Väinö Linna: Tuntematon sotilas


Väinö Linna: Tuntematon sotilas (WSOY, 2004. 1. painos 1954. 444 sivua + kuvaliite.)

  Taas vaivuttiin odotukseen, kunnes kello yhden aikaan päivystäjä hälytti komppanian. Hälisten ja virkistäytyneinä järjestyivät miehet paikoilleen. Heistä uhosi tuo innostus, joka luultavasti on tunnettu kaikissa sotaan lähtevissä joukoissa. Eivät nämä miehet sotaan lähdöstään kylläkään varmoja olleet, mutta sellainen huhu oli alkanut sitkeästi elää yön aikana komppaniassa. Kun Lammio komensi asennon, kopsahtivat kantapäät tavallista terävämmin ja käännöksessäkin oli mallikelpoista ripeyttä. Mikä se herännyt tarmo ja innostus oli, joka sen aiheutti? Ottakoon siitä selvän se, joka haluaa tietää miksi maailmassa soditaan.

Tuntematon sotilas on Väinö Linnan läpimurtoromaani, klassikko, jota on rakastettu ja kunnioitettu jo useamman lukevan sukupolven ajan - sen ilmestymisestä tulee ensi vuonna kuluneeksi kuusikymmentä vuotta. Teos kertoo fiktiivisen konekiväärikomppanian vaiheista Suomen jatkosodassa vuosina 1941-1944.

Romaani alkaa Joensuun lähistöllä sijaitsevalta paloaukealta, jossa Suomen armeijan erään jalkaväkipataljoonan nuorista miehistä tehdään sotilaita. On välirauhan aika, vuoden takaisen talvisodan ratkaisu kirvelee yhä mielissä. Kesäkuussa tulee ylemmältä taholta käsky, ja pataljoona siirretään itärajan tuntumaan, kohti kohtaloaan. Pian koittaakin päivä, jolloin ministeri kertoo radiossa Neuvostoliiton sotavoimien loukanneen Suomen raja-aluetta toistuvasti ja näin ollen hallitus katsoo Suomen ja Neuvostoliiton välillä vallitsevan sotatilan. Sotilaiden on siis aika lähteä satojen kilometrien mittaiselle taipaleelleen. Toisille se tulee jäämään lyhyemmäksi, mutta sille asialle ei uhrata yhtäkään ajatusta.

Kirjassa ei ole yhtä varsinaista päähenkilöä, vaan siinä seurataan usean henkilön edesottamuksia. Yhdeksi tärkeimmistä hahmoista nousee yksi konekiväärikomppanian joukkueenjohtajista, vänrikki Vilho Koskela, joka esiintyy myös Linnan toisessa suurromaanissa, Täällä Pohjantähden alla -trilogiassa. Muita paljon esillä olevia hahmoja ovat muun muassa alikersantit Hietanen, Lehto ja Lahtinen, sotamiehet Rahikainen ja Vanhala, nuori vänrikki Kariluoto, sekä syksyllä joukkueeseen täydennysmieheksi saapuva alikersantti Rokka. Vänrikki Koskela on taistellut jo talvisodassa ja hänet tiedetään päteväksi ja luotettavaksi mieheksi. Hän kykenee antamaan miehilleen vankkaa luottamusta herättävän ja rauhoittavan vaikutelman, ja hänestä tuleekin miestensä suuresti ihailema johtaja.

  Koskela vaikeni, mutta miehet vaistosivat aivan oikein, ettei hän ollut vielä sanonut kaikkea. Hetkisen hän ryki ja nieleskeli, kunnes alkoi.
  - Noin. Taitaa olla tarpeellista vähän selittää. Kun minä, meinaan, olen ennen ollut. Ei siinä oikeastansa muuta ole, mutta rauhallisesti se on otettava. Kiiru on pidettävä ajallansa, mutta hätäillen tekemällä ei tule muuta kuin kusipäitä mukuloita, niinkuin sitä sanotaan. Turhan hermoileminen ei edusta mitään, mutta ei sitä taas tarvitse ainootansa kauppaamaankaan ruveta. Kyllä ne sen mielellänsä ottavat, kun vaan saavat. Tähtäin vyön kohdalle, se on paras, ja siitä se selviää. On muistettava, etteivät ne ihmistä kummempia ole nekään. Lyijyä ne tottelee niinkuin kaikki muutkin.

Linna kuvaa sotaa niin kuin vain mies, joka on itse kokenut sodan kauhut. Sodan olemus kiteytyy neljään oleelliseen tekijään, jatkuvaan viluun, nälkään, väsymykseen ja pelkoon. Linna kuvaa pakahduttavasti sodan todellisuutta; kauhuntäyteistä odotusta, jatkuvaa pelkoa ja lamaannuttavaa kauhua, joiden kanssa on vain opittava elämään, janosta halkeilevia huulia ja armotonta nälkää, sitä miten nuorten miesten on opittava ottamaan yliote kuolemasta. Rintamalla oloa tuskin kukaan pystyisi sitä kokemattomalle Linnaa paremmin kuvailemaan. Maan vavahtelemaan saavat repivät räjähdykset, konekiväärisarjojen naputus, harhautuneiden kimmokkeiden äänet, ilkeät vihellykset ja haavoittuneiden surkeat huudot, sekä palaneen ruudin haju ja käryävän aserasvan ellottava lemu tuovat etulinjan niin elävänä lukijan mieleen, kuin sen vain sotaa kokematon pystyy kuvittelemaan. Mielessään voi nähdä metsässä möyrivät panssarivaunut ja hämyisellä taivaanrannalla leimahtelevat suuliekit, ja kuulla kaukana jymisevän tykkitulen. Huumoriakin löytyy, juuri sellaista joka saa lukijankin ajattelemaan että niinpä, kyllä ne tosiaan ovat aika velikultia.

  Kesäisen aamupäivän ilmassa vavahteli valtavan melskeen kaiku. Tuhannet piiput hehkuivat kuumuutta, tuhannet kädet latasivat ja ampuivat, tuhannet miehet ryömivät tai syöksyivät ruumis ja sielu jännittyneenä eteenpäin. Ja yhtäläisen jännityksen vallassa torjuivat toiset tuhannet heitä, sitkeästi asemiinsa kaatuen. Kymmenet ja sadat kuolivat, sadat haavoittuivat, nähtiin pelkoa ja nähtiin hurjanrohkeita näytelmiä. Toista vuotta oli suuri osa Suomen kansaa hiljaa hautonut kostoa, taskussa oli puserrettu nyrkkiä. Hyökkäyksessä oli voimaa.


Minun suhteeni Tuntemattomaan sotilaaseen on erikoinen. Olen nähnyt kummatkin kirjan pohjalta tehdyt elokuvaversiot useita kymmeniä kertoja - Tuntematon sotilas on yksi suurimpia elokuvasuosikkejani (etenkin Mollbergin versio!), ja katson sekä Laineen että Mollbergin version vähintään kerran, kaksi vuodessa - mutta kirjan luin vasta nyt ensimmäistä kertaa kokonaan. Nuorempana en rohjennut alkaa lukea sitä, sillä pelkäsin etten armeijaa käymättömänä ymmärrä kaikkea sotaterminologiaa, ja vähitellen, kun elokuva alkoi olla niin tuttu että osasin ulkoa kohtausten järjestyksen ja valtavan määrän repliikkejä, alkoi tuntua että tarina on niin tuttu ettei kirjaa ole mielekästä lukea. Pah! Nyt lukiessani sen alusta loppuun olin tasan yhtä liikuttunut ja pakahduksissani kuin joka kerralla kumpaa tahansa elokuvaa katsoessani. Linnan teksti on niin elävää ja mukaansatempaavaa, että se vie tarinan suoraan ihon alle. Hahmot ovat täysin aidon oloisia erilaisine luonteenpiirteineen ja murteineen, ja minulle erityisesti vänrikki Koskela ja alikersantit Rokka ja Hietanen ovat koko kirjan sielu.

Vilho Koskela onkin minulle kaikkein rakkain hahmo suomalaisessa kirjallisuudessa kautta aikojen. On melkein uskomatonta, miten paljon kunnioitusta ja kiintymystä voi tuntea fiktiivistä hahmoa kohtaan - vaikka tosiasiassahan ne tunteet kohdistuvat kaikkiin niihin, jotka ovat olleet niitä tosielämän vänrikkikoskeloita. Oli myös hauskaa huomata, että kirjassa lempikohtauksikseni nousivat ne samat sankariteot kuin elokuvassakin: olen pakahtua kun Koskela heittää kahdeksankiloisen kasapanoksen bunkkeriin sodan alkuvaiheilla, kun Hietanen pysäyttää panssarivaunun miinaan, ja kun Rokka pelottomasti ja varmasti tuhoaa yksin neuvostoliittolaisen partion. Ihailen aina myös sitä kasvutarinaa, jonka Linna on onnistunut vänrikki Kariluodolle kirjoittamaan, kun hieman nulikkamaisesta ja lapsellisesta, ihanteellisesti kasvatetusta herraspojasta kasvaa sodan aikana mies. Kariluodon(kin) kaatuminen (samoin kuin Hietasen ja Koskelan) tuntuu aivan erityisen pahalta. Itken aina, niin tälläkin kertaa.

Sotakirjallisuus on minulle se kaikkein rakkain lajityyppi. Olen joskus aiemmin täällä blogissani kertonutkin, että enoni on kuollut jatkosodan viimeisinä päivinä, enkä siten ole koskaan saanut tuntea häntä. Luulen etsiväni sotakirjallisuudesta vastauksia moniin kysymyksiin samalla kun kirjat tuovat kuollutta enoa lähemmäksi - kirjojen avulla on helpompaa kuvitella millainen hän on saattanut olla, millaisia asioita kokea elämänsä viimeisinä vuosina, viimeisinä päivinä. Onko rinnalla ollut joku Hietasen tai Rokan kaltainen, onko kukaan viimeisillä hetkillä pitänyt kädestä tai rukoillut puolesta? Juuri siksi en koskaan väsy lukemaan Suomen sodista, ja vaikka paljon niistä olenkin lukenut, on sanottava että Tuntematon sotilas nousee nyt kirjanakin niiden kaikkein tärkeimpien ja rakkaimpien joukkoon. Jossain siellä rivien väleissä minun enonikin on, se hieno mies, tuntematon eno ja sotilas. Kuten Veteraanin iltahuudossa lauletaan, himmetä ei muistot koskaan saa.

Tätä yhtä Suomen upeimmista klassikoista on luettu muuallakin, esimerkiksi Satun luetuissa ja Jokken kirjanurkassa. Itse vetäydyn nyt television ääreen sydän täynnä kiitollisuutta, vuorossa on jo pitkäaikaiseksi perinteeksi muodostunut elokuvamaraton - ensin dvd:ltä Mollbergin upea Tuntematon sotilas ja Saarelan vaikuttava Rukajärven tie, ja illalla tietenkin vielä tv:stä Laineen Tuntematon.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Kommentit

  1. Meillä on näköjään suuri yhteinen suosikki, Tuntematon sotilas, ja vielä samat henkilötkin. Erityisesti Hietanen, Rokka, Koskela ja Lahtinen.
    Elokuvaversioista sen verran, että Mollbergin versio ei innostanut yhtään, mutta Laineen on kyllä uskomattoman hieno. Toinen suuri kotimainen sotaelokuva on 'Talvisota'. Sitä en ole vielä lukenut - häpeällistä edes tunnustaa. Elokuvan toki osaan miltei ulkoa.

    Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli, en ole yhtään yllättynyt, niin samanlainen maku meillä on! <3

      Minä koin Laineen version nuorena jotenkin vaikeaksi seurata, siinä ei paljoa selitellä missä mennään, ja välillä on vaikeaa tietää onko päivä vai yö. Karsastin ehkä vähän myös sitä kevyesti romantisoivaa otetta ja sen ajan tapaa näytellä. Mollbergin versio taas oli nuorelle ymmärrettävämpi ja jotenkin vielä kaunistelemattomamman ja rehellisemmän oloinen (ja onhan siinä kohtauksia, jotka Laineen versiosta on jätetty pois, mm. lotta Kotilainen ja se venäläisvanki, jonka Lehto raakalaismaisesti ampuu muiden selän takana). Näyttelijäsuorituksissa minulla on kummassakin omat suursuosikkini: Laineen versiossa Reino Tolvasen Rokka on huippu - tosin Paavo Liskikin on Rokkana ihan mahtava! Veikko Sinisalo Lahtisena, Åke Lindman Lehtona, Pentti Siimes Määttänä, Matti Ranin Kariluotona ja Tauno Palo Sarastienä tekevät upeat roolityöt. Sen sijaan Mollbergin versiossa Risto Tuorila on ihan maailman paras ja aidoin Koskela, ja PPP:n Hietanen, Kari Väänäsen Lammio ja Mika Mäkelän Rahikainen ovat parempia kuin Laineen versiossa. Makuasioita, toki! :) Nykyisin rakastan kumpaakin versiota miltei yhtä paljon, mutta kyllä Mollberg vieläkin vie voiton.

      Talvisota on myös minunkin lempielokuviani, ja -kirjoja myös! Lue ihmeessä se joskus - minusta tuli aikanaan juuri sen kirjan myötä kova Tuuri-fani. <3

      Poista
    2. Nyt on kyllä ihan pakko suositella vielä yhtä sotakirjaa, eli Erich Maria Remarquesin 'Länsirintamalta ei mitään uutta'. Olin varmaan pikkuisen liian nuori lukiessani tämän ekan kerran, ja tuntui siltä, että henkilöt menivät sekaisin. Luin sen uudelleen muutama vuosi sitten, ja voi mikä kirja se on! Siitä tehty elokuva on upea - ja todella vanhan ajan keinoin tehty. Löysin nimittäin paikallisesta kirjastosta 30-luvun version - tosin peräti VHS:nä (joitakin vuosia sitten sekin), ja olin tosi yllättynyt siitä, että Laine oli lainannut niin melkoisen paljon Tuntemattomaan. Suosittelen sekä kirjaa että elokuvaa! Ja toisekseen, toisesta maailmansodasta on niin paljon kirjallisuutta, ensimmäisestä on vähemmän.

      Heli

      Poista
    3. Heli, tuo kirja minun pitää nyt kyllä tuon sotahaasteen tiimoilta lukea, joten suurkiitos vinkistä! En ole edes elokuvaa nähnyt, ajattele! Pitääkin selvittää josko sitä saisi lähikirjastosta dvd:nä, olisi mahtavaa katsoa se sitten joskus kirjan luettuani. :)

      Poista
    4. Täytyy vielä kuitata, että kävinpä sitten äidin kirjahyllyllä, ja noukin sieltä vihdoinkin sen 'Talvisodan'. Seuraavalla kirjastoreissulla on ehdottomasti mentävä Tuurin kohdalle T-hyllyä. Talvisota on nyt siis luettu, ja minusta(kin) tuli Tuuri-fani. Upea tapa kertoa! Pakkohan näitä on lisää lukea. Onko suosituksia? Painokkaita tai vähemmän painokkaita..
      Heli

      Poista
  2. Kiitos niin koskettava posti kirjasta ,joka meillä sai nuoren mieheni (16 v)tarttumaan lukemisensa jälkeen myös Pohjantähden triologiaan,
    hyvää Itsenäisyys päivää ja joulun odotusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, kiitos! <3 Aivan ihanaa kuulla, että tätä klassikkoa lukevat nuoret miehet innoissaan vielä nykyäänkin.

      Hyvää joulun odotusta sinullekin! <3

      Poista
  3. Hienoa, Sara, kirjoitat kauniisti hienosti kirjasta. Minulla on kirjan lukemisesta nyt jo useampi vuosi, mutta yllätyin sen rikkaudesta ja monipuolisuudesta. Hyvää itsenäisyyspäivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, kiitos! <3 Tuntemattomassa on tosiaan vaikka mitä hienoa: se on niin paljon enemmän kuin vain kuvaus lukemattomista taisteluista. Monipuolinen, hieno romaani, kyllä!

      Poista
  4. Mä olen lukenut kirjan kolme kertaa, mutta en ole vieläkään nähnyt kumpaakaan elokuvaa koskaan. Laineen elokuva mulla on odottanut tietokoneella kuukausikaupalla, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi katsottua sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Velma, kannattaa joskus katsoa jompikumpi elokuvista - ja varata siihen koko ilta aikaa. :)

      Poista
  5. Olen vuosia suunnitellut ottavani Tuntemattoman uusintalukuun, mutta toistaiseksi se on jäänyt. Luin kirjan lukioaikoina ja pidin siitä kyllä, mutta elokuvasovitukset ovat jättäneet kylmäksi (en ole saanut katsottua sen enempää Lainetta kuin Mollbergiakaan kertaakaan loppuun asti, mutta sama ongelma koskee kyllä muitakin sotaelokuvia, nukahdan kesken tai lähden puuhaamaan muuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miia, sotaelokuvat ovat varmaan juuri sellaisia, että niistä joko pitää tai ei - pätee tietysti moneen muuhunkin lajityyppiin. Hienoa että olet lukenut kirjan ja pitänyt siitä. :)

      Poista
  6. Kaunista Itsenäisyyspäivää! Minä olen todellinen epäpatriootti, mutta en ole lukenut kirjaa, enkä koskaan edes katsonut elokuvaa, joitain pätkiä vain nähnyt. Tiedän, menen nyt muuttamaan pois maasta. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, minne muutit? ;D En minäkään ole lukenut esimerkiksi Sinuhea, vaikka sekin on semmoinen kirja joka jokaisen suomalaisen pitäisi kai olla lukenut jo alaluokilla. Hyi meitä! Kieriskellään nyt hetki tervassa ja heitellään päällemme höyheniä! :D

      Poista
  7. Kaunis teksti! Olen lukenut Tuntemattoman sotilaan pari vuotta sitten. Yllätyin siitä, kuinka paljon kirja sisältää huumoria, esimerkiksi värikkäiden persoonien repliikeissä. Sotakuvauksia en niinkään muista. Pitäisi lukea kirja uudestaan, koska muistikuvani siitä ovat laimentuneet.

    Elokuvia en ole katsonut. Tänään olisi tilaisuus. Aika myöhään leffa tosin loppuu.

    Hyvää itsenäisyyspäivää! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, kiitos! :) Linnan henkilöhahmot ovatkin ihan mahtavia, niin eläviä ja aidon oloisia. Tämä kirja kestää vaikka kuinka monta lukukertaa. :)

      Poista
  8. Hieno teksti, Sara. Olen lukenut Täällä pohjan tähden alla ja pidän siitä valtavasti, Tuntematonta olen pelännyt ehkä osin samoista syistä kuin sinä. Pitäisi kyllä lukea.

    Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa, ystäväni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos! <3 Minä taas aion lukea Täällä Pohjantähden alla mahdollisimman pian tähän perään, olen ihan varma että siitä tulee yksi Elämäni Kirjoista. Tuntematonta suosittelen sinulle mitä suurimmalla lämmöllä! <3

      Kiitos ystävä, ja ihanaa viikonloppua sinne! <3

      Poista
  9. Voi sinun kuviasi jälleen <3 TPA on rakkaimpia kirjojani mutta häpeäkseni joudun myöntämään, etten Tuntematonta ole lukenut -aloittanut kylläkin joskus. Elokuvaversion olen katsonut kerran.. Kirjan kyllä aion lukea vielä, sen olen vakaasti päättänyt jo kauan sitten. Arviosi antaa intoa, kiitos. :) Ja mitä kauneinta itsenäisyyspäivän iltaa, Sara! Toivottavasti sinäkin sait nauttia upeasta itsenäisyyspäivän konsertista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, kiitos! <3 Minä taas häpeäkseni myönnän, että Täällä Pohjantähden alla on vielä lukematta - mutta ei ole enää kauaa. :D Sinulle suosittelen Tuntematonta, huikean hieno romaani paitsi sodasta, myös elämästä ja ihmisyydestä.

      Ja eilinen konsertti oli tosi upea! <3 Katsoin lähetyksen koko ajan pienessä liikutuksen tilassa. Upea yhdistelmä kirjallisuutta ja musiikkia, todellinen kunniaa tekevä kumarrus suomalaiselle kulttuurille. <3

      Poista
  10. Tuntematon on äärettömän vaikuttava kirja. Se on kunnianosoitus tavalliselle suomalaiselle sotilaalle. Kirjoitat kauniisti enostasi, joka varmasti on kirjan sivuilla mukana. Kirjan henkilökuvaus, kaikki on kohdallaan. Laineen Tuntematon on hieno klassikko, mutta Smedsin Kansallisteatteriin ohjaama versiokin oli hieno. Näitkö sen?

    Minulle on vanhemmiten käynyt niin, että olen pakahtua sekä sotakirjoista että sotaelokuvista. Suru on niin valtavaa, etten pysty olemaan. Kaksi pientä poikaa kainalossa rukoilen kuin mummuni, että rauha säilyisi, että pojat säästyisivät. Silloin eivät säästyneet äitien pojat. Samasta syystä liikutuin eilisestä juhlastakin. Itsenäisyys on vaatinut paljon työtä ja uhreja, ei ole itsestään selvää, että meillä on tuollaista omaa kulttuuria olemassa. Ja olisi kummallista, jos kansan historia ei näkyisi kulttuurissa. Upea Tuntematon sotilas, eläköön Väinö Linna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, ihana, ihana kommentti - kiitos! <3 Ja olen niin samaa mieltä, Tuntematon on tosiaan äärettömän vaikuttava ja hieno kirja, jota jää kantamaan sydämessään sen kerran luettuaan. Linna oli huikea kirjailija (ja varmasti tulen olemaan vielä enemmän tätä mieltä jahka saan TPTA:n luettua :). En muuten uskaltanut käydä katsomassa Kansallisteatterin Tuntematonta. Elokuvat ovat tuntuneet jotenkin niin "pyhiltä", että olen pelännyt pettyväni teatterissa. Taisi siis olla turha pelko?

      Ja tunnistan tuon saman myös itsessäni, vaikkei minulla ole edes lapsia. Kun ikää tulee lisää, mietin suurella surulla ja vahvasti myötäeläen omien omaisteni kohtaloja, juuri tuota enoani ja myös äitiäni, joka on ollut sodan aikana pikkukoululainen. Muutenkin vaikeiden aikojen lisäksi hän on menettänyt sotavuosina perheensä. Siinä on ollut aika raskas taakka kannettavaksi pienelle tytölle. Ja tuosta itsenäisyysjuhlastakin olen aivan samaa mieltä, se oli arvokas ja kaunis tilaisuus, joka teki kunniaa paitsi suomalaiselle kulttuurille, myös kaikille niille joiden ansiosta saamme elää itsenäisessä maassa. <3

      Poista
  11. Minulla on ollut kirjahyllyssä mahtava Väinö Linnan Kootut teokset-kirjasarja jo lähes kymmenen vuotta enkä ollut siitä yhtäkään teosta aikaisemmin lukenut. Tänä vuonna päätin että Itsenäisyyspäivän aikaan luen Tuntemattoman sotilaan ja katson Edvin Laineen elokuvan. Hankin jopa tuon Suomlaiset sotaklassikotdvd-boxin itselleni. Yllätyin miten sujuvasti sain kirjan luettua - melkein pääsin loppuun asti, jouluateria vanhemmilla ja Itsenäisyyspäivänjuhlan seuraaminen tv:stä keskeyttivät lukemistani. Kymmeneltä illalla olin jo niin väsynyt että oli luovutettava ja jatkettava seuraavana päivän lukemista. Eilen luin romaanin loppuun ja katsoin elokuvan. Tuon elokuvan olen kerran nähnyt 10-12-vuotiaana ja silloin se pelotti ja järkytti. Nyt nelikymppisenä tunteet olivat hiukan toisenlaiset. Välillä minäkin häpeillen tunnustan että en ole lukenut monia klassikoita saati nuota kirjallisuuspalkittuja vaikka moni olettaa että olen kun työurani on kirjasto/kirjakauppa. Mutta mielestäni milloinkaan ei ole liian myöhäistä lukea jokin kirja ensimmäistä kertaa ja en oikeastaan enää tunne niin paljon huonoa omaatuntoa siitä että niin moni yleissivistyksenkin kannalta oleva kirja on lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, samanlaisia ajatuksia minullakin. :) Olen aina lukenut paljon, ja siitä huolimatta esimerkiksi moni tärkeä klassikko on edelleen lukematta, niin kuin nyt se Sinuhe ja TPTA. Toisaalta omalla kohdallani ajattelen niinkin, että ehkä nuorempana moni hieno kirja olisi ollut jos ei nyt ihan "helmiä sioille" niin kuitenkin jotain sinne päin. :) Lukumakuni on kehittynyt ja "jalostunut" paljon etenkin viimeisen kymmenen vuoden aikana (niin kuin tietysti kaikille paljon lukeville ihmisille käy), ja uskon että osaan nykyisin arvostaa niitä hienoimpia kirjoja ihan eri tavalla kuin olisin ehkä nuorempana osannut. Ainakin on niin, että elämänkokemuksen myötä koen saavani niistä enemmän irti, ja lukukokemukset ovat jo siksikin nautinnollisempia. Ja ihan oikeassa olet: koskaan ei ole liian myöhäistä lukea jokin kirja ensimmäistä kertaa. :)

      Poista
  12. Tuntekaton on ikuinen klassikko! <3
    Muistan katsoneeni leffaa itsenäisyyspäivänä ihan pienestä tytöstä lähtien, toki niin, että vanhemmat vähän katseli päältä, minlälaisia kohtauksia näin...

    Minä olen kanssasi muuten samaa mieltä siitä, että klassikoita ei pitäisi lukea turhan nuorena: ensimmäinen lukukokemus seuraa aina mukana, ehkäpä jopa turhana painolastina, kun kirjan avaa myöhemmin uudelleen...

    VastaaPoista
  13. Kirjoitat Tuntemattomasta niin vahvasti ja hienosti, että tekisi mieli kaivaa kirja hyllystä toista lukukertaa varten. Erityisesti Laineen elokuvaversion olen katsonut lukemattomia kertoja, ennakko-odotukset kirjaa kohtaan olivat aikoinaan korkealla ja pidinkin siitä kovasti.

    VastaaPoista
  14. Nyt vasta ehdin lukemaan juttusi Tuntemattomasta. Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla ovat oikeastaan sellaisia kirjoja, että melkeinpä pelottaa mennä lukemaan niistä kirjoitettuja blogijuttuja, koska ne ovat niin tärkeitä henkilökohtaisella tasolla.

    Minä en ole sotakirjallisuuden suuri ystävä, mutta Tuntematon sotilas on yksi niistä poikkeuksista jotka rikkovat säännön. Mutta se onkin minulle ehkä enemmän henkilökeskeinen kuin sotakeskeinen kirja. Olen lukenut sen ensimmäisen kerran ehkä 13-vuotiaana, ja sen jälkeen ties kuinka monta kertaa. Elokuvaversioihin en ole koskaan niin päässyt sisälle, koska henkilöhahmot eivät vain ole sellaisia, millaisiksi olen heidät mielessäni kuvitellut! Toki molemmissa elokuvissa on hienoja roolisuorituksia, mutta henkilöt ovat muodostuneet mielessäni niin todellisiksi, ettei paraskaan näyttelijäsuoritus voi yltää samalle tasolle - varsinkaan jos näyttelijä on tuttu muista yhteyksistä. En tiedä, millainen näyttelijä tai roolisuoritus vaadittaisiin esimerkiksi siihen, että hyväksyisin tulkinnan suosikkihahmostani Hietasesta. :)

    Yksi Tuntemattoman suuruuksista on minusta siinä, että se onnistuu samaan aikaan tuomaan esille sodan tragiikan ja mielettömyyden ja tekemään kunniaa tavalliselle ihmiselle sodassa.

    Tuntematonta vielä tärkeämpi ja rakkaampi minulle on Pohjantähti. Se kirja vasta onkin henkilöhahmojen juhlaa! Ja jos Tuntematon liikuttaa ja avaa kyynelkanavat, Pohjantähti tekee sen minulle monenkertaisesti. Ehkä läheisyyden tunteeseen vaikuttaa minulla sama kuin sinulla Tuntemattoman kanssa: tunnen lukevani Pohjantähdessä myös sukuni historiasta, koska isänpuoleisessa suvussa on vahvasti punainen sävy.

    VastaaPoista
  15. Väinö Linnan Tuntematon Sotilas on kirja ,josta ei saa sanoa mitään pahaa ja johon ei saa suhtautua edes kriittisesti. Se on ´Pyhä Kirja´ ,jolla on paikkansa´ kansakunnan kaapin päällä´Raamatun ja Kalevalan välissä.
    Ainoa oikea tapa katsoa siitä tehtyä ainoaa oikeaa Edvin Laineen elokuvaversiota on ,mieluiten itsenäisyyspäivänä, syvän kiitollisuuden tuntein ja hartaan kunnioituksen vallitessa sielun syövereissä asti. On häpeällistä sanoa olevansa suomalainen jos ei tätä , maailman ehkä kaikkien aikojen pasifistisinta teosta ja erästä, ainakin Euroopan historian suurinta romaania tunne .Kaikki mitä siinä kerrotaan on sanasta sanaan totta,suoraa dokumenttia ajastaan ja kaikkia tutkimuksiakin tarkempaa historiankirjoitusta fiktion muodossa...
    Kaikesta tästä tämäntyyppisestä palvonnasta johtuen ja hyvin pitkälle juuri kaiken sen vuoksi...uskaltaudun ehdottamaan, että asettaisimme sen kuitenkin( nyt kun sen ilmestymisestä kirjamarkkinoille tulee tänä vuonna kuluneeksi tasan 60 vuotta) jälleen sinne minne se kuuluukin kirjahyllyyn muiden kirjojen joukkoon ja lopettaisimme sen palvonnan ikäänkuin kansallisena monoliittina.Aikaa on näet jo kulunut tarpeeksi voidaksemme nähdä sen vihdoin taas vain kirjana kirjojen joukossa.
    Tiedän että tämä voi tuntua jonkun mielestä pahalta ja jopa järkyttävältä, mutta mitä useamman kerran jonkun kirjan lukee samassa hengessä ja samalla tavalla, sitä vähemmän siitä tajuaa.Eihän V. Linna esim. voinut olla ´Rokan´ (ts. tuon hahmon esikuvaksi mainitun miehen ) vierellä silloin kun hän tuon kuuluisan ´sankaritekonsa´, 50:n venäläisen sotilaan joukkolahtauksen konepistoolillaan suoritti.Tuskinpa tuo ´esikuva´ sitä tehdessään mitään on höpöttänytkään ,niinkuin elokuvan Rokka.
    Kaikilla ei sodassa kuollessan ollut mitään"hienoa loppurepliikkiä", eikä minkäänlaisia viimeisiä sanoja.Kranaatti vain räjähti lähellä ja joku pojista ei sitten savun hälvettyä enää noussutkaan hangesta ylös-hänen sotansa päättyi siihen.Ehkä hän ei ollut ehtinyt ampua yhtään vihollista, ehkä ei ollut ehtinyt ´ siellä jossakin´ edes laukaisemaan asettaan -tällaisiakin tapauksia siellä nimittäin aivan varmasti oli.
    Sodan jälkeen jatkuivat ne tuhansien ´tuntemattomien´ tarinat , joita ei ole liiemmin haluttu tuntea eikä tunnustaakaan . Ne , jotka jatkuivat pyörätuoleissa , mielisairaaloiden suljetuilla osastoilla,rankalla korvikealkoholin käytöllä kaduilla, tai päätyivät yksinäisiin itsemurhiin tai purkautuivat säännöllisesti humalassa perhe- (tai muuhun) väkivaltaan.
    Ne olivat tarinoita, joita ei enää nähty kollektiivisesta " yhden konekiväärikomppanian näkökulmasta", vaan pelkästään yksilöiden jotka haluttiin jo unohtaa ja joilla itsellään ei omaan elämäänsä sodan jälkeisissä maisemissa enää liiemmin näkökulmia auennut..
    .Olisi mielestäni siis aika lukea toisesta maailman sodasta kaikkea muuta tietoa ja kirjoja kuin tuota Tuntematonta Sotilasta-se tunnetaan jo tarpeeksi hyvin.On aika sanoa sen esityksille ja tulkinnoille ":Kiitos, antaa olla jo" ja tutustua sen sijasta ( vaikka edes vähänkin) siihen kaikkeen muuhun luotettavaan tietoon mitä tuosta ajasta on Sitähän on meille tarjolla nykyisin monin verroin enemmän ,kuin TS:n ilmestymisen aikoina oli saatavilla.


    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit