Helene Hanff: Rakas vanha kirja

Helene Hanff: Rakas vanha kirja (Karisto, 1982. 101 sivua. Alkuteos 84, Charing Cross Road, 1970. Suomentanut Anneli Tarkila.)

  Olisi hauskaa, jos kirjoittaisit ja kertoisit minulle Lontoosta. Elän vain sitä päivää varten, jolloin astun ulos laivapikajunasta ja tunnen Lontoon likaiset katukäytävät jalkojeni alla. Tahdon kulkea pitkin Berkeley Squarea ja Wimpole Streetiä ja seistä St. Paulin tuomiokirkossa, missä John Donne saarnasi ja istua sillä portaalla, jolla Elizabeth istui, kun hän kieltäytyi astumasta Towerin vankilaan, ja muuta sen sellaista. Eräs tuntemani sanomalehtimies, joka oli komennuksella Lontoossa sodan aikana, sanoo, että Englantiin matkustavilla turisteilla on ennakkokäsityksiä, joten he löytävät aina täsmälleen sitä mitä etsivätkin. Sanoin hänelle, että minä matkustaisin sinne etsimään englantilaisen kirjallisuuden Englantia. Ja hän sanoi:
  - Sitten se löytyy sieltä.

Syksyllä 1949 newyorkilainen toimittaja, oikolukija ja kirjailija Helene Hanff kirjoittaa kirjeen pieneen lontoolaiseen antikvariaattiin, joka on erikoistunut hankkimaan loppuunmyytyjä kirjoja. Hanff tiedustelee, löytyisikö Marks & Companyltä muutamia hänen kaipaamiaan teoksia, ja tästä kirjeestä alkaa yli kaksikymmentä vuotta kestänyt kirjeenvaihto. Rakas vanha kirja on tästä kirjeenvaihdosta koottu pieni kirjeromaani.

  Me kaikki rakastamme Teidän kirjeitänne ja yritämme kuvitella miltä Te näytätte. Minä olen päättänyt, että Te olette nuori ja erittäin hienostunut ja elegantti. Vanha herra Martin on sitä mieltä, että Teidän täytyy näyttää aika tavalla lukutoukalta huolimatta suurenmoisesta huumorintajustanne. Miksette lähettäisi meille valokuvaa? Se ilahduttaisi meitä kovasti.

Aluksi Hanffin kanssa kirjoittelee vain kirjakaupan hoitaja Frank Doel, mutta vähitellen kirjeenvaihto laajenee ja naiselle haluavat kirjoittaa muutkin Marks & Companyn työntekijät, Doelin vaimo, sekä jopa naapurin vanha rouva. Amerikkalaisnaisen ja englantilaisten välille syntyy syvä ja lämmin ystävyys, vaikka tuon yli kahdenkymmenen vuoden aikana he eivät koskaan tapaa toisiaan. Valtameren ylittää valtava määrä kirjeitä ja kirjapaketteja, ja pian myös muutakin: eletään sodanjälkeisiä pula-aikoja ja Hanff alkaa avustaa uusia englantilaisia ystäviään ruokalähetyksillä, jotka nämä ottavat kiitollisina vastaan. Nainen itse saa puolestaan kirjakokoelmiinsa harvinaisia aarteita.

Luin Rakkaan vanhan kirjan viimeviikkoisella Lontoon-matkallani, ja se olikin oivallinen valinta matkalukemiseksi. Rakastuin tuohon pieneen kirjaan ikihyviksi, lukukokemus oli niin hieno, että kärsin kirjan lukemisen jälkeen jopa jonkin aikaa lukujumista. Käyn lähes jokaisella Lontoon-matkallani innoissani kiertelemässä Charing Cross Roadin kirjakauppoja ja antikvariaatteja, mutta tällä kertaa antikvariaattikierrokseni tuntui aivan erityisen ihanalta. Kiinnitin huomiotani ihan eri tavalla niihin kaikkein vanhimpiin kirjoihin, niiden kauniisiin nahkakansiin, taidokkaisiin sidontoihin ja kansien kultakirjaimiin. Hanff avasi silmiäni vielä entisestään: voi millaisia aarteita antikvariaattien hyllyt sisällään pitävätkään! Marks & Companya ei enää ole olemassa (osoitteessa 84 Charing Cross Road on nykyisin joku tylsänoloinen firma - kävin katsomassa!), mutta kauppaa kuvataan kirjassa niin herkullisesti, että toivoisin pääseväni aikakoneella tuohon mitä ihanimpaan vanhaan kauppaan, joka on kuin suoraan Dickensin tarinoista.

  Siellä on pimeää, kaupan haistaa ennen kuin näkee. Siinä on ihana tuoksu, eikä sitä osaa helposti pukea sanoiksi, mutta siinä yhdistyvät viinimehun, pölyn, ajan ja puisten seinien ja lattian tuoksut. Kaupan takaosassa vasemmalla on kirjoituspöytä, jolla on pöytälamppu. [--] Hyllyköt jatkuvat ikuisuuksiin asti. Ne ulottuvat kattoon saakka, ja ovat hyvin vanhoja ja harmahtavia, kuin vanhaa tammea, joka on vuosien varrella imenyt itseensä niin paljon pölyä, ettei se enää ole oikean väristä.

Rakas vanha kirja on ihastuttava kunnianosoitus kirjoille ja kirjallisuudelle, sekä kaikille niille ihmisille, jotka rakastavat kirjoja ja ymmärtävät niiden arvon. Kirjeissä keskustellaan paljon kirjallisuudesta, ja kirjaa lukiessani mieleni alkoi kaivata vanhan englantilaisen kirjallisuuden pariin: haluaisin lukea nyt Virginia Woolfia ja Jane Austenia, ja jopa Chaucerin Canterburyn tarinat ja Pepysin päiväkirjat tuntuvat huutavan minun nimeäni. Kirjeissään Hanff kuvailee itseään lukijana ja kirjanomistajana. Hän rakastaa vanhojen kirjojen omistuskirjoituksia esilehdillä ja huomautuksia marginaaleissa - pidän toverillisesta tunteesta kääntäessäni samoja sivuja kuin jokin toinen on kääntänyt, ja lukiessani otteita, joihin joku jo ajat sitten manalle mennyt on kiinnittänyt huomiotani - hän poistaa hyllystään kaikki ne kirjat, joita ei aio toista kertaa lukea, ja kun hän kuvailee sitä iloa, jota vanhan kirjan pehmeiden pukinnahkakansien ja paksujen kermanväristen sivujen koskettaminen tuottaa, on helppoa olla samaa mieltä. Naisen mieltä lämmittää myös ajatus, että hänen kuoltuaan hänen kirjansa päätyvät jollekin, joka rakastaa niitä. Hän sirottelee kirjoihinsa himmeällä lyijykynällä tehtyjä merkintöjä näyttääkseen parhaat kohdat vielä syntymättömälle kirjanystävälle. Oih!

Rempseän ja sanavalmiin amerikkalaisnaisen ja hillityn kohteliaiden englantilaisten kirjeenvaihtoa on ilo lukea. Kirjeet ovat täynnä lämpöä ja välittämistä, ja erityisesti Hanffin omat kirjeet ovat lämpimän huumorin ja näennäisen, kaikella rakkaudella tehdyn piikittelyn värittämiä.

  Näin kevään tullen tarvitsen rakkausrunokirjan. Ei mitään Keatsia eikä Shellyä, lähettäkää minulle runoilijoita, jotka pystyvät rakastamaan joutavia lörpöttelemättä - Wyattia tai Jonsonia tai jotakin muuta, käyttäkää omaa harkintakykyänne. Pääasia että se olisi mukava kirja ja niin pieni, että sen voi työntää pitkien housujen taskuun ja viedä mukanaan Central Parkiin.
  No, älkää vain istuskelko siellä! Menkää etsimään sitä! Vannon, etten ymmärrä kuinka teidän puotinne pysyy pystyssä.

Rakas vanha kirja toi mieleeni suuresti rakastamani Kirjallisen piirin perunankuoripaistoksen ystäville. Suosittelisinkin tätä vanhaa, ihanaa kirjaa erityisesti kaikille niille, joihin Perunankuoripaistos on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. Minä puolestani haluaisin tämän ihanuuden omaan hyllyyni, joten nyt ei auta kuin lähteä antikvariaattikierrokselle. Aika ihanaa. Lisäksi haluaisin lukea myös kirjan jatko-osan The Duchess of Bloomsbury Street, joka on Hanffin päiväkirjaromaani hänen Lontoon-matkaltaan vuodelta 1971.

Rakasta vanhaa kirjaa on luettu myös Saran kirjoissa, Täällä toisen tähden alla (Jaana on lukenut myös The Duchess of Bloomsbury Streetin), Sinisen linnan kirjastossa (Marialle tuli myös mieleen Perunankuoripaistos!) ja Assyriologilla.