Murakamin Norwegian Wood, kirjasta elokuvaan


Haruki Murakami: Norwegian Wood (Tammi, 2012. 426 sivua. Alkuteos Noruwei no mori, 1987. Suomennettu englanninkielisestä käännöksestä Norwegian Wood, 2000. Suomentanut Aleksi Milonoff.)

  Luin Naokon kirjeen uudestaan ja uudestaan, ja joka kerta minut täytti sama sietämätön suru, jota tunsin aina kun Naoko katsoi minua silmiin. En osannut käsitellä surua; minulla ei ollut paikkaa, mihin sijoittaa tai kätkeä se. Niin kuin ulkona puhaltava tuuli, suru oli muodotonta ja painotonta, eikä siihen voinut takertua. Maisema ympärilläni vain lipui ohitseni enkä saanut selvää, mitä minulle yritettiin sanoa.

Luin Norwegian Woodin vuosi sitten ensin englanniksi ja rakastuin siihen päätä pahkaa. Koska olen kirjoittanut kirjasta jo kertaalleen, en mene sen juoneen enää syvällisemmin, vaan keskityn nyt lähinnä siihen, miltä romaani on tuntunut uudelleen luettuna, ja miten olen kokenut kirjasta tehdyn elokuvan. NW:lla on ollut minuun ihmeellisen koukuttava vaikutus. Olen lukenut kirjan nyt jo kolmesti, ja katsonut pariin otteeseen myös sen pohjalta tehdyn elokuvan. Edelleenkin se on ehdottomasti lempiromaanini Murakamin tuotannosta, vaikka olenkin lukenut jo muitakin miehen teoksia.

Koska tarina ja romaanin miespäähenkilön monimutkainen suhde kahteen naiseen on ollut uusilla lukukerroilla jo vanhastaan tuttu, olen voinut keskittyä kauniiseen kieleen ja sujuvaan kerrontaan, sekä suomennosta lukiessani erityisesti taidokkaaseen käännökseen. Suomentaja Aleksi Milonoff on tehnyt niin hienoa työtä, että suomenkielisen käännöksen teksti on tuntunut lukiessa vielä englanninkielistä käännöstäkin kauniimmalta. Ikään kuin Milonoff olisi kyennyt lisäämään romaaniin vielä yhden ekstraripauksen taianomaisuutta. Kerta toisensa jälkeen NW hurmaa minut utuisen kauniilla tunnelmallaan, unenomaisuudellaan ja jotenkin ihmeellisen tyylikkäällä arkisuudellaan.

NW oli aikoinaan ensimmäinen lukemani Murakamin romaani, joten en silloin pystynyt vertailemaan sitä muuhun miehen tuotantoon. Nyt, luettuani enemmänkin Murakamia, olen löytänyt uusintakierroksillani paljon yhtymäkohtia muihin miehen kirjoihin, erityisesti Sputnik-rakastettuuni. Kirjoissa on useampikin kohtaus, joissa kirjailija on käyttänyt pitkälti samoja aineksia; yöllä sekavasti käyttäytyviä naisia, omituisia ja osin vaille selityksiä jääviä katoamisia, sekä vanhemman naishenkilön menneisyydessä tapahtuneita ikäviä asioita, jotka ovat jättäneet omat polttomerkintänsä henkilön sieluun. Nyttemmin olen huomannut myös muita asioita, joihin en ensilukemalla osannut kiinnittää huomiota; Norwegian Woodissa Murakami peilaa henkilöhahmojensa kautta muun muassa omaa henkilökohtaista rakkauttaan jazzmusiikkiin, sekä arvostustaan F. Scott Fitzgeraldin teoksiin, joita hän on itse aikoinaan kääntänyt japaniksi. NW:ssa muuten päähenkilö Toru Watanaben klassikoita ja juuri Fitzgeraldia lukeva ystävä Nagasawa lausuu erään kuolemattoman ajatelman: Jos lukee samoja kirjoja kuin muut, ajattelee niin kuin muut.


Norwegian Woodin filmaamiseen Haruki Murakami suostui viiden pitkällisen harkintavuoden jälkeen. Samannimisen elokuvan (Norwegian Wood, Japani, 2010) sai kunnian ohjata Tran Anh Hung, joka on ollut aikoinaan Oscar-ehdokkaana elokuvastaan Vihreän papaijan tuoksu. Elokuvana Norwegian Wood on varsin uskollinen romaanille. Joitakin sivujuonteita on jätetty pois (kuten esimerkiksi Reikon tarina), ja joitakin kohtauksia on muutettu hieman realistisemmiksi kirjaan nähden (esimerkiksi kohtaus, jossa Naoko käy yöllä Watanaben luona tämän ollessa naisten mökissä Kioton vuoristossa). Harmikseni myös eräs suurimmista lempikohtauksistani kirjassa on jätetty kokonaan pois, taianomainen kohtaus jossa Midori ja Watanabe juovat olutta parvekkeella ja Midori laulaa kitaralla säestäen folk-kappaleita tulipalon riehuessa naapuritalossa ja valkeiden tuhkahiutaleiden leijaillessa ilmassa.

Elokuva on visuaalisesti huikean hieno! Luontoa, sen värejä ja vuodenaikoja hyödynnetään hienosti, ja komeat maisemat herättävät vahvan Japanin-matkakuumeen. Myös näyttelijävalinnat ovat harvinaisen onnistuneita. Kenichi Matsuyaman esittämä Watanabe on juuri sellainen järkevä, normaali ja tavallisenoloinen japanilaisnuorukainen, jollaiseksi hänet romaanin perusteella kuvittelin. Myös eloisa, hauska ja rakkautta kipeästi kaipaava Midori (Kiko Mizuhara) vastaa erinomaisesti kirjan antamaa kuvaa. Romaanissa Naokon ystävä Reiko kuvataan selkeästi keski-ikäiseksi, ja ryppyineen jopa hieman rupsahtaneeksi - elokuvassa Reikoa esittävä Reika Kirishima on kaunis, nuorekas ja sileäihoinen, mutta roolissaan uskottava ja aito. Upeimman roolityön tekee kuitenkin Rinko Kikuchi, jonka Naoko on niin herkkä, hauras ja särkynyt, että häntä tekee melkein kipeää katsoa.

Elokuva on juuri niin voimallinen, unenomainen, kaunis ja koskettava (ja jopa eroottinen!) kuin kirjakin. Suosittelen sitä kaikille Murakaminsa lukeneille - tässä tapauksessa mielestäni kannattaa juurikin ensin lukea kirja, sillä tavoin tämä kiehtova ja sopivan taiteellinen elokuvakin varmasti antaa enemmän.

Kommentit

  1. Mie katsoin elokuvan ensin ja pidin siitä niin paljon, että on ollut vaikea tarttua kirjaan. Toisin päin se olisi ehkä onnistunut, mutta ostin eurolla kirjan englaninkielisenä, joten tulee se joskus luettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, muistinkin että ainakin sinä olet nähnyt elokuvan. Eikös vaan olekin hieno ja vaikuttava leffa? :) Ja ymmärrän hyvin että elokuvan jälkeen tuntuu vaikealta tarttua Murakamin kirjaan. Hienoa kuitenkin että sinulla on jo kirja hyllyssäsi, lue se sitten joskus kun siltä tuntuu. :)

      Poista
  2. Oih! ♥ Tekisi mieli lukea kirja uudestaan (suomeksi tai englanniksi tai vaikka molemmiksi, hih) ja katsoa sitten elokuva. Hienoa kuulla, että leffakin toimii, sillä yksi yleensä hyvän päälle ymmärtävä kaverini ei kuulemma tykännyt siitä yhtään (eikä kyllä kirjastakaan yhtä paljon kuin me onnelliset).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka, oi voi! <3 Lue, ja katso!! (Minulla on leffa omassa hyllyssä, voin vaikka lainata jos haluat!) Ja minusta leffa todellakin toimii, siinä on hienosti tavoitettu samaa unenomaista tunnelmaa ja haikeutta kuin kirjassa. (Kaverillasi on varmasti hyvä maku, mutta ehkei hän ole ihan Murakami-taajuudella...? :D)

      Poista
    2. Kiitos tarjouksesta! Pidän sen mielessä, mutta en taida tarttua siihen ainakaan heti. (Olen huomannut etten vaan pysty katsomaan elokuvia tällä hetkellä, tai pystyisin katsomaan yksin myöhään illalla hiljaisella volyymilla, mutta ei se oikein tunnu mielekkäältä. :)

      Ja ehkä pitäisi lukea ensin joku muu Murakami, kun niitä englanninkielisiä on monta odottamassa... Mutta tänä vuonna on kyllä pakko lukea tämäkin uusiksi!

      Poista
    3. Pekka, ok! Mutta tarjous ei vanhene, eli tiedät kyllä mitä tehdä jos innostut myöhemmin ajatuksesta. :)

      Samat sanat, niin paljon lukematontakin Murakamia on odottelemassa että ehkäpä minäkin jätän nyt NW:n hetkeksi rauhaan... ;)

      Poista
  3. Ihana lukea arviosi! Täytyy siis ensin lukea kirja ja sitten vasta katsoa elokuva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, kiitos! :) Juu, ehdottomasti suosittelen niin päin. Kuten Hannakin yllä toteaa, leffan jälkeen on vaikeaa tarttua kirjaan, ja se on sääli huikean Murakamin kannalta. :)

      Poista
  4. Ihanaa, Sara!! ♥ Tämä oli niin vahva romaani, upea, aion ehdottomasti jossain vaiheessa lukea sen uudeleen. Ennen sitä taitaa olla elokuva katsottava :)

    Minulla on sinulle haaste, nappaa mukaasi jos jossain vaiheessa sen innostut tekemään ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, olen ihan varma että ihastut elokuvaan ihan täysin. <3 Ja kirja on tosiaan semmoinen että se kestää useita lukukertoja ja antaa joka kerralla jotain uutta. Ihana!

      Haa, kivaa, kiitos! :) Tulenkin heti blogiisi kyläilemään! <3

      Poista
  5. Kirja houkuttaa ja varmasti sen Murakami-faninani vielä jonain päivänä luenkin. Intoa on vähän laskenut elokuva, josta en tykännyt yhtään. Kävin aikoinaan katsomassa sen leffassa, ja se oli ensimmäinen kerta, kun katsoin vähän väliä kelloa ja mietin, kehtaisinko lähteä kesken kaiken pois. En yhtään epäile, etteikö se muille olisi mahtava elämys, mutta henkilöt tökkivät koko ajan pahemmin. Kuten sanoit, visuaalisuus kuitenkin oli oikein hienoa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, lue ihmeessä, olen ihan varma että ihastut (siitäkin huolimatta ettei leffa ollut sinun juttusi). Olen muuten ajatellut elokuvaa katsoessani, että se on juuri sellainen hivenen erikoinen japanilainen taideleffa, josta joko pitää kovasti tai ei ollenkaan. Ja jos tarina on ennestään tuttu, leffakin aukenee ehkä hieman paremmin. Visuaalisesti se on todellakin valtavan hieno! <3

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Hannele, toivottavasti saat leffan jostain käsiisi! Se on ehdottomasti katsomisen arvoinen!

      Poista
  7. Kirja on loistava, ja pelkäsin hieman elokuvan katsomista, sillä ajattelin, ettei se millään voi tehdä oikeutta kirjalle - mutta toisin onneksi kävi! Leffa onnistuu kyllä harvinaisen hyvin tavoittamaan kirjan tunnelman, tykkäsin tosi paljon (molemmista) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nanna, olen ihan samaa mieltä kanssasi, sekä kirjasta että elokuvasta! Ja minullakin oli omat epäluuloni alkaessani katsoa elokuvaa, mutta ne hälvenivät jo heti alkuvaiheessa. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit