torstai 27. joulukuuta 2012

Kalle Päätalo: Ihmisiä telineillä


Kalle Päätalo: Ihmisiä telineillä (Gummeruksen äänikirja, 2008. Lukija Kai Lehtinen, kesto 18 tuntia 44 minuuttia. Alkuteos Gummerus, 1958.)

  Huurteisena seisova metsä tai kevättuulien kahisuttamat lehtipuut eivät kyenneet vangitsemaan nuoren mielen lentoa. Usein hän rakenteli mielikuvituksessaan tulevaisuuttaan, mutta koskaan hänen mielikuvansa eivät olleet mahdottomia, sillä hänelle oli elämä alkanut jo lapsuusvuosina näyttää nurjaa puoltaan. Äiti, noiden vuosien keskeisin henkilö, oli opettanut hänelle, että köyhän mökin penikka ei voi saavuttaa kultaista onnea eikä paratiisia, mutta sitkeä, rehellinen työ voi nostaa parempaan yhteiskunnalliseen asemaan, kuin minkä vanhemmat ovat koskaan saavuttaneet. Maailma on täynnä mahdollisuuksia, joihin ahkeran ja toimeliaan ihmisen on yritettävä pyrkiä, mutta ainoa avain, millä köyhän korpiseudun lapsi voi niihin päästä, on työ ja vastaan tulevien esteiden peloton raivaaminen.

Mauno Joensivua ei elämä koskaan ole kohdellut silkkihansikkain. Lapsuus on kulunut pulavuosien puristuksessa, ja jo kansakoulua käydessään Mauno, suuren perheen vanhin poika, on joutunut hankkimaan elannon perheelleen. Vaikean sairauden nujertamasta isästä ei ole ollut perheen elättäjäksi, ja raskas ruumiillinen työ keväisillä uittopuroilla, pöllimetsissä ja talvisilla tukkityömailla onkin käynyt nuorelle pojalle vuosien varrella tuttuakin tutummaksi. Aikuisuuden kynnyksellä Mauno jakaa saman kohtalon lukemattomien muiden nuorukaisten kanssa, kun hänenkin tiensä johtaa asevelvolliseksi ja rintamalle talvi- ja jatkosotaan. Jatkosodan viimeisinä kuukausina Mauno solmii pikaisen avioliiton nuoren Eilan kanssa, jota kohtaan hän tuntee vilpitöntä kiintymystä.

Näistä lähtökohdista päästään tarinan nykyhetkeen, sodanjälkeisiin jälleenrakennusvuosiin. Mauno on asettunut vaimonsa kanssa Tampereelle, käynyt teknillisen koulun ja kovien ponnistelujen kautta valmistunut rakennusmestariksi. Lapsia liittoon ei ole siunaantunut, mutta oma koti on saatu hartiavoimin rakennettua. Mauno työskentelee vastaavana työnjohtajana Rakennusliike Rantasen työmaalla kaupungin keskustan liepeillä, työläiset kutsuvat rakenteilla olevaa asuin- ja liikekiinteistöä leikkisästi Mammonalinnaksi. Maunon elämä näyttää ulkopuolisen silmin tasapainoiselta ja hyvinvoivalta, mutta lähempää tarkasteltuna totuus on toinen: Maunon ja Eilan liitto on päättymässä avioeroon miehen syyllistyttyä syrjähyppyyn, ja tämän johdettua aviottoman lapsen syntymään. 


Rehellisesti sanottuna olen aina ajatellut ettei Päätalo taida olla todellakaan minun kirjailijani. Lukematta yhtään miehen teosta olen muodostanut päässäni mielikuvan puuduttavan tylsistä tiiliskivistä, joissa ei tapahdu mitään. Erityisesti kirjaston hyllyillä lepäävän 26-osaisen Iijoki-sarjan olen kiertänyt aina kaukaa. Parisen vuotta sitten kävin kuitenkin mielenkiintoisen keskustelun erään paljon lukevan naispuolisen ystäväni kanssa, joka tunsi hieman kirjamakuani ja suositteli minulle erityisen lämpimästi juuri Päätaloa. Nainen oli lukenut koko Iijoki-sarjan ja sen lisäksi muutakin Päätaloa, ja kehotti minua aloittamaan tästä miehen esikoisromaanista. Pistin kirjavinkin epäluuloistani huolimatta korvan taakse. Tämän pari vuotta olen kerännyt rohkeutta, ja nyt teoksen äänikirjana kuunneltuani tunnen mielipahaa vain yhdestä asiasta: miksi ihmeessä en ole lukenut tätä kirjaa tai muutakaan Päätaloa jo kauan sitten? Nyt onkin aika tehdä tunnustus, jota en vielä jokin aika sitten olisi ikinä uskonut tekeväni: olen aivan rakastunut Kalle Päätaloon. :)

Ihmisiä telineillä kuvaa tapahtumia reilun vuoden ajalta, alkukeväästä seuraavan vuoden alkukesään. Sen vuoden aikana rakennustyömaalla edetään perustusten kaivamisesta monien vastoinkäymisten kautta aina siihen hetkeen, kun Mammonalinnan uudet asukkaat ripustavat verhoja uusien kotiensa ikkunoihin. Rakennustöiden rinnalla seurataan Maunon henkilökohtaisen elämän vaiheita; kipeää avioeroa, muuttoa pieneen vuokrahuoneeseen ja miehen nousua syvästä ahdingosta ja ahdistuksesta kirjaimellisestikin uuteen kevääseen, aikaan jolloin miehen elämänhalu palaa ja yksinäisyys alkaa hellittää otettaan. Päätalon kerronta on tarkkaa ja yksityiskohtaisesti kuvailevaa, mutta silti samanaikaisesti perisuomalaiseen tapaan jäyhää ja toteavaa. Yksityiskohtaisuus ja samanaikainen vähäeleisyys luovat tekstiin kiinnostavan kontrastin. Tapahtumat etenevät verkkaisesti, mutta tahti tuntuu lopulta täydellisen sopivalta. Kerronta, kieli ja rytmitys tekevät tarinasta elämänmakuisen ja lukija alkaa elää ja hengittää samassa tahdissa Mammonalinnan väen kanssa. 

Yllätyin siitä, miten hyvin runsas rakennustyömaan ja sen lukuisten työvaiheiden kuvaus sai mielenkiintoni pysymään yllä herpaantumatta, vaikken varmasti kaikkea rakennustermistöä ymmärtänytkään. Päätalo kuvaa kaikkea niin elävästi; kun kaivinkone rouskutteli montun reunalla, tuore sementti tuoksui ja pimpparautaa soitettiin kahvitauon alkamisen merkiksi, tunsin itsekin olevani työmaalla tapahtumia seuraamassa. Parasta teoksessa on kuitenkin elävä ja värikäs henkilökaarti. Päätalo marssittaa näyttämölle mestareita, kirvesmiehiä, rappareita ja repsikoita. Miehiä ja naisia löytyy joka lähtöön, on uutteria, sitkeitä ja peräänantamattomia rakennusmiehiä, juoppoja, työnkarttelijoita, rehentelijöitä ja riidanhaastajia. Jokaisella henkilöllä on varmasti ollut aikanaan esikuvansa elävässä elämässä, niin todentuntuisia hahmot ovat. Työmaalla huumori on useimmiten hurjaa ja jutut karskeja. Pahin suustaan tuntui olevan eräs naispuolinen repsikka, Iida Leppäviita, josta muodostui vähitellen yksi lempihahmoistani. Kirjan ja samalla rakennuksen edetessä lukija pääsee kurkistamaan kosteisiin harjannostajaisiin ja tuskastelemaan hermoja kiristäviä istumalakkoja yhdessä työnjohtajien kanssa. Myös viisikymmenluvun rakennustyömiehen elämä on kiehtovaa luettavaa; tilipussit jaetaan perjantaisin suoraan käteen, työviikko on kuusipäiväinen ja irtisanomisaika yhden päivän mittainen.

Mauno Joensivu on kerrassaan rakastettava päähenkilö. Naisseikkailuistaan huolimatta tämä rehti ja suoraselkäinen, aina lopulta rehellisyyteen pyrkivä (ja paljon lukeva!) mies voittaa lukijan puolelleen heti alkumetreillä. Romantiikkaakin tarinasta löytyy, tosin se on hyvin hienovaraista ja perisuomalaiseen tapaan jopa juroa. Kävellään yhdessä käsikynkkää ja kaivataan salaa toisen kosketusta, pikainen suudelmakin saatetaan vaihtaa. Pinnan alla kuplivat suuret tunteet, mutta intohimoisia rakastelukohtauksia lukijan on turha odottaa. Rakkaudestakaan ei huudella suureen ääneen - edes sille rakastetulle. Aika sympaattista, ja niin ihanan suomalaista!

En ole tiennyt Päätalon elämästä paljoakaan ennen tämän kirjan lukemista, mutta kuunnellessani Ihmisiä telineillä mielenkiintoni heräsi toden teolla. Olikin varsin mielenkiintoista huomata miehen esikoisteoksen sisältävän huomattavan paljon aineksia hänen omasta elämästään: Mauno Joensivun tavoin Päätalo oli 13-vuotiaasta asti työskennellyt savotoilla ja tukinuitoissa, hän oli haavoittunut jatkosodassa, mennyt naimisiin sodan loppuvaiheilla, muuttanut Tampereelle ja rakentanut omakotitalon Tampereen Viialaan, opiskellut rakennusmestariksi ja työskennellyt vastaavana mestarina Tampereella osoitteessa Tuomiokirkonkatu 17 sijaitsevalla Rakennusmestarien talon työmaalla - tällä samalla työmaalla josta mies esikoisromaanissaan kirjoittaa. Myös Päätalon ensimmäinen avioliitto oli päättynyt naissotkujen vuoksi eroon. Kirjaa kuunnellessa oli kiinnostavaa yrittää pohtia ja arvuutella, miten paljon Joensivussa ja hänen tarinassaan oli Päätaloa itseään.

Äänikirjan lukee eräs lempinäyttelijöistäni, äärettömän karismaattinen Kai Lehtinen, joka myös esittää Kalle Päätaloa vuonna 2008 valmistuneessa elokuvassa Päätalo. Lehtinen on upea, hänen pehmeä äänensä sopii teokseen täydellisesti, ja hän eläytyy lukemaansa ihailtavasti. Lehtisen kautta Mauno Joensivu saa ihan kirjaimellisesti oman, persoonallisen äänensä, ja tarinaan tulee vielä yksi ulottuvuus lisää.

Kuunneltuani kirjan loppuun olin samanaikaisesti surullinen ja onnellinen. Kuljettuani pitkän yhteisen taipaleen mammonalinnalaisten kanssa (kuuntelinhan äänikirjajärkälettä usean kuukauden ajan!), tuntui haikealta ja surulliselta jättää heille jäähyväiset. Henkilöt olivat syksyn mittaan tulleet niin tutuiksi ja olin viihtynyt heidän parissaan erinomaisesti, tuntui siltä kuin olisi hyvästellyt omia ystäviään. Toisaalta olo oli kuitenkin iloinen ja onnellinen, olin saanut lukea valtavan hienon kirjan, joka verkkaisuudestaan ja omanlaisesta vähäeleisyydestään huolimatta herätti suuria tunteita ja kiintymystä. Onnea on myös se, että on olemassa vielä 38 Kalle Päätalon kirjoittamaa romaania, joita en ole vielä lukenut. Olen kuitenkin varma että tästä se alkaa, pitkä yhteinen matkani Päätalon seurassa.

29 kommenttia:

  1. Minulle kävi tämän kanssa aivan samoin! Olin kuvitellut, ettei Päätalo missään tapauksessa ole minun kirjailijani, mutta niinpä vaan sainkin yllättyä. En ole vielä lukenut yhtään kirjaa, mutta ensi vuonna ajattelin ehkä kokeilla Koillismaa-sarjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukutoukka, oih, sinäkin! <3
      Koillismaa-sarja minuakin kutkuttelisi, mutta toisaalta haluaisin säästää sen tuonnemmaksi. Luin jostain että sitä pidetään Päätalon parhaimpana teoksena, ja siksi tuntuisi mukavalta jättää se helmeksi pohjalle. Meikäläisellä taitaakin olla seuraavaksi vuorossa sukeltaminen Iijoki-sarjaan. 26 osaa tuntuu hurjalta, mutta mutta... :) Ystävällä meni sen kahlaamiseen vuosi, itse en kyllä edes yritä samaan.

      Olen tänään tätä tekstiäni kirjoitellessa harmitellut ettei Päätaloa juurikaan näy kirjablogeissa. Upea kirjailija, toivoisin kovasti että nuoremmat lukijat ja erityisesti kaikenikäiset naiset löytäisivät miehen teosten hienouden ja ottaisivat Päätalon omakseen, niin kuin meille nyt on käymässä.

      Poista
  2. Päätalon kirjat ovat niin eläviä, että niihin on helppo uppoutua ja elää mukana.
    Hänen kirjojaan en olekaan kuunnellut, mutta olisi mielenkiintoista kuulla, miten Lehtinen eläytyy tekstiin.

    Mukavaa uuden vuoden odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, olen ihan samaa mieltä jo tämän yhden lukukokemuksen perusteella! Ilmeisesti sama tunnistettava tyyli jatkuu muussa miehen tuotannossa? Hienoa! Suosittelen ehdottomasti Ihmisiä telineillä äänikirjana, Lehtinen suoriutuu suuresta urakastaan kympin arvoisesti. :)

      Kiitos samoin sinulle! <3

      Poista
  3. Olen kiertänyt Päätalon kirjat kaukaa, sillä ennakkoluuloni ovat samanlaiset kuin sinulla ennen kirjan kuuntelemista. Ehkä pitäisi rohkaistua ja kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nanna, eivät kaikki takuulla Päätalon teoksille lämpenekään, mutta olen sitä mieltä että ehdottomasti kannattaa kokeilla! Ei itsellänikään tosiaan ole vielä kokemusta muista kuin tästä yhdestä kirjasta, mutta Ihmisiä telineillä uskallan ainakin suositella lämpimästi. Minut se sai (kaikista ennakkoluuloistani huolimatta) ihastumaan, ja huomaamaan että olen ollut ennakkoluuloineni pahasti väärässä. :)

      Poista
  4. En ole lukenut Päätalolta juuri mitään, mutta minulla on silti sellainen käsitys, että hänen tuotantonsa on todellinen suomalaisen kulttuurin aarre, jonka arvo vain kasvaa sitä mukaa, kun kuvatut ajat jäävät kauemmaksi menneisyyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi, uskon että käsityksesi on ihan oikea! Olen ymmärtänyt että Päätalo kuvaa kaikissa teoksissaan tarkasti juuri suomalaista työtä, agraarikulttuuria ja elinolosuhteita? Ne ovat niitä asioita, joista itsekin Suomen historiasta äärimmäisen kiinnostuneena luen erityisen mielelläni. On tärkeää ja arvokasta, että Päätalo on kirjoittanut juuri omanlaisiaan, niin monella tapaa rikkaita teoksia.

      On helppoa uskoa, että Päätalon tuotannon merkitys tulee ajan myötä vain kasvamaan. Itse kyllä kovasti toivoisin, että myös tulevat sukupolvet ja nuoremmat lukijat löytäisivät Päätalon teokset.

      Poista
  5. Päätalot ovat kyllä vertaansa vailla. Itselläni on vielä Iijoki-sarja lukematta, mutta ne muut olen lukenut (aloitin pari kesää sitten, nyt on ollut vähän taukoa). Koillismaa-sarja oli ihana. <3

    Äänikirjoina en ole Päätaloa (tai muutakaan) kuunnellut, mutta uskon kyllä että Lehtinen kertojaäänenä toimii loistavasti! Oikeastaan ihan sen takia voisi melkeinpä jostain sellaisen hankkiakin. :)

    Ja eikö olekin ihana tietää, että nämä kirjat eivät heti lopukaan kesken! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna, voi että! <3 Kommenttisi todellakin lupaa hyvää! :)

      Kokeile ihmeessä tätä Ihmisiä telineillä äänikirjana! Lainasin oman kappaleeni kirjastosta, mutta ihastuin siihen niin kovin että harkitsen äänikirjan ostamista omaan hyllyynikin, mikäli siihen jossain törmään. Ainakin nyt on semmoinen tunne, että voisin aloittaa kuuntelu-urakan vaikka samantien alusta. :) Varmasti haluan vielä joskus palata Mammonalinnan tunnelmiin.

      Ja todellakin, on ihan hurjaa ja ihanaa että Päätalon teoksista riittää luettavaa moneksi vuodeksi! Romaaneja on kaikkiaan 39, ja se luku hirvittää vain siinä mielessä, että niitä kaikkia lienee mahdotonta yrittää metsästää omaan hyllyyn. :) Voi tosin olla että pitää silti yrittää. Niinhän Päätalokin opettaa, pitää jaksaa olla sitkeä ja ahkera. :)

      Poista
  6. Minäkin olen aikonut tutustua Päätaloon. Oikeastaan minulla ei ole hänen kirjojaan kohtaan mitään ennakkoluuloja, on vain jäänyt jostain syystä lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, suosittelen lämpimästi! Toivon että saan jossain vaiheessa lukea blogistasi arvion jostain Päätalon kirjasta... :)

      Poista
  7. Mulla on tämä sama äänikirja odottamassa, yhden olen kirjamuodossa kauan sitten lukenut. Olen saanut sen tuntuman, että monet ihmiset jumittaa tosi herkästi tietyissä kirjallisuuden tyylilajeissa ja saattaa tuomita lukematta monia (mahdollisesti) hyviä kirjoja väärän tyylilajin mukaan. Päätalo taitaa kuulua niihin, että kirjabloggaajat ja muu nuori väki on liian ennakkoluuloisia....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Velma, jäänkin mielenkiinnolla odottamaan miten koet Ihmiset telineillä. :) Mitä pidit aikanaan ensimmäisestä lukemastasi Päätalon romaanista?

      Olen kanssasi ihan samaa mieltä. Itsekin syyllistyin juuri tuohon, että tuomitsin Päätalon romaanit umpitylsiksi lukematta koskaan ainuttakaan. Onneksi rohkaistuin kokeilemaan, sain todeta olevani tosi väärässä. Tämä kokemus muistutti taas siitä, että pitäisi useamminkin kokeilla kirjallisuutta juuri sieltä oman mukavuusalueen ulkopuolelta, sieltä voi todellakin löytyä yllättäviä helmiä ja uusia suursuosikkeja. :)

      On sääli, että ilmeisesti monet nuoret ja myöskin naispuoliset lukijat karttelevat Päätaloa. :( Jos yksikin lukija tarttuu tämän oman postaukseni myötä johonkin Päätalon kirjaan, olen iloinen! :)

      Poista
    2. Mä en oikein muista mitä mä siitä ainoasta lukemastani tykkäsin (se oli joku vankileiri-aiheinen). Ei se tylsä ollut, muttei kuitenkaan inspiroinut lukemaan heti lisää. Mun isällä oli kuitenkin ne kaikki hyllyssä ja silloin oli pakko saada koulujuttuun joku sotakirja, niin tuli sillä kertaa valkattua epätrendikkäästi sitten Päätaloa. :D

      Poista
    3. Velma, varmasti hyvä - ja vähän erilainen valinta. :)

      Poista
  8. Wau! Enpäs olisi ikinä uskonut, että ihan oikeasti minäkin kiinnostuisin tarttumaan Päätalon tuotantoon, mutta sinun lukukokemuksesi/juttusi siitä kyllä nyt sytytti kipinän!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, Susa! Mahtavaa! <3 Kokeile ihmeessä Päätaloa, uskon että tykkäät!! Luepas muuten myös tämä Amman arvio Koillismaasta: http://ammankirjablogi.blogspot.fi/2010/05/muutama-neljannes-ja-huikonen-paalle.html . Sekin kuulostaa erinomaisen hyvältä!

      En tiedä mitä on tapahtunut, mutta olen nyt jotenkin ihan hurahtanut. :) Lainasin kirjastosta eilen Päätalo-elokuvan, Jenni Janatuisen Kunnioitettu herra mestari -kirjekokoelman, ja Iijoki-sarjan ensimmäisen osan, Huonemiehen pojan.

      Poista
  9. Minä tein kouluvuosinani jonkun tutkielman/esitelmän Päätalosta ja luin jonkun hänen kirjansa (ei Iijoki-sarjasta kuitenkaan) siihen liittyen. En muista kirjan nimeä, mutta tykkäsin aika paljon. Pitäisi ilmeisesti jatkaa tutustumista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villis, olen samaa mieltä. :) Hauskaa että olet jo kouluikäisenä lukenut Päätaloa - ja tykännyt.

      Poista
  10. Sodat käynyt setämies luki aikoinaan Kallen kirjoja ja minä teininä niitä silmäiltyäni mietin että kuinka kukaan jaksaa lukea tällaista.Meni vuosia ja kun kuulin Juicen pitävän kovasti Päätalon tuotannosta niin päätin minäkin kokeilla.Ja se oli menoa.Ensin tämä ihmisiä telineillä ja sitten koillismaa-sarja ja viimein iijoki-sarja jota pidän kyllä aivan huippusuorituksena Kallelta.On vaikea keksiä ylisanoja millä kehua iijoki-sarjaa.Yhden vian löydän Kallen tuotannosta,siihen jää koukkuun.Nyt luen iijokea toiseen kertaan, verkkaisemmin kuin ekalla kerralla,koska on luettava muutakin välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, kiitos kommentistasi! :)

      Kokemuksesi Päätalon parissa lupaa kyllä hyvää, ja paljon. Voisin kuvitella etten itsekään teini-iässä tai edes nuorena aikuisena olisi samaan tapaan hurmaantunut Päätalon teksteistä, mutta näin keski-ikää lähestyessä niitä osaa tulkita, ymmärtää ja arvostaa ihan eri tavalla. Vau, sinulla on jo toinen kierros Iijoki-sarjaa menossa! Perästä tullaan, itse vasta aloittelen pikkuhiljaa Huonemiehen poikaa...

      Poista
  11. Päätalo on loistava kirjailija. Tykkäsin erityisesti kirjojen kansanelämän kuvauksesta ja huumorista. Harmi, että niin monilla on ennakkoluuloja ukkoparan kirjoja kohtaan. :D Mullakin oli, mutta ex-mies laittoi lukemaan (laittoi lukemaan myös Röyhkää, M. A. Nummista, Daniil Harmsia ja Bukowskia, joita ei varmaankaan muuten olisi koskaan lukenut).

    (LJ-tunnistautuminen ei taaaaskaan toimi.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suopossu, minustakin jo Ihmisissä telineillä oli loistavaa kansanelämän kuvausta ja huumoria. Juuri niitä odotan myös tulevilta Päätalon romaaneilta. Ja minustakin on sääli, että niin moni karttaa miehen tuotantoa tietämättä siitä paljoakaan. Niin minäkin tein, nyt hävettää. :D

      (Argh sitä LJ:tä!)

      Poista
    2. No, mutta nyt sulla on taas aivan uusi maailma edessäs. Parempi myöhään kuin milloinkaan. Ja ens kesänä sit Kallen kotimökkiä kattomaan! Mä näin sen syksyllä 2003 vain ulkopuolelta, mutta olinpa ihan onnessani silti. :D

      Poista
    3. Suopossu, totta. :) Ja kotimaanmatkailu Päätalon jalanjäljillä kuulostaa mainiolta idealta. Hauta löytyy muuten huomattavasti lähempää kuin kotitalo, mies kun on haudattu Messukylän hautausmaalle Tampereelle. Voisin aloittaa haudalta ja käydä sitten jossain vaiheessa Taivalkoskellakin. :)

      Poista
  12. Vähän kadehdin sinua. Iijoki-sarja vielä lukematta ja ilmeisesti(?) venäläiset klassikotkin lukupäiväkirjasi mukaan.Joku on sanonut että "oikein hyvä kirja lukee lukijaansa".Päätalo osaa tuon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, kiitos kommentistasi! Toden totta, minulla on vielä paljon hienoja teoksia edessäni. :) Venäläisklassikoista olen tutustunut vasta Anna Kareninaan. Kirja on pieni ikuisuusprojektini ja siis vielä kesken, mutta olen sen suhteen aivan mennyttä naista. Tolstoi on huikea! Mutta niin on Päätalokin! :)

      Poista
  13. http://blogit.kansanuutiset.fi/paatalon-matkassa/katkera-paluu/ Tässä hyvä Ii-jokisarja lukublogi. Peukutan ja mukava nähdä, että Kallea lukevat muutkin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...