Viiden kirjan haaste

Moi, täällä ollaan taas! Viime viikot ovat kuluneet joko tiiviisti töissä tai opintojen parissa, koiralenkeillä tai sairastaessa (olen pikkuhiljaa paranemassa viisi viikkoa kestäneestä flunssa-influenssa-flunssa -kierteestä). Olen ajatellut blogia joka päivä, ja lukenutkin melko paljon, mutta aika ja/tai voimat eivät vain ole riittäneet tänne asti. Mutta palailen ennalta suunnittelemattomalta blogitauoltani nyt kepeän kirjahöpön merkeissä, ja jatkan lähipäivinä tuttuun tapaan kirja- ja teatterijutuilla. :) Sain taannoin Lumiomenan Katjalta tämän Facebookissa ja kirjablogeissa ahkerasti pyörineen kirjahaasteen - kiitos vain! ♥ Nyt on hyvä hetki vastailla kivoihin kirjakysymyksiin.



1. Kirja, jota parhaillaan luen: Minulla on aina monta kirjaa kesken samaan aikaan, niin nytkin. :) Aktiivisimmin luen tällä hetkellä juuri tänään aloittamaani Elena Ferranten uutuusromaania Loistava ystäväni (joka vaikuttaa olevan nimensä mukaisesti loistava kirja), Eeva Joenpellon romaania Neito kulkee vetten päällä, uusintakierroksella olevaa Minna Canthin Köyhää kansaa, sekä Jens Andersenin kirjoittamaa hienoa Astrid Lindgren -elämäkertaa Tämä päivä, yksi elämä. Lisäksi edelleen kesken ovat mm. ikuisuusprojektini Volter Kilven Alastalon salissa ja Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä (nyt on aluillaan toinen nide), sekä englanninkielinen Gustav Mahlerin elämäkerta, jota luen sivun silloin, toisen tällöin. Lähipäivinä on myös tarkoitus aloittaa ensi viikon lukupiirikirja, Günter Grassin Taikalaatikko, sekä Olli Jalosen Miehiä ja ihmisiä, jonka näin eilen Hämeenlinnan teatterissa, ja se oli i h a n a!! ♥ Nyt on niin hyviä kirjoja meneillään, että tekee melkein kipeää.


2. Kirja, josta pidin lapsena: Olin kova tyttö lukemaan jo lapsena. Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjat, Astrid Lindgrenin Eemelit, Melukylän lapset, Saariston lapset ja Pepit, sekä Anni Swanin sadut olivat pienelle minulle tosi rakkaita. Alakoulussa ihastuin mm. Anni Polvan Tiina-sarjaan, Merri Vikin Lotta-sarjaan ja Carolyn Keenen Dana-tyttöihin. Myöhemmin yksi suuri rakkaus olivat L. M. Montgomeryn Anna-kirjat.


3. Kirja, joka jäi kesken: Olen huono jättämään kirjoja kesken, mutta toisinaan jätän kirjoja pitkälle "tauolle". :D Viime vuosina kokonaan kesken ovat jääneet mm. Heidi Jaatisen Finlandia-ehdokkaanakin ollut Kaksi viatonta päivää (joka ei kertakaikkiaan ollut minun kirjani), Umberto Econ Ruusun nimi (jonka tosin aion vielä joskus selättää) ja J. R. R. Tolkienin fantasiaklassikko Taru sormusten herrasta (jota olen yrittänyt monta kertaa, viimeksi viime kesänä, mutta ei vain pysty, huh!).


4. Kirja, joka teki vaikutuksen: Tähän ikään mennessä on ehtinyt vaikuttua kymmenistä ja taas kymmenistä kirjoista, mutta mainittakoon tässä kohtaa ennen kaikkea kolme teosta, jotka ovat paitsi tehneet valtavan vaikutuksen, myös nyrjäyttäneet jotain minussa hyvällä tavalla sijoiltaan - siten, etten kirjat luettuani ole enää ollut ihan sama. Nämä teokset ovat Hannu-Pekka Björkmanin kolme kolumni- tai esseekokoelmaa Valkoista valoa, Kadonneet askeleet ja Välähdyksiä peilissä.

Aivan lähiaikoina olen viimeksi vaikuttunut syvästi kahdesta lukemastani upeasta romaanista, Jukka Viikilän päiväkirjaromaanista Akvarelleja Engelin kaupungista, sekä Iida Rauman teoksesta Seksistä ja matematiikasta. Että tuollaisia kirjoja voikin olla, vau!


5. Kirja, johon palaan uudestaan: Niitäkin on useita, sillä pidän toistosta (seikka, jonka jotkut ystäväni tietävät paremmin kuin hyvin :D ), ja siksi esimerkiksi luen itselleni rakkaita teoksia useampaan kertaan. Mainitsen tässäkin kaksi kirjailijaa, joiden teokset ovat tehneet minuun syvän vaikutuksen: Joel Haahtelan ja Antti Hyryn kirjoja luen mielelläni yhä uudelleen ja uudelleen.


En haasta nyt ketään, sillä haasteeseen on vastannut jo niin moni (melkein kaikki?). Mutta tästä haasteen saa poimia itselleen, mikäli haluaa.

Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa, olkoon se täynnä kevätaurinkoa, sulavan lumen synnyttämiä puroja ja kevättä kohti kurottuvia pajunkissoja! ♥

Kommentit

  1. Onnea töille ja opinnoille & hyvä kun olet parantunut sairauskierteestä! Tolkienia en ole minäkään saanut loppuun, lukenut vain kappaleita nuorimmalle pojalleni, joka 8-vuotiaana selätti sen suurimmaksi osaksi lukemalla itse :). Fantasia ei ole minun genreni. Econ Ruusun nimen olen lukenut, silloin 1980-luvulla, mutta italiankielinen versio on jäänyt kesken (ostin sen opetellakseni italiaa :) ).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Assyriologi, kiitos! <3 Juuri lauantaina puhuimme ystäväni Elinan kanssa, että TSH olisi varmaankin pitänyt lukea kouluikäisenä. Silloin kirjan runsas ja omalaatuinen fantasiamaailma olisi varmasti napannut imuunsa ihan eri tavalla kuin nyt keski-ikäisenä. :)

      Econ Ruusun nimi italiaksi? Vau! Minun hyvin suppea italian-sanastoni koostuu muutamista sellaisista sanoista, jotka toistuvat usein oopperoiden libretoissa. :D Rakastan etenkin italialaista oopperaa, ja kun niitä kuuntelee päivästä toiseen, oppii yhden sanan sieltä, toisen täältä. Osaan mm. sanat isä, veli, Jumala, rakkaus, rauha, enkeli, pyydän ja kuolema. Tällä sanastolla ei tosin taida tehdä mitään esim. roomalaisessa ravintolassa. :D

      Poista
    2. Myös minulla on Ruusun nimi kesken. Johtuu kyllä pääasiassa lukijasta. Kaikkia sitä päästetäänki ääneen.
      Italiaksi se olisi varmaan hieno! Mutta minun italian sanatoni rajoittuu, toisin kuin Saran, pitserian listoihin.

      Poista
    3. Serentis, tuolla sinun sanastollasi pärjännee jo aika hyvin ainakin ruokaa tilatessaan. Minä taitaisin jäädä nälkäiseksi, kun hokisin vain rauhaa ja enkeleitä ja kuolemaa. :D :D

      Poista
  2. Voiko olla lapsuutta ilman Mongomeryn teoksia!<3

    Minä olen kova tyttö lukemaan uudestaan tiettyjä kirjoja, joista yhden olen lukenut puhki, mutta syytän sitä, että se on pkkari: Woolfin Mrs. Dalloway. Bo Carpelanin Axel on luettu 10 kertaa! Durasin Lol V. Steinin elämä joitakin kertoja ja nyt haluaisin lukea uudelleen Ian McEwanin Vieraan turvan.

    Sara, taas niin hienot kuvat sinulla!<3

    50 MIKROgrammaa D:tä monivitamiinin lisäksi eikä flunssaa kolmeen vuoteen. Minulle elintärkeää, sillä sain kymmeniä vuosia sinuiitin jälkitautina. Suosittelen ja ympäri vuoden!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, no ei voi! <3

      En yhtään ihmettele, että olet lukenut Carpelanin Axelin kymmenen kertaa! Luin sen viime vuonna, ja se oli ehdottomasti yksi lukuvuoteni parhaista kirjoista. <3 Yritän blogata siitä lähiaikoina, tulen sitten huikkaamaan sinulle. :) Duras'ta ja McEwania tekisi nyt mieli lukea!

      Kiitos kuvakehuista, pus! <3

      Minulla ei D-vitamiinikaan auta - otan sitä itse asiassa 150-200 mikrogrammaa päivässä. Tähän perussairauteeni (ms-tautiin) kuuluu elimistön matala D-vitamiinipitoisuus, ja kun lääkitykseni laskee vielä valkosolutason hurjan alas, on vastustuskykyni onneton ja saan aina kaikki kiertävät lastentaudit - ja paraneminen kestää. Huoh. Mutta tämmöistä se on, ei mahda mitään. :)

      <3

      Poista
  3. Onneksi selätit tautisi - niin minäkin! Kivoja kirjavinkkejä (Viikilä ja Rauma), ne ovatkin olleet esillä viime aikoina blogimaailmassa. Ja ihana tietää Björkmanin voimasta, mulla on nimittäin Välähdyksiä odottamassa :) Kohta nähdään Grassin parissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, olipa tauti, huh - varsinainen miesflunssa. :D Aion tätä toitottaa lukupiirissäkin viikon päästä, mutta lue Viikilä ja Rauma!! <3 Ja Björkmania, oi että. Sinulla on ihania lukuhetkiä edessäsi! <3

      Poista
  4. Olipas täällä ihania kirjoja ja kuvia! ❤ Ja sitten oli tuo yhteinen murheenkryynimme, mutta ei siitä sen enempää.

    Ehkä nuo Björkmanin kirjat sopisivat minullekin, pitäisi kokeilla. Tunnut niin innostuneelta myös noista vasta lukemistasi kirjoista, että odotan nyt niitäkin luettavakseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kiitos! <3 Ja joo, murheenkryyni se on, voihan Tolkien sentään!

      Uskon, että saisit hurjasti irti Björkmanin kirjoista. <3 Niissä on mm. niin paljon tuttuja ajatuksia lapsuudesta, ikääntymisestä ja ihmisyydestä, ja toisaalta timanttisen upeita ajatelmia taiteesta ja sen merkityksestä yhteiskunnallisella ja etenkin yksilötasolla. Ihania, ihania kirjoja! <3

      Poista
  5. Täältä löytää aina hyviä lukuvinkkejä omien suosikkikirjailijoiden lisäksi. Luettuani miten kirjoitit Haahtelan kirjoista, lainasin ensimmäiseni, Tule risteykseen seitsemältä. Aivan mahtava lukukokemus, Haahtelan tuotantoon tulen palaamaan.
    Björkman kiinnostaa, hän kirjoittaa juuri asioista joista luen paljon. Hyvää vointia sinulle ja aurinkoisia kevätpäiviä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, kiitos - ihanaa kuulla! :) Ja erityisen onnellinen olen siitä, että olet löytänyt Haahtelan romaanit, ne ovat aivan mahtavia kirjoja. <3 Björkmanin teoksia suosittelen tietenkin myös mitä suurimmalla lämmöllä! <3

      Kiitos samoin! <3

      Poista
  6. Ihanaa, että otit haasteen vastaan - ja millaisin vastauksin ynnä kuvin! <3

    Sinulla on nyt loistavia kirjoja kesken. Ferranten aion aloittaa pian, Neito kulkee... on minullakin pian luvussa.

    Samoja kirjoja rakastimme pienenä. Tai minulle Lindgreniltä Marikki oli rakkain, mutta pidin totta kai Eemelistäkin. Anni Swanin sadut (ja nuortenkirjat, etenkin Iris rukka - oih!) nekin, samoin tietenkin Montgomeryn kirjat. Tiinoille en koskaan lämmennyt, vaikka niitäkin luin.

    Ja hihi, Econ Ruusun nimi on minullekin ikuisuusprojekti. En tiedä, haluanko enää edes selättää sitä. Toisaalta kirja on mieheni suursuosikki ja itse olen pitänyt Econ tieteellisistä kirjoista. Mutta... Taru Sormusten herrasta oli minulla kesken vuoden 1994-2001, mutta sitten luin romaanin sisulla loppuun ja itse asiassa sain oikein hyvän lukukokemuksen.

    Björkman ja Haahtela - kyllä vaan!

    Toivottelen sinulle flunssatonta eloa ja valoisia kevätpäiviä! <3
    T. Lumiompun Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos haasteesta - tällä oli hyvä taas palata blogimaailmaan pienen tauon jälkeen! <3 :)

      Nyt on niin ihanaa, kun loma alkoi ja saa lukea rauhassa. Tai ainakin melkein rauhassa, opiskeluhommat kyllä vähän häiritsevät lukurauhaa. :) Ferrante ja Joenpelto ovat loistavia kumpikin, aah!

      Iris rukka! Unohdin Iris rukan!! Oih!! <3 Eivätkä Tiinat minullekaan rakkaimpia olleet, mutta olivat ne jotenkin niin veikeitä, että niitä oli pakko ahmia. :)

      Minä taas en tiedä, haluanko enää edes yrittää TSH:n kanssa, mutta Econ suhteen en ole vielä antanut periksi... :)

      Valoisia kevätpäiviä sinne myös - uudesta lumestakin huolimatta! <3

      Poista
  7. Ihania tulppaaneja tulvillaan on koko postauksesi, kiitos keväisestä kukkarunsaudesta :)

    No voi olla lapsuus ilman Montgomeryn kirjoja ja myöskin koko elämä, sillä en ole yhtään hänen kirjaa lukenut :)

    Jaatisen kirja osui ja upposi minuun, mutta minä luen näitä psykologisia kirjoja huono-osaisista.

    Astrid Lindgrenin elämäkerta oli hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kiitos kommentistasi! :)

      Et kyllä varmasti ole oikeasti ainoa Montgomeryn kirjoja lukematon. Oletko koskaan miettinyt, että kokeilisit Annoja tai Runotyttöjä näin aikuisiällä? Ne ovat kyllä aivan ihania kirjoja, oi että! <3

      Minulle taas Jaatisen kirjan aihe kiinnosti, mutta teksti tuntui itselleni liian raskaalta lukea. Yritin kahdesti, mutta ei siitä tullut mitään. Mutta niin se vain on, etteivät kaikki kirjat sovi kaikille.

      Lindgren-kirja on todella hyvä, oi että!

      Poista
  8. Hihii, kyllä me vielä selätämme Alastalon! ;-) Ja voih, TSH on minullakin "ikuisuusprojektina". Ykkösen luin ja siihen se sitten jäi. Motivaatio ei vain riitä.

    Haahtela <3 En voinut mitään, että naurahdin tuolle Hyrylle, kun tuli lauantai mieleen.. :-D <3

    Vikilä odottelee, kiitos sinun vinkkisi! <3 Tuon Rauman kirjan luen myös, kunhan tuo kirjapino tuosta pienenee. Terveisin: nostin pinoon tänään neljä kirjaa lisää... Kaksi niistä on kyllä lukupiirikirjoja mutta kuitenkin.. :-D




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, kyllä selätämme, ja jo tänä vuonna! :D En ymmärrä, miten TSH:n lukeminen voi tuntua niin uuvuttavalta, mutta niin se vain on. Huh, mikä järkäle.

      Hahaa, pitää nyt vain muistaa, etten todella valitse Hyryä lukupiirikirjaksi... ;) :D

      Ihanaa, ihanaa että luet Viikilän, tiedän satavarmasti, että rakastut siihen täysin. <3 Ja Rauma, voi että - että noin hyvää kirjallisuutta voikin olla! <3

      Maanantaina nähdään, hurraa! <3 Ihanaa viikonloppua sitä ennen! <3

      Poista
  9. Oi, mitkä kirjat sinulla on luvussa! ja ferrantekin tullut jo -minä vielä odottelen omaani...

    Hannu-Pekka Björkmanin löysin täältä sinun luotasi ja ihastuin heti hänen tuotantoonsa! Kiitokset vielä siitä <3

    Tämä postaus on kevättä täynnä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, täällä on ihania kirjoja luvussa, ja vielä lomakin aluillaan. Elämä on aika muikeaa juuri nyt. :) <3

      Olen niin onnellinen, että innostin sinut lukemaan HPB:n teoksia. Ihanaa! <3

      Ja kevättä täynnä on myös mieleni. Aurinko lupailee jo vaikka mitä, ja kohta alkaa vuoden paras aika, huhtikuun puolivälistä juhannukselle. Rakastan kevättä, sitä tuntee olevansa todella elossa kun pitkä talvi alkaa hellittää otettaan. Niin ihanaa! <3 Aurinkoista viikonloppua sinne! <3

      Poista
  10. Minulla on kesken kaksi samaa kuin sinulla! :)
    Innostuin yhdestä, mikä sinulla oli vaikutuksen tehneenä. En nyt enää muista, mikä se oli. Menihän tässä jo monta sekuntia. Mutta ehkä se ratkaisee pahan ongelmani seuraavan kirjan suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Serentis, haha! :D Mitäköhän luet? Veikkaan Lindgren-elämäkertaa ja Miehiä ja ihmisiä, menikö sinnepäinkään? :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit