tiistai 27. elokuuta 2013

Kjell Westö: Kangastus 38


Kjell Westö: Kangastus 38 (Otava, 2013. 330 sivua. Alkuteos Hägring 38, 2013. Suomentanut Liisa Ryömä.)

  Hän muistaisi myöhemmin että tuona päivänä usva oli laadultaan savuista, melkein ystävällistä. Se ei ollut tavallista maaliskuun harmautta, karua ja tylyä, jolloin sisimpien satama-altaiden yhä täysin mustassa vedessä kellui jäälauttoja ja pieniä jäälohkareita. Harmaus oli lempeämpää, peitto johon kietoutua. Kuten syyskuussa, kun lämpöaallot olivat ohi ja viimeiset ukonilmat laantuneet.
  Kaupungin yllä lepäsi epätodellinen tunnelma. Elämä kuin uni, ääriviivaton kangastus.

Eletään vuotta 1938. Helsingissä valmistaudutaan mahdollisiin vuoden -40 olympialaisiin. Muualla Euroopassa kuohuu, äärioikeistolaisuus alkaa pikkuhiljaa näyttää todellisia kasvojaan ja lähestyvän sodan voi melkein haistaa. Keski-ikäinen varatuomari Claes Thune palkkaa yhden miehen asianajotoimistoonsa uuden konttoristin. Nainen on nopeaälyinen ja pätevä rouva Wiik, jolla on moitteeton ansioluettelo. Naisessa on kuitenkin jotain arvoituksellista, jotain kulmikasta ja jähmeää. Hän hoitaa työnsä esimerkillisesti, muttei kerro itsestään juurikaan mitään.

Kerran kuukaudessa kuuden ystävyksen ryhmä kokoontuu ryypiskelemään ja puhumaan politiikasta. Kun tämän Keskiviikkokerhon on vuoro kokoontua Thunen toimistossa, tapahtuu jotakin joka saa Matilda Wiikin menneisyyden piinaavat muistot pulpahtamaan uudelleen pintaan.

  Mutta yöllä kuvat tulivat väkisin, ensimmäistä kertaa aikoihin.
  Hän näki unta yöstä, jolloin ensimmäiset naiset kuljetettiin nälkäleiriltä toiseen leiriin Helsingistä itään. Ja kun hän heräsi hikisenä ja peloissaan, ajatukset jauhoivat ja muistot vilistivät edelleen.
  Hän oli ollut mukana ensimmäisessä kuljetuksessa.


Aloitin Westö-lukijuuteni vasta tänä kesänä lukemalla heinäkuussa vuonna 2002 ilmestyneen Langin. Westön tämänsyksyinen uutuusteos oli aiheensa puolesta yksi niistä kirjoista, joita olen kiihkeimmin odottanut, ja nyt kirjan luettuani totean vain että odotus todellakin palkittiin. Oih mikä kirja ja kirjailija, olen mennyttä naista. (Tähän ehkä sydämiä. Useita.) Kangastuksen ensimmäisiltä sivuilta lähtien lukeminen tuntui jotenkin pakahduttavan ihanalta. Teos on niin mestarillisen hieno ja kieli kaunista ja jokaisella sanallaan kolmikymmenlukua henkivää, että lukiessa teki vain mieli päästellä ihastuneita ja vaikuttuneita huokauksia. Ja melkein vähän itkeäkin - ihan vain siksi että kirja on niin upea.

Kansalaissota on aihe, joka jaksaa kiinnostaa minua loputtomasti. Se herättää tunteita ja koskettaa, etenkin kun oman olemassaoloni ensimmäinen luku on kirjoitettu sodan jälkimainingeissa: Mummoni vastavihitty aviomies kuoli nälkään Suomen historian suurimmalla sotavankileirillä. Paikassa, jonka laitamilla nykyisin itse asun - historialla ja ihmiskohtaloilla on mielenkiintoinen tapa piirtää joskus täydellisiä ympyröitä. Kangastuksessa Westö kuvaa nälkäleirien todellisuutta niin riipaisevasti että niitä kappaleita luin miltei henkeäni pidätellen. Hän kertoo miehistä joiden silmissä on jotakin sammunutta ja kuollutta, ja niin syvästä epätoivosta, ettei ihminen enää halua elää. Taidokas ja syvästi eläytyvä on myös se kyky, jolla hän käsittelee hirveiden asioiden ja kokemusten vaikutusta ihmiseen.

  Joskus mennyttä ajatellessaan hän yritti todistaa itselleen, että se kaikki olikin ehkä vain pahaa unta, ettei sitä ollut tapahtunut, että hän oli oikeasti hullu, näki olemattomia asioita, että hän oli elänyt toista elämää jonka oli vain sattumoisin unohtanut, ja unohduksen takia hän näki sen sijaan kauheita unia, mutta jonain päivänä oikeat muistot palaisivat ja täyttäisivät hänen mielensä turvallisin ja valoisin kuvin.

Romaanin keskiössä on kaksi eronnutta ihmistä, petetty Thune ja jätetty Matilda. Kumpikin näkee toisen yksinäisyyden: Thune ajattelee jo Matildaa konttoristin paikkaan haastatellessaan että naista ympäröi yksinäisyys, Matilda taas näkee esimiehensä murheellisen huonosti istuvien pukujen taakse, hän aistii kalliiden kölninvesien peittävän alleen surun ja yksinäisyyden hajun. Kumpikin hahmo herättää lukijassa sympatiaa. Erityisen taidokkaasti rakennettu on kuitenkin nimenomaan Matildan hahmo, naisen, jossa on kolme puolta: käytännöllinen ja hillitty Matilda, ryöpsähtelevä ja hallitsematon Miljaneiti ja kaikkia miellyttämään pyrkivä, aina asiallinen rouva Wiik.

Teos ihastuttaa paitsi taitavasti punotulla tarinallaan ja kauniilla, huolellisella kielellään, myös taidokkaalla ajankuvauksellaan, joka on jokaista yksityiskohtaa myöten mietittyä ja siksi täydellisen uskottavaa. Westö vie lukijan niin syvälle kolmikymmenlukulaiseen arkeen että voisi kuvitella hänen itse eläneensä ja kokeneensa kaiken sen mistä kirjoittaa. Hän tarjoilee myös sellaisia tuokiokuvia ja tunnelmapaloja, että niihin tekisi mieli jäädä kellumaan. Kangastus 38 on romaani, joka vaatii lukijalta keskittymistä ja tarkkaavaisuutta, mutta tarjoaa palkinnoksi hienon tarinan ja huikean lukukokemuksen. Ehdottomasti on liputettava myös erinomaisen käännöksen puolesta; ajattelin useita kertoja kirjaa lukiessani että tässä taitaa olla yksi vuoden onnistuneimmista käännöstöistä.

Kangastuksen on jo lukenut myös pitkän linjan Westö-fani Suketus, joka kertoo ahmineensa kirjan ja ihastuneensa suuresti. Niin minäkin, ja jään odottamaan ja toivomaan että tämä teos löytyisi loppusyksystä Finlandia-ehdokaslistalta.

  Ehkä se on yksi todellisuuden puutteista, hän sanoi. Että meidän täytyy somistaa sitä silloinkin kun se on kauneimmillaan. Hän mietti tovin ja lisäsi sitten:
  Tai jos puute ei olekaan todellisuudessa vaan meissä. Kun me emme koskaan uskalla luottaa siihen että kauneutta on ja että se kantaa?

32 kommenttia:

  1. Juuri eilen katselin Westön haastattelua Bettina Sågbomin ohjelmassa ja ajattelin, etten malta yhtään enää odottaa kirjan lukemista. Marssin tänään kirjakauppaan ja otan kirjan matkalukemiseksi viikonloppuiselle Moskovan matkallemme. Sinne on itse asiassa ennustettu tosi kurjaa säätä, joten on aikaa istua sisällä lukemassa.

    Silmäilin vain varovaisesti arviotasi, mutta palaan lukemaan sen kunnolla kun olen itse kirjan päässyt läpi. Mutta sen verran kuitenkin siitä silmäilyllä selvisi, että pidit kirjasta ja se on hauska kuulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, voi että - minulla on mennyt tuo haastattelu ihan ohi. Pitää tutkia löytyisikö sitä Areenasta, nyt nimittäin kiinnostaisi. Ja kuule, tässä sinulle ihan loistava matkakirja Moskovaan, olen täysin varma että tulet ihastumaan. <3 Ja mikäs sen parempaa kuin lukea hyvää kirjaa, kun ulkona sataa. Toivotankin sinulle hyvää matkaa ja tulevaa viikonloppua jo nyt!

      Poista
  2. Oh, hienoa, että pidit näin paljon. Ihastuksesi paistaa tekstistä, ja kyllä tämä sen arvoinen kirja onkin.

    Tuo yksinäisyys on yksi kirjan tärkeistä teemoista, hyvä, että nostit sen esiin. Se on paikoin suorastaan kalvavaa ja sillä on monet kasvot. Minusta se toimii hyvänä kontrastina muuten itsevarmuutta uhkuvalle ajalle, jota kirja kuvaa.

    Nyt sitten vaan jatkamaan Westön parissa, Missä kuljimme kerran on paras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, hymyilinkin itsekseni omaa tekstiäni lukiessani: olen kirjaan niin syvästi ihastunut, että tästä jutustani ei voisi objektiivisuus olla enää yhtään kauempana. :)

      Hyvä huomio tuo itsevarmuuden ja kalvavan yksinäisyyden kontrasti. Westön teksti osoittaa mainiosti jälleen kerran sen, ettei kaikki aina ole välttämättä sitä miltä ulospäin näyttää.

      Matkani Westön parissa jatkuu, ja aika piankin itse asiassa. Syyskuun kuukauden Westöni on juuri tuo Missä kuljimme kerran. Nyt ensin jotain muuta tähän väliin... :)

      Poista
  3. Olisipa hienoa lukea tämä! Minäkin luin ensimmäisen Westöni vasta nyt kesällä: aloitin Leijoista Helsingin yllä. Sen vuoksi ajattelin jatkaa vanhempien kirjojen parissa, seuraavaksi Westö-vuorossa on varmaankin Missä kuljimme kerran. Mutta tämän vuoro tulee joskus, odotan niin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tämä on kyllä upea kirja. <3 Muistankin sinun lukeneen kesällä Leijat, minäkin haluaisin lukea sen pian. Minunkin seuraava Westöni on kuitenkin juuri Missä kuljimme kerran, luen sen ensi viikolla alkavalla kesälomallani. Odotukset kirjan suhteen ovat kovat. :)

      Poista
  4. Oih!! ♥ Minä odotan niin paljon että saan tämän käsiini ja pääsen tätä lukemaan. Westö on suosikkini, ihanaa jos tämä on odotuksien arvoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, muistinkin sinun olevan kova Westö-fani. En osaa verrata tätä muuhun miehen tuotantoon, kun Helsinki-trilogia odottaa vielä lukuvuoroaan - en siis osaa yhtään ajatella mihin kohtaan tämä pitkän linjan fanin Westö-janalle asettuisi. Mutta minulle tämä oli hieno, tärkeä ja rakas kirja. Toivottavasti pääset pian tämän pariin!

      Poista
  5. Kiitos tästä, en aikoinaan innostunut Westön Missä kuljimme kerran niin paljon kuin monet muut, mutta jo 1930-luvun miljöön vuoksi haluan lukea tämän.
    Minusta on hienoa että tunnet isovanhempiesi tarinat -- usein törmään vanhempiinkin ihmisiin, jotka eivät tiedä isovanhemmistaan yhtään mitään. Sotien traumat elävät vielä meissäkin, ja ymmärrämme monia asioita itsestämme kun tiedämme taustamme ja tunnemme tarinat takanamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän krestomatia, se 1930-luvun miljöö onkin tässä kirjassa kuvattu mielestäni erityisen onnistuneesti. Suosittelen tarttumaan tähän.

      Olen täysin samaa mieltä tuosta mitä sanot. Minulla ei ole ollut iloa tuntea isovanhempiani henkilökohtaisesti (isänäitiä lukuun ottamatta kaikki isovanhempani ovat kuolleet ennen syntymääni, ja mummukin kuoli kun olin ihan pieni), mutta sinnikkään sukututkimuksen myötä on selvinnyt yhtä ja toista - paljon sellaista, joka selittää kuka äitini on ollut ja kuka minä olen. Olen iltatähti toisessa polvessa, ja juuri siksi kaikki kolme sotaa (vapaus-, talvi- ja jatkosota) ovat olleet vahvasti läsnä vielä minunkin elämässäni lapsesta asti, vaikka olenkin syntynyt vasta kolmekymmentä vuotta jatkosodan päättymisen jälkeen. Äiti on ollut toisen maailmansodan aikaan pikkukoululainen, ja vapaussodalla on ollut suuri merkitys äitini puolen suvun tarinassa. Isoja, tärkeitä ja mielenkiintoisia asioita, joita sitä jotenkin aina kantaa mukanaan, vielä näin 2010-luvullakin.

      Poista
    2. Juur näin Sara, monien ihmisten elämä helpottuisi jos he uhraisivat hieman aikaa "sukututkimukseen".

      Poista
    3. Elämän krestomatia, olen ihan samaa mieltä. :)

      Poista
  6. Olen ajatellut aloittaa (vihdoin) tutustumiseni Westöön teoksiin juuri tästä uusimmasta, sillä se kiinnostaa todella paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, ei varmasti huono ratkaisu ollenkaan! Upea romaani, sinulla on hieno lukukokemus edessäsi! <3

      Poista
  7. Oi oi, aivan pakko minunkin Westöön tutustua! <3

    VastaaPoista
  8. Kuulostaa upealta lukukokemukselta, ja vielä tuo henkilökohtainen juonteesi kirjan tapahtumiin, ei ihme että kolahti ja kosketti! Pian aion hankkia tämän itsekin, Westö on suosikkini ja Missä kuljimme kerran suurimman vaikutuksen tehnyt kirja ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, nyt kun mietin kulunutta kesää, nousee tämä Kangastus koko kesän parhaaksi lukukokemukseksi Tove Janssonin Haru, eräs saari -teoksen kanssa. Niin hieno lukukokemus tämä minulle oli. Ja jään innolla odottamaan mielipidettäsi tästä, on ollut hirveän kiinnostavaa lukea mitä pitkän linjan Westö-fanit ovat kirjasta pitäneet. :)

      Poista
  9. Minä olen vasta käynyt hipelöimässä tätä kirjaa kaupassa: aion yrittää malttaa mieleni synttäreihini tai jouluun, jotta voisin pyytää teoksen lahjaksi. Rakastan Westöä, ja suosittelen lämpimästi tutustumaan Helsinki-trilogiaan. <3 Missä kuljimme kerran on rakkain lempparini. Vanhempaan tuotantoon pitäisi kyllä tutustua, esim. Lang on minulla lukematta. Aikanaan, aikanaan, senkin vielä luen. Ihana kirjoitus! (monta sydäntä tähän ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, tämä onkin Westö-fanille ihan täydellinen lahja. <3 Ja hei, ihailtavaa itsekuria jos pystyt säästelemään tämän lukemista vielä monta kuukautta. :) Missä kuljimme kerran on seuraava Westöni, aion lukea sen nyt syyskuussa. Odotukset ovat kovat...

      Ja kiitos, ihana olet! <3 :)

      Poista
  10. Tämä tulossa lukuun mulla aivan piakkoin. Westö nököttää uutuuttaan huokuvana keittiönpöydällä. Palaan luettuani sitten sun tekstiin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, oletkohan jo ehtinyt lukea kirjan..? Mielenkiintoista saada tietää miten sinä tämän koet! <3

      Poista
    2. oikeastaan kaikesta olen samaa mieltä kanssasi.

      Ja katsopa tosiaan, sama viimeinen fiilistely jäi mullekin päällimmäisenä mieleen. Erityisen otettu olen siitä, että Westö ottaa kantaa juutalaisen juoksijan kautta aikakauden "henkeen".

      Poista
    3. Mari, samat sanat (luin tosiaan eilen postauksesi).

      Ja totta, tuo urheilukilpailutapahtuma oli hieno yksityiskohta. Oikein kirvelsi lukea se kohtaus, ja olet oikeassa, se kuvastaa niin hyvin laajemmaltikin sen ajan asenneilmapiiriä. Kammottavaa.

      Poista
  11. Upea teksti varmasti upeasta kirjasta! Haluan ehdottomasti tämän käsiini! Ihanaa innostusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kiitos! <3 :) Tämä on kyllä huikea kirja, ja tulee varmasti jäämään mieleeni yhtenä kirjavuoteni huipuista. Lue ihmeessä tämä pian!

      Poista
  12. Westö on Suomen upeimpia kirjailijoita!

    Tämän luen sateisen ja pimeän syksyn tultua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, nyt kahden luetun Westön perusteella uskallan jo olla samaa mieltä, siitäkin huolimatta että esimerkiksi Missä kuljimme kerran on vielä lukematta. :)

      Jään odottamaan mitä sinä Kangastuksesta pidät... :)

      Poista
  13. Sara, Missä kuljimme kerran on upea! Sinulla onnellisella ihanuus on vielä siis edessä, onnittelen! : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joana, ajattele: olen Westön suhteen ihan myöhäisherännäinen! :) Mutta ei se mitään, nyt olen tosiaan aika onnellisessa asemassa, kun monta huikeaa kirjaa on vielä lukematta. Olen nyt loppukesästä ostellut miehen kirjoja omaan hyllyyn, enää puuttuvat Isän nimeen, Lang ja Rennot suosikit. :)

      Poista
  14. Sain Kangastuksen nyt luettua. Se oli mielestäni ehdottoman hyvä, mutta jotenkin jäin vielä kaipaamaan jotakin muuta, en edes osaa sanoa, että mitä - mutta joka tapauksessa kirjan loppupuolelle.
    Rimani oli kyllä äärettömän korkealla, koska olen aiemmin lukenut Westöltä vain 'Missä kuljimme kerran', ja sitä on todella vaikea ylittää.

    Ota nyt sitten tästäkin kommentista selvä :-)

    Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli, minulla taisi olla Kangastukselle armollinen lukujärjestys, sillä alan lukea MKK.aa vasta tulevana viikonloppuna. :)

      Palaan Kangastukseen toisaalla, kunhan ehdin! ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...