Tua Harno: Ne jotka jäävät


Tua Harno: Ne jotka jäävät (Otava, 2013. 269 sivua.)

  Miksi aina tärkeimpiä ovat ne, jotka lähtevät? Miksi kirjoitan tätä isästäni, joka lähti, enkä äidistäni, joka jäi?

Frida Hernkil on nuori nainen oman elämänsä risteyskohdassa. Aluksi on tehtävä yksi päätös, lähteä vai jäädä, ja Fridan suvussa kukin sukupolvi on tehnyt omat päätöksensä - useimmiten miehet ovat lähteneet ja naiset jääneet. Frida pelkää perineensä enemmän suvun miesten levottomuutta, mutta hän ei haluaisi olla osa lähtijöiden ketjua, toistaa sitä historiaa, jolla niin moni on rikkonut niin paljon. Mutta miten kova hinta on maksettava siitä, että kieltää itsensä?

  Jotkut meistä menevät rikki jäämällä, toiset lähtemällä, ja tässä minä olen, enkä tiedä kumpaan ryhmään kuulun.

Tarina alkaa jo sadan vuoden takaa. On kaunis ja huoleton isoisoäiti, Siri, joka tekee räikeän virheen olettamalla jonkun toisen toteuttavan hänen elämänsä unelmat, ja sitten vielä valitsemalla siihen tehtävään aivan väärän henkilön! On Sirin poika, Poju, joka menee naimisiin vuonna 1949 Hilkkansa kanssa vilpittömästi uskoen että elämä Hilkan kanssa riittäisi. Elämä yllättää, se herättää ajatuksen "kuka nämä kortit minulle jakoi?", eikä Pojun auta muuta kuin antaa periksi luonnolleen, rakastua kerran toisensa jälkeen ja päästää irti kaikesta mikä sitoo menneeseen, vaikka se tarkoittaisi vaimoja ja lapsia. On Pojun poika, Roger Raymond eli "Raimo" - nimi kun on niin vaikea sanoa - joka päättää olla hyvä isä ja puoliso, koska hänen oma isänsä ei ollut kumpaakaan. Raimo on mies, joka on aina ollut monta, ja lopulta vain yksi, vainoharhainen ja arka mies, jonka mielenterveys pettää ja hän menettää otteensa itsestään ja minuudestaan. Ja sitten tullaan Raimon tyttäreen, Fridaan, jota rakastaa hyvä ja kunnollinen Emil, joka haluaisi yhteisen elämän ja yhteisen lapsen.

  Emil, kunpa voisin tarjota sinulle jonkin muun tarinan kuin omani, Frida ajatteli. Kunpa voisin olla poninhäntäpäinen naapurintyttö enkä tämä särkyvä astia. Anna minun olla yhtä hyvä sinulle kuin sinä olet minulle.

Mistä voi tietää, mikä on oikea päätös? Löytyykö onni lopulta sitoutumisesta, perheestä ja paikoillaanolosta, vai vapaudesta ja yksinäisyydestä?


Tua Harno on nimi, joka kannattaa painaa mieleen. En voi lakata hämmästelemästä, että Ne jotka jäävät on kirjoittajansa esikoisteos, niin kypsä, valmis ja painava se on. Kirjan kieli on nautinnollisen kaunista ja kerronta soljuu eteenpäin vaivattomasti. Tarina on monikerroksisuudessaan taidokas, ja vaikka näkökulmat, kertojat ja aikatasot vaihtuvat, kaikki pysyy tiukasti kasassa, eikä lukiessaan voi kuin nauttia vahvasta tarinasta ja vaikuttavasta kokonaisuudesta. Komppaan Kirjainten virran Hannaa, minäkin nimittäin uskon että tämä romaani (jonka käsikirjoitus voitti vuonna 2012 Pentti Saarikoski -kilpailun) tulee nousemaan kirjallisuuspalkintoehdokkaaksi yhdellä jos toisellakin listalla. Syytä olisi.

Ne jotka jäävät kertoo juurista ja juurettomuudesta, henkisen orpouden kokemuksesta ja muistoista, aika paljon rakkaudesta ja unelmistakin. Sekä siitä, miltä tuntuu kun unelmien ja todellisuuden väliin jää ihmisen mentävä railo. Tarina sisältää sukupolvesta toiseen periytyvää rauhattomuutta, tavalla tai toisella epäterveitä vanhempi-lapsi -suhteita ja avioliittoja, joissa on vain ritisevää vaitonaisuutta. Ihmiset pakenevat elämäänsä kuka minnekin, yksi New Yorkiin, toinen työmatkoilleen Lähi-itään, kolmas kultaisen hiekan väriseen Montpellieriin, ja joku mielikuvitukseensa, kun ei muuallekaan pääse. Toisaalta on jotain kaunistakin, Fridan muistoja, jotka lämmittävät sydänalassa; lapsen ylpeyttä isästä, joka on Leonard Cohenin näköinen mies, perheen yhteisiä muistoja metallinhohtoisella Toyota Corollalla tehdystä automatkasta halki Euroopan Leonardin rahisevan äänen säestyksellä, sekä niitä omenapuuöitä, jotka aiheuttavat haltioitumista yhtä lailla lukijassa kuin nuoressa Fridassakin.

Harno kirjoittaa taitavasti, hän ei tuomitse henkilöitään vaan jättää sen lukijan tehtäväksi, tämän arvostelukyvyn varaan. Hänen henkilönsä eivät myöskään ole mustavalkoisia, kuten eivät ihmiset koskaan, vaan jokaisen taustalta löytyy omat kauneusvirheensä, piirteet jotka tekevät hahmosta inhimillisyydessään uskottavan ja moniulotteisen. Jopa itsekkyydessään lähes sietämätöntä Poju-vaaria kohtaan huomaa väistämättä tuntevansa pieniä ymmärryksen häivähdyksiä, ennemmin tai myöhemmin.

Ihastuin tähän romaaniin miltei varauksetta. Tarkoitukseni oli vain silmäillä kirjaa (kesken kun on kasa muitakin romaaneja, kuten minulla aina), mutta lähes hypnoottisen kaunis kieli, vetävä kerronta ja kiinnostava tarina lähtivät viemään heti ensi sivuilta, enkä voinut kuin lukea kirjan loppuun melkein yhdeltä istumalta - minä, hidas lukija. Tarina herätti paljon ajatuksia, se kosketti ja liikutti, ja nyt sanon enää vain: oi! Oi että mikä kirja! <3

(No, sanonpas vielä yhden jutun. Tähän loppuun on nimittäin pakko laittaa vielä ihana sitaatti, jonka halusin vain kirjoittaa itselleni ylös (mutta saavat sen muutkin lukea :)).

  Hilkan mieleen punoutui ajatus, että illan lukuhetken voisi jakaa. Voisi olla joku toinen, jonka kanssa puhua siitä, mitä lukee. Koskaan hänellä ei ole ollut tällaista toista ihmistä.

Kommentit

  1. Luettiinpa taas kirjaa samaan aikaan. :) Minä koetan blogata tästä tällä viikolla. Ihastuin samoin - melkein varauksetta! Ja pakko myös sanoa, että koska (nyyh) petyin hieman Fletcherin Tummanhopeiseen mereen, koin tämän kirjan melkein täydellisenä. Kaunis kieli ja tarina - ja Leonard Cohen. Voi että! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, jee! <3 Ajattelinkin viikonloppuna että pitää sanoa sinulle, että LUE tämä kirja! Mutta ei tarvitsekaan, luitkin sen jo. :D Kirja tuli tosiaan ihanasti viikonlopuksi, ja vaikka olin kuvitellut lukevani muuta, luinkin tämän. Ihana, ihana pääsiäiskirja. <3

      Tämä on kyllä ilman muuta yksi minunkin kirjakevääni parhaita kotimaisia. Ja tosiaankin - Leonard Cohen. <3 (Kuuntelin kirjaa lukiessani Suzannea ja I'm Your Mania, ja voi että. <3 )

      Ja olen tulossa kommentoimaan Fletcher -arvioosi, kunhan toivun siitä ettet rakastunutkaan kirjaan, minulle kun se oli (melkein) täydellinen. ;)

      Poista
  2. Kuinka tämä on voinut mennäkään minulta aiemmin ihan ohi? Menin nyt heti varaamaan tämän kirjastosta :).

    VastaaPoista
  3. Mahtavan loppusitaatin olit poiminut arvioosi. Kirja on todella hyvä, ja olen iloinen, että pidit siitä myös näin paljon. Tiedän, että Katjakin tästä piri, kun pääsiäisenä laitoimme viestejä. Varmaan nyt muutama muukin bloggaaja on kirjaa pääsiäisenä lukenut ja saamme lukea lisää hyviä arvioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, olin ihan innoissani kun sain kirjan käsiini lopulta pian arviosi luettuani. Tämä oli vielä paljon parempi kuin mitä uskalsin odottaa, ja täytyy sanoa että odotukseni olivat jo valmiiksi varovaisen korkealla. Kirja on tosiaankin upea, toivottavasti sitä luetaan paljon. :)

      Poista
  4. Tuulian tavoin minultakin oli mennä kirja täysin ohi. Voi Sara, kai tämä on pakko lukea! <3

    Tuo loppusitaatti sulatti sydämeni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, tämä ON pakko lukea. Usko pois! <3

      Ja sanopas muuta, tuohan on kirjanörtin unelma. <3

      Poista
    2. Annika, palasin vielä kun tuli mieleen, että tämä kirja sopisi myös suorittamaasi Mental Cases -lukuhaasteeseen kuin nenä päähän! Tässä on yksi vaikuttavimpia sairastuneen mielen kuvauksia, mitä olen lukenut aikoihin (ehkä jopa koskaan?). Katsopa vaikka tätä sitaattia:

      "Mutta kuvitteliko isäni olevansa erityisesti yksin? Kuvittelenko minä tietäväni, miltä tuntuu olla psykoosin kanssa yksin?
      Ehkä suurempaa yksinäisyyttä ei ole kuin se, että ei ole edes itseään. Ei ole sitä, minkä peilistä tunnistaisi päivästä toiseen, ei sitä, jonka vanhenemista seuraisi."

      Poista
    3. Sara, tuon sitaatin perusteella tein varauksen välittömästi :)

      Huomasin, että kirjastoomme teos oli vasta saapumassa, mutta roikun nyt kuitenkin varausjonossa sijalla 12. Välillä tuntuu, että olen ihan höperö noiden uutuuksien kanssa. Käyn vakoilemassa adlibriksellä julkaisupäiviä ja sitten noidun paikallista kirjastoa sen hitaudesta :D

      Mental cases haasteessa piti olla valitettavasti ei-fiktiivinen teos, joita on todella vaikeaa löytää. Siitä huolimatta luotan makuusi täysin ja uskon että tämä kirja on ihan mua :)

      Poista
    4. Annika, kappas, niinhän se olikin! Eihän tämä sitten haasteeseen käykään, sori! :D

      Mutta hienoa että varasit kirjan ja toivottavasti saat sen pian luettavaksesi - olen täysin varma että ihastut! <3 Tämä oli muuten taas niitä kirjoja, joista haluaisi siteerata vähän joka sivua, niin uskomattoman kauniita ja viisaita lauseita se on pullollaan. :)

      Poista
  5. Minulla tämä odottaa vielä lukemistaan yöpöydän huojuvassa kirjapinossa. Odotukset alkavat olla aika korkealla. Ja tuo loppusitaatti osui ja upposi täälläkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuutar, hienoa että sinäkin aiot lukea tämän! <3 (Nosta vain pikkuhiljaa kirjaa pinossa ylöspäin... ;)

      Poista
  6. Kuulostaa kiinnostavalta uutuudelta, laitan kirjan ehdottomasti korvan taakse!

    VastaaPoista
  7. Hmm... Vaikka kansi on tavallaan kaunis se ei ole herättänyt houkutusta lukemiseen. Ehkä sait arviollasi pääni kääntymään :) Ihana tuo loppuun valitsemasi sitaatti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villis, kirjan kansi on tosiaan kaunis. :) Hienoa jos alat pikkuhiljaa kiinnostua tästä kirjasta, tämä kun kannattaa ehdottomasti lukea!

      Poista
  8. Tämä on nyt todella pakko saada käsiin kaikkien lukemieni arvioiden jälkeen. Ja sen perusteella, että koskettaa varmasti minua henkilökohtaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, toivottavasti saat kirjan pian luettavaksesi! :) Minulla oli vähän sama juttu, kirjassa oli semmoista mikä kosketti henkilökohtaisesti, ja tietty semmoiset kirjat menevät vielä helpommin ihon alle. Tokihan se kuitenkin edellyttää sitä että kirja on taitavasti kirjoitettu. Tämä on.

      Poista
  9. Minunkin täytyy varmaan laittaa tämän kirjan nimi korvan taakse. Kansi on minusta ihan äärettömän kaunis!

    Minulla olisi sinulle tunnustus blogissani:
    http://www.matkallamikamikamaahan.blogspot.fi/2013/04/liebster-award-tunnustus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna J, kirjan kansi on tosiaan hieno! Ja kirja ehdottomasti lukemisen arvoinen.

      Kiitos tunnustuksesta! <3

      Poista
  10. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Kuulostaapa mielenkiintoiselta kirjalta :) Kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Carmelita, kirja kannattaa ehdottomasti lukea! :)

      (kommenttisi oli tullut kahteen kertaan, poistin äsken toisen ja siitä jäi tuommoinen ^ tyly ilmoitus :)

      Poista
  12. Sara, olen jo 'alistunut', että tämä on luettava eli nyt ovat liikkeellä kirjablogistien paineet;) En uskalla jättää tätä lukematta, sillä mitä jos tämä onkin parempi kuin vaikka Kostigin Totuus naisista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tätä kirjaa on kyllä todellakin rakastettu Blogistaniassa. :) Ja olen kyllä sitä mieltä että menetät paljon jos sivuutat tämän teoksen, eli ei muuta kuin lukemaan! :) Minulle tämä oli henkilökohtaisesti parempi kuin Totuus naisista, mutta siitäkin pidin kovasti (bloggaan kirjasta ensi viikolla), ja makuasioitahan nämä ovat.

      Poista
  13. Sara, en voi kuin kompata sua, todella ihana, haikean kaunis kirja! Juuri sain luettua ja tuo loppuratkaisu... Oih! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postattu :-) sori kun kiihkoilen täällä, on vain niin ihanaa ihastua samoihin kirjoihin <3

      Poista
    2. Annika, no eikös vaan olekin aikamoinen helmi kirjaksi? <3 Tulen jossain vaiheessa lukemaan postauksesi ja kommentoimaan, töissä tauolla jo pikaisesti silmäilinkin arviotasi ja huomasin että taisit olla yhtä ihastunut kuin minäkin. :)

      Upea kirja, kyllä siitä sietääkin kiihkoilla! :D
      <3

      Poista
  14. Hei, voisiko ihastuminen liittyä myös jollain tavalla siihen, minkä ikäinen lukija on...? Jos on kirjailijan ikäinen, on helpompi samastua tarinaan? Voisitko yhtä varauksettomasti hehkuttaa, jos olisit 10-20 v vanhempi...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, hyvä kysymys, johon minun on helppoa vastata. Satun nimittäin olemaan sen kymmenen vuotta vanhempi kuin Harno (eli keski-ikää tässä kiivasta vauhtia lähestytään :), ja minusta teokseen ja siihen ihastumiseen ei liity mitään ikäkysymyksiä.

      Itse asiassa kirjaa lukiessani hämmästelin juuri kirjailijan ikää, Harnon teksti on niin kypsän ja valmiin oloista että voisi helposti kuvitella kirjailijan olevan vanhempi. Itse samastuin lukiessani moneenkin henkilöön, ja lopulta ehkä vähiten nuoreen Fridaan. Aiemmista sukupolvista ja vanhemmista henkilöistä löysin itselleni eniten tarttumapintaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit