Hyllynlämmittäjä 2018

Uusi vuosi, uudet kirjat. Tai vanhat - ne kiusalliset pirulaiset, jotka lukemattomina lämmittävät kirjahyllyä vuodesta toiseen, ja jotka ihan kaikki muut ovat lukeneet mutta minä en. Sivumennen julkisti viime vuoden alussa lukuhaasteen, jonka ideana on lukea 12 kuukauden aikana 12 sellaista kirjaa, jotka on tullut ostettua mutta jotka ovat jääneet syystä tai toisesta lukematta. Viime vuonna katselin haastetta sivusta, mutta jo loppuvuodesta päätin itsekin ottaa tänä vuonna osaa. Tutkin kirjahyllyjäni asiaankuuluvalla hartaudella, ja päädyin seuraavanlaiseen tusinaan. Osa kirjoista on sellaisia, joiden lukemattomuuden myöntäminen aivan hävettää. :D

(Valokuvaaminen tammikuun valossa - jota ei ole! - on ihan oma juttunsa. Tämänkin kuvan ottaminen vaati kirjakasan raahaamista parvekkeelle, epämääräisen kankaan virittämistä puolen parvekkeen yli, hermojen menetystä ja näppien jäädyttämistä hyisessä ilmassa - ja siltikin lopputulos on epätarkka suhru, kiitos jo kauan sitten parhaat päivänsä nähneen järkkärinlouskuni. :D )

Mutta joo, ne kirjat:

Eeva-Kaarina Aronen: Maria Renforsin totuus - Rakastin Arosen Kallorumpua, ja olen sen lukemisesta lähtien suunnitellut lukevani naisen koko tuotannon. No, kesken on sekin projekti.

Kerstin Ekman: Herran armo - Trilogian avausteos, jonka lukemisen olen joskus aloittanut, mutta kirja oli niin hieno, että lamaannuin ja lukeminen jäi kesken. Niin minulle käy joskus kaikkein parhaimpien kirjojen äärellä. Kirja on niin hyvä ja olen siihen niin rakastunut, etten kykene lukemaan vaan jäädyn. :D

Eeva Joenpelto: Elämän rouva, rouva Glad - Joenpellon lukemista olin suunnitellut ensin n. 20 vuotta, kunnes pari vuotta sitten aloitin ja ihastuin ikihyviksi. Tämä kirja on lämmittänyt hyllyä pitkään.

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys - Lienen ainoa lukeva suomalainen, jolla tämä kirja on yhä lukematta? Kirjaa hypetettiin aikanaan niin paljon, että halusin jättää sen myöhemmäksi ja lukea sitten joskus omassa rauhassani.

J. P. Koskinen: Kuinka sydän pysäytetään - Tämä on tuntunut ihan minun kirjaltani siitä lähtien, kun se julkaistiin. Vaan lukematta on, tämäkin.

Anne-Marie MacDonald: Linnuntietä - Muutaman vuoden takainen blogihitti - vanha kirja, josta yksi vinkkasi, johon kaikki hurahtivat, ja jonka kaikki lukivat samoihin aikoihin. Paitsi minä. Tämän haaveilen lukevani tänä vuonna kesälomalla. Vain minä, järvenrannassa liplattavat laineet ja Linnuntietä.

Sofi Oksanen: Puhdistus - Ai kauhee! Nyt häpeän ja kierin vähän tuhkassa.

Kalle Päätalo: Huonemiehen poika - Rakastuin Päätaloon päätä pahkaa Ihmisiä telineillä -esikoisromaanin myötä. Olen käynyt Päätaloviikolla ja Kallioniemessä, keräillyt vähitellen hyllyyn Iijoki-sarjaa ja aloittanut tämän sarjan ensimmäisen kirjan ehkä noin sata kertaa. Vaan tänä vuonna luen kirjan loppuun, lupaan ja vannon, tai mörökölli minut vieköön!

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia - Tämäkin on näitä. Kaikki muut ovat lukeneet ja minä en. Huoh.

Lars Sund: Colorado Avenue - Rakastuin Sundiin Kolmen sisaren ja yhden kertojan myötä. Colorado Avenue on odottanut vuoroaan lähemmäs parisenkymmentä vuotta. Nyt on aika.

Lauri Viita: Moreeni - Olen asunut Tampereella yli puolet elämästäni ja tämä tamperelaisen kirjallisuusihmisen yleissivistykseen kuuluva klassikkoteos on yhä lukematta. Noloa.

Mika Waltari: Sinuhe - Tätä ei voi selittää oikein mitenkään. Paitsi että Sinuhen edessä olen aina ollut vähän kauhuissani. Kirja löytyy hyllystäni kai kolmena erilaisena painoksena, mutta silti aion yrittää tätä Lars Svedbergin lukemana äänikirjana.


12 kuukautta, 12 kirjaa. Katsellaan vuoden päästä miten meikäläisen kävi. :D

Kommentit

  1. Puhdistus on hieno kirja :) Minen enää edes aio yrittää hyllynlämppärihaastetta, niin penkin alle meni (2/12)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika, Puhdistus on yksi niistä, jonka kuvittelen lukevani heti alkuvuodesta, vaan nähtäväksi jää. Ja hahaa, nähtäväksi jää ylipäätään koko haaste: Juuri nyt puhkun intoa, ja henkseleitä paukutellen olen mielessäni lukenut jo koko kasan. Ja vuoden kuluttua tunnustan vähin äänin, että luin lopulta kasan Aku Ankkoja, Fifty Shades of Greyn, ja muutamat Me Naiset, kun iski niin paha lukujumi. Vaan ei niin voi käydä - eihän? :D

      Poista
  2. Olen lukenut listaltasi kuusi kirjaa. Osan ennen blogiaikaa. Veljeni on Päätalo-fani, joten luin sitten hänen kirjoja muutaman, mutta en muista mitä, ehkä ne alkupään kirjat, joista on elokuvat. Osaallistuin itsekin tähän haasteeseen yhtenä vuonna ja sain luettua 6 kirjaa. Päätin, että en jatka ennen kuin olen lukenut kaikki kirjat listalta. Vielä 3 lukematta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, sinulla on haaste hyvällä mallilla - enää kolme ja voit haastaa itsesi uuteen tusinaan. :) Päätalo on tosi hyvä, ja uskon, että kun saan Iijoki-sarjan hyvälle alulle, olen ihan koukussa.

      Poista
  3. Näistä kirjoista olen lukenut vain yhden, Sinuhen.

    Tarkoitus olisi kyllä lukea oman hyllyn kirjoja, niihin on viime vuoden loppupuolikin painottunut ja nyt jatketaan, kun niitä ei nyt vaan tulisi koko ajan lisää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hdcanis, nyt vähän helpottaa: sinäkään et siis ole lukenut esim. Puhdistusta ja Neljäntienristeystä? En siis olekaan ainoa maailmassa. :D Mutta tuo Sinuhe, huh. Ei se nyt auta kuin yrittää.

      Ja tuo on kyllä outo juttu, että kirjahyllyyn tupsahtelee koko ajan uusia lukemattomia kirjoja, minulle käy ihan samoin. En tietenkään tunnusta, että minulla olisi mitään tekemistä asian kanssa. :D

      Poista
  4. Aika monta sellaista, joita minäkään en ole lukenut haha. Peukut täältä Neljäntienristeykselle ja Puhdistukselle. Kissani Jugoslavia jäi kesken, mutta ajattelin vielä joskus ehkä yrittää. Linnuntietä haluan minäkin lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, haa! :D Minä yritän tunnollisesti lukea näistä kirjan per kuukausi, ja nyt pitäisi valita tammikuun kirja. Ja luulen, että se on juuri toinen noista peukuttamistasi - kun nyt vain osaisi päättää. Myös Kissani Jugoslavia on niiden joukossa, jotka ensimmäisinä odottavat viivalla lähtölaukausta. :D Hmm, yritän tehdä päätöksen tänään.

      Hei, otapa sinäkin Linnuntietä tämän vuoden projektiksi! <3

      Poista
  5. Minä heräsin viimevuotiseen haasteeseen niin myöhään, että jäi osallistumatta, mutta nyt aion hypätä mukaan ajoissa. Täytyy piakkoin tutkia hylly, ja tehdä myös valon puutteessa epätoivoisia kirjojen kuvailuja.. :-D Sain kyllä monesti hyvät naurut tekstiäsi lukiessa. <3 "kirja oli niin hieno, että lamaannuin" Ihana sinä! <3 <3 Kommentoinkin jo kirjojasi, mutta pakko lisätä vielä, että tiedätkö, olen ajatellut tuosta JP Koskisen kirjasta ihan samoin. Uskomatonta, että kirja on yhä lukematta. Linnuntiehen olen herännyt blogiarvioiden myötä, ja kerran olen jo lainannutkin kirjan mutten sitten ehtinytkään sitä lukea. Toivottavasti sitten tänä vuonna. Lars Sundiltakaan en ole lukenut mitään ja Eeva Joenpeltoakin olisi kiva lukea. Arosen olen painanut mieleeni juurikin sinun suosittelujen myötä. :-) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, joo - nyt vain omaa tusinaa kasaamaan! <3 Minä seurailin viime vuoden alussa sivusta, kun pari ystävää lähti innokkaasti haasteeseen mukaan heti tammikuussa, mutta itselläni oli siihen aikaan niin jäätävä lukujumi päällä, että kahdentoista hyllynlämmittäjän haaste tuntui siinä kohtaa samanlaiselta ajatukselta kuin lähteä treenaamatta maratonille kolmenkymmenen asteen helteessä. :D Ja vaikka jumi sittemmin helpotti, en osannut enää lähteä mukaan, kun vuosi oli jo pitkällä.

      Ihana, ihana sinä! <3 Meillä on siis monta samaa tbr-listalla! Ihanaa sitten vertailla lukukokemuksia, KUN TIETENKIN saamme nuo kaikki tänä vuonna luettua. <3 :D

      Poista
  6. Epäilen, ettei hyllystä löydy kahtatoista, oon kova laittamaan kirjoja kiertoon. Hienoja lukuelämyksiä on sinulle luvassa! Moreenia en ole minäkään lukenut, voisi olla yksi vaihtoehto Klassikkohaasteeseen? Enkä Linnuntietä! Kerro sitten, pitäisikö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, huh! Olet ihan uskomaton ja nyt(kin) kyllä todella ihailen sinua, sillä minulla on hyllyssä niin paljon lukemattomia kirjoja, että saisin helposti tällaisen haasteen kasaan seuraavat kymmenen vuotta. :D Olen tosin myös aivan kauhea kirjahamsteri, ja minun on tosi vaikeaa luopua. Koskaan. Mistään. Edes niistä teini-iän Danielle Steeleistä, joista herää muka niin paljon muistoja. :D (Luin niihin aikoihin kyllä muutakin, esim. Victor Hugoa, köh. :D )

      Moreeni taitaisi olla aika mainio vaihtoehto klassikkohaasteeseen. Jos haastan sinut lukemaan sen, lähdetkö mukaan? :)

      Poista
    2. Oho, hidastelin - ilman muuta lähden mukaan, jos saan kirjan kirjastosta heti, käyn huomenna katsomassa!

      Poista
  7. Minunkin hyllyssäni ovat Kissani Jugoslavia ja Kuinka sydän pysäytetään odottamassa. Joskus ei vain ole mitään selitystä sille, miksi kirjat joiden tietää olevan hyviä, jäävät lämmittämään hyllyä. Minulla on eräänlainen kestohaaste saada oman hyllyn kirjoja luettua ja jatka sen kanssa tänäkin vuonna. Vuonna 2017 sain luettua peräti 24 kirjaa omasta hyllystäni!! ...Ja tuo kuva? Kaunishan se on! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, ohhoh - olisin voinut vaikka vannoa, että olet lukenut nuo molemmat! Mutta oikeassa olet, välillä on vaikeaa itsekään ymmärtää, miksi hyvät kirjat jäävät vuosikausiksi odottamaan vuoroaan. Mutta kai se vain on se ikuinen ongelma: liian paljon kirjoja, liian vähän aikaa. :D Mutta oletpa saanut hyvin luettua oman hyllyn kirjoja. Hatunnoston arvoinen suoritus! <3

      Poista
  8. Voin lohduttaa, että minultakin on Neljäntienristeys lukematta. Olin sen ilmestyessä ehkä niin täynnä suomalaisia monen sukupolven tarinoita, ettei yhtään kiinnostanut, mutta nyt kirja on alkanut houkutella.

    Sinulla on listalla yksi kirja, jonka itse lukisin mielelläni uudelleen ensimmäisen kerran, eli ihana Linnuntietä. Ja Kissani Jugoslavia on hieno, vaikka Tiranan sydän kolahti minulle henkilökohtaisesti vielä kovempaa.

    Tämä haaste houkuttelisi minuakin tänä vuonna, Täytynee katsella kirjahyllyä sillä silmällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, oih, sinäkin! Mutta jospa tänä vuonna korjaamme kumpikin kirjasivistyksessämme Neljäntienristeyksen kokoisen aukon? :)

      Statovcin molemmat kirjat ovat hyllyssäni odottamassa vuoroaan, eli kenties luen Tiranan sydämenkin tänä vuonna, kun vauhtiin pääsen.

      Lähde mukaan haasteeseen! Saadaan sitten vertaistukea toisistamme. <3

      Poista
  9. Sinuhe on niiiiiin hyvä. Minäkin luin sen vasta joitakin vuosia sitten, mutta siitä asti olen haaveillut uusintaluvusta. Hieno romaani, syystäkin merkittävä klassikko. Ja Neljäntienristeys on hieno sekin, luvassa on hyviä lukuhetkiä.

    Linnuntietä ja Kissani Jugoslavia ovat näistä sellaisia, joita en ole lukenut, mutta haluaisin. Jugoslavia on omassa hyllyssäkin ollut lämmikkeenä ilmestymisestään lähtien. Ehkäpä tänä vuonna minäkin sen luen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, Sinuhe pelottaa (enkä oikein edes tiedä miksi), mutta ehkä alan nyt olla valmis sille. Olen lukenut alle muuta Waltarilta ja ihastunut hurjasti hänen teksteihinsä, joten ehkäpä pystyisin nyt Sinuheenkin. Ja Morre kehui fb:ssa Lars Svedbergin lukemaa äänikirjaa (mitä en toki ihmettele, sillä Svedbergin ääni on, noh, i h a n a ), joten ajattelin yrittää sitä. Rohkaisee kyllä kovasti, että sinä olisit valmis vaikka uusintakierrokselle. :)

      Kissani Jugoslavia lienee suht nopealukuinenkin, kun ei ole mikään tiiliskivi. Kyllä me se kuule tämän vuoden aikana luetaan. <3 :)

      Poista
  10. Hyllynlämmittäjiä? Sellaisia ei minulla ole, mutta lukemattomien lukemattomien kasoja yläkerran tasanteella, tällä hetkellä ehkä noin 200 opusta :). En ota stressiä niistä, joita muut ovat lukeneet ja joista he ovat pitäneet, oma makuni kulkee hieman toisia polkuja. Listastasi olen lukenut vain Sinuhen (ja sitä joistain kohdin useampaan kertaan) ja Kinnusen Neljäntienristeyksen. Kinnusen ostin pokkarina, en sen vuoksi, että muut pitivät siitä niin paljon vaan sen vuoksi, että meillä on täällä Kuusamossa kaksi vapaa-ajankiinteistöä ja mieheni on Oulusta kotoisin. Olin kiinnostunut siis romaanin tapahtumapaikoista. Mutta pidin kirjasta myös tekstinä hyvin paljon. Kun Lopotti tulee vastaan, hankin senkin ja luen.

    VastaaPoista
  11. Hyviä kirjoja sinulla on hyllyä ollut lämmittämässä :) Erityisesti rakastan noista itse Sinuhea sekä Kissani Jugoslaviaa, mutta Neljäntienristeys on ainakin helppolukuinen myös! Tarvitsisin tavallaan tätä haastetta itsekin kipeästi, sillä hylly kyllä notkuu vaikka kahdellekin peräkkäiselle vuodelle näitä lukemattomia ihan jo ilman jatkuvia kirjalöytöjäkin, mutta toisaalta taas ahdistun jos olen "pakotettu" lukemaan tietyt kirjat, jotka ei välttämättä enää puolen vuoden päästä innostakaan.. :D Mutta ehkä joskus vielä paneudun tähänkin!

    VastaaPoista
  12. Hieno lista! ♥ Sinuhe tekisi mieli lukea uudestaan, vaikutuin siitä joskus aika lailla. Se on hyvin mukaansa tempaiseva kirja ja monesta syystä klassikko. Kissani Jugoslaviasta pidin paljon, samoin Neljäntienristeyksestä. Linnuntietä on niin hyvä ja puhutteleva. Puhdistus oli minulle melkein liikaa, mutta mieleenpainuva se on. Sitten: Maria Renforsin totuuden haluaisin lukea, Lars Sundin tuotantoon tahdon syventyä. Ihana lukea näitä listoja, kun pääsee toisaalta omiin kirjamuistoihinsa ja toisaalta saa paljon lukuvinkkejä! ♥

    VastaaPoista
  13. Sari, mitä autuuden hetkiä sinulla onkaan edessäsi! Linnuntietä ja Sinuhe kuuluvat ihan elämäni ikisuosikkeihin♥ Elämän rouva, rouva Glad, luin viime vuonna uudestaan ja nyt löysin siihen aivan uusia näkökulmia. Pidän kovasti Eeva Joenpellon tuotannosta. Sinuhen luin uudestaan muutama vuosi sitten, kun R. oli pitkällä työmatkalla ja suuriruhtinatar Olga antoi minun vaihtaa vuorokausirytmiäni eli luin ja luin...ja edelleen se vain oli enemmän. Neljäntienristeys myös hyvä.

    VastaaPoista
  14. Nyt vasta pääsen kommentointiin asti... Joko pinosi on ruvennut vajenemaan? Voisin lähteä tuohon Joenpellon lukuun mukaan.

    Minulle se Ikimuiston merkki oli toinen tämän vuoden hyllynlämmittäjä, eka oli Huojuva talo. Hyvässä vauhdissa edetään.

    Olen kokenut muutaman kerran tuon saman ilmiön: kirja on niin hyvä, ettei pysty lukemaan. Täytyy vähän hengitellä ensin...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit