Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja

Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja (Siltala, 2012. 133 sivua. Alkuteos La contadora de películas, 2009.)

  Niihin aikoihin hoksasin, että kaikista ihmisistä on mukava kuunnella tarinoita. He tahtovat hetkeksi paeta todellisuutta ja elää noissa elokuvien, kuunnelmien ja romaanien kuvitteellisissa maailmoissa. He haluavat jopa kuulla valheita, kunhan ne kerrotaan hyvin. Siihen perustuvat huiputtajien puhetaidot. 

  Vaikka se ei ollut juolahtanut mieleeni, minusta oli tullut heille kuvitelmien luoja. Jonkinlainen haltijatar, kuten naapurini sanoi. Elokuvakertomukseni veivät heidät pois autiomaan kovasta olemattomuudesta, ja he pääsivät edes vähäksi aikaa ihmeellisiin maailmoihin täynnä rakkautta, unelmia ja seikkailuja. 

María Margarita on köyhän viisilapsisen perheen nuorimmainen, perheensä ainoa tytär. Hän on kaksitoistavuotiaaksi hyvin kehittynyt tyttö, mutta käytökseltään poikamainen kasvettuaan neljän isoveljensä keskellä. Eletään kuusikymmenluvun alkua pienessä salpietarikaivoksen ympärille rakentuneessa chileläiskylässä, jossa työläisten aaltopellistä rakentamat parakit, toimistotyöntekijöiden tiilitalot ja varakkaiden gringojen ylelliset huvilat nököttävät sulassa sovussa.

Köyhistä olosuhteista huolimatta Marian lapsuusmuistot ovat onnellisia; muistoja äidistä suukottamassa työstä palaavaa isää tai tanssimassa alusvaatteisillaan peilin edessä äidin ja tyttären ollessa kaksin kotona. Rakkaimpana mielessä ovat viikonloput, jolloin koko seitsenhenkinen perhe kävi kammattuina ja parhaimpiinsa puettuina elokuvissa - aina alkuillan näytöksissä päivän viimeisten auringonsäteiden värjätessä pampan kauneimmilleen. Perheonni on kuitenkin loppunut äkisti isälle työssä sattuneeseen onnettomuuteen, jonka seurauksena tämä on halvaantunut vyötäröstä alaspäin. Nuori äiti ei ole kestänyt katsella entistäkin köyhempää elämäänsä ja itserakennetussa kolmipyöräisessä pyörätuolissa punaviiniä litkivää vanhaa miestään, ja on jättänyt miehensä ja lapsensa kertaheitolla.

Koska äitiä ja vaimoa kaipaavalla perheellä ei ole enää varaa käydä elokuvissa, keksii isä kilpailun: kukin sisarus käy vuorollaan katsomassa elokuvan, ja se joka kertoo elokuvasta parhaiten muille saisi jatkossa mennä katsomaan aina, kun esitysvuorossa olisi jokin hyvä elokuva ja kasaan saataisiin raavittua tarpeeksi kolikoita. Marialla on pohjimmiltaan kertojan sielu, ja kun hän kertoo vahvasti eläytyen kaikkien kiihkeästi odottaman Ben-Hurin tapahtumat, tulee hänestä perheen virallinen elokuvankertoja. Ja miten taianomainen kertoja hänestä tuleekaan - pian koko kylä haluaa päästä näkemään ja kuulemaan elokuvan haltijattaren eläväistä kerrontaa.

Elokuvankertoja on yksi niistä kevään uutuuksista, joiden ilmestymistä olen kiihkeimmin odottanut. Enkä todellakaan joutunut pettymään, Letelierin pienoisromaani on kerrassaan hurmaava ja mukaansatempaava, sen vähäeleinen mutta toisaalta silti selkeästi eteläamerikkalaiseksi tunnistettava kerronta lumoaa.

Letelier piirtää vähin vedoin mutta ihmeellisen elävästi kuvan pienen ja köyhän kaivoskylän olosuhteista. Elämä pampalla on karua ja yksitoikkoista, aika kuluu verkkaisesti ja tuntuu melkein pysähtyneen. Ihmisillä ei ole rahaa eikä edes mitään tekemistä, ja elokuvat ovatkin erinomainen pakokeino pois omasta köyhästä elämästä toiseen todellisuuteen joka on täynnä kauneutta, rakkautta, suuria tunteita ja onnea.

Paitsi elokuvien, myös kirjan kertojana toimiva Maria on nuoruudestaan huolimatta ihailtava hahmo, tyttö, josta raskaat elämänkokemukset ovat muovanneet vahvan ja rohkean selviytyjän. Elämä ei ole helppoa, mutta sitä eletään antaumuksella ja intohimolla, periksi antamatta ja hyödyntäen rakkauden ja haaveilun antamia voimavaroja. Kaikesta karuudesta, köyhyydestä ja suoranaisesta kurjuudestaan huolimatta teos sisältää myös niitä hetkiä, jolloin kaiken toivottomuuden keskeltä nousee esiin sydäntä riipaisevaa kauneutta: iltarusko, joka värjää ruosteiset aaltopeltiseinät kultaisiksi, kauniita meksikolaisia elokuvasävelmiä, ja veljien ehdotonta rakkautta nuorta siskoaan kohtaan. Lukukokemuksen jättämä jälkimaku onkin lämmin ja valoisa, kirja tuntuu eleettömässä taianomaisuudessaan jopa jollain kummallisella tavalla voimaannuttavalta.

Kirjailijan kerronta on niin ihastuttavaa, että tämän kokoaan huomattavasti suuremman romaanin luettuani jäin vain harmittelemaan auttavaa espanjan kielen taitoani, haluaisin kyetä lukemaan enemmänkin tämän loistavan kertojan teoksia! Toivon miehen kirjoja suomennettavan pian lisää, ja lisäksi jään innolla odottamaan Elokuvankertojasta tekeillä olevaa elokuvaa.

Tästä ihanasta (!) pienestä suuresta kirjasta on kirjoittanut myös Sinisen linnan kirjaston Maria.

Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Chile