raanoineen ja satamanostureineen oli helppoa kuvitella mielessään, samoin taustalla vellova metallinjähmeä meri. Tyttö ja pommi onkin varsin elokuvallinen romaani, ja on ollut mukavaa saada tietää, että kirjasta todella on kehitteillä elokuva. Järvelä myös kirjoittaa esikoisdekkarilleen jatkoa, ja tulen varmasti lukemaan miehen seuraavankin dekkarin.

Ainoan miinuksen kirja saa muutamista huolimattomuusvirheistä. Olen hidas lukija ja jään helposti jumittamaan kohtiin, joissa vaikkapa käytetään henkilöstä vahingossa väärää nimeä. Tytössä ja pommissa hämmentävintä oli kohta, jossa Metro puhuu puhelimessa äskettäin kuolleen henkilön kanssa. :)

Pikkumiinuksista huolimatta Tyttö ja pommi oli kuitenkin melkoisen päräyttävä lukukokemus -- kirja, jota tulen suosittelemaan aina, kun minulta kysellään lukuvinkkejä etenkin dekkareiden suhteen. Romaania on luettu (ja siihen ihastuttu) mm. näissäkin blogeissa: Kirsin kirjanurkka (jossa kirjailija muuten kertoo Metro-tytön nimen olevan hatunnosto menneelle Kotkalle Metro-tyttöineen!), Kujerruksia, Lukukausi, Anun ihmeelliset matkat, Hengityskeinu ja Kirjakaapin kummitus. 

Lisäksi Hendenvaara-blogista löytyy mielenkiintoinen kuvakierros Kotkaan, kirjan tapahtumapaikoille -- kannattaa käydä kurkkaamassa, etenkin kirjan lukemisen jälkeen!