keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Viime aikojen luettuja ja muita kuulumisia

Huh mikä syksy - tai oikeastaan vuosi - tämä on ollut! Rakas pieni blogini on ollut jo pitkään aivan oman onnensa nojassa, kiitos armaan työpaikkani, joka tiristää minusta kaikki mehut viimeistä pisaraa myöten (jos joku nuori kysyisi minulta nyt ammatinvalintavinkkejä, kehottaisin kiertämään tämän oman alani kaukaa... :). Pitkien työputkieni aikana en ehdi edes ajatella koko blogia, ja vapailla väsynyt pääni tuntuu niin hattaralta ettei tunnu mielekkäältä yrittää väkisin kirjoittaa juttuja kirjoista. Etenkään hyvistä kirjoista - ne kun ansaitsisivat niin paljon parempaa.

Huomaan kuitenkin blogini saaneen hiljaisuudesta huolimatta lisää lukijoita, ja olenkin siitä hämmentyneen iloinen. Toivotankin uudet lukijat lämpimästi tervetulleiksi - ja erityisesti haluan kiittää vanhoja lukijoitani: kiitos että jaksatte pysytellä mukana, vaikka blogissani onkin välillä kuolemanhiljaista. :)

Toivon tämän kuitenkin olevan vain väliaikainen tilanne, pyrin tekemään elämääni viimeistään alkuvuodesta sellaisia muutoksia, että vapaa-ajalla voisi tehdä muutakin kuin nukkua ja olla jatkuvasti armottoman väsynyt. Toki siihenkin asti pyrin päivittämään blogiani edes silloin tällöin, ja nyt ryhdynkin tuumasta toimeen listaamalla kuukauden luettuja. Vaikken ole ehtinyt/jaksanut blogata, olen kuitenkin (luojan kiitos!) jaksanut lukea ihan kivasti, ja koska en ole aikoihin listannut tänne lukemiani kirjoja, täräytänkin nyt kaikki kerralla aina loppukesästä loppusyksyyn! :)


Heinäkuussa luin yhteensä kahdeksan kirjaa. Lukukuukautena heinäkuu oli ehkä hivenen tasapaksu, mutta mieluisimpina lukukokemuksina mieleen jäivät uudelleen lukemieni suosikkikirjojeni Hiljaisten siltojen ja Kymmenen pienen neekeripojan ohella äänikirjana kuuntelemani Hotakaisen Huolimattomat (sillä miehellä vain on sana hallussaan!) sekä Radgen äärimmäisen sympaattinen Berliininpoppelit. Luin myös ihania Märta Tikkasta ja Joel Haahtelaa, mutta tällä kertaa kumpikaan kirjoista ei tehnyt minuun lähtemätöntä vaikutusta. Heinäkuussa luin seuraavat:

Robert James Waller: Hiljaiset sillat
Kari Hotakainen: Huolimattomat
Anne B. Radge: Berliininpoppelit
Agatha Christie: Kymmenen pientä neekeripoikaa
Agatha Christie: Neiti Lemon erehtyy
F. Scott Fitzgerald: Kultahattu
Märta Tikkanen: Emma ja Uno
Joel Haahtela: Kaksi kertaa kadonnut

Elokuu oli määrällisesti huono, mutta laadullisesti erinomainen lukukuukausi. Luin vain neljä kirjaa, mutta ne olivatkin kaikki hienoja lukukokemuksia. Etukäteen olin odottanut eniten Katja Kaukosen ja eritoten Heidi Köngäksen uutuusteoksia, mutta myös Paula Havaste yllätti minut varsin positiivisesti väkevällä Suomen sotavuosiin sijoittuvalla romaanillaan Kaksi rakkautta. Kuukauden parhaan kirjan titteli taitaa lopulta mennä Köngäksen Dora, Doralle, mutta vaakakupissa taitaa muihin nähden painaa jonkin verran myös pitkän linjan Köngäs-fanitus ja kiihkeä viidennen teoksen odotus. :) Elokuussa luin siis seuraavat neljä kirjaa:

Wilkie Collins: Valkopukuinen nainen
Paula Havaste: Kaksi rakkautta
Katja Kaukonen: Vihkivedet
Heidi Köngäs: Dora, Dora

Syyskuussa ehdin taas lukea määrällisesti enemmän - kiitos viikon mittaisen matkan, joka suuntautui Etelä-Ranskaan, Monacoon ja vähän Italiaankin. Matkalla oli hyvää aikaa paitsi kuljeskella ympäriinsä ja valokuvata, myös rauhoittua, rentoutua ja lukea. Luin syyskuussa seitsemän kirjaa (joista yli puolet reissussa).  Syyskuun odotetuimpiin kirjoihin kuului ehdottomasti Karoliina Timosen Aika mennyt palaa, jonka lisäksi luin enimmäkseen muita kuin tänä vuonna julkaistuja uutuuksia. Kuukauden parhaiksi lukukokemuksiksi ylsivät lopulta Sarah Winmanin upea Kani nimeltä jumala (josta olen edelleen sitä mieltä, että kirja tulee löytymään parin kuukauden kuluttua vuoden 2012 parhaiden lukukokemusteni joukosta) sekä Linn Ullmannin Ennen unta. Syyskuussa luettujen listaltani löytyivät:

Markku Keisala: Aika ei anna anteeksi
Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani
Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa
Valerie Tong Cuong: Pariisissa, sattumalta
Sarah Winman: Kani nimeltä jumala
Hélène Grémillon: Uskottuni
Linn Ullmann: Ennen unta

Lokakuussakin kävin vähän reissussa viettäen taas viisi päivää sateisessa, mutta aina niin ihanassa Edinburghissa. Mukana oli muutama kirja, jotka kuitenkin raahasin takaisin kotiin miltei koskemattomina, matkalla kun oli niin paljon tekemistä ja lisäksi matkaseurani oli varsin puheliasta sorttia. :) Kuukausi oli muutenkin lukemisen suhteen taas hieman laiskanlainen, sain luettua lopulta vain viisi kirjaa. Kuukauden paras kirja oli ehdottomasti teos, joka noussee myös yhdeksi koko lukuvuoteni kirkkaimmista kohokohdista; Ulla-Lena Lundbergin Jää. Kuun loppupuolella pääsin onnekseni myös elämäni ensimmäistä kertaa osallistumaan Helsingin kirjamessuille, messumatkalla lukemani A.S. Byattin Pieni musta kirja jäi myös mieleeni vahvana (joskin omalla tavallaan erikoisena) lukukokemuksena. Lokakuussa luin siis seuraavat viisi kirjaa:

Ulla-Lena Lundberg: Jää
P.D. James: Death Comes to Pemberley
Veera Vaahtera: Onnellisesti eksyksissä
A.S. Byatt: Pieni musta kirja
Camilla Läckberg: Majakanvartija

Noin. Nyt on viime aikojen luetut kirjat laitettu pakettiin ja tästä on taas vähän helpompaa jatkaa bloggaamista pitkän tauon jälkeen. Yritän lähiaikoina saada kirjoitettua ainakin parista mainiosta lukemastani kirjasta, ja vaikka kirjamessuista alkaakin jo olla aikaa, aion silti palata messutunnelmiin vielä pikaisen bloggauksen merkeissä. :) Ja vaikka bloggaamattomien kirjojen pino alkaa olla huikean korkea, elättelen silti yhäkin toiveita sen suhteen, että ehtisin blogata ainakin useimmista kirjoista ennemmin tai myöhemmin. :)

Nyt toivottelen teille mukavaa viikon jatkoa!! Palaan pian - tai ainakin yritän! :)

P.S. Edellinen postaukseni on herättänyt hämmennystä muutamassa kommentoijassa. Kerrottakoon siis vielä tässä, että osallistuin Kultahatulla tähän kyseiseen flash mob -tempaukseen. Kyseessä oli siis valejuonipaljastus, en ollut lukenut kirjaa humalassa tai muutenkaan sekaisin. :)

24 kommenttia:

  1. Olinkin jo hieman huolissani "katoamisestasi", kiva kuulla syy. Voimia loppusyksyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, tässä ehtikin tulla jo ahdistavan pitkä tauko.
      Ja kiitos, niitä tarvitaan! <3

      Poista
  2. Tsemppiä töihin, toivottavasti alkuvuodesta helpottaa!

    Ihana pläjäys kirjoja. Monta sellaista jotka haluaisin lukea (Berliininpoppelit, Kani nimeltä jumala, Minun kansani, minun rakkaani).

    Haahtelan Kaksi kertaa kadonnut ei tehnyt minuunkaan suurta vaikutusta. Hänellä on paljon parempiakin.

    Kirjamessukokemuksestasi olisi myös mukava lukea, jään odottelemaan postaustasi. Mutta ei mitään kiirettä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pihi nainen! <3

      Voi että, nuo kaikki mainitsemasi kirjat ovatkin ehdottomasti lukemisen arvoisia, eli suosittelen lämpimästi!

      Kaksi kertaa kadonnut on omalla tavallaan ihana kirja, niin tunnistettavasti Haahtelan kynästä lähtöisin, mutta selkeästi se on heikoin lenkki miehen muuten niin upeassa tuotannossa. Ihan hyvä esikoinen kuitenkin, ja on mahtavaa, miten paljon Haahtela on sen jälkeen kehittynyt kirjailijana ja kertojana. <3

      Messupostaus on vaiheessa. :) Latasin messukuvat blogiin jo samana viikonloppuna messuilta palattuani, mutta sitten iski väsymys ja teksti on yhä kesken. Mutta enköhän saa sen kirjoitettua lähiaikoina. :)

      Poista
  3. Ihanaa että luit Jään ja pidit; muistathan osallistua Blogistanian Finlandia-äänestykseen <3

    Jaksamista töihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jää on upea kirja, olin aivan rakastunut sitä lukiessani (ja vieläkin) . <3 Ja ehdottomasti osallistun Blogistanian Finlandiaan, tarkoitukseni onkin lukea lähiviikkoina vielä muutama kirja, joiden uskon pääsevän omalle ehdokaslistalleni. Ja listaa silmällä pitäen pitäisikin kirjoittaa parista jo luetusta kirjasta... :)

      Kiitos paljon, Maria! <3

      Poista
  4. Voih, tiedän tunteen kun aika ei työn ohessa vain riitä! Mukava kuitenkin kun ehdit kuitenkin aina silloin tällöin täällä piipahtamaan :) luin itseasiassa pari päivää sitten arviosi Kani nimeltä jumala -teoksesta, ja hienosti herätit mielenkiintoni teosta kohtaan! :) Tsemppiä loppuvuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, niinpä! Eniten ärsyttää se, että vapailla olisi periaatteessa aikaa blogata, mutta ei voimia. No, alkuvuodesta luulen uusien tuulien puhaltavan, ja sen myötä blogiaktiivisuutenikin lisääntynee. :)

      Oi, Kani nimeltä jumala on <3 !! Lue se, pian! :)

      Kiitos paljon, Jenni! <3

      Poista
  5. (((Sara))) Kiva kuulla sinusta täällä blogin puolella pitkästä aikaa - ja vielä kivempaa oli kohdata vihdoin livenä messuilla! <3

    Ihanaa, kun olet lukenut Berliininpoppelit ja Linn Ullmannia ja pitänyt paljon!!

    Mulla on tuo Byatt nyt kesken ja odottelen pääseväni lukemaan niin Lundbergia kuin Winmania. Varmasti hienoja kokemuksia edessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, sinä ihana! <3 Oli tosiaan ihan huippua tavata vihdoin, ja vaikka kohtaaminen olikin niin pikainen, siitä - ja sinusta! - jäi niin hyvä ja lämmin mieli. <3 Ihana olet!

      Luin tosiaan joulukirjan eli Berliininpoppelit heinäkuussa, hih. :) Mutta aivan totaalisen väärästä lukuajankohdasta huolimatta ihastuin siihen kovasti, ja haluaisin lukea trilogian muut osat nyt alkavan talven aikana. Ja Linn Ullmann, voi että! Upea kirjailija, johon minun on pitänyt tutustua jo pitkään. Tiesin ihastuvani, ja niinhän siinä sitten kävikin. <3 Olen aloittelemassa Ullmannin uutukaista (josta huomasin sinun jo bloganneenkin - tulen myöhemmin kylään), ja odotukseni ovat korkealla.

      Byattin kirja oli niin erikoinen (ja hieno!), että se aiheutti pienen lukujumin vähäksi aikaa. :) Ja voi että, sinulla on tosiaan Lundbergin ja Winmanin parissa hienoja hetkiä edessäsi!

      Poista
  6. Ihanaa kun palasit blogimaailmaan. Juuri vähän aikaa sitten kun katselin sivupalkkini blogilistaa ja olit tippunut todella alas, ajattelin että et sinä nyt ainakaan voi lopettaa näin hienoa blogia! Kiva, että oli väärä hälytys. :) Työkiireet ovat tuttuja täälläkin ja eipä sitä vain jaksa enää blogia päivitellä jos työpäivä imee kaikki mehut. Tsemppiä ja hauskaa (=kirjaisaa) syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peikkoneito, kiitos ihanasta kommentistasi, mukavaa olla kaivattu. :) <3

      Ja kiitos tsempeistä, tulevat tarpeeseen. Voimia sinullekin syksyyn ja työkiireisiin! <3

      Poista
  7. Olipa hauska huomata sinun päivittäneen blogiasi :)

    Vaikka et ole ehtinyt kirjoittaa lukemisistasi, olet kuitenkin ehtinyt ja jaksanut lukea (ihania kirjoja), ja sehän on kuitenkin tärkeintä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, kiitos! <3

      Ja olet ihan oikeassa, olisi ihan kamalaa jos ei ehtisi tai jaksaisi edes lukea!

      Poista
  8. Kiva, että olet tehnyt paluun!

    Jos yhtään lohduttaa, niin et ole ainut kiireinen ollut. Itselläni kiireet ovat yltäneet jopa siihen, etten ole ehtinyt lukea. Mutta nyt toistaiseksti helpotti minulla, toivottavasti siis pian myös sinulla! Tsemppiä loppuvuoteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, kiitos! <3

      Huh, eipä kuulosta kauhean kivalta sinunkaan tilanteesi. Onneksi on kuitenkin alkanut helpottaa ja toivottavasti ehdit vähitellen taas kirjojenkin pariin. :) Itselläni helpotus ei luultavasti ole edessä kuin työpaikkaa vaihtamalla, mutta katsotaan nyt mitä ensi vuosi tuo tullessaan. :) Kiitos tsempeistä, ja voimia sinnekin! <3

      Poista
  9. Kiva kuulla sinusta taas ja oli mukava tavata messuilla! Valoa ja energiaa loppuvuoteen ja ihania kirjahetkiä. <3

    Winmania odotan itse kovasti, samoin tuota Death Comes to Pemberleyta jännitän vaikkei se taidakaan ihan heti olla kirjastosta tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea-ihana! <3 Oli tosiaan mukavaa tavata, olit juuri niin ihana, suloinen ja hauska kuin olin ajatellutkin! <3 :) Ja kiitos toivotuksista, samaa sinullekin: valoa, voimia ja ihania kirjoja!

      Ja voi, toivottavasti luet pian Winmanin, ja saat pian Jamesin kirjastosta. Hienoja lukuhetkiä sinulla on edessäsi! :)

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Merenhuiske, kiitos! Tulenkin pian kurkkamaan blogiisi! :)

      Poista
  11. En voi muuta toivottaa kuin jaksamisia! Älä vedä itseäsi piippuun!

    VastaaPoista
  12. Joskus on pakko rajoittaa tekemisiään, oma jaksaminen on tärkeintä <3 Ei haittaa, vaikka blogi ei päivitykään säännöllisesti, täällä (lukijana) olen ja pysyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villis, oikeassa olet! Kiitos ihanasta kommentistasi!! <3 <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...