Kirjabloggaajien joulukalenteri, 8. luukku

Päätin lähteä mukaan kirjabloggaajien tämänvuotiseen joulukalenteriin, ja tämä onkin jo kolmas kerta, kun olen mukana. Eilinen luukku avautui Pauline von Dahlin blogissa, ja huomista luukkua kannattaa käydä katsomassa Yöpöydän kirjat -blogissa, jonka kirjoittajan käsialaa on muuten myös joulukalenterin tämänvuotinen logo. ♥

Oman luukkuni aihe oli mielessäni oikeastaan heti selvä. Näin Suomi100-hengessä olen miettinyt erityisen paljon historiaa ja Suomen itsenäisyyden menneitä vuosia tapahtumineen. Sataan vuoteen on mahtunut sata jouluakin, eikä tarvitse mennä kovinkaan kauas historiassa, kun joulut ovat jo näyttäneet monella tavoin erilaisilta kuin nykyisin. Näin kaupallisuuden, monenlaisen yltäkylläisyyden ja jatkuvan suorittamisen värittämässä hektisessä nykyajassa tekee hyvää pysähtyä miettimään hetkeksi edeltävien sukupolvien jouluja - etenkin niitä, joita on vietetty poikkeuksellisissa olosuhteissa. Ja mikä onkaan parempi keino syventyä menneeseen, kuin lukea siitä kirjoista! Olenkin poiminut oheen otteita muutamista erinomaisista suomalaisista teoksista. Joukossa on sekä romaaneja että elämäkerta-/muistelmateoksia. Ota hyvä asento, kupillinen kahvia tai glögiä ja hetki aikaa. Nyt mennään!

(Kuva: Niina Tolonen / Yöpöydän kirjat -blogi.)


Sadan vuoden takaisiin tunnelmiin meidät vie Heidi Köngäs upeassa romaanissaan Sandra (Otava, 2017). Itsenäistynyt Suomi on aivan vastasyntynyt ja vetelee vasta ensimmäisiä kiihkeitä henkäyksiään. Venäjällä kuohuu jo toinen vallankumous, ja suomalaisetkin aavistavat, että jotakin suurta on pian tapahtumassa.

Kuudennella kuulla lastaan odottava Sandra hoitaa tuvassa pientä tyttöään, mies Janne on isompien poikien kanssa metsällä etsimässä pötyä pöytään. Kovat pakkaset jatkuvat päivästä toiseen. Sisään on tuotu kuusi, ja viimeisistä langoista äiti on neulonut lapsille joulupaketteihin lapasia ja sukkia. Kaikesta on pulaa ja puutetta, mutta lämminhenkinen joulu tehdään köyhäänkin tupaan.

  Päivä pitelee itseään vain yhdestä kulmasta eikä pitkään jaksa. Pian sen ote heltiää, menee ensin siniseksi, sitten hiipuu pimeäksi. Tuuli pöllyttää lunta pihassa kinoksiksi. Tuvan ikkunan edessä on lunta jo karmia myöten, siihen osuvat järveltä kaikki tuulet. [--]
  Tuvassa on kerrankin hiljaista, kuuluu vain tytön hengityksen hento rohina ja uunin humina. Saisivat jo tulla, pian sininen hetki alkaa tummeta. Katson ikkunasta ulos metsän reunaan, mutta ketään ei vielä näy. Eihän Janne muuta ajattele kuin sitä, että hän käy katsomassa kaikki pyydykset jos jotain olisi tarttunut. Joulupöytää hän ajattelee ja saattaa lähteä vielä suin päin saaliin perään, jos Nalle jostain saa vainun. Onhan riista aina riistaa, eihän meillä muuta lihaa olekaan. Viimeiset lantut keitin aamusta ja lanttuloora on paistamista vaille valmis, saadaan juhlan tuntua. [--]
  Hätäilen koko ajan ruokaa, ostojauhot eivät riitä pitkälle, oman sadon vei lähes kokonaan halla. Härkäpapuja on, ja suolakalaa, ei muuta, ja edessä vielä pitkä talvi ja koko kevät.

Heidi Köngäs: Sandra



Vuodesta 1917 siirrytään reilun parinkymmenen vuoden päähän. Köngäksen Sandran jouluvalmistelujen jälkeen on tapahtunut paljon, ja Suomi on jakautunut kahtia pariksi vuosikymmeneksi. Kunnes marraskuun viimeisenä päivänä 1939 - vain reilua kolmea viikkoa ennen joulua - syttyy Suomen ja Neuvostoliiton välinen talvisota.

Sotatalvena 1939-40 koettiin sodan lisäksi myös erityisen vaikeat talviolosuhteet, kun maassa paukkui viikkokausien ajan poikkeuksellisen kova pakkanen. Mutta hyytävästä kylmyydestä ja sodastakin huolimatta joulu tuli sittenkin. Sotatalvea ja joulua 1939 muistelee ensin Eeva Kilpi teoksessaan Talvisodan aika (WSOY, 1989). Talvisodan syttyessä Kilpi oli 11-vuotias koululainen, ja muistelmissaan hän kertoo tapahtumista kotirintaman näkökulmasta.

  Kun joulua alettiin mainita puheissa kesken arkipäivänkin, se herätti ensin toivoa. Aivan varmaan joulu pyyhkisi sodan olemattomiin, totta kai joulu voittaisi sodan. Tulisi joulu ja sota vetäytyisi häpeissään nurkkaan. Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. [--]
  Ensin ei osattu uskoa että sota oli alkanut, sitten sanottiin että sota ei kestäisi kauan ja nyt ajateltiin että kyllä se ainakin jouluksi loppuisi, sillä oli enemmän kuin luonnonvastaista sotia jouluna. [--]

  Varmaan söimme jouluaterian, varmaan meillä oli "livekalaa", ehkä kinkkuakin, riisipuuroa ja luumukiisseliä, vaikka oli pula-aika. [--] Varmaan lauloimme "Enkeli taivaan" ja ajattelimme sotilaitamme rintamalla ja tunsimme, että hekin ajattelivat meitä. Yhteisyyden tunne oli voimakas. Vaara ja kaipaus lähensivät enemmän kuin mikään aikaisemmin. Ja useammin kuin koskaan sanottiin "me", ikään kuin meidän lukumäärämme olisi lisääntynyt sillä että käytettiin monikkoa. Se sai meidät unohtamaan sanan "ylivoima", jota myös käytettiin usein, vaikka ei enää niin paljon kuin sodan alussa, kun se oli niin masentava sana. Sen sijaan puhuttiin paljon urhoollisuudesta. Me saimme kuulla olevamme urhoollinen ja yksimielinen kansa. Ja myös että se oli ihme. Vähän samanlainen kuin se joulusatu, jossa ruusut kukkivat lumessa.

Eeva Kilpi: Talvisodan aika



Jos tuntui joulu poikkeukselliselta kotirintamalla, voi vain kuvitella, miltä se on tuntunut rintamalla, kaukana kotoa ja omia rakkaita, keskellä sotaa. Muun muassa tätä kuvaa Antti Tuuri teoksessaan Talvisota (Otava, 1984). Sota ei keskeydy joulunkaan ajaksi, mutta silti sotilaiden kesken koetaan pieniä hetkiä, jotka tuovat sydämeen edes haaleaa joulumieltä.

  Jouluaaton iltana meidän korsuumme oli tuotu ne kirjeet ja paketit, joita kotoa oli lähetetty, ja joista komppanianpäällikkö oli puhunut edellisenä iltana, mutta monen lähetyksen vastaanottaja ei enää ollut meidän asemissamme; paljon poikia oli lähtenyt kotia kohti haavoittuneiden kuljetuksissa tai ruumisarkuissa. Niiden poikien paketit me kokosimme tyhjille lavereille ja lähetimme ne seuraavana aamuna hevosmiesten mukana takaisin, kun hevosmiehet tulivat ajamaan kaatuneiden ruumiita pois. [--]

  Joulupäivän aamuna pojat sanoivat, että keskisuomalaisten rykmentissä olisi pappi, joka oli ottanut ylleen tavallisen sotapuvun ja soti siellä joukkueenjohtajana, vänrikki, ja ne päättivät, että meidänkin korsussa olisi pidettävä joulujumalanpalvelus, koska monet meistä eivät muistaneet sellaista joulua eläneensä, etteivät olisi joulukirkkoon menneet, eivätkä nekään, jotka eivät olleet kotona joulukirkosta välittäneet, täällä panneet vastaan kun pojat aamuhämärissä lähtivät keskisuomalaisten majoituspaikkaan tätä pappia etsimään. [--]

  Me jätimme linjaan vain vartiomiehet ja yritimme tukkia itsemme kaikki yhteen korsuun. Pappi piti meille jumalanpalveluksen. Venäläinen tykistö nakkeli ammuksia korsun ulkopuolelle ja linjoille ja metsään linjojen taakse niin, että pappi sai välillä huutaa sitä saarnaansa, koska sen sanat olivat peittyä ammusten räjähdysten ääniin. Kun loppuvirttä veisattiin, Erkkilä kävi potkaisemassa korsun oven auki. Kun se tuli takaisin paikalleen, se sanoi: "Annetaan nyt ryssänkin kuulla, kuinka täällä virttä veisataan."

Antti Tuuri: Talvisota



Talvisodan ja välirauhan jälkeen sotajouluja koettiin vielä neljä, kolme jatkosodassa ja yksi Lapin sodassa. Sinikka Paavilainen on kirjoittanut suomalaisen kihlaparin sodanaikaiseen kirjeenvaihtoon perustuvan muistelmateoksen Samaa unta. Kihlaparin kirjeitä sodan keskellä (Minerva, 2007). Jatkosodassa taisteleva Tauno on Sibelius-Akatemian musiikinopiskelija ja hänen morsiamensa Kaarina kirjallisuuden ja teologian opiskelija. Heidän kirjeensä muodostavat koskettavan kuvan raskaasta sota-ajasta, ikävästä, pelosta ja rakkaudesta. Kirja kannattaa ehdottomasti lukea, mutta oheen poimin vain otteen sotapäiväkirjasta joululta 1941:

  6 / JR 26 Sotapäiväkirjasta 24.-31.12.1941
  Jouluaatto juhlallisuuksineen. Ryssä kävi lähettämässä lentokoneilla joulutervehdyksiä. 
  Jumalanpalvelus Karhumäessä. 
  Uudenvuoden aatto klo 24.00 ilotulitus. 

Sinikka Paavilainen: Samaa unta. Kihlaparin kirjeitä sodan keskellä 



Sotavuosien ja muiden poikkeusolojen jouluista on koskettavaa, mutta myös riipaisevaa lukea. Kaikkea varjostavat köyhyys ja puute, kuolema ja suru, jatkuva huoli ja pelko rakkaista. Ja kuitenkin - kuitenkin! - joulussa on aina oma erityinen taikansa. Kaikkia tekstejä, sekä fiktiota että faktaa, yhdistää sama lämpö: lapsille viimeisistä aineksista valmistetut vaatimattomat jouluruoat ja -lahjat, yhteisyyden tunne, kauniit ajatukset ja rukoukset, sotilaille kotoa lähetetyt kirjeet ja joulupaketit, pyrkimys luoda erityiseen päivään jotakin juhlavaa. Ja kaiken tämän takana on niin paljon rakkautta, että tekstejä lukiessa sydän on pakahtua.

Siksi en maltakaan olla päättämättä tätä joulukalenteriluukkua suureen rakkaustarinaan ja sitaatteihin, jotka kertovat ajasta kauan ennen Suomen itsenäistymistä ja senjälkeisiä sotia. Ne ovat myös tuulahdus erään tänään 152-vuotissyntymäpäiväänsä viettävän merkkihenkilön nuoruudesta... :) SuviSirkku Talaksen toimittamassa teoksessa Sydämen aamu (SKS, 2001) on yli neljäsataa sivua Aino Järnefeltin ja Jean Sibeliuksen välistä kirjeenvaihtoa heidän kihlausajaltaan, vuosilta 1890-1892. Syksyllä tapahtuneen salakihlauksen jälkeen jouluna 1890 rakastavaiset kaipasivat toisiaan kiihkeästi, ja jouluun valmistauduttiin tahoillaan - Janne opintomatkallaan Wienissä ja Aino perheensä parissa Vaasassa.

Wien 18.12.1890 
Waaggasse Nr 1. II St.1. 14

Oma rakas Aino!

  Laskujeni mukaan Sinä saat tämän kirjeen jouluaattona. Siksipä oikein iloista joulua. Ainoa joululahja, mitä minulla on antaa Sinulle, on minun sydämeni ja minun rakkauteni, mutta nehän Sinulla on jo. Olen antanut sen, minkä olen voinut, ja toivon sydämeni pohjasta, että voin tehdä Sinut onnelliseksi. [--]
  Kuulehan, ole aina nuori, sellainen kuin olet. Kun nyt vielä olet omaistesi luona, ole aina iloinen, ole kotisi päivänsäde. Silloin Sinusta jää valoisa muisto. Sinä kuulut niihin onnellisiin ihmisiin, jotka jo pelkällä olemuksellaan voivat tehdä onnellisiksi ympäristönsä, ne jotka tuntevat Sinut. 
  Terveisiä omaisillesi, ole iloinen, onnellinen ja terve. Mitä lämpimimmän tervehdyksensä lähettää Sinulle Sinun oma 


Jannesi

Vastaus Ainolta saapuu pian:

Vaasa 23.12.1890 

Rakas Janne kulta! 

  Kyynelsilmissä nyt kirjotan, sillä minä olen niin sydämmestäni liikutettu sinun kirjeesi johdosta, armas Janneni. Eilen sain ja tänään sain kiitos, kiitos oma ystävä. Olenko minä sellaisen kirjeen arvoinen? Se on ajatus, joka nyt mielessäni liikkuu. Sinä kirjotat niin hyvästi ja avonaisesti, ja sen teet minulle - kuinka olenkaan siitä onnellinen! En voi sanoa kuinka sinua rakastan äärettömästi. [--]
  Minä en voi selittää kuinka rakkaat sinun kirjeesi ovat minulle. Se, jonka sinä jouluksi kirjoitit tulikin tänään, ja huomenna on jouluaatto. Sinun joululahjasi oli parhain, kallein ja rakkain mitä ikänä olen saanut. [--]
  Tuhansia terveisiä kaikilta. Suutelon lähettää sinulle sekä pikku Eerolta että itseltään 


oma Ainosi 

 SuviSirkku Talas (toim.):Sydämen aamu. Aino Järnefeltin ja Jean Sibeliuksen kihlausajan kirjeitä



Näiden tekstien myötä toivotan lämmintä ja rakkaudellista joulunaikaa kaikille! ♥



Kommentit

  1. Kiitos hienosta postauksesta. Joulukalenterin luukkusi aivan pursuili historiaa. Oman äidin ja isän lapsuudenajan joulut olivat toisen maailmansodan jälkeisiä jouluja, kun kaikesta oli pulaa. Molemmat saivat kotonaan joululahjaksi pullasiivun. Tietysti isoissa perheissä oli tiukempaa ja molempien kodit oli pitänyt rakentaa uudestaan.
    Tänä päivänä on maailmalla lapsia, jotka saavat riisikupillisen tai ei sitäkään päivässä. Moni lapsi elää sodan keskellä peläten ja traumatisoituen ilman puhdasta vettä ja ruokaa.
    Paras joululahja on rauha ja sitä toivon kaikille 💕

    VastaaPoista
  2. Niinpä, monta on ollut sotajoulua, toivottavasti ei enää koskaan! Kiitos Sari tästä. Sandrakin pitänee ilmeisesti lukea.

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä luukusta, se herätti monia tunteita. Muistuttaa osuvasti, ettei yltäkylläinen ja lämmin joulu perhepiirissä ole itsestäänselvyys - ei valitettavasti edes nykypäivänä. Kiitos myös lukuvinkeistä!^^

    VastaaPoista
  4. Hieno postaus, kiitos tästä. Sandra kiinnostaa kovasti, valitsimme sen lukupiirimme ensi maaliskuun kirjaksi. Hyvää joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
  5. Voi! Liikuttavia tekstejä! Kiitos näistä, Sari! <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit