Heidi Köngäs: Dora, Dora
Heidi Köngäs: Dora, Dora (Otava, 2012. 333 sivua.)
Miksi Annemarie kysyi lappalaisilta kodassa, miltä pimeä tuntuu?
Minulta hänen olisi pitänyt kysyä, minähän se tiedän miltä pimeä tuntuu. Minussa ei ole valoa edes niitä seitsemää minuuttia.
Joulukuu 1943. Eletään toisen maailmansodan loppuvaiheita ja Saksa on hiljattain kärsinyt murskaavan tappion Stalingradin taistelussa. Saksan varusteluministeri Albert Speer saapuu pienen seurueensa kanssa Suomen Lappiin. Hänen tarkoituksensa on matkata aina Jäämeren rannalla Petsamossa sijaitsevaan Saksan pohjoisimpaan tukikohtaan asti, ja samalla tarkastaa sotatoimille elintärkeiden nikkelikaivosten tilannetta. Seurueeseen kuuluvat Speerin lisäksi hänen sihteerinsä Annemarie Kempf, nuori suomalainen tulkki Eero sekä viihdytysjoukoiksi mukaan pestatut saksalaistaiteilijat, taikuri ja viulisti.
Speerin mieltä kalvaa ahdistus. Aiemmin hän ollut Hitlerin suosikki ja kaiken ytimessä, Führeriä hän on ihaillut kuin isää. Nyt jotain on tapahtunut, yhteys Hitleriin on poikki ja Speer haluaa näyttää tälle antavansa kaikkensa Saksan asialle, siitäkin huolimatta että Saksan tappio alkaa näyttää vääjäämättömältä. Matkasta ei tule helppo. Saksalaisten on vaikeaa sietää pimeää autiutta ja veret seisauttavaa kylmyyttä. Äärimmäisissä olosuhteissa tapahtuu yllättäviä kohtaamisia, sodan todellisuus avaa monia silmiä, ja Speerille matkasta tulee samalla ensimmäinen askel matkalle omaan sysipimeään sisimpäänsä.
Tienposken tykkylumen peittämät puut ovat kuin paikoilleen jäätyneitä ihmisiä, jotka seisovat käsivarret raskaina kylkiään myöden. Joku niistä näyttää pyytävän apua sormet ylöspäin harottaen. Aamu ei ylety viivan yli.
Pitkäaikaisen suosikkikirjailijani Heidi Köngäksen syksyn uutuusromaani on ollut yksi kirjoista, joita olen viime kuukausina kiihkeimmin odottanut. Luettuani kirjaa muutaman kymmenen sivua tiesin jo että Köngäs on jälleen onnistunut kirjoittamaan väkevän ja suorastaan mestarillisen romaanin - tämä seikka ei suureksi ilokseni jäänyt Finlandia-kahinoissakaan noteeramatta. Verrattuna kirjailijan aiempiin teoksiin (Luvattuun, Vieraaseen mieheen ja Hyväntekijään - kirjaa Jokin sinusta en ole vielä lukenut) hänen kirjoitustyylinsä tuntuu kuitenkin hieman muuttuneen. Erityisesti Luvattua ja Vierasta miestä olen vaalinut mielessäni kauniina pieninä kirjallisina helminä, mutta Dora, Dora tuntuu niihin verrattuna kuin kirkkaalta ja teräväreunaiselta timantilta. Köngäksen kerronta on yhtä armottoman tarkkanäköistä kuin ennenkin, mutta Dora, Dorassa siinä on jokin uusi, raikas sävy. Kirja sisältää upeita, timantinkirkkaita lauseita ja ajatelmia jotka saavat huokailemaan ihastuksesta, kerronta on napakkaa ja samalla vaivatonta, ilmavaa.
Tarina etenee neljän kertojan kuljettamana. Oman äänensä saavat kuuluviin Speer itse, hänen sihteerinsä Annemarie, tulkki sekä kauhusta kankea taikuri. Minäkertojien moniäänisyys on mielestäni varsin onnistunut ratkaisu, kaikilla neljällä kertojalla on todellakin tunnistettava oma äänensä, ja tarina etenee selkeästi ja vaivattomasti näiden neljän kovin erilaisen henkilön vuorovedoin.
Köngäs piirtää tarkasti ja vahvoin värein henkilöidensä monikerroksiset mielenmaisemat. Komea, siisti ja huoliteltu Speer ei koskaan paljasta muille mitään itsestään, ja lukijan silmiin hän vaikuttaa etäiseltä, tunteettomalta ja kylmäsydämiseltä alusta loppuun. Miehen suhde Hitleriin on kompleksinen; heidän välillään on molemminpuolista kunnioitusta ja ihailua, mutta kaiken pohjalla tuntuu olevan sairasta tarvetta käyttää ja osoittaa valtaa. Kun Speer fantasioi Führerin nöyryyttämisestä, lukijaa kuvottaa. Minun pitäisi nöyryyttää häntä kunnolla, pakottaa nuolemaan saappaideni pohjia. Vain minä tiedän, kuinka hän nauttisi siitä. Speerin ei selvästikään ole hyvä olla itsessään, mutta mies ei tunnu löytävän ulospääsyä oman mielensä vankilasta. Speer käy kierroksilla, ei kykene nukkumaan ja polttaa itseänsä loppuun.
Annemariessa taas on nähtävissä inhimillisiä häivähdyksiä lämmöstä ja empatiasta. Nuori, hyvistä oloista lähtöisin oleva nainen on selvästi hyväosaisen taustansa ansiosta tietämätön ja ymmärtämätön. Hänen katsantokantansa on kovin kapea, hän suree ajatuksen tasolla rintamalla olevaa miestään ja Berliinin pommituksia, mutta muuten sodan raaka todellisuus tuntuu vieraalta. Tämä on toki ymmärrettävää, miten hän voisikaan tietää paremmin? Lapin-matka raottaa naiselle ovea sodan toisenlaiseen todellisuuteen ja pakottaa häntä väkivalloin avaamaan silmiään.
Opin jo pienenä, että kaikki katsominen ei ole näkemistä. Myös sokea näkee, näkee sisäisillä silmillään, ja ne sisäiset silmät meillä jokaisella on aivan näiden näkevien takana. Monella ne vain ovat kovin himmeät.
Tulkista tulee lukijalle hyvä ja tuttu olo. Hänet kuvataan mukavana, suoraselkäisenä ja rehtinä suomalaisnuorukaisena, jolla on avoin ja suora katse. Mies joutuu täyttämään oman velvollisuutensa siitäkin huolimatta ettei se tunnu mielekkäältä. Matkasta muodostuu kuitenkin hänen elämänsä käännekohta. Taikuri puolestaan on monella tapaa kiehtova hahmo. Tämä työkseen viihdyttävä mies viljelee ajatuksissaan mustaa itseironiaa, hänen huumorinsa kylmää ja toisaalta aidosti huvittaa. Hän on epävarma ja niin pelokas, että hänen henkensä edestä tuntemansa pelon voi melkein haistaa.
Lisäksi yhdeksi päähenkilöistä nousee kaamoksessa elävä pohjoinen luonto kaikessa armottomuudessaan. Kun Speer seurueineen tekee matkaansa jäätyneessä hiljaisuudessa ja lumi pöllyää tien reunoilla kuin pölysokeri, lukijaa palelee. Loputon lumen peittämä tyhjyys saa matkaajat ymmärtämään luonnon ja talven voiman. Siis jos joudun pois autosta, jos minut jätetään tienposkeen, kuolen heti. Mikä kohtalo minut tänne paiskasi?
Dora, Dora on hieno kertomus paitsi vallasta, sodan mielettömyydestä ja natsien hirmuteoista, myös siitä, miten ihminen voi sokeutua osana suurta väkivaltakoneistoa kiertyen sykkyrään oman velvollisuutensa ympärille. Se kertoo miltä tuntuu, kun ihmiseen jää toisen ihmisen kokoinen jälki. Se saa lukijan pohtimaan kertojiensa mukana, miten tämän jälkeen voi elää rauhaa, miten siihen turvaan voi enää koskaan palata? Dora, Dora on väkivahva romaani, palanen Suomen ja Saksan yhteistä historiaa. Pieneksi harmikseni olisin jäänyt kaipaamaan kirjaan vielä yhtä oikolukukierrosta - etenkin kun ensimmäinen painovirhe tulee vastaan jo ensimmäisessä lauseessa. Onneksi kerronta on niin vahvaa ja tarina kantaa, että se saa painovirheet tuntumaan täysin merkityksettömiltä. Tämä Köngäs-fani hykertelee tyytyväisenä ja ounastelee lukevansa kirjan jo kuluvan talven aikana uudelleen, tämä hyinen tarina kun on parhaimmillaan pakkasten paukkuessa ikkunan takana, mukissa kuumaa teetä, joka lämmittää kun sisintä muuten palelee.
Köngäksen upeasta Finlandia-ehdokkuudenkin napanneesta uutuusromaanista ovat bloganneet myös Arja, Lumiomenan Katja ja Kolmannen linjan Miia.
Tämän upean teoksen sekä viimeisen, minua suorastaan ravistuttavan sitaatin tunnelmissa toivotan kaikille lukijoilleni hyvää itsenäisyyspäivän iltaa!!
"Ennen sotaa, ajatella, ettei ollut sotaa."
"Joskushan tämä päättyy."
"Koulukirjoissa ne sodat aina alkoivat ja päättyivät yhtä täsmällisesti."
"Nyt me tiedämme mitä siinä viivan välissä oli."
Ah, hieno kirjoitus! Tekisipä mieleni itsekin lukea tämä uudestaan talvella – jos ei tänä talvena, niin seuraavana. Ilokseni huomasin juuri, että kirja on noussut kymmenennelle sijalle Pirkanmaan kirjastojen varatuimpien listalla (103 varausta)!
VastaaPoistaKiitos Pekka! <3 Kuten hyvin tiedätkin, tämä kirjoitus on muhinut pitkään ja hartaasti, kirjan kun luin jo elokuussa. :) Tekstistä olisi varmaan tullut parempi (ja intohimoisempi?) jos olisin ehtinyt ja jaksanut kirjoittaa sen heti kirjan luettuani, mutta nyt kävi näin.
PoistaHienoa että Dora, Dora kiinnostaa ihmisiä!! Se on upea kirja, ja soisin Köngäkselle huomattavasti enemmän näkyvyyttä ja lukijoita. Uskonkin että Finlandia-ehdokkuuden myötä moni uusi lukija löytää tämän erinomaisen hyvän kirjailijan. <3
Aloitin tätä pari päivää sitten ja olen aivan ihastunut! Tunnelma on maaginen, kieli terävää ja todellakin haluan tietää, kuinka näille ihmisille käy.
VastaaPoistaErja, voi kun tulin nyt iloiseksi! :) Ihanaa että luet, ja ihanaa että tykkäät! <3 Jään nyt innolla odottamaan arviotasi... :)
PoistaOlen etsinyt itselleni täydellistä kirjaa joulunpyhiksi. Tässäpä olisi varteenotettava vaihtoehto! Kiitos mielenkiinnon herättämisestä.
VastaaPoistaAnnika, tämä tosiaan olisi loistava vaihtoehto joulunpyhälukemiseksi! Mikään hyvänmielenkirjahan tämä ei ole, mutta sen varmaan arvasitkin. :) Köngäs on niin taitava kirjoittaja, ja tässä on hienosti rakennettu tunnelma ja tarina. Laaturomaani, ehdottomasti!
PoistaMahtavaa, että pidit tästä näin. Olen lukenut nyt vasta kaksi Köngäksen kirjaa: Vieraan miehen ja tämän, ja tuntuu että pidän Dora, Dorasta enemmän.
VastaaPoistaTämä kirjavuosi on ollut ihanuudessaan ihan kamala. Tulee olemaan tuskaa valita vain kolme ehdokasta Blogistanian Finlandia-ehdokkaaksi.
Katja, Dora, Dora on kyllä Köngästä ihan parhaimmillaan. <3 Edelleen muuten suosittelen sinulle Luvattua, se on minulle henkilökohtaisesti se rakkain Köngäksen romaani. Ja hieno, oi miten se on hieno!
PoistaOlen ihan samaa mieltä, viime vuosi oli ihan kamala(n) ihana kirjavuosi. Vielä on edessä Globalia-äänestys, en tiedä miten selviän siitä. Ihan liikaa ehdokkaita! :)
Aivan loistava kirjoitus loistavasta kirjasta! Taidan etsiä Köngaksiä enemmänkin luettavakseni, mutta kyllä tätä on vaikea ylittää.
VastaaPoistaElina, kiitos! <3 Tulipa hyvä mieli kommentistasi! :)
PoistaLue ihmeessä lisää Köngästä, huikea kirjailija. Kokeile seuraavaksi vaikkapa Luvattua tai Vierasta miestä, niissä romaaneissa on sellainen palo ja intensiteetti että oksat pois. <3
Sara, innostuksesi pursuaa tekstissä, mikä on upeaa! Pidin tästä paljon.
VastaaPoista<3
Leena, tämä on kyllä Köngästä parhaimmillaan! <3
Poista