Arto Lappi: Lumiputous

Arto Lappi: Lumiputous (Sammakko, 2009. 90 sivua.)

Olkoon lempeä hymy vene, 
purjehtikoon usein kasvoille. 
Jääköön vaikka ankkuriin - 
ja tulkoon tyynet, tulkoon tuulet.

Arto Lappi on tamperelainen runoilija ja kääntäjä. Häneltä on julkaistu kuusi runokokoelmaa kymmenen vuoden aikana, Lumiputous on miehen viides teos. Lapin runot ovat tiiviitä ja pelkistettyjä - paikoin jopa mietelauseenomaisia, muodoltaan ne usein ovatkin tankoja tai haikuja. Mies on myös suomentanut japanilaista runoutta, sekä mm. Jack Kerouacin ja Jaan Kaplinskin runoja. Bloggerissa Lappi kirjoittaa omaa runoblogiaan, Harakan pajaa, jonka kautta voi näppärästi käydä tutustumassa hänen tuotantoonsa. Blogia selaillessani minulle selvisi sellainen ilouutinen, että Lapilta on odotettavissa uusi runokokoelma ensi syksynä. Hienoa!

Hätäinen valokuva vaellukselta, 
kellertävä varpuinen rinne, taivaankaistale - 
ja kellarikerroksen työtilaan aukeaa 
aamun mitalta aurinkoa.

Lumiputous on jaettu teemoittain yhdeksään osaan. Runot kertovat lapsuudesta ja vanhemmuudesta, aikuistumisesta ja ikääntymisestä, parisuhteesta ja työstä, luonnosta ja vähän kuolemastakin - niissä tiivistyy siis elämän koko kirjo. Lapin runollisessa mielenmaisemassa on jotain harvinaisen ilahduttavaa: kun aikuinen mies tarkastelee elettyä elämäänsä, itseään miehenä ja isänä, sekä jopa vuosien ja ikääntymisen muovaamaa vartaloaan lempeästi itselleen hymyillen, on siinä jotain tavattoman sympaattista. Lapin runoissa tuntuvatkin korostuvan elämänilo ja -jano, sekä kyky katsoa elämää positiivisuuden kautta.

Lappi tekee runoissaan pieniä havaintoja ihmisestä, arjesta ja luonnosta, ja vaikka runot ovat lyhyitä, mahtuu muutamaan riviin kokonainen elämä. Runojen tunnelma on lämpimän seesteinen; niissä opetellaan rakastamaan, seurataan muuttuvia vuodenaikoja, vietetään aikaa antikvariaatissa tai luonnossa vaeltaen ja nähdään kauneutta pienissä yksityiskohdissa, esimerkiksi sadepisaroissa tai lumihiutaleissa. Runoista välittyy vahva läsnäolon tunne ja niitä lukiessa tulee hyvä ja rauhallinen olo. Ne ovat helppolukuisia ja -tajuisia, mutta niistä jokainen tarjoaa paljon tiivistä mittaansa ja konstailematonta ulkomuotoaan enemmän. Oivalluksen siitä, että elämä on tässä ja nyt, ja että se koostuu pienistä hetkistä ja asioista, joita on vain opeteltava rauhassa katsomaan.

Kohottamalla 
kulmiaan ymmärtävät 
hyvin toisiaan: 
vanha pari tarinoi 
kenenkään huomaamatta.

Lapin löytämisestä saan kiittää kahta tamperelaista luottobloggaajaani: Poplaarin Pekkaa ja Luettua elämää -blogin Elinaa, jotka ovat kehuneet ja suositelleet miehen teoksia jo pitkään. Esille nostetun Lumiputouksen uskomattoman kaunis, Riikka Majasen käsialaa oleva kansi kiinnitti taannoin huomioni kirjaston runohyllyssä ja päätin lainata kirjan kokeeksi. Onneksi tein sen, sillä olin aivan myyty jo teoksen ensimmäisistä runoista lähtien. Tällä hetkellä harmittaa vain se, miksen ole tullut tutustuneeksi Lappiin jo kauan sitten, sillä tunnen nyt löytäneeni itselleni uuden suosikkirunoilijan, jonka koko tuotannon haluan lukea ja hankkia samalla myös omaan hyllyyni. Näin mainiota runoilijaa on myös ilo suositella kaikille runojen ystäville.

Päivästä toiseen kuin luistimilla 
pystymättä pysähtymään. 
Ajattelee että rata jatkuu, 
ettei sulavettä koskaan tule.