Lähikuvassa Pekka Hiltunen

Näin Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivän myöhäisillassa on syytä kirjoittaa eräästä hienosta suomalaisesta nykykirjailijasta (nokkelampi arvaa jo otsikosta, kenestä on kysymys :). Kirjailija Pekka Hiltunen kävi nimittäin taannoin Tampereen pääkirjasto Metsossa kertomassa tuotannostaan; Studio-sarjaan kuuluvista jännitysromaaneista Vilpittömästi sinun (Gummerus, 2011) ja Sysipimeä (WSOY, 2012), sekä ennen kaikkea tänä syksynä ilmestyneestä uutuusromaanistaan ISO (WSOY). Metson Pietilä-salissa Hiltusta haastatteli tietopalvelun kirjastonhoitaja Raili Sihvonen. Riensin paikalle vaaleanpunaisen lehtiöni kanssa kuin muka oikeakin toimittaja, ja kirjoitin kynä sauhuten muistiinpanoja kertoakseni myöhemmin blogissa mitä kaikkea Hiltunen meille kuulijoilleen ja lukijoilleen kertoi.


Aluksi Hiltuselta kysyttiin, miten hänestä tuli kirjailija. Hän kertoi aina tienneensä olevansa kirjoittaja. Hän oli koulussa se poika, joka kirjoitti näytelmiä, ja kun äidinkielenopettaja pyysi kirjoittamaan aineen, kysyi Hiltunen miten pitkän aineen saa kirjoittaa. Lapsena hän kertoi olleensa kirjoitusinnossaan lähes rasittava: ”Kerran raahasin kirjoituskoneen mukaan jopa kesäleirille, koska en kestänyt ajatusta monesta päivästä ilman mahdollisuutta kirjoittaa.” Hiltunen kertoo aina eläneensä kirjoittamalla, se on hänen tapansa kommunikoida maailman kanssa.

Vuonna 2009 Hiltunen lähti puolisonsa kanssa pitkälle matkalle. Siellä sai alkunsa Studio-sarja, ja näistä suomalaisista naisistaan maailmalla hän kertoo olevansa ylpeä. Yhteiskunnalliset ongelmat ja niihin puuttuminen kiinnostavat Hiltusta. Mieheltä kysyttiin, miksi hän sijoitti Studio-sarjansa juuri Englantiin. Hän perusteli valintaa järkisyillä ja toisaalta vaistomaisella tunteella. Alusta asti oli kaksi asiaa, jotka olivat hänelle itsestään selviä: tarina tulee kertomaan vahvojen suomalaisten naisten muuttuvasta ystävyydestä, ja se tulee sijoittumaan Lontooseen, sillä suurkaupunki tuntui luontevalta näyttämöltä isoille asioille ja tapahtumille. Kaupungiksi valikoitui Lontoo henkilökohtaisten mieltymysten ansiosta - Hiltunen kertoo aina rakastaneensa Lontoota ja brittikulttuuria. Teini-iästä lähtien hän on kuunnellut brittipoppia ja lukenut brittiläisiä kirjoja ja lehtiä, ja hän totesikin naurahtaen eläneensä nuorena pari vuotta henkisesti enemmän Englannissa kuin Suomessa.

Syksyn uutuusromaani ISO on Studio-sarjaan nähden lajityypiltään erilainen romaani. Se sanoo hyvin suoraan joitakin ajatuksia aiheestaan ja on rehellisyydessään poikkeuksellinen, päähenkilö Annin asenne maailmaan on hyvin vilpitön. ”Dekkareihin sopii usein se, että niissä sukelletaan johonkin erityisalaan, mistä kirjailija on kerännyt tietoa. Joskus se voi johtaa luennointiinkin, mutta parhaimmillaan kirja voi kuitenkin sisältää syvällisiä ajatuksia ja tarjota oikeaa tietoa." Joskus harvoin tulee vastaan romaani, jolla on jokin ajatuksellinen merkitys. Lukijoilta tulleen runsaan palautteen myötä on selvää, että ISO on juuri sellainen kirja. "Jotkut kirjan arvioineet ovat pitäneet sitä romaaniksi tietokirjamaisena, mutta itse pidän sitä kyllä täysin romaanina. Se on romaani, jonka yksi aihe ja ulottuvuus on tieto, lihavuutta koskeva tieto. Annilla on erityinen suhde tietoon, sen kokoamiseen ja analysointiin, hän nauttii siitä. Olen jäävi arvioimaan, olenko onnistunut siinä, mutta itse pidän niitä tietojakin koskevia lukuja kyllä kaunokirjallisuutena. Jos olisin yrittänyt kirjoittaa ne tietokirjan tapaan, ne olisivat hyvin erilaisia." 

Matkailulehti Mondon toimituspäällikkönä työskentelevä Hiltunen kertoo toimittajataustansa olevan eduksi kirjailijan työssä. On etuoikeus tehdä toimittajan työtä, silloin pääsee työnsä oikeuttamana ottamaan perusteellisesti selvää asioista ja haastattelemaan ihmisiä, saada heidät kertomaan ja avautumaan. Haastattelussa avattin hieman myös Hiltusen lukijuutta ja kirjoittajuutta. Lukijana Hiltunen ei ole genrerajoittunut, vaan pitää monesta eri kirjallisuuslajista. Kirjoittajana hän ei taas koe olevansa kielellinen virtuoosi. Jotkut kirjailijat ovat lahjakkaita nimenomaan kielen uudistajina ja sillä leikittelijöinä, tai ihmisluonteen hienovireisinä kuvaajina, mutta Hiltunen näkee oman roolinsa kirjailijana hieman toisessa valossa. Hän haluaa paitsi kertoa hyviä tarinoita ja välittää niillä lukijalle tunteita, asioita ja kokemuksia, myös jakaa tietoa. ISOn päähenkilö Anni suorastaan ui tiedossa. Hiltunen korostaa, että tieto on nautinto, se voi olla jopa elämää kannatteleva kokemus. Kun ihmiselle valkenee jokin uusi asia, saa hän samalla elämää muuttavan kokemuksen.


Yleisön kanssa tuli puheeksi romaani Sysipimeä. Eräs paljon dekkareita lukenut nainen kertoi että hänelle tuli myöhään illalla kirjaa lukiessa sellainen tunne, ettei kirjaa uskalla lukea ja että se pitää laittaa pöydälle odottamaan. Hiltunen kertoi myös itse kirjaa kirjoittaessaan eläytyneensä vahvasti tarinaan: hän liikuttui, herkistyi ja jopa pelkäsi henkilöhahmojensa puolesta. ”Tunsin hahmojeni surun, ja hurjimpia juonenkäänteitä kirjoittaessani olin välillä itsekin kauhuissani tai kiihdyksissä.” Sysipimeä herätti myös keskustelua siitä, miten kasvoton kommentointi voi olla nykyaikana rankkaa. Some mahdollistaa anonyyminä esitettävät julmat ja hirveät kommentit, ja ihmiset tuntuvat suhtautuvan erilaisuuteen taas jopa jyrkemmin kuin aiemmin. Erityisesti lihavuuteen voidaan suhtautua julmalla tavalla, lihavuutta kohtaan kohdistuva torjunta on pesiytynyt syvälle. Jos verrataan esimerkiksi pyörätuolipotilaan ja lihavan ihmisen saamaa kohtelua, saa edellä mainittu selvästi enemmän sympatioita osakseen - lihavuuteen negatiivisesti suhtautumisen taustalla on usein hyvin yksinkertainen ajatustapa: lihavuus on itse aiheutettua.

ISOssa Tampere ja sen pääkirjasto Metso toimivat vahvasti tapahtumien miljöönä. Hiltunen on aikoinaan asunut ja opiskellut vuosien ajan Tampereella, kaupunki ja samaten Metso ovat siis hänelle perinpohjaisen tuttuja. Tampere on ollut hänelle eräänlainen kasvukaupunki, ja hän toteaakin paikan jossa ihminen aikuistuu ja alkaa elää itsenäistä elämää jättävän mieleen toisenlaisia tunteita kuin mitä muut paikat tekevät sen jälkeen. Hiltunen kertoo että usein tarina lähtee kirjoitettaessa vain kuulumaan johonkin paikkaan. Hänelle oli ISOa kirjoittaessaan selvää, että päähenkilö Anni lähtee kaupungista, joka on osoittautunut liian kovaksi, ja pakenee tuttuun turvapaikkaan, joka tässä tapauksessa oli Tampere. Jo vuosia sitten, silloin kun romaani oli vielä pelkkä idea miehen päässä, hän kirjoitti Tampereen Armonkallion Siltakadulle sijoittuvan kohtauksen. Silloin hänelle tuli tunne, että tästä lähtee liikkeelle tarina.

ISOn Anni elää kirjoista ja kirjallisuudesta. Hän rakastaa kirjoja, ne ovat aina olleet hänelle eräänlainen turva ja turvakanava. Annin kautta Hiltunen on halunnut kuvata, mitä kirjat ovat olleet hänelle itselleenkin: “pieniä maailmoja, jotka kulkevat mukana”. On kirjoja, joiden lukeminen tuntuu hirveän hyvältä, niitä lukiessa mieli lepää tai ihminen saa lisää virtaa. Kun Hiltuselta lapsena kysyttiin mikä hänestä tulee isona, hän oli kertonut haluavansa kirjaston omistajaksi. ISOa kirjoittaessaan hän pääsi vihdoin kurkistamaan syvemmälle kirjaston maailmaan: hän teki yhteistyötä Metson kirjastonhoitajien kanssa, sai sisäpiirin tietoa kirjastosta miljöönä ja työpaikkana, ja pääsi jopa kaikkein pyhimpään, kirjaston takahuoneisiin ja taukotiloihin. Haastattelussa Hiltunen kiusoittelikin kirjastonhoitaja Raili Sihvosta: ”Te ette voi tietää, mitä kaikkea omituista siellä takahuoneissa tapahtuu. Kirjaston tietopalvelun työntekijöiden omituisia pakanaseremonioita tiedonjumalille, pelottavimpia niistä ei voinut edes laittaa kirjaan.”


Tiedonkeruu ISOa silmälläpitäen alkoi jo vuonna 2006. Hiltunen toimi silloin Imagen toimituspäällikkönä, ja kirjoitti lehteen laajan jutun lihavuudesta. Lehtijutussa tuotiin esiin erilaisia lihavuuteen liittyviä ajatuksia, kuin mitä Suomessa oli totuttu ajattelemaan, ja se poiki valtavasti lukijapalautetta. Juttu koettiin voimakkaasti ja lukijat lähettivät miehelle kiitoskirjeitä. Hän oli tilannut Yhdysvalloista runsaasti aiheesta kirjoitettuja tietokirjoja ja haastatteli suomalaisia asiantuntijoita. Juttua kirjoittaessaan hän sai todeta, että lihavuus on demonisoitu monin väärin perustein, ja että vielä nykyaikanakin on paljon asioita, joita ei ole tutkittu loppuun asti. Kirjallaan Hiltunen halusi nostaa esiin kansakunnan terveet lihavat, sillä heitäkin on paljon. Hän kehui suomalaisten olevan vielä toistaiseksi melko rentoja oman kehonsa suhteen, ja monimuotoisuuden olevan vielä sallittua, mutta Suomessakin ollaan selvästi menossa kohti amerikkalaisia kauneusihanteita. Hiltusen sanoin "on absurdia tuntea joka päivä epävarmuutta omasta kehostaan".

Hiltunen kertoi saaneensa ISOsta valtavasti mieltä lämmittänyttä lukijapalautetta. Kommentteja on tullut ihmisiltä laidasta laitaan, palautetta ovat lähettäneet yhtä lailla nuoret ja vanhat, isot ja pienet lukijat. Monet ovat kertoneet omista kokemuksistaan, ja esille on noussut muun muassa se, miten kiusaaminen kulkee mukana koko elämän: lapsena kuultuja asioita kantaa aina mukanaan. Kaikenkokoiset kommentoijat ovat myös kertoneet saaneensa kirjan myötä aihetta itsetutkiskeluun. Myös Hiltusen astuminen naispäähenkilönsä nahkoihin on saanut kiitosta, moni on kokenut että kirjailijan kuvaus naisen elämästä on erityisen onnistunutta.

Hiltuselta kysyttiin myös, miksi yhteiskunnallisista teemoista kertovat romaanit (esimerkkeinä mainittiin ISOn lisäksi myös Kari Hotakaisen Luonnon laki ja Pauliina Rauhalan Taivaslaulu) ovat jälleen nousseet pinnalle. Hän kertoi että aika on nyt sellainen, että uskalletaan taas käsitellä yhteiskunnallisia aiheita. Välillä yhteiskunnalliset teemat tuntuivat jopa vanhanaikaisilta ja loppuun kalutuilta, ja muodissa olivat kielellä leikittelevät, kokeilevat romaanit, mutta nyt se tie tuntuu olevan ainakin osaksi kuljettu - halutaan palata ihmiseltä ihmiselle -kerrontaan, vilpittömiin kirjoihin, jollaisia ihmiset nyt tarvitsevat. "Niistä on puhunut aikoinaan paljon esimerkiksi kirjallisten piirien yksi lempilapsi, David Foster Wallace." 

Lämminhenkinen tilaisuus kesti reilun tunnin ja sen päätteeksi hyväntuulinen Hiltunen signeerasi kirjoja kuulijoilleen. Minulla on ISO vielä lukematta, mutta aion lukea kirjan pian, odotan (ja tiedän!) saavani koskettavan ja jotain sisälläni liikauttavan lukukokemuksen. Päätän "reportaasini" tähän, ja kiitän vielä Pekka Hiltusta mukavasta ja kiinnostavasta lukijatilaisuudesta sekä hienoista romaaneista!

Kommentit

  1. Hei kerrotko sitten, kun olet lukenut mulle mitä kirjassa kerrotiin. Itse en ole lukenut kirjoja vaikka Pekka onkin mun serkku (isän siskon poika):) tuleeko se sillon serkku...olen nähnyt hänet pienenä poikana siitä on aikaa... Iloisia luku hetkiä. Taina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taina, kiitos! :) Luen ISOn näillä näkymin seuraavan parin viikon sisällä, ja kirjoitan siitä heti kirjan luettuani oman blogijuttuni. Eli tuleman pitää... :)

      Poista
  2. Oih, kiitos, ihana ja kiinnostava kirjoitus Hiltusesta! Luin juuri loppuun Hiltusen Ison, ja olen vielä pöllämystynyt, mutta tyytyväinen lukemastani. Odotan innolla, että mitä sinä pidit kirjasta.

    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, kiitos! :) Hienoa kuulla että ISO teki sinuun vaikutuksen, uskon minulle käyvän samoin. Bloggaan kirjasta varmasti lokakuun aikana, joten pysy kuulolla. :)

      Poista
  3. Hieno reportaasi, Sara! Nyt pitää hankkia Sysipimeä ja Iso luettaviksi, niin paljon niitä on blogeissakin luettu. Iso kiinnostaa erityisesti, koska sitä on kehuttu niin paljon. Tärkeä aihe!

    Hienoa, että Hiltunen haluaa parantaa maailmaa kirjoillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kiitos! <3 Sysipimeä on upea, ja ISOlta odotan paljon. Siinä on tosiaan tärkeä aihe, ja koska Hiltunen on loistava kirjoittaja, uskon kirjan olevan onnistunut.

      Samaa mieltä! <3

      Poista
  4. Kiitos tästä, oli ihana lukea. Pekka Hiltunen on valovoimainen puhuja ja dekkariensa perusteella erinomainen kirjailija. ISO pitäisi lukea.

    VastaaPoista
  5. Hieno reportaasi. :) Luin jokin aika sitten Vilpittömästi sinun ja ainakin studiodekkareiden parissa aion ehdottomasti jatkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annami, kiitos! :) Vilpittömästi sinun on jo tosi hyvä, ja minusta Sysipimeä on vielä paljon parempi. Sinulla on hieno dekkarikokemus edessäsi.

      Poista
  6. Kiitos kirjoituksestasi. Olisipa ollut hienoa olla paikalla, Tampere kuitenkin sen verran kaukana. Olen ISOn, Vilpittömästi sinun ja Sysipimeän lähes yhdeltä istumalta ahminut. Ja pitänyt. Kolmatta Studion osaa malttamattomasti odottaen. Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marja, kiitos kommentistasi. :) Viikon päästä on Helsingin kirjamessut, onko sinun mahdollista päästä sinne? Hiltunen esiintyy sielläkin ja on siis paikalla puhumassa kirjoistaan. Minäkin muuten odotan Studio-sarjan kolmatta osaa innoissani. :)

      Poista
  7. Oi, hieno raportti, Sara! Tästä välittyy hyvin sekä tilaisuuden tunnelma että puheena olleet aiheetja teemat, melkein kuin olisin ollut itse paikalla. Mielenkiinto ISOa kohtaaan vain kasvoi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, kiitos! <3 Tilaisuus oli tosi kiinnostava ja lämminhenkinen, olin niin iloinen että pääsin sinne ja vielä eturiviin istumaan. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit