Tua Forsström: Lokakuun iltana soudin järvelle

Tua Forsström: Lokakuun iltana soudin järvelle. Runoja (Siltala, 2013. 44 sivua. Alkuteos En kväll i oktober rodde jag ut på sjön, 2012. Suomentanut Caj Westerberg.)

En ole tottunut olemaan näin onnellinen
Lampaat laiduntavat kuin lempeät tähdet
Lampaat, jotka muistuttavat lampaan tähtikuviota
Pieni kello soi yhä tuulessa
On unia jotka varoittavat ja lohduttavat meitä,
  kaupungit kuin tuikkivat kartat syvällä siiven alla,
äkillinen määränpää vailla nimeä.

Vaikka Tua Forsströmiltä on julkaistu toistakymmentä runokokoelmaa, ja vaikka hänet on palkittu runoistaan lukuisia kertoja kolmella eri vuosikymmenellä, on hänen tuotantonsa ollut minulle aivan vierasta. Aina tähän syksyyn asti, kunnes luin parista kirjablogista arviot tästä naisen uusimmasta runokokoelmasta. Olen runojen lukijana säännöllisen epäsäännöllinen, en varmaankaan osaa lukea runoja "oikein" enkä ainakaan millään lailla analysoida niitä, mutta nautin kauniista kielestä. Tästä pienestä kokoelmasta lukiessani minulle tuli tunne, että tämä voisi sopia minulle. Lainasin kirjan kirjastosta ja ihastuin.

Ei kannata itkeä loputtomiin
Pian unohdat mistä oli kyse
Ei kukaan enää nosta meitä syliinsä ja kuiskaa "katso",
  ei osoita sormellaan lamppua, joka loistaa, ei lampaita
                                                                   rantaniityllä

Lokakuun iltana soudin järvelle on hurjan kaunis pieni kirja. Ennen kaikkea kauniita ovat toki runojen tekstit ja kieli, mutta kaunis on myös Anders Carpelanin suunnittelema kansi, jossa ilmakuplat nousevat pintaan syvänsinisessä vedessä. Kansi kuvaa hyvin kirjan sisältöä: paljon tummia sävyjä, joista kuitenkin nousee päällimmäiseksi ilon, lämmön ja lohdun tunne. Forsström käsittelee runoissaan ilon- ja surunaiheita, ikääntymistä, sekä eletyn elämän mukanaan tuomaa viisautta, muistoja, pelkojakin. Runot ovat syksyisen melankolisia, mutta samalla ne tarjoavat lukijalle valoa, lohtua ja rohkaisua.

Me vanhenemme, hämäännymme
"Olin tulta ja tappuraa, turhaan, turhista asioista"
On hiljaista kun matkustaa yöllä, sade kahisee tummissa
                                                                         lehdissä

Kokoelman runoissa vesi on tärkeä elementti, joka toistuu eri muodoissa: on järviä, sadetta, lunta, sumua, jäätä, kyyneleitä. Forsström käsittelee kauniisti myös valoa ja pimeyttä, on lempeää valoa joka laskeutuu meihin, ja toisaalla tulee pimeä enkä ollut kiinni missään. Kokoelman runot ovat melkein hypnoottisen kauniita. Ne ovat näennäisen helppolukuisia, mutta välillä tulee tunne, että on kyse tiheydestä, jota en ymmärrä. Runoja pitää maistella, lukea uudelleen, jättää mieleen hautumaan - ja kas, pienen sulattelun jälkeen niistä löytyy uusia tasoja, merkityksiä ja tunnelmia.

Joku tarttui käteeni ja yksinäiset osat liittyivät yhteen
silmät huulet sydän virraten kaiken läpi

ja ajattelin että meidät on tehty vedestä, kaipauksesta
ja tomuhiukkasista illan tuulessa

Lokakuisella järvellä ovat soudelleet lisäkseni ainakin Jenni, Erja ja Maria. Toivon, että mahdollisimman moni runojen ystävä löytäisi Forsströmin kauniin, sydämelle ja sielulle hyväätekevän kokoelman. Minä ihastuin niin, että aion ostaa tämän helmen oman hyllyyni. Näihin tummiin, mutta valoisiin maisemiin haluan vielä palata.