Hanna Hauru: Paperinarujumala

Hanna Hauru: Paperinarujumala (Like, 2013. 95 sivua.)

  Olen jo sulkemassa puhelinta, kun toinen ääni kiinnittää huomioni ja unohdan luurin käteen. Avaan työpöytäni ylälaatikon, ja siellä Raamatun sivut selautuvat itsekseen, vaikka viima ei sentään käy laatikossa.
  Punakynällä kirjoitettu äidin omistuskirjoitus sulaa ja valuu kuin vesiväri liian märäksi laveeratulla paperilla. Tilalle tulee päivämäärä.
  Samassa Jumala alkaa puhua minulle puhelimen kautta. On kuin kohina olisi ollut sivujen kahinaa, ja nyt Hän on valmis puhumaan minulle.

On kaunis, kuulas pakkaspäivä talvella 1962. Kaupunginjohtajan sihteeri Laina Heinonen on viettänyt aivan normaalin työpäivän työpaikallaan Oulun kaupungintalolla. Iltapäivällä, kun kaikki päivän sanelut on kirjoitettu, Lainan tulee outo, levoton olo; huoneessa tuntuu viima ja korviakin polttaa. Ja sitten puhelin soi, soittaja on Jumala.

Jumala kertoo Lainan olevan valittu, jonka tehtävänä on hankkia 800 uskollista opetuslasta ennen tulevaa aprillipäivää, sillä sinä päivänä koittaa maailmanloppu. Nämä uskovat pääsevät Hänen valtakuntaansa ja välttyvät kadotukselta.

  Jumala lupaa soittaa uudelleen. Minulla ei ole puhelinta, joten otan laatikosta sakset ja leikkaan paperinarujohdon tyvestä irti ja laitan luurin johtoineen käsilaukkuuni.

Kiihtynyt Laina alkaa siskonsa ja luotettunsa Lianan kanssa suunnitella manifestia, saarnoja ja iltatilaisuuksia, he painattavat kutsulehtisiä ja jakavat niitä tuntikausia räntäsateen ja juoppojen ja käheästi nauravien naisten keskellä. Ja tapahtuu ihme: kokoussalit täyttyvät ääriään myöten.


Luin Paperinarujumalan taannoisen lukumaratonini aikana, ja ihastuin kovasti tähän Haurun pientäkin pienempään pienoisromaaniin. Kirjoitin kirjasta heti lukemisen jälkeen seuraavaa: "Romaani on niin lyhyt että se tuntuu novellilta, ja kappaleet niin torsoja, että kirja oli todella nopea lukea. Mutta pienuudestaan huolimatta kirja on todella vaikuttava; Haurun kieli on kuulasta ja ilmavaa ja kerronta nautittavaa ja tarinan aikakautta (1960-lukua) kauniisti ilmentävää." Paperinarujumala tarjosi myös selkeästi kokoaan suuremman lukukokemuksen, seitsemästä lukumaratonin aikana lukemastani kirjasta tämä teki ehdottomasti suurimman vaikutuksen ja jäi parhaiten mieleen.

Hauru kykenee uskomattoman vähin sanoin kertomaan kokonaisen tarinan. Minimaalisesta ilmaisusta huolimatta lukija saa melko kattavan käsityksen kahdesta siskoksesta, hieman maallistuneesta Lianasta ja isosisko Lainasta, joka asuu ja elää hyvin harmaasti. Myös heidän perhetaustaansa valotetaan kirjan pienuuteen nähden yllättävänkin laajasti, hartaasti uskovaisen äidin sekä Jumalaa ja omaa lapsuudenkotiaan ja perhettään vihaavan isän rooli sisarusten elämässä tuntuu vahvana. Monen muun tavoin jäin kuitenkin kaipaamaan enemmän. En kuitenkaan siksi, että Paperinarujumala olisi jäänyt mielestäni jotenkin vajaaksi, vaan koska Hauru on niin loistava kirjoittaja, että hänen kerrontaansa lukisi mielellään paljon pidemmästikin. Ihastuinkin nyt siinä määrin että aion etsiä käsiini myös kirjailijan aiempaa tuotantoa.

Tarina itsessään perustuu siis löyhästi 60-luvulla Oulussa toimineeseen heinoslaiseen herätysliikkeeseen. Kirja herätti tiedonjanon ja sai kiinnostumaan aiheesta enemmänkin, myös Anu Kaipaisen aikanaan kirjoittama ja heinoslaisuudesta inspiraationsa saanut romaani Arkkienkeli Oulussa alkoi nyt kiinnostaa. Uskontoon liittyvissä aiheissa, herätysliikkeissä ja profetioissa on jotain kiehtovaa. Vaikka ne eivät omaa elämääni sinällään kosketakaan, olen kiinnostunut lukemaan niistä kaunokirjallisia teoksia. (Tästä tulikin mieleeni, että Pauliina Rauhalan Taivaslaulu odottelee edelleen vuoroaan. Taitaisi olla jo aika.)

Haurun pienen romaanin ovat lukeneet monet, lisäkseni ainakin myös Hanna, Zephyr, Paula, Katja, Jaana, Olga ja bleue.