Cecilia Samartin: Nora & Alicia


Cecilia Samartin: Nora & Alicia (Bazar, 2011. 389 sivua. Alkuteos Broken Paradise ja Ghost Heart, 2004. Suomentanut Tiina Sjelvgren.)

  Merituuli tuo mukanaan mausteisen tuoksun. Onko se peräisin valkosipulilla maustettuja tamaleskääröjään myyviltä katukauppiailta? Vai onko meri tänään oudolla tuulella? Annan pääni pudota taaksepäin, hiusteni latvat pyyhkivät hiekkaa. Annan auringon paistaa suoraan kohti, enkä välitä siitä että muutun yhä ruskeammaksi ja olen kohta kuin varjo, joka kulkee ympäriinsä valkoisessa puvussaan. Vilkaisen Aliciaa ja näen, että hänkin on kääntänyt kasvonsa aurinkoon. Hän on kuin auringonkukka, joka vastaa äitinsä hymyyn.

Eletään 1950-lukua Kuuban Havannassa. Kouluikäiset Nora ja Alicia ovat serkuksia ja toistensa parhaita ystäviä. Kumpikin on kotoisin varakkaasta perheestä, heidän arkensa on huoletonta ja yltäkylläistä. Tytöt käyvät katolista koulua ja vapaa-ajan täyttävät leikit, haaveet tulevaisuudesta kabareetanssijattarina, sekä retket isovanhempien luo Varaderoon, paratiisin kaltaiseen paikkaan jossa on turkoosia merta, valkoista hiekkaa, lumoavia ääniä, sielua hyväilevää merituulta ja taivaisiin kurkottelevia palmuja.

Kuuba elää kuitenkin murroksen aikoja. Vuonna 1959 vallankumoukselliset syöksevät vallasta diktaattori Batistan ja maa ajautuu sisällissotaan. Myös tyttöjen elämässä kaikki muuttuu; Noran perhe muuttaa Yhdysvaltoihin, mutta Alicia perheineen jää Kuubaan. Ero on vähällä murtaa tyttöjen sydämet. Lähtijät saavat mukaansa vain yhdet vaatteet, maasta ei saa viedä valokuvia, kirjoja, koruja, tai mitään mikä voisi muistuttaa menneisyydestä ja kodista. Tuhansia sydämiä riuhtaistaan kotimaastaan, eikä kukaan tiedä miten selvitä sokista, tai kuka voisi saada vielä mahdollisuuden palata Kuubaan, kotiin.

  Sydämessämme kaihertava suru laskeutui jokaisen huonekalun ja laatan ylle kuin ohut pölymatto. Se puhalsi kuin hiljainen myrsky ulos ikkunoista ja sekoittui kosteaan meri-ilmaan, joka tuntui itkevän kanssamme. Otimme silmillämme valokuvia, jotka taltioimme sydämeemme ja mieleemme, ja siitä lyhyestä ajasta joka meillä oli jäljellä, kasvoi loputon määrä huomisia, joita meille ei enää annettaisi.

Vuodet kuluvat, elämä löytää uudet uomansa ja tytöt kasvavat naisiksi erossa toisistaan. Yhteys kuitenkin säilyy ahkeran kirjeenvaihdon myötä, ja rakkaus ja kaipuu elävät vahvoina kummankin naisen sydämessä. Lopulta koittaa se päivä, jolloin Nora ja Alicia tapaavat toisensa vuosien eron jälkeen.


Luin Nora & Alician Havannassa ollessani, ja se oli luonnollisestikin paras mahdollinen ympäristö tälle kirjalle, tempauduin mukaan tarinaan ja sen kuubalaistunnelmaan heti ensimmäiseltä sivulta lähtien. Tunnelman ja ympäristön kuvaajana Samartin onkin parhaimmillaan, hän kuvailee kaikkea runsaasti ja värikkäästi. Vartaassa tirisevä sitruunalla ja valkosipulilla maustettu porsas, merituulessa lepattavat pitsiverhot, turkoosi meri ja koboltinsininen taivas vievät lukijan vaivatta tuohon hurmaavaan ja kauniiseen maahan; Kuuba huokuu jokaisen rivin välistä voimallisena ja elävänä. Näinkin kirjan tapahtumat mielessäni elokuvamaisen selkeinä, ja mietin että olisi kiinnostavaa nähdä tarina joskus valkokankaalla. Aineksia tarinassa siihen kyllä olisi.

Romaani on jaettu kolmeen osaan: aikaan Kuubassa ennen vallankumousta ja sen aikana, siirtolaisvuosiin Yhdysvalloissa, sekä Noran paluuseen Havannaan serkkunsa luo. Kirjassa seurataan naisten elämää useamman vuosikymmenen aikana, ja jäin lukiessani kaipaamaan selkeämpiä viitteitä ajankulusta. Koin välillä haastavaksi pysyä ajan tasalla, Samartinin tyyli on lennokas ja kahden lauseen välillä saattaa yhtäkkiä kulua neljäkin vuotta. Kerrontaa rytmittävät naisten kirjeet toisilleen, ja esimerkiksi kirjeisiin merkityillä päiväyksillä vuosilukuineen ajankulua olisi ollut miellyttävämpää seurata.

Samartin kuvaa hienosti sitä sydämeen koteloitunutta surua, joka seuraa olosuhteiden pakosta johtuvaa eroa kotimaasta ja rakkaimmistaan. Hän antaa kasvot siirtolaisille, joiden on pakko yrittää sopeutua uuteen ja erilaiseen ympäristöön, sekä ihmisille jotka ottavat heidät vastaan, kuka suopeasti, kuka taas täynnä halveksuntaa. Hän osoittaa lukijalle myös toivon elintärkeän merkityksen surun ja puutteen keskellä, ihminen voi elää ilman saippuaa ja hammastahnaa, mutta ei ilman toivoa.

Nora & Alicia oli koskettava ja mukaansatempaava romaani, jonka lukemisesta enimmäkseen nautin. Minua jäi kuitenkin jossain määrin kaihertamaan Samartinin joissakin seikoissa antama melko yksipuolinen ja mustavalkoinen kuvaus Kuuban historiasta ja vallankumouksesta seurauksineen. Samartin luo vallankumousta edeltävästä Kuubasta kuvan, jossa maa on lintukoto, täydellinen paratiisi ja jossa ihmiset ovat vain hieman tyytymättömiä hallitsijaansa, Fulgencio Batistaan. Kirjan perheet ovat kuitenkin varakasta kansanosaa, ja monelle totuus '50-luvun läpeensä korruptoituneen Batistan luotsaamassa maassa on ollut toinen. Rikkailla ihmisillä elämä on varmasti ollutkin hyvää, mutta köyhät ovat eläneet helvetissä; ei ole ollut ruokaa, lääkkeitä tai välttämättä edes puhdasta vettä, eikä koulutuksesta, lukutaidosta tai sairaanhoidosta ole ollut varaa edes haaveilla. Vallankumouksella onkin siis ollut painavat syynsä, ja vaikka Samartin antaakin hieman toisin ymmärtää, toi muutos ajan myötä mukanaan myös paljon hyviä asioita.

Kirjaa lukiessani takaraivossani kolkutteli myös koko ajan tietoisuus siitä, että kirjailija on vahvoista kuubalaisista sukujuuristaan huolimatta asunut käytännössä koko ikänsä Yhdysvalloissa, Kuuban "rakkaassa" naapurimaassa. Mietin mielessäni, miten paljon maan asenneilmapiiri ja avoin kylmä viha Kuubaa kohtaan ovat muovanneet Samartinin näkemyksiä maasta, josta hänen perheensä ja sukunsa on kotoisin. Ilahduin kuitenkin suuresti löytäessäni edes muutamasta Alician suulla kerrotusta lauseesta pientä sävyeroa romaanin muuten niin mustavalkoiseen ajatusmaailmaan. Vallankumous haastaa aina maassa vallalla olleen ajattelutavan. Siksi asioiden täytyy olla ensin huonosti ennen kuin ne voivat olla hyvin. Onkin hyvä muistaa että lopulta harvat asiat ovat selkeästi mustavalkoisia tai yksiselitteisiä. Vallankumousta ja Kuuban historiaa pohdin paljon ja monelta kannalta Kuubassa ollessani ja monia mielenkiintoisia keskusteluja paikallisten kanssa käytyäni, ja luinkin Samartinin romaania varmasti juuri siksi paljon kriittisemmin kuin mitä olisin kotona sohvannurkassa saman romaanin äärellä tehnyt.

  Mutta silti näen täällä myös hyvää. Näen ihmisten tekevän töitä lujemmin kuin koskaan aikaisemmin parantaakseen olosuhteita täällä kylässä, missä ei ole koskaan ollut juoksevaa vettä. Näen koulun ja sen viereen nousevan terveysaseman. Ja jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, kylän lapset ja aikuiset saavat rokotteen vakavia tauteja vastaan ja oppivat vuoden kuluessa lukemaan. Samaa tapahtuu kaikkialla Kuubassa.

Vaikkei kirja lopulta tehnytkään minuun mitenkään järisyttävää vaikutusta, on Nora & Alicia viihdyttävä (!) ja oivallinen lukuromaani tärkeästä aiheesta, teos joka kannattaa lukea avoimin mielin ja aistein. Kirjaa on luettu Blogistaniassa ahkerasti, linkitän tällä kertaa vain Leena Lumin arvion, jonka lopusta löytyy linkkejä useampaan kirjasta kirjoittaneeseen blogiin.

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Kuuba

Kommentit

  1. En pitänyt tästä Samartinista kuten pidin Senor Peregrinosta. Koin jotain kaunistelevaa ja kauhistelevaa tässä, epätodellista. Juuri mainitsemasi ympäristö- ja tunnelmakuvaukset olivat onnistuneita, ehkä vain hieman ylimaalailevia, kuten oli Karjalasta kaksi kertaa lähteneellä isoäidilläni omasta kotipitäjästään ja koko alueesta.

    Seuraan haukkana USAn politiikka ja olen historian harrastaja (pyrinhän lukemaan yliopistoon historiaa) ja kyllä Kuuban kansa on niin kärsinyt ennen kuin kärsii nyt. Suurin osa haluaa todellisuudessa pois maasta, moni kärsii vaieten ja se, mitä turisti näkee, on jo juuri se, mitä hän haluaa lomallaan nähdä: nauravan, iloisen, tanssivan Kuuban.

    Suomen Kuvalehti ja Helsingin Sanomien kuuukausiliite ovat tehneet usein kiinnostavia reportaaseja Kuubasta. Suosittelen niitä!

    Samartin on parhaimmillaan varsin hyvä, hänessä on tunnetta ja sydäntä, mutta onko liikaa jotain epätodellisen 'söpöä'. Apua!, en keksinyt nyt muuta sanaa;-) Too sweet, sanoisinko...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minäkin taisin pitää Señor Peregrinosta vähän enemmän, tai ainakin luin sitä kritiikittömämmin kuin Nora & Aliciaa. Kaunistelevaa ja kauhistelevaa tästä löytyi roppakaupalla, ja vaikka rakastankin joissakin asioissa pientä ja vähän isompaakin liioittelua (maaginen realismi, ah! <3), tässä kaikenlaiset pienetkin ylisanat ärsyttivät.

      On totta, että moni kuubalainen muuttaisi muualle jos se olisi taloudellisesti mahdollista. Ja kuitenkaan toisaalta ei ehkä sittenkään - vahvat sukusiteet pitävät monia maassa. Tuota turistikohtaa en kyllä täysin allekirjoita. Varmasti on paljon niitäkin turisteja, jotka eivät välitä nähdä mitään negatiivista, ja jotka haluavat pysytellä all inclusive -hotellinsa turvallisten muurien sisäpuolella omiin positiivisiin mielikuviinsa tuudittautuneina. Itse en kuitenkaan heihin lukeudu, vaan haluan nähdä todellisuuden, on se sitten millainen tahansa. Kuubassa todellisuus iskee väkisinkin kasvoille mikäli ei kulje laput silmillään; köyhyyttä ei voi olla näkemättä, ja jo monen vanhuksen pelkkä katse kertoo omaa tarinaansa. Ja sitten on niitä, jotka tulevat kerjätessään kertomaan näkemyksiään kuubalaisesta politiikasta ja purkamaan turhautumistaan eurooppalaisille hyvinvointia uhkuville turisteille. Ja kuten missä tahansa, maan asukkaisiin kannattaa todella tutustua, keskustelut avaavat monia silmiä.

      Samartin kyllä kirjoittaa vetävästi ja tunteella, mutta jotain on liikaa... Imelyyttä, juuri niin! :)

      Poista
  2. PS. Kun linkitin sinua, luin oman arvioni ja huomasin, että olin kaihtanut tuomasta esille mielipidettäni Kuubanp politiikasta, kuten myöskin USAn toimista, joissa kummassakin on moitittavaa. Se on vain mun periaate, että yritän olla tuomatta blogiini politiikkaa, vain suuriin ihmisoikeuskysymyksiin, kuten vaikka juutalaisten kärsimyksiin, otan kantaa vahvasti. Siis olin lukenut kirjaa kuin hieman kevyttä tarinaa, jota kertoo joku, joka ei ole ollut todella kovilla, todella syvällä. Olihan kirjan tarina kaunis,mutta se eletyn oloinen kokemus siitä uupuu. Huomaathan miten kaukaa näkee toisin eli kun lukukokemusta on kulunut aikaa, alkaa nähdä metsän puilta.

    'Senor' oli niin paljon enemmän
    aidosti sieluuni menevä kuin tämä teos, ei vain voi mitään...Toteaa entinen Che Guervara -fani;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, olen ihan samaa mieltä asiasta Kuuba vs. USA. Kummankin toiminnassa ja ulkopolitiikassa on paljon moitittavaa. Voi vain toivoa, että maiden välit voisivat joskus korjaantua edes jotakuinkin siedettävälle tasolle. Enkä minäkään välitä blogissani normaalisti puuttua poliittisiin kysymyksiin, enkä mielestäni sitä varsinaisesti tälläkään kertaa tehnyt. Samartinin harrastama historian kaunistelu vain ärsytti siinä määrin etten voinut olla siitä kirjoittamatta.

      Ja hyvin sanottu, Nora & Aliciasta puuttuu juuri se oman kokemuksen antama vivahde. Tietynlainen rehellisyys ja aitous, joka syntyy vain eletyn ja koetun kautta.

      Poista
  3. Hyvä juttu, vaikka se ei innostanutkaan kirjaan tarttumaan. :) Jotenkin vähän vierastan näitä siirtolaisten jälkeläisten kirjoittamia kirjoja, jotka sijoittuvat entiseen kotimaahan - tuntuu että niissä on helposti ulkopuolinen tai romantisoiva ote. Mieluummin sitä lukisi kirjailijoita, jotka ovat ainakin joskus asuneet itse maassa. Mutta oma tietämykseni Kuuban kirjallisuudesta on olematon - onko sitä esimerkiksi suomennettu juurikaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, kiitos! :) En kadu että luin Nora & Alician, ja erityisesti Kuuban-matkalle se oli juuri sopivaa luettavaa, mutta en voi väittää että kauheasti menettäisit mitään, jos jätät kirjan lukematta. :)

      Minulla taitaa myös olla hieman ennakkoluuloja juuri tämmöisiä mainitsemiasi siirtolaisten jälkeläisten kirjoittamia kirjoja kohtaan (paitsi jos puhutaan suomalaisesta kirjallisuudesta!). Liika romantisointi vieraannuttaa. Enkä minäkään voi kehua tietäväni mitään kuubalaisesta kirjallisuudesta, kaikki ne harvat Kuubasta kirjoittaneet kirjailijat jotka tiedän (Samartinin lisäksi vain Oscar Hijuelos ja Himilce Novas - muita ei tule mieleen), ovat asuneet suurimman osan elämästään Yhdysvalloissa. En edes tiedä, miten paljon kuubalaista kaunokirjallisuutta ylipäänsä julkaistaan. Kävimme havannalaisessa kirjakaupassa, ja sielläkin tuntui että varsinaista kaunokirjallisuutta oli myynnissä hirveän vähän, suurin osa kirjoista oli koulukirjoja, politiikkaa tai vallankumousaiheista kirjallisuutta.

      Poista
  4. Oli mielenkiintoista lukea mietteesi tästä kirjasta. Tämä on minulla lukulistalla, muttei mitenkään kiirellisenä tapauksena. Luin viime kesänä Senor Peregrinon ja siitä pidin kovasti.

    Varmastikin kirjaan suhtautuu eri tavalla ja sitä lukee ihan eri silmin, kun on itse paikan päällä. Hyvin valittu kirja matkalukemiseksi siis!

    Matkajuttusi kuvineen oli myös aivan ihana, miinusta siitä että tuli matkakuume ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, minäkin pidin Señor Peregrinosta, luin sen 2010 melko pian kirjan ilmestyttyä. Ei tämä Nora & Aliciakaan huono kirja ole, kyllähän tämä kertoo tosi mielenkiintoisesta aiheesta ja niin edespäin. Minulla on vielä lukematta kolmas Samartinilta suomennettu teos, Kaunis sydän, ja vaikken Samartinista kirjailijana lopulta kauhean innoissani olekaan, luulen lukevani Kauniin sydämenkin joskus. Jos ei muuten, niin ainakin kaunokirjallisen maailmanvalloituksen nimissä. :)

      Oikeassa olet, Nora & Alicia oli kyllä hyvä valinta matkalle. Juuri siinä ympäristössä ja niissä olosuhteissa se herätti varmasti eniten ajatuksia.

      Ja kiitos matkajuttukehuistasi! :) Matkakuumetta on aina mukavaa tartuttaa! :D

      Poista
  5. Hyvä teksti, Sara.

    Luin kirjan melko kritiikittömästi muutama vuosi sitten. Pidin kyllä tarinasta, se kosketti ja Samartin kirjoittaa sujuvasti. Mutta sen verran viihteellinen kirja on, ettei minulle jäänyt intoa lukea muita Samartinin kirjoja. Olen kuullut, että niissä on hiven imelyyttäkin.

    Pidän siitä, miten tuot Kuuban poliittista mennyttä ja nykytilannetta esiin. Vaikka Castron hallinto on saanut paljon pahaa aikaan ja moni on syystäkin paennut maasta, oli vallanvaihto 1950-luvulla varmasti välttämätön. Vain varakkailla, kuten luultavasti Samartini omalla suvulla, menin hyvin. Köyhällä kansanosalla toisin. Nyt tilanne on toki erilainen, mutta Samartinin kuvaus on vain yksi näkökulma elämään Kuubassa - amerikkalaistunein silmin nähty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä vielä, että muistin sinua haasteella. :)

      Poista
    2. Katja, kiitos! :) Ja allekirjoitan kommentistasi joka sanan, juuri tuota kaikkea omassa jutussanikin ajoin takaa.

      Luin tosiaan Señor Peregrinon muutama vuosi sitten ja tämän nyt, ja luen varmaan joskus vielä Kauniin sydämenkin. Viihdettähän nämä kirjat tosiaan ovat, ja tuo mainitsemasi imelyys tuntuu välillä häiritsevältä. Pidin Señor Peregrinosta kovasti kirjaa lukiessani, mutta näin muutaman vuoden etäisyydeltä tarkasteltuna lukukokemus tuntuu, no, juurikin hivenen liian imelältä.

      Kiitos haasteesta ystäväni, vastailin siihen jo jokunen päivä sitten! :)

      Poista
  6. Näissä kirjailijan suomennoksissa on uskomattoman Senor Peregrinon, ja kirjan myötä ihastuin Samartinin pulppuavaan ja värikkääseen kerrontaan <3 Tässä on varmasti paljon samaa, vaikka niin erilainen aihe. Kaikkiin kirjoihin ei voi eikä tarvitse rakastua, mutta ei se sitä tarkoita, etteikö niistä voisi nauttia :) Minulle itselleni kävi näin Siilin eleganssin kanssa - upea teos, mutta ei sielukirja.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, tuo on hyvin sanottu, Samartinin kerronnassa on juuri sellaista värikästä ja pulppuavaa latinomeininkiä. :) Ja oikeassa olet toisessakin asiassa, ei jokaiseen kirjaan todellakaan tarvitse rakastua, eikä jokaisesta kirjasta voi - eikä tarvitsekaan - tulla sielukirjaa. Usein riittää että kirjasta nauttii ja että tarina vie jonnekin kauas pois. :) Tässä tarkoituksessa Nora & Alicia tosiaankin täytti tehtävänsä. Ja Kuuban-lukemisena tämä oli ihan ehdoton! :)

      <3 sinulle!

      Poista
    2. Hih, mitähän tuolle mun kommentille on tapahtunut? :D Siitähän puuttuu useampi sana... Siis piti kirjoittamani "Näissä kirjailijan suomennoksissa on uskomattoman kauniit kannet. Olen lukenut Senor..." jne. Meillä taitaa olla pöpö koneessa, ei ole ensimmäinen kerta kun vastaavaa tapahtuu. Välillä omaan blogia kirjoittaessa häviää koko teksti! Silloin on vain äkkiä käytettävä kumoa-toimitoa. <3

      Poista
  7. Kiva lukea pohdintojasi kirjasta Kuuban-reissusi jälkeen. Varmasti monessa maassa elämässä on monta puolta. Ja niin, rikkailla on aina parempi elämä =O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, niinpä! Oli tämä kyllä ihan mielenkiintoinen lukukokemus, ja toimi varsinaisena ajatusten ja pohdintojen herättäjänä. :)

      Poista
  8. Minä pidin tästä lukuromaanina ihan ok, kun luin kirjan pari vuotta sitten. Vähän sellainen nuortenromaanin oloinen, mutta kiva lukukokemus kuitenkin. Tuo on silti ihan totta, mitä sanot historian kaunistelusta, ja mahtavaa, että tuot tämän puolen blogissasi esiin. <3

    En muuten muista, kommentoinko sen kummemmin matkakertomustasi tai kuviasi täällä tai FB:ssa, mutta olen kuulostellut, että oli selvästi vaikuttava reissu ja kuvasi ovat taas kerran upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, tuon nuortenromaanimaisuuden kyllä allekirjoitan. Aihe on monisyinen ja haastavakin, mutta kerronta siihen nähden jotenkin vähän naiivia. Mutta siitä huolimatta kirjan parissa viihtyi ja lukemisesta nauttikin. Historian kaunistelu (mainio termi - tätä hain omassa jutussani, kiitos! <3) tosin kieltämättä ärsytti.

      Kiitos matkajuttu- ja kuvakehuistasi! <3 Reissu oli tosiaan uskomattoman hieno. Voisin lähteä takaisin Kuubaan vaikka heti. :)

      Poista
  9. Ai niin ja sen verran piti vielä sanoa, että vaikka pidin tästä, en jaksanut lukea Senor Peregrinoa loppuun. Kolmas suomennos vielä odottaa kokeilua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, minä taas taisin pitää Señor Peregrinosta vähän enemmän. Minullakin Kaunis sydän odottelee vielä hyllyssä. Luen sen joskus, ja olisi tosi mielenkiintoista kuulla sinunkin mielipiteesi siitä. :)

      Poista
  10. Kiitos kaikille kommenteistanne! Palailen tänne lähipäivinä vastailemaan jokaiselle erikseen! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit