Heidi Köngäs: Hyväntekijä

Heidi Köngäs: Hyväntekijä (Otava, 2006. 221 sivua.)

Ihminen tunnistaa vertaisensa heti. En usko hitaasti kehittyviin rakkauksiin, vaan niihin joissa mennään pohjaan asti heti ensi parkaisulla. Kaikki muu on teeskentelyä, kaikki, missä ihminen kuvittelee voivansa päättää ketä rakastaa.

Alma on keski-ikäinen yksinhuoltaja, joka on jo vuosien ajan tehnyt kahta työtä tarjoilijana elättääkseen itsensä ja miltei aikuiseksi kasvaneen poikansa Sakun. Naisen ikääntyneet vanhemmatkin kaipaavat enenevässä määrin huomiota ja huolenpitoa, ja yksinäinen aikuisen naisen arki tuntuu välillä nujertavan alleen.

Eräänä helteisenä loppukesän iltana hänen pöytäänsä istuu mies, tilaa ahvenfileitä ja olutta, on lukevinaan kirjaa. Mies on kuivakka ja kauhtuneella tavalla ruskea, ja hänen silmänsä ovat häkellyttävät, niin varmat ja avoimet. Satunnainen kohtaaminen johtaa keskusteluun ja kahteen sinkkisen tiskin ääressä juotuun kalvaan, ja lopulta he kävelevät lääsyisen hautovassa illassa naisen asunnolle. Kun mies syöttää Almalle mehua valuvia greipinviipaleita, nainen ymmärtää olevansa niin vailla, että voisi huutaa. 

Yhteisestä yöstä syttyy palo ja vähitellen rakkaus miestä, Juhania, kohtaan. Mies palaa kuitenkin sinne mistä on tullutkin, Afrikkaan pakolaisleirille, sillä jo viidentoista vuoden ajan hän on ollut lääkäri ilman rajoja, elämäntehtävänään pitää huolta niistä, jotka elävät hädässä. Juhanin lähdettyä Alma ei ehdi liikoja haikailla, työt ja arki vievät voimat, ja naisen iäkäs äiti alkaa dementoitua, menee umpihankeen, johonkin pimeään paikkaan, jossa ei ole enää muistoja, eikä lopulta mitään.

Juon teetä ja uskottelen olevani turvassa ja silti tiedän koko ajan, etten ole. En kärsi ajatella mitään, en äidin tilaa, en omaani. En tiedä, miten käsitellä sitä järkälemäistä tietoa, joka hakkaa takaraivossa koko ajan: menetystä.

Alma hoitaa äitiään, joka on hauras kuin läpinäkyvä paperi - ja kaipaa samalla suoraan hänen elinhermoonsa iskenyttä miestä tuntien mustasukkaisuutta kokonaista maanosaa kohtaan. Kaiken tämän keskellä hän tuntee olevansa koko ajan vähän itsensä vieressä, vähän vinossa, vetisessä sumussa. Miksi elämästä ja rakkaudestakin on joskus niin vaikeaa saada otetta?

Heidi Köngäs nousi viime vuosikymmenen puolivälissä ehdottomaksi suosikkikirjailijakseni väkevillä teoksillaan Luvattu ja Vieras mies. Aloinkin lukea Hyväntekijää toisaalta korkein odotuksin, toisaalta pienellä pelolla: voiko Köngäs olla onnistunut vielä kahden kirjallisen täysosuman jälkeenkin? Hyväntekijän luettuani voin ilolla todeta: oi kyllä!

Köngäs kuvaa keski-ikäisen naisen arkea ja tunne-elämää koruttomasti ja alleviivaamatta, mutta onnistuu kuitenkin välittämään lukijalle sellaista kipua ja ahdistusta, että sen tuntee lukiessaan sisällään. Kirjaa olikin mahdotonta lukea kuivin silmin, omakohtaisestikin koskettava Hyväntekijä tuntui paikoitellen suorastaan pakahduttavalta. 

Romaanin tunnelma on elävä ja intensiivinen alusta loppuun, ja sen henkilöhahmot ovat uskottavia ja elämänmakuisia. Päähenkilö Alman taustaa valotetaan juuri sopivasti, niin että hänestä rakentuu oikea ihminen, jonka tunteet ja ratkaisut tuntuvat luontevilta ja loogisilta hänen omaa menneisyyttään vasten peilattuina.

Opinnot jäivät, koska ne eivät koskaan oikein alkaneetkaan. Muistan kuinka haahuilin eri puolilla Kruununhakaa etsimässä luentosaleja, kuinka istuin siellä ja yritin ymmärtää, mistä oikein oli kyse. Tuntui, että muille kaikki akateeminen oli tuttua, tutorit, opponentit, proseminaarit sun muut esseet ja opintoviikot. Minä putosin jokaisen sanan kohdalla, mikään ei osunut kokemusmaailmaani, ei kieliperinteeseeni, ja vaikka yritin, vierauden tunne vain lisääntyi. Minä tulin lottorivien, huoltamokahviloiden, tarjousten ja juuri ja juuri selviämisen maailmasta, minä tulin maailmasta, missä katsottiin televisiota eikä luettu kirjoja, missä virkattiin pöytäliinoja pumpulilangasta ja haaveiltiin asuntoperävaunusta ja kivasta voileipägrillistä keittiöön.

Teos on loistava kuvaus aikuisen naisen arjesta, rakkaudesta ja kipeästä kaipauksesta, menetyksestä, sekä siitä tuskasta, jota oman vanhemman vaikea sairaus synnyttää. Se sisältää paljon kauniita hetkiä ja viehättäviä elementtejä; rakastelua pariisilaishotellissa Seinen vasemmalla rannalla, Carol Shieldsin romaanien tai Sirkka Turkan runojen tarjoamaa lohdutusta, ja nukkuvan läsnäoloa, joka valaisee kokonaisen aamun. Toisaalta se sisältää myös sellaisia pieniä ja inhimillisiä, vähän surullisia yksityiskohtia, jotka huokuvat arkista melankoliaa; vanhus, joka syötettäessä avaa suunsa kuin linnunpoikanen, kirjoitettuja lauseita, jotka tuntuvat kuin iskulta palleassa, loppumatonta yksinäisyyttä ja toisen sietämätöntä poissaoloa, joka saa kaiken värittymään harmaan sävyillä. Hyväntekijä on myös pieni ylistys naisten väliselle ystävyydelle, joka kantaa niidenkin hetkien yli, kun tuntuu että kaikki ympäriltä romahtaa. Romaanissa Alma toteaakin että naiset ovat naisten varassa, kaikissa vaiheissa, kaikissa todellisissa tilanteissa.

Hyväntekijä on upea, koskettava, kieleltään ja ilmaisultaan kaunis romaani, jonka lukemista suosittelen ilolla ja lämmöllä! Poplaarin Pekka on kirjoittanut blogissaan hienon (!) kirjailijaesittelyn Heidi Köngäksestä, käykääpä lukemassa!